Mies sekosi mustasukkaisuudesta ja kävi käsiksi
En osaa käsitellä eikä tunnu edes miltään.
Olen vain turtunut ja hämmennyksissäni.
Hyvin olen osannut kätkeä kaiken vihan tapahtuneeseen, niin etten edes itse kykene muuta kun miettimään teinkö väärin.
Inho miestä kohtaan on mutta en jaksa osoittaa sitäkään kovin voimakkaasti.
Vietimme siis iltaa kaveriporukalla.
Olen ollut usein hänen ystäviensä seurassa ja etenkin yksi heistä on erityisen tuttu. Ei niinkään minulle kaveri merkittävästi mutta silti läheisin miehen kavereista, on siis mies itsekin.
Mies oli juonut viinaa ja meni hetkeksi lepäämään. Minä jäin usean kaverin kanssa nauttimaan olutta ja menin mitään ajattelematta paljuun, jonne tuli myös tämä miehen kaveri. Muut eivät vielä ennättäneet mukaan.
Keskustelimme ehkä muutaman minuutin ihan niistä ja näistä, emme olleet edes lähekkäin.
Mies herää ja tulee huutamaan kurkku suorana, haukkuu ties miten ja kun nousen ylös niin raivo vain yltyy.
Yritän selittää, ettei mitään hätää, ei ole mitään todellakaan hänen ja kaverinsa välillä.
En tullut edes ajatelleeksi moista enkä kuvitellut miehen suuttuvan.
En ole häntä pettänyt.
Yrittäessäni puhua alkoi heittelemään minua, töni minut aina lattialle uudestaan kun nousin ylös, läimäytti useita kertoja kasvoille ja repi hiuksista haukkuen minut täysin maan rakoon.
Pyysin vieraita poistumaan ja pyysin että mies rauhoittuisi. Ei kuunnellut mitään tai ketään.
Lähti pois kotoa ja jäin itkemään.
Lähdin itsekin omaan kotiini ja menin nukkumaan. Oli tullut aika rumia viestejä yöllä..
Herätessäni olin mustelmilla ja päänahka kipeänä repimisestä.
Mitä ihmettä tapahtui? En vain tajua.
Ei ole koskaan tuon kaverin kanssa minkäänlaista säätämistä ollut enkä koskisi muutenkaan.
Oli vain mukavaa seuraa ja juotavaa sekä syötävää, ihan rauhallista. Ja ykskaks meni ilta pilalle.
Kommentit (120)
Vierailija kirjoitti:
Koska ette asu yhdessä, suhde on oletettavasti aika kevyellä pohjalla vielä. Ota ero ja hae itsellesi ainakin kerran pari keskusteluapua.
Vakiparisuhteessa tällaisen kerran sattuneen voisi käsitellä parisuhdetetapiassa ja harkita jatkamisen ehdot. Mutta teillä tuskin on vielä kovin vakaata pohjaa jolle rakentaa uudelleen perustukset, niin sanotusti.
Hassu kommentti. Onko yhdessä asuminen joku kriteeri vakisuhteelle?
Itse tunnen monia pareja jotka eivät asu yhdessä eivätkä aio yhteen edes muuttaa. Pari niistä on naimisissa.
Itse seurustelin mieheni kanssa 6 v ennen yhteenmuuttoa. Ei ollut tarkoitus alunperin edes harkita muuttoa yhteen, sitoutuneita ollaan kyllä oltu alusta asti.
/5
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohhoi. Ero ja rikosilmoitus pahoinpitelystä. Ihmettelen, ettei miehen kaverit edes puuttuneet tilanteeseen..? Kyllähän nyt useampi mies saisi taltutettua yhden riehuvan miehen.
Näinhän sitä luulisi, mutta minäkin olen ollut tilanteessa jossa väliin on mennyt vain pienikokoinen nainen. Kukaan miehistä ei puuttunut. Ihan käsittämätöntä, en enää koskaan nähnyt tuota kaveriporukkaa samoin silmin.
Ja sitäpaitsi ap taisi jossain viestissä sanoa, että kyllä siihen oli yritettykin tulla väliin.
Joillakin miehillä on niin vahvana tuo veljeily, ettei asioihin haluta puuttua. Jos taas se oma kaveri on saamassa turpiinsa, niin kyllä sinne sitten hyökätään puolustamaan. Raukkamaista.

Arvostan niitä ihmisiä, jotka pystyvät puolustamaan heikompaa ja sitä alakynnessä olevaa. Monesti olen myös nähnyt näitä, kun se pienikokoinen nainen on mennyt väliin ja puytänyt rauhoittumaan, niin kyllä on myös rauhoituttu. Isoja ukkoja seisoo rivissä kyttäämässä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tässä tapauksessa on järkevintä jättää mies kun kävi väkivaltaiseksi. Tosin epäilen kyllä, että musasukkaisuuteen oli aihetta, mutta väkivalta on aina väärin. Olisi kannattanut vain pakata naisen kamat ja tilata taksi sille.
No, jos joku kokee paljuilun noin rajun ja väkivaltaisen mustasukkaisuuspuuskan aiheena, niin siinäpä.
Minulla on ollut vähän saman tyyppinen tilanne yhden exän kanssa, mutta ei ehtinyt käymään minuun käsiksi. Oli siis ihan normaali sekaporukan illanvietto kaverin kesämökillä ja exäni sammui sitten jo hyvissä ajoin iltaa. Minä kyllä halusin vielä olla ihmisten kanssa ja uitiin ja saunottiin, kunnes tämä yksi örveltäjä heräsi ja alkoi haukkumaan minua h-sanalla ja uhkasi hakata minut, kun "saunoin muiden miesten kanssa". Siellä oli kyllä muita naisiakin ja saunottiin ja uitiin ihan uikkarit päällä jokainen. Miehen kaverit sai miehen takaisin nukkumaan ja rauhoittumaan, mutta kyllä siinä hieno kesäehtoo meni piloille tuon yhden hullun shown takia.
Anteeksi ei edes pyytänyt käytöstään selvinpäin ja oli mielestään oikeutettu käyttäytymään noin, kun minä tein mitä tein (uin ja saunoin, kun hän oli sammunut). Ero tuli melko pian tuon tapauksen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Aikamoisessa jännäporukassa on kylveskelty ja juopoteltu jos ei kukaan tehnyt elettäkään pahoinpitelyn keskeyttämiseksi.
Kannattaiskohan ap:n muuttaa elämäntapojaan ja vaihtaa kaveripiiri?
Rikosilmoitus sinun pitää tehdä sen lisäksi että et ole enää missään tekemisissä tuon ihmisen kanssa. Väkivalta on rikos. Vaikka mun mieheni jäi rysän päältä kiinni, en hakannut sitä. Ketään ei saa hakata ja lyödä, oli syy mikä lystää. Pistä mies vastuuseen. Mene lääkäriin ja sitten poliisille.
Ja todistajia tilanteelle on.
Hyvä että ette asu yhdessä.
Tarinan opetus, oli trolli tai ei:
Kannattaa pysyä poissa piireistä, joissa digataan paljuilusta. Paljut korreloi junttiuden kanssa.
M/40
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikamoisessa jännäporukassa on kylveskelty ja juopoteltu jos ei kukaan tehnyt elettäkään pahoinpitelyn keskeyttämiseksi.
Kannattaiskohan ap:n muuttaa elämäntapojaan ja vaihtaa kaveripiiri?
Tjaah, kyllä tuollaista tapahtuu niissä "paremmissakin piireissä". Aina on joku, joka juo niin paljon, ettei pysy tolkuissaan ja jopa sammuu ja sitten kehittää päässään kaikkia outoja pettämisskenaarioita ym., joissa ei ole mitään perää.
Vierailija kirjoitti:
Nyt miehet hel*vettiin tästä ketjusta väittämästä että ei voi olla totta, kyllä joku olisi auttanut. Ei todellakaan aina auteta. Liian moni mies katselee muualle ja viheltelee kun joku muu mies tekee hirveyksiä naisille. Niin on känynyt minulle ja monille muille ja se on todella traumatisoivaa.
Miehet meni väliin ap:n tapauksessa.
Ap:n pitää nyt "jättää se sika" ja homma hoidossa.
Vierailija kirjoitti:
On tää kyllä järkyttävää.
Mies on aika mielenvikainen muutenkin mutta tuolloin se vain osottautui ihan konkreettisesti.
Pistäkää alapeukkuja mutta hyvinkin narsistinen ihminen kyseessä.
Jotenkin sellaisen kanssa pärjää mutta jossain vaiheessa huomaat vain ettet enää ymmärrä oikeaa taikka väärää. Kaikki on syytäsi, kaikki ja aina.
Raskas tyyppi ja toisinaan uhkailee itsarilla.
Sitten on taas niin rakastavainen ja kaikkensa antanut ja tulee antamaan. Huomenna olet roskaa tai jotain vikaa. Kehuu toisia naisia ja sitten yhtäkkiä haluaakin vain sinut.
Kun olet vihainen tai välinpitämätön niin huolestuu ja kysyy että: "Rakastathan vielä? Ethän vihaa minua, rakastathan!?"
Sitten satuilee, ettei koskaan tahdo mitään pahaa. Ei tahdo satuttaa.P*skat. Kyyninen minusta tullut. Olen muuttunut ihmisenä tämän myötä, olen väsynyt.
Harmia vain ja jäätävää manipulointia, epävakautta ja hämmentävää ristiriitaista käytöstä ja puheita.
Ihan jokaisesta keksii pahaa sanottavaa. Kaikkien pitäisi olla kuin hän, hän tekee niin kuin ihmisen pitää. Puhuu suoraan ja näyttää miten asioiden laita on. Laki ei määrää, hän määrää.
Jollain tavalla demoninen ihminen joka jossain vaiheessa näyttäytyy aivan päinvastaisena, että alkaa omaa käsitystään epäilemään. On kyllä kauhea ilmiö, jospa tätä ei olisi tarvinnut kokea.
Joutuispa telkien taa joskus.Ap
Kirjoitustyyli paljastaa että olet trolli.
Suollat liian sujuvasti yleistä jargonia, ja näkee, että olet tottunut vääntämään tarinaa.
0/5
Kyllähän näitä on. Sitten itketään jälkeenpäin morkkista, kun tuli otettua sitä viinaa niin paljon eikä ymmärretä tai muisteta mitä tapahtui. Toivottavasti ap ei enää haksahda tuollaisen ääliön anteeksipyyntöitkuihin ja jättää kokonaan pois elämästä. Ja mitä pahinta, ei välttämättä edes pyydä anteeksi, vaan ap menee pyytämään anteeksi... Toivottavasti ei!
Vierailija kirjoitti:
Tarinan opetus, oli trolli tai ei:
Kannattaa pysyä poissa piireistä, joissa digataan paljuilusta. Paljut korreloi junttiuden kanssa.
M/40
Entä jacuzzi?
Vierailija kirjoitti:
Tarinan opetus, oli trolli tai ei:
Kannattaa pysyä poissa piireistä, joissa digataan paljuilusta. Paljut korreloi junttiuden kanssa.
M/40
Tunnen erään vastaavan sekopään, ja hän on pörssiyrityksen johtaja ja miljonääri.
Vierailija kirjoitti:
On tää kyllä järkyttävää.
Mies on aika mielenvikainen muutenkin mutta tuolloin se vain osottautui ihan konkreettisesti.
Pistäkää alapeukkuja mutta hyvinkin narsistinen ihminen kyseessä.
Jotenkin sellaisen kanssa pärjää mutta jossain vaiheessa huomaat vain ettet enää ymmärrä oikeaa taikka väärää. Kaikki on syytäsi, kaikki ja aina.
Raskas tyyppi ja toisinaan uhkailee itsarilla.
Sitten on taas niin rakastavainen ja kaikkensa antanut ja tulee antamaan. Huomenna olet roskaa tai jotain vikaa. Kehuu toisia naisia ja sitten yhtäkkiä haluaakin vain sinut.
Kun olet vihainen tai välinpitämätön niin huolestuu ja kysyy että: "Rakastathan vielä? Ethän vihaa minua, rakastathan!?"
Sitten satuilee, ettei koskaan tahdo mitään pahaa. Ei tahdo satuttaa.P*skat. Kyyninen minusta tullut. Olen muuttunut ihmisenä tämän myötä, olen väsynyt.
Harmia vain ja jäätävää manipulointia, epävakautta ja hämmentävää ristiriitaista käytöstä ja puheita.
Ihan jokaisesta keksii pahaa sanottavaa. Kaikkien pitäisi olla kuin hän, hän tekee niin kuin ihmisen pitää. Puhuu suoraan ja näyttää miten asioiden laita on. Laki ei määrää, hän määrää.
Jollain tavalla demoninen ihminen joka jossain vaiheessa näyttäytyy aivan päinvastaisena, että alkaa omaa käsitystään epäilemään. On kyllä kauhea ilmiö, jospa tätä ei olisi tarvinnut kokea.
Joutuispa telkien taa joskus.Ap
Kuulostaa aidolta narsistilta. T. Narsisti-isän tytär
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarinan opetus, oli trolli tai ei:
Kannattaa pysyä poissa piireistä, joissa digataan paljuilusta. Paljut korreloi junttiuden kanssa.
M/40
Tunnen erään vastaavan sekopään, ja hän on pörssiyrityksen johtaja ja miljonääri.
Kyllä se pörssiyrityksen miljonäärijohtaja voi olla myös juntti. Ja varmasti onkin, jos käyttäytyy, kuin sekopää eikä osaa käyttää alkoholia.
Vierailija kirjoitti:
Niin, mikä on ongelma? Miksi et ota vastuuta itsestäsi? Ette vain sovi yhteen. Sinä loukkasit miestä, ja hän REAGOI.
Paras kun pysyt sinkkuna niin et herää joku aamu enkelikuorossa.
Tai etsiydyt kimppakivoihin ym.
Älä sitoudu jos et toista kunnioita.
Huhhuh. Millainenkohan ihminen tällaisenkin aivopierun taustalla on..?
On kyllä ihmeellistä väittelyä täällä.
Kiitos siis tukeneille, se saa vihani nousemaan miestä kohtaan joka on hyvä asia. Pystyn realistisemmin ajattelemaan, etten tehnyt mitään väärää. On sitäkin tullut pohdittua, että oliko tuossa nyt oikeasti jotain sen arvoista, että minua voi siitä pitää aivan kamalana naisena?
Mutta kun ei vain ole. Eikä tietysti mikään oikeuta käytökseensä.
Olen ollut niin monia kertoja paljuilemassa, saunomassa jne miesten kanssa ennen koko suhdetta. En ole koskaan kokenut että siinä olisi jotain väärää jos varattujakin seurasta löytyy. Ei ole mikään panemisen tarkoitus jos vietetään iltaa ja nautitaan siinä sivussa saunomisesta, yhteisestä hengestä ja musiikista. Varsinkaan jos ihan kaveriporukalla ollaan ja tässä tapauksessa varattuna ollessani en varsinkaan ajatellut mitään sen kummempaa.
Mitä helvettiä sen ihmisen päässä voi liikkua?
Ymmärrän oikein hyvin jos olisi havainnut jotain säätämistä välillämme tai olisin osoittanut kiinnostusta kaveriinsa mutta ei.
Ymmärrän, että olisi loukkaantunut tai ihmetellyt mutta tuota reagointia ei pysty käsittämään missään tilanteessa.
Aivan kauhea äijä. Se h-sanan kylväminen tuli kyllä tutuksi. Pahinta vaan tässä on se, että toinen uskoo itse vahvasti asiaan ja perustelee huonoa käytöstään siirtämällä vastuun nyt tässä tapauksessa minulle.
En kyllä ansaitse tällaista. Itse tiedän, että parisuhteessa en petä ja oikeasti välitän kanssaihmisistä. Ehkä kertoo vain enemmän miehestä siinä määrin, että vastaavanlaisessa tilanteessa hän käyttäisi vain tilanteen hyväkseen ja siksi sekosi?
No oli miten oli niin älkää miehet puolustelko tällaisia ihmisiä. Siitä he sen valta-asemansa repiikin kun kukaan ei uskalla "kovalle" jätkälle sanoa mitään kun on niin auktoriteettia olevinaan. Joku päivä vielä varmaan käy vielä pahemminkin jollekin toiselle. Se en ole minä.
Ap
Itse olen myös ollut tilanteessa jossa avomies kuristi ja hänen ystävänsä vain istuivat sohvalla. Homma loppui siihen että naispuolinen ystäväni hyppäsi miehen selkään roikkumaan jotta sai kusipään minusta irti.
Taidat olla yksi niistä jotka väheksyy naista kuin naista ja sitten ihmettelee kun yksikään nainen ei kanssasi suostu olemaan. Tässä puhuttiin miehestä joka pahoinpiteli kumppaninsa. Mikäli et tiennyt niin siihen EI oikeuta mikään!