Onko täällä ketään, jolle hyvät uutiset ovat kriisi..?

Olen mielenterveysongelmainen, kauhean lapsuuden ja nuoruuden kokenut vanhempieni päihdeongelmien ym. takia. Olen itse yrittänyt aina parhaani ja opiskella, jaksaa ilman lääkkeitä jne. mutta lopulta jaksaminen loppui, tuli itsetuhoisuutta ja kolme lääkitystä. Sairastan mm. keskivaikeaa, kroonistunutta masennusta, ahdistuneisuushäiriötä ja persoonassakin on häiriöitä. Traumaterapia on alkamassa lähikuukausina.

Nyt kun olen saanut lääkityksen avulla pääni edes vähän kuntoon ja oppinut olemaan odottamatta mitään suurta elämältäni, sain tulokset kuntoutustesteistä jotka liittyvät myös työkkäriin. Niiden mukaan olen ihan normaaliälyinen ja muutamalla osa-alueella on todellista lahjakkuutta, mutta ehkä tärkein uutinen oli se, että minulla on säilynyt oppimiskyky ym. ja nyt sitten tarjoavat mahdollisuutta kouluttautua heidän avullaan + rahallisella tuellaan.

Minun pitäisi varmaan hyppiä riemusta ja itkeä kiitollisuudesta, mutta oloni on melkeinpä kriisiytynyt. En ole koskaan kokenut mitään tämmöistä; tiesin kyllä olevani ihan normaaliälyinen, sekään ei periaatteessa tullut yllätyksenä että potentiaalia olisi...mutta jotenkin tuo, että joku USKOO minuun, se on vaikea tunne. Aivan kamala. Sietämätön!! En tiedä olenko vihainen, kärttyinen, itkuinen vaiko mitä, mutta sen jälkeen kun sain nuo tulokset + lausunnon luottamuksesta opintoja koskien, olen ollut melkein raivon vallassa välillä. Tänään siivosin hirveällä vauhdilla, päässä pyöri vaan nuo lausunnon sanat ja lauseet...teki mieli alkaa huutamaan, kiroilemaan. Miten voi hyvä uutinen saada ketään VIHAISEKSI?? :(

Minulla kesti todella kauan uskoa, ettei elämäni mihinkään muutu tai parane. Lääkärikin myönsi, että olen todella vaikea hoidettava ja lääkittävä, joten ihan arvailemalla mennään jatkossa. Lipsautti, ettei kukaan odota minun kuntoutuvan esim. työelämään koskaan. Surin tätä kauan, mutta viimein hyväksyin sen. Ja nyt tämä...voi helvetti.

Kuinka eteenpäin "jumista"?