Kumpi nimi parempi: Natalie vai Abigail?
Heips. Meillä on pieni tyttö jonka nimi on Natalie Abigail. Häntä kutsutaan melko yhtä paljon molemmilla nimillä, ehkä Abigailiksi vähän useammin. Aluksi ajateltiin kutsua häntä Natalieksi, mutta se nimi alkoi aika pian tuntua vähän vähemmän viehättävältä kun moni sanoi nimen niinkin se kirjoitetaan (joko tietämättömyyttään tai itsepäisyyttään) ja vain harva ymmärsi lausua sen: natalii. Ei tietenkään voi olettaakaan että kaikki tietäisivät miten tahtoisimme nimen lausuttavan, mutta se selittely ja korjaaminen joskus rasittaa tai nolottaa. Vaikka Abigail on muuten erikoinen nimi, niin ääntämisongelmia ei nimen suhteen ole koskaan ollut, kukaan ei ole yrittänyt lausua sitä kuin englanninkieliset. Siksi on tullut käytettyä viimeaikoina enemmän Abigail nimeä. Tyttö tunnistaa molemmat nimensä omakseen, mutta haluaisin silti selkeyden vuoksi alkaa käyttää vaan toista näistä nimistä kutsumanimenä.
Kysyisinkin siis teidän mielipidettä tässä asiassa (vaikka en kyllä tiedä onko järkevää). Mä kun olen kansainvälisessä suvussa, niin en osaa katsoo meidän lasten nimiä tavallisen suomalaisen silmin kun ulkomaalaiset nimetkin on mulle jo niin normaaleja. Tykkään (uskokaa tai älkää) yleisistä nimistä, mutta tykkään sellasista nimistä, jotka on yleisesti maailmalla yleisiä ja joita käytetään mahdollisimman monessa maassa, kielessä ja kulttuurissa, enkä niinkään sellasista nimistä, jotka on Suomessa yleisiä.
Niin eli kumpi nimi teidän mielestänne on parempi/toimivampi/nätimpi?
Kommentit (24)
En mäkään ymmärrä montaa muotoa lausua Abigail?
äbigeil taitaa sopia suomalaisen suuhun paremmin kuin nädälii
Siis me halutaan että nimet lausutaan NATALII ja ABIGAIL. Mun alkuperäinen sepustus oli ilmeisesti liian sekava, jos tää jäi teille epäselväksi. Mun mies on Etelä-Amerikasta ja sielläkin, niinkuin Espanjassakin käytetään myös Abigail nimeä ja se lausutaan ihan Abigail niin kuin kirjoitetaankin. Natalie taas lausutaan Etelä-Amerikassa NATALII ja niin se lausutaan Suomessakin ruotsinkielen takia. T: ap
[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 13:41"]Aluksi ajateltiin kutsua häntä Natalieksi ... moni sanoi nimen niinkin se kirjoitetaan ja vain harva ymmärsi lausua sen: natalii.
Vaikka Abigail on muuten erikoinen nimi, niin ääntämisongelmia ei nimen suhteen ole koskaan ollut, kukaan ei ole yrittänyt lausua sitä kuin englanninkieliset.
[/quote]
Siis mitä? Sinä et pidä siitä, että Natalieta ei osata sanoa englantilaisittain, mutta se ei harmita, ettei Abigailia osata sanoa englantilaisittain?
Ai, ehditkin just vastata kysymykseeni edellä.
(12)
[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 14:06"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 13:41"]Aluksi ajateltiin kutsua häntä Natalieksi ... moni sanoi nimen niinkin se kirjoitetaan ja vain harva ymmärsi lausua sen: natalii.
Vaikka Abigail on muuten erikoinen nimi, niin ääntämisongelmia ei nimen suhteen ole koskaan ollut, kukaan ei ole yrittänyt lausua sitä kuin englanninkieliset.
[/quote]
Siis mitä? Sinä et pidä siitä, että Natalieta ei osata sanoa englantilaisittain, mutta se ei harmita, ettei Abigailia osata sanoa englantilaisittain?
[/quote]
Ei vaan että monet lausuu Natalie nimen niinkuin se kirjoitetaan, vaikka tämä nimi, jota varmaankin ruotsinsuomalaiset eniten Suomessa käyttää, kuuluisi lausua Suomessa NATALII. Emme siis halua että kumpikaan noista nimistä lausutaan englantilaisittain, eikä kukaan ole lausunutkaan. Mutta Suomessa nimet yleensä lausutaan suomenkielenmukaisesti ja sen takia Natalie nimi sanotaan Suomessa NATALIE, vaikka se kuuluisi sanoa NATALII.
Abigail nimen suhteen sellaisia ongelmia ei ole ollut, koska emme halua että KUMPIKAAN näistä nimistä lausutaan englanniksi. Toivottavasti nyt osasin selittää vähän selvemmin =D
[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 13:44"]
Abigail(abby) mun tytär.Minä Se toinen.Pienenä haukuttiin Natalia lehmäksi,sekä luullaan venäläiseksi nimen takia.Valitsisin Abigail käyttönimeksi
[/quote]
Löytyikö täältä tosiaan kaimoja! Hienoa! Kerro lisää! Onko oma nimesi siis Natalie ja lapsesi nimi Abigail? Oletko ihan suomalainen? Entä onko lapsesi isä suomalainen? Olisi tosi mielenkiintoista kuulla :)
[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 14:24"]
!
[/quote]
Joo kyllähän sitä kaikkee on, mut alunperin Abigail nimi on raamatusta ja sillä on kaunis tarina ja kaunis merkitys.
ABBY! Mun tytär olisi ehdottomasti Abby (Äbbii). tai sot Nata mut en tykkää nimestä white trash disease-blogin pitäjän takia, huh.
[Abigail] on järkyttävä tapa ääntää tämä nimi!!!!!
Natalie on ehdottomasti kauniimpi. Ei tarvitse välittää mielipiteestäni, nimimakuja kun on yhtä monta kuin ihmisiäkin, mutta minusta Abigail on yksi hirveimmeistä tietämistäni (yleisistä) naisten nimistä. Vastasin nyt kun kysyttiin.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 14:43"]
ABBY! Mun tytär olisi ehdottomasti Abby (Äbbii). tai sot Nata mut en tykkää nimestä white trash disease-blogin pitäjän takia, huh.
[/quote]
Abby lausutaan kyllä äbi.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 14:43"]
[Abigail] on järkyttävä tapa ääntää tämä nimi!!!!!
[/quote]
Niin, tää on tietty makuasia. Raamatun nimet on aika yleismaailmallisia ja ne äännetään kussakin maassa kyseisen kielen mukaan. Harva Anna esim. on Suomessa äna, vaan nimi lausutaan täälä suomalaisittain. Samalla tavalla suomalainen Abigail on täällä ihan Abigail. Erikseen on sitten englanninkieliset nimet niinkuin esim. Amy, Grace, Hope yms.
Abigail on maailman kaunein tytönnimi. Jos minulla olisin tyttö, antaisin sen nimen.
Natalie on nätti, Abigail aika kolkko nimi.
Miten sinä haluat nuo nimet äännettävän?
Ja sukunimi oli? -nen-päätteinen Savon aatelinenko?