Yh-isyys muutti elämäni helpommaksi kuin pystyin ikinä unelmoimaan!

Kyllä yh:na varmasti on helpompaa jos saa vapaita viikonloppuja joko niin, ettäs e toinen vanhempi ottaa lapset luokseen taikka joku sukulainen. Elämä voi olla näin helpompaa kuin riitaisassa huonossa suhteessa jossa silti joutuu kaiken työn tekemään.

Totaali yh:lla on raskainta, jos ei ole sukulaisia jotka auttavat eikä ketään joka ottaa hetkeksikään lapsi jotta saa levätä.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 14:09"]

Yh-isä ei voi olla huora, koska on mies. Yh-äiti on aina huora, vaikka ei olisi koskaan eronsa jälkeen enää seksuaalisissa tekemisissä miesten kanssa. Naiselle se leima tulee otsaan vain sukupuolen vuoksi. Edelleen katsotaan että naisen kuuluu olla miehen holhouksen alainen, tai hän on vaarallinen.

[/quote] Kenen mielstä? Itse en tunne ketään suvustamme,stävistäni tai työkavereista, joka ajattelisi noin. Tarkoitatko jotain nimettömiä, tuntemattomia ihmisiä?

10 puhuu ihan potaskaa.

Olen tutustunut kahteen yh mieheen ja valitettavasti huonot tavat tulivat esiin nopeastikin. Harmittaa todella paljon, kuinka heidät nostetaan jalustalle. Toinen miehistä jätti tyttönsä minulle aina kun mahdollista ja lähti kavereidesa kanssa ulos. Pyysi kuskaamaan tyttöään hänen harrastuksiinsakin. Eli tarve lapsen hoitajalle oli suuri. Naiset vaan tahtovat innostua moisesta ja sulkevat silmänsä todellisuudelta. Ja sitten se toinen mies....lähti baariin ja jätti 11v lapsen yksin kotiin =(  usein usein usein. Ei mulla muuta.

Uskon tuon kyllä täysin! Itse olen yh äiti, mutta mua helpottaa se että olen "totaali-yh". Lapsi ei siis käy isällään koskaan, ei ole tätä edes nähnyt. Tätäkin miestä haukutaan suvussa ja kaveripiireissä kuinka munaton oli kun jätti raskaana olevan tyttöystävänsä yksin. Ja mulle taas tarjotaan lapsenhoitoapua joka tuutista :) Ruokaa mulle ei kukaan tee mutta mä olen myös saanut paljon lasten vaatteita ilmaiseksi tutuilta, itseasiassa niin paljon ettei olisi tarvinut 1vuotiaalle lapselle vielä mitään ostaa jos en olisi itse tahtonut. Ja nyt kun katson vierestä kaverini raskautta (vahinko) miehen kanssa niin voi jestas että mulla on ollut helppoa. Tällä kaverilla ikään kun on jo yksi lapsi ja toinen tuloillaan kun mies käyttäytyy niin lapsellisesti.

Minä sain itse tehdä kaikki päätökset nimestä vaunujen ostoon yksin kyselemättä keneltään mitään, ei tarvi tapella kenen luona lapsi viettää joulun yms :) 

Kyllä tää yksinhuoltajuus vaan on helppoa :) Myös naisille.

Tosin mun luona ei kyllä paljoa miehiä ravaa. Toki siitäkin syystä että lapsi on aina kotona mutta harvaa miestä kiinnostaa (ainakaan minun iässäni) ruveta isäpuoleksi

Joskus vaimoni kuoltua katselin naispuolisen kaverini kanssa elokuvan Uneton Seattlessa, sen elokuvan pääosassa on leskimies. Tuli siinä mieleen, että ei samanlaista elokuvaa ois voinut naisyh:sta tehdä, että miehet oikein tappelisivat sen itselleen saadakseen ja että se puhuisi lapselleen rivoja ja jättäisi omaa laiskuuttaan joulun juhlimatta ja itkettäisi sillä lastaan. Miehen annetaan olla huoleton luontojaan, sanotaanhan että pojat on aina poikia.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 16:26"]

Uskon tuon kyllä täysin! Itse olen yh äiti, mutta mua helpottaa se että olen "totaali-yh". Lapsi ei siis käy isällään koskaan, ei ole tätä edes nähnyt. Tätäkin miestä haukutaan suvussa ja kaveripiireissä kuinka munaton oli kun jätti raskaana olevan tyttöystävänsä yksin. Ja mulle taas tarjotaan lapsenhoitoapua joka tuutista :) Ruokaa mulle ei kukaan tee mutta mä olen myös saanut paljon lasten vaatteita ilmaiseksi tutuilta, itseasiassa niin paljon ettei olisi tarvinut 1vuotiaalle lapselle vielä mitään ostaa jos en olisi itse tahtonut. Ja nyt kun katson vierestä kaverini raskautta (vahinko) miehen kanssa niin voi jestas että mulla on ollut helppoa. Tällä kaverilla ikään kun on jo yksi lapsi ja toinen tuloillaan kun mies käyttäytyy niin lapsellisesti.

Minä sain itse tehdä kaikki päätökset nimestä vaunujen ostoon yksin kyselemättä keneltään mitään, ei tarvi tapella kenen luona lapsi viettää joulun yms :) 

Kyllä tää yksinhuoltajuus vaan on helppoa :) Myös naisille.

Tosin mun luona ei kyllä paljoa miehiä ravaa. Toki siitäkin syystä että lapsi on aina kotona mutta harvaa miestä kiinnostaa (ainakaan minun iässäni) ruveta isäpuoleksi

[/quote]

Täysin päinvastainen kokemus kuin minulla, joka olen myös jäänyt yksin lasten kanssa. Mies tapasi lapsia aluksi, mutta nyt ei ole enää pariin vuoteen tavannut lainkaan. Uskovaiset vanhempani ja uskonnollinen sukuni käänsivät minulle selkänsä, eron jälkeen ja kukaan ei ole tarjonnut apua kun jäin lasten kanssa kokonaan yksin. Miehelle annettiin pettämisetkin anteeksi ja hän jatkaa seurakunnassa toimimistaan aivan kuin ennen eroa.

En ole saanut mistään apua ja kolmen lapsen yksinhuoltajana olen saanut kuulla ihan avoimesti olevani kelpaamaton enää kenellekään. Huoriteltu ei suoraan ole, mutta paheksuttu on.

Eniten paheksutaan siitä, että en antanut miehelle toistuvia pettämisiä anteeksi, vaan lopulta halusin erota. Miesten harrastamat pettämiset kun ovat monien mielestä vain niitä avioliittoon kuuluvia vastoinkäymisiä, jotka vihkikaavassakin mainitaan.

Minä olen kyllä kokenut yksinhuoltajuuden ihan toisin kuin monet väittävät, kukaan ei ole minua pitänyt horona tai muuten epäilyttävänä, johtuisko siitä että en ole sitä.

Lapset ja arjen olen hoitanut yksin jo ennen eroa, miehen ollessa 3-4pv viikossa matkatöissä, apua olen saanut enemmän kuin aviossa ollessa, koska ei oleteta että mies tekee jotain kodin eteen, eipä tehnyt ennenkään vaan minä tein. Vähän kyllä loukkaa kun ex-miehen kaverit kysyy koska tulevat vaihtamaan autonrenkaita, ennenkin olen siitä selvinnyt ihan itse.

Ainoa joka suhtautuu vähän hassusti on 95v isoäitini, joka aina motkottaa että minun pitäisi ymmärtää että kävisin useammin siivoamassa kuin sisareni,jolla sentään on mies, oletus että mies talossa tarkoittaa naiselle enemmän kotihommia, jostain syystä minä olen aina ajatellut toisin.,

Mä olen yh-leskinainen. Apua ja tukea sain kun mieheni kuoli, mutta vain muutaman kuukauden kuoleman jälkeen. Sen jälkeen apua olen saanut vain muilta yksinhuoltajanaisilta ja tietenkin heille sitä myös itse antanut. Asun kaukana sukulaisista, joten heiltä ei voi apua edes odottaa. Mieheni eläessä meillä oli vilkas sosiaalinen elämä. Käytiin paljon kyläilemässä ja tapaamassa ystäväperheitä. Nyt kun meidän perheestä puuttuu mies niin jostain syystä suurin osa ystäväperheistä ei enää kelpuuta meitä. Onko minusta nyt jotain vaaraa kun olen sinkku? Vai johtuuko se kenties siitä että perheen mies tuntee olonsa orvoksi/yksinäiseksi kun hänellä ei ole miesseuraa? Tähän jälkimmäiseen en oikein usko, koska kutsut jää saamatta vaikka kyseessä olisi useamman perheen/ihmisen yhteinen tapaaminen. Kerrottakoon vielä se, että ennen mieheni tapaamista kuuluin vahvasti tähän ystäväpiiriin. Luulen että naispuoliset perheenjäsenet kokevat minut jotenkin uhaksi, vaikka mitään aihetta en ole antanut. Muutama hyvä ystäväperhe on pysynyt edelleen hyvinä ystävinä, mutta suurin osa kelpuuttaa meidät vain kahvila- ja leikkipuistotapaamisiin. Onko muilla yh-äideillä kokemusta vastaavasta? Entä yh-isillä?

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 15:47"]

Mä huomaan leskenä saavani välillä suoranaista paheksuntaa, vaikka kuulun siihen vähemmistö-yh-ryhmään, joiden lasten isä on kuollut. Äitini muisteli, että sotien jälkeen leskeksi jääneitä yksinhuoltajanaisia huoriteltiin ihan yleisesti, vaikka he eivät olisi koskaan ottaneet uutta kumppania.

Samat asenteet jatkuu edelleen.

[/quote]

Kuulostaa tosi surulliselta tuollainen asennevammainen ilmapiiri.