Ikääntyneet! Onko vanheneminen kamalaa?

Ei ole kamalaa! Katselen usein lehtijuttuja tai tv-haastatteluja ihmisistä, jotka näyttävät vanhoilta. Sitten tajuan, että ovat ikäisiäni ja näytän todennäköisesti itse muiden silmissä yhtä vanhalta. Mieli ei silti vanhene kropan kanssa samaan tahtiin, ts. katselen vaikkapa nuoria, parikymppisiä urheilijoita ja samastun heihin (hiihdän tai juoksen mielikuvissani yhtä lujaa). 

Ulkonäkö ei ole enää yhtä tärkeää, siksi vanheneminen ei harmita. 

N51

60. Elämän parasta aikaa. Lapset omillaan. Terveyttä. Turvallinen mies. Tiedän, että loppu on vastassa , mutta se on pelin henki.

Viimeisin syvempi iänajatteluhetkeni oli illoin, kun täytin 25 ja samanikäinen kaverini selitteli jotakin siitä, miten paljon mukavampi on olla 25 kuin vaikka 24 tai 26. Parittomat luvut kuulemma ovat kivempia. Kai me näemme ikänumerot eri tavoilla.

Koska en ole kiinnittänyt paljonkaan huomiota syntymäpäiviin, muutkaan eivät ole, koska olen syntynyt keskellä kesälomakautta. Ohi vilahtivat 30, 40 ja 50 niin, ettei niitä oikein edes huomannut. Olen siis säästynyt pajolta hössötykseltä enkä ole joutunut miettimään ikää tai edes vanhenemista merkkipäivähulinan kautta. Koska en halunnut lapsia, eivät nekään ole olleet aiheuttamassa "oi voi tuokin menee jo kouluun" -tyyppisiä ikäkriisejä.

Mieleltäni en ole paljonkaan muuttunut vuosikymmenten kuluessa. Olen yhä sama hönö kuin olen aina ollut. Ulkonäöltäni en tietenkään ole sama himourheilija kuin kaksikymmentä vuotta sitten, mutta ei se minua oikeastaan haittaa. Jos pitäisi valita, olisinko timmi vuoden 2000 minä vai ei kovin timmi nykyminä, totta kai olisin tuo timmi tyyppi, mutta pääosin siksi, että vaatteet näyttivät ylläni hemmetin hyviltä. Nyt olen yhden ainakin muiden mielestä valtavan ulkonäkömuutoksen keskellä: sain yhtäkkiä kyllikseni säännöllisestä hiusvärimössö päässä istumisesta ja lopetin hiusten värjäämisen. Viitisentoista senttiä olkapituisista kiharoistani on jo hopeanvalkoista, enkä oikein malttaisi odottaa, että loputkin kasvavat tiehensä. (Ei, en leikkaa latvaosaa pois, koska olen luonteeltani pitkätukkainen ihminen.) Haluaisin heti enkä vasta ensi vuonna tyylin, jossa hiukseni ovat pitkät, tuuheat ja kiiltävän hopeiset, vaatteeni "kirkasta pastellia" ja meikkini tyylikkään savunharmaa. Jotkut pigmenttihirmut kauhistelevat omia piilotettuja harmaitaan ja erityisesti minun kilometrin päähän näkyvää kaksiväritukkaani, mutta minusta tämä vaihe on vain hauska ja tosi kiinnostava.

Minulla on kollega ja eräänlainen kaveri, jolle vanheneminen on kauhea paikka. Hän hurahti jo varhaiskeski-iässä kaikenlaisiin terveysruokiin, -hoitoihin ja - loitsuihin ja on siitä lähtien kitissyt sietämättömällä intensiteetillä iästään, joka on nyt yli 70. Kaikki ikävä ilmeisesti johtuu hänen iästään. Hän pystyy edelleenkin kävelemään rivakasti kilometrikaupalla, mutta silti vatvoo sitä, kuinka raihnainen hän on. Ikä on tuonut hänelle myös sen rasittavan piirteen, että hän katsoo oikeudekseen neuvoa, tylyttää ja tuomita muita kaikissa asioissa, koska hän nyt vain tietää asiat paremmin, vaikkei olisi ollut niiden kanssa missään tekemisissä. Ilman alati läsnä olevaa negativisuutta hän olisi mukava ihminen. Ihmisen ei tarvitse hymyillä koko aikaa (tai ollenkaan, jollei siltä tunnu), mutta aktiivinen kärttyisän ilmeen ylläpito ja alaspäin puristetut suupielet ovat rasittavaa nähtävää. Ikääntymistä ei pysty välttämään vatvomalla sitä yötä päivää.

"Hassu esimummeli" ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Minulla on onni olla niin pitkä, ettei minua oikein voi olla huomaamatta, ja minusta lähtee tarvittaessa ääntäkin, joten olen ehkä jonkinlainen tilansa ottava noitamummeli, jos nyt on mummeli oltava. :)

Olen 64-vuotias. Vuosiin on mahtunut elämää ihan riittävästi, eikä sitä tarvitse haikailla. Vaikeuksissa olen joutunut etsimään korkeampia merkityksiä. Parasta on ollut oivaltaa omalla kohdalla, mitä on tämän elämän karma, sekä ymmärtää, että kuolemaa ei ole. Olen yhtä kuin sieluni. Kehoni on vaatteet. - Tietenkään nykyihminen ei paljon kaikkeudesta vielä tiedä; tuskin tulee tietämäänkään. Kuitenkin rakkauden ja hyvyyden arvo ja tärkeys on mielestäni Telluksen ihmisen tematiikalle kiistämätöntä.

Vierailija kirjoitti:

60. Elämän parasta aikaa. Lapset omillaan. Terveyttä. Turvallinen mies. Tiedän, että loppu on vastassa , mutta se on pelin henki.

https://www.testinglab.fi/kananmunien-terveyshyodyt/

Muistakaa syödä päivittäin kananmunia!

63 v, ihan elämän parasta aikaa. Työkokemusta on jo riittävästi, eläkevapaat häämöttää. Muiden mielipiteistä ei tarvitse juurikaan enää välittää, voi elää ihan omannäköistä elämää. Tottakai kroppa muuttuu, mutta en haluaisi olla timmikroppainen, pervosikojen miellyttäjä, koska sitähän nuo vartalollaan keikistelijät ovat vaikkeivat itse sitä tuossa kohtaa elämää vielä ymmärräkään, hakevat rassukat hyväksymistä ihan perinteisin keinoin. Saatoin olla itsekin samanlainen mutten  parikymppisenä mallimittaisena  ymmärtänyt, että ei sillä lailla mitään aitoa parisuhdetta löydä. Nyt on mukava turvallinen mies, rauhallinen elämä ja ymmärrys siitä ettää  ettei  tasapainoinen parisuhde ole mikään painoindeksiin  tai vyötärönympärykseen korreloiva asia.

Vierailija kirjoitti:

Miksi siitä vaietaan, että jo kolmekymppisenä ei enää leikkaa samalla tavalla kuin parikymppisenä?

Eihän sitä ole mitenkään vaiettu. Rapistuminen alkaa n. 25 vuotiaana. Ei sitä tosin heti huomaa, ehkä vasta 40-50v sen alkaa huomata ettei enää leikkaa samalla tavalla kuin parikymppisenä, mutta siinä vaiheessa on jo niin kova tekijä että rutiinilla pystyy korvaamaan sen nohevuuden.

Ai ku masentavaa tekstiä. Mulle ikä on numero, ja aion pitää itteni timmissä kunnossa loppuun saakka. En siis tod aio näyttää 60v. tyypilliseltä mummotädiltä. Asenne, elämäntavat, itsensä hoitaminen henkisesti ja fyysisesti sekä pukeutuminen vaikuttavat kyllä kokonaisuuteen.

En voisi kuvitella asennetta: ”Voi kun näytän paskalta mutta ei voi mitään!” Kyllä muuten voi, vaikka ei se ihmisessä tärkeintä olekaan. Oman hyvinvointini kannalta se kuitenkin on, eikä se ole pätkääkään pinnallista kuten jotkut näyttävät ajattelevan.