Äääh, hävettää... 2 vuotta naimisissa ja ero tulossa!

Eroatte kuitenkin ystävinä.

Turhaan häpeät. Ole ylpeä että osaat tehdä elämässäsi uusia ratkaisuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseäni henkilökohtaisesti aina ihmetyttää. Lähinnä se, että miksi kiirehditään naimisiin, jos ero tulee heti.

Tai sitten on niitä, jotka olleet tyyliin 10v yhdessä ja eroavat vuoden naimisissa olon jälkeen.

Näissä ”10 vuotta yhdessä, naimisiin ja ero”- tapauksissa on kyse siitä, että huonosti menee ja häät on yritys piristää tilannetta. Ja sitten todetaan, että kaikki jatkuukin entisellään eli huonosti.

Juu tiedän. Itse sortunut askelta pahempaan eli lapsen tekoon.

häpeällisempää on olla huonossa suhteessa.

Mun ensimmäinen liitto kesti reilun vuoden. Miehen väkivaltaisuus paheni kun oli sormus sormessa. Ei sitä kukaan ihmettele, kukaan ei kommentoinut kestoa, seurustelua ennen vihkimistä oli 9 vuotta takana.

Olet vain itsellesi vastuussa elämästäsi eli tee niin kuin parhaaksi näet. Ei kannata ajatella muiden mielipiteitä isoissa asioissa. Ihminen elää vain kerran. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia. Joitain miehiä ei vaan kukaan katsele kuin max2 vuotta.

Kuka menee naimisiin asumatta ensin yhdessä vuosikaudet, sehän on ihan normi.

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia. Joitain miehiä ei vaan kukaan katsele kuin max2 vuotta.

Mix mennä naimisiin. Kyllä sitä 2v voi katsella ilman häitäkin. 

Vierailija kirjoitti:

Mun ensimmäinen liitto kesti reilun vuoden. Miehen väkivaltaisuus paheni kun oli sormus sormessa. Ei sitä kukaan ihmettele, kukaan ei kommentoinut kestoa, seurustelua ennen vihkimistä oli 9 vuotta takana.

Olet vain itsellesi vastuussa elämästäsi eli tee niin kuin parhaaksi näet. Ei kannata ajatella muiden mielipiteitä isoissa asioissa. Ihminen elää vain kerran. 

Väkivaltaisuus paheni? Eli merkit oli nähtävissä jo ennen naimisiinmenoa ja silti piti kokeilla?

Tunnen useitakin ”aikuisella iällä” avioituneita pareja, joita kaikkia yhdistää se, että naimisiin on menty nopeasti suhteen alkamisen jälkeen. Ilmeisesti luottamus siihen, että aikuisena tietää mitä haluaa, on rohkaissut nopeaan sitoutumiseen. Jos ap:n tapaus on juuri tällainen, niin ymmärrän hyvin, että erotilanne hävettää. Ympärillä varmasti riittää Mitäs-minä-sanoin-porukkaa naureskelemassa ja päätään puistelemassa. Pahinta varmaan on kuitenkin se, ettei omaan harkintakykyyn voinutkaan luottaa. Jos hyväksyt sen, että sinulla on sama oikeus tehdä virheitä kuin muillakin ihmisillä, niin muiden mielipiteillä ei toivottavasti ole niin suurta merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

kevyin perustein yhteen, kevyin perustein erilleen

Tämä. Avioliitolla ei ole enää sellaista arvoa kuin menneinä aikoina. Tästä on seurannut toki jotain hyvää (esim. väkivaltaisesta puolisosta pääsee suht helposti eroon, avioliitto ei tarkoita enää loppuiän kohtaloa), mutta enemmän kyllä huonoa. Ihmisten liitot eivät kestä, kun eroaminen on niin helppoa eikä viitsitä tehdä töitä. Myös jonkinlainen elokuvarakkaus tuntuu monilla nykyään olevan tähtäimessä, vaikka eihän sellaista ole olemassa. "Liitto laimeni, oli erimielisyyksiä, kasvettiin erilleen" jne. Ei muuta kun eropaperia menemään ja uuden täydellisen rakkauden metsästykseen.

Älä sure.  Parempi nyt kuin, että kärsit kymmenen vuotta ja sitten vasta eroat sekä kadut niitä kymmentä vuotta. 

Taisi vain koko aloitus olla provo?

Toki tuollainen tilanne voi olla tosikin, mutta ap ilmoitti jo aloituksessa, ettei avaa tilannetta enempää. Joten juttu on tässä ja ap pitää tarinan omanaan.

Kannattaa mennä pariterapiaan. Toivottavasti löytyy hyvä terapeutti. Ongelmat kannattaa yrittää käsitellä, tulevat joka tapauksessa jollain tavalla vastaan myöhemmin elämässä. Parisuhteeseen kannattaa panostaa ja yrittää ymmärtää toista ja joustaa ja kuunnella. Ja ymmärtää ettei mikään hyvä tule itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

kevyin perustein yhteen, kevyin perustein erilleen

Tämä. Avioliitolla ei ole enää sellaista arvoa kuin menneinä aikoina. Tästä on seurannut toki jotain hyvää (esim. väkivaltaisesta puolisosta pääsee suht helposti eroon, avioliitto ei tarkoita enää loppuiän kohtaloa), mutta enemmän kyllä huonoa. Ihmisten liitot eivät kestä, kun eroaminen on niin helppoa eikä viitsitä tehdä töitä. Myös jonkinlainen elokuvarakkaus tuntuu monilla nykyään olevan tähtäimessä, vaikka eihän sellaista ole olemassa. "Liitto laimeni, oli erimielisyyksiä, kasvettiin erilleen" jne. Ei muuta kun eropaperia menemään ja uuden täydellisen rakkauden metsästykseen.

Mutta eikö avioliittojen onnistumisprosentti ole kohonnut?

No hyvä, että edes ymmärrät hävetä. 

Todella noloa erota noin pian!

Ettekö yhtään seurustelleen ensin naimisiinmenoa, ettekö tienneet mihin ryhdyitte?

Ettekö yhtään viitsi nähdä vaivaa parisuhteessa?

Tämä ilmeisesti oli se hetken huuma, mikä yleensä sen pari vuotta kestää.

Todella noloa, halveksun ja myötähäpeän teitä.

Monilla voi olla se luulo, että suhde on loppu, kun arki alkaa.

Pitää löytää se tavallisen arjen onni, koska arkea on suurin osa elämästä.

- Olen kyllä nähnyt kypsemmän "nuoren parin" jutun etenemisen. Esim. kerran kun olimme ulkomaan matkalla, jossa ryhmällä oli yhteisiä retkiä, tutustuimme päällisin puolin kivaa pariin.

Mies oli tosi fiksun oloinen ja huomaavainen, keskusteli sivistyneen ihmisen tavalla ja oli hyvää seuraa. Mutta kun oli iltatapahtuma, jossa syötiin ja myös alkoholia oli mahdollisuus nauttia "kukin tyylinsä mukaisesti", tuosta miehestä kaivautui esille ällö junttimaisuus, jota "nuori", uusi puoliso häpesi. Ja minä myötähäpesin. En  heidän myöhemmistä vaiheistaan tiedä, mutta silloin toivoin tuon naisen puolesta, että hankkiutuisi eroon mokomasta reissun jälkeen.

Mä olisin aiemmin ollut ihmeissäni ja heittänyt näitä miksi eded menitte naimisiin kommentteja.

Mentiin naimisiin 4 vuoden yhdessäolon jälkeen. Riideltiin tosi harvoin, välissä saattoi olla vuosi ettei ollut mistään edes eri puraa. Oli helppo olla yhdessä. Vuoden päästä meille syntyi lapsi (kummankin toive). Oltiin puhuttu lapsiasioista etukäteen.

Sitten tulikin miehelle shokki kun en halunnutkaan antaa vauvaa heti isovanhemmille hoitoon. Isovanhemmat riiavsivat yökylään, haukkuivat meidän kodin ja tavarat kuinka vauva joutuu asumaan rumassa ympäristössä, puuttuivat kasvatukseen, haukkuivat mua vauvalle. Aiemmin tultiin hyvin juttuun. En kestänyt tätä tilannetta ja mies valitsi vanhempiensa puolen. Puolusti näitä henkeen ja vereen, vika oli minussa kun en kestä hyvää tarkoittavia neuvoja ja hänen vanhempansa eivät koskaan tarkoita pahaa.

Mies alkoi myös loukkaamaan mua kaikella millä vaan pystyi. Ei jotenkaan kyennyt hyväksymään sitä etten halunnutkaan olla pelkkä sijaissynnyttäjä hänen äidin uudelle vauvalleen. Pyysin monta kertaa pariterapiaan mutta ei lähtenyt, sanoi että vain valehtelisin hänen äidistään terapeutille joten turha tuhlata aikaa.

Itse toki mammat haluaisivat elää tuollaista elämää loppuunasti. Missä mamma on alistettu nurkkaan ja koko elämä täytyy mennä apoivanhempien määrittelemällä tavalla. Jos sanot ettet halua että vauvalle haukutaan vauvan äitiä, niin alkaa koko kolmikon itku mammaa kohtaan kun on niin ilkeä kun kehtasi anopille sanoa jotain.

No ei ole provo, enkä vaan tajunnut että syyt nyt niin kauheasti kiinnostaa. :)

Kyllä, jotain on tapahtunut tässä eli en nyt tyhjästä eroa hakisi. Sanotaanko nyt niin, että ennemminkin henkisen väkivallan puolella ollaan, fyysisesti ei tarvitse pelätä. Mutta sellaista mitä en voi hyväksyä nyt kun tiedän ja ymmärrän kaiken minkä tiedän ja ymmärrän. Sori ympäripyöreys. Peace.

AP

Ei se ero vain ”tule”. Te saitte aikaan suhteen ja avioliiton, ja te myös olette ratkaisevassa asemassa, että erottelu. Turha laittaa noin passiiviin. Menimme naimisiin, mutta hups sitten ”tuli” ero.

Ei kai sitä hävetä tarvitse, että eroat, mutta pitää ottaa itse vastuu päätöksestään. Päätinkin erota puolisostani, koska...

Niin ja tietysti että ennen eropäätöstä on tehty kaikki voitava.