Miksi Suomessa voi olla ns. köyhiä vailla ruokaa, vaikka on toimeentulotuki? - Hurstin jono
Sohaisen ehkä muurahaispesää. Mietin Hurstin jonoa ja sitä, kuka siellä jaksaa jonottaa. Meillä Suomessa jokaiselle pitäisi jäädä perustoimeentulo huolimatta siitä onko töissä vai ei ja vaikka olisit pienituloinen, niin pitäisi jäädä se minimi käteen. Toimeentulotukea saa, jos tulot alittaa perusosan.
Poikani elää toimeentulotuella ja sille jää jopa käteen rahaa. Nuori 20-vuotias, joka koittaa saada lukio-opintonsa loppuun, että pääsisi opiskelemaan. Hänelle se perusosa siis riittää hyvin peruselämiseen, koulukirjoihin ja jopa jää rahaa käteen. Hän sillä samalla rahalla ostaa myös salikorttinsa ja proteiinit. Hän myös asuu kaksiossa, joten maksaa itse sen ylimenevän osan. En siis niele sitä väitettä, että TTT olisi jotenkin liian pieni, kun kaikilla se sama raha pitäisi jäädä kulujen jälkeen käteen. Minulla on myös joskus ollut TTT kausi ja itsekin elin sillä oikein hyvin. Ei tarvinut mistään koskaan erikseen pihistää. Pystyin sillä maksamaan myös auton kulut huoletta ja silti elin hyvin.
Voisiko joku viisampi sanoa, miksi jotkut eivät pysty elämään sillä samalla rahalla ja toisille jää jopa rahaa käteen?
Asunnottomuuden vielä ymmärrän. Meillä on paljon sellaisia, jotka ovat sössineet joskus luottotietonsa ja eivät siksi saa asuntoa. Meillä myös on samaan aikaa tyhjillään uusia asuntoja. Tuttavani on asuntomyyjä ja välittää vuokrakohteita. Niitä tyhjiä asuntoja on enemmän, kuin mitä media ja markkinat antaa ymmärtää.
Kommentit (313)
Eräällä ystävälläni on vanha kelohonkamökki. Hän ei halua luopua siitä, mutta ennen kuin saa TTT, niin se pitää myydä. Hän yrittää selvitä kaikin keinoin. Oma vika, mutta itse ymmärrän sen. Välillä mökki on vuokralla, joten hän saa siitä vähän tuloja. Sähkötön ja vedetön mökki ei vain ole kauhean sikseen tai isovuokrainen.
Vierailija kirjoitti:
Helposti. Esimerkiksi Helsingissä asuminen on kallista ja asumistukea saa tietyn määrän. Sossu ei välttämättä maksa ylimääräistä, vaan menee siitä ttt.
Kaikki eivät myöskään saa ttt, vaikka tarvitsisivat, syitä on monia. Yksi on se, että jos on ennen umpikujaa yrittänyt selvitä itse ottamalla esim. lainaa elämiseen. Siitä voi tulla tilanne, että et vaan saa ttt, koska sossu ns. ei maksa lainoja ja siinä sivussa ei muutakaan. Eli luottotiedot pitää tossa kohtaa menettää.
Sitten on liuta päihdeongelmaisia, syrjäytyneitä jne., jotka eivät pysty aina asioitaan järjestämään.
Tiedätkö muuten paljonko ttt on? Se on vähän. Jos joku yllätys tulee, niin sinne se nopeasti uppoaa.
Miksi siellä helsingissä täytyy asua jos on työtön ja sossun asiakas?
Eikö tukien saajan itsensäkin kannalta olisi parempi muuttaa jonnekin muualle halvemmille maille ja käyttää se sossun tukiraha ruokaan ja henk.koht. menoihin?
Miksi velallinen joka ei pysty maksamaan velkojaan ei anna niiden mennä ulosottoon, sillä mitä nopeammin velat sinne päätyvät, sitä nopeammin alkaa prosessi jonka lopussa on velkojen anteeksianto.
En myöskään ymmärrä kilometrien pituisia leipäjonoja.
EIvät kai kaikki suomen mielenterveysongelmaiset, nistit ja juopot hesassa ole?
Ei tarvitse kuin päätyä ulosottoon ja asumiskustannukset on isommat kuin Kelan hyväksymät niin se on sitten siinä se.
Onkohan kaikki todella tarvitsevia ?
No jos esimerkiksi henkilö putoaa pois työmarkkinatuelta ja puolison tulot ovat vaikka 1500 netto, niin oletetaan, että puoliso elättää sut. Tämä on ok niin kauan kuin asuu vuokralla, koska silloin voi saada asumistukea, mutta jos maksaa lainaa omasta, niin voi olla ettei se puoliso todellisuudessa pystykään elättämään, kun maksaa jo sitä lainaa sitten yksin. Ongelmaksi tämä muodostuu yleensä siinä vaiheessa, kun ilman tuloja jäänyt sairastuu ja joutuu operaatioon tai tarvitsisi vaikka uudet rillit, koska kaikkea tällaista se puoliso ei kyllä enää millään veny kustantamaan. Ja harkinnanvaraista ei saa ellei ole päätöstä perus-tt:stä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti. Esimerkiksi Helsingissä asuminen on kallista ja asumistukea saa tietyn määrän. Sossu ei välttämättä maksa ylimääräistä, vaan menee siitä ttt.
Kaikki eivät myöskään saa ttt, vaikka tarvitsisivat, syitä on monia. Yksi on se, että jos on ennen umpikujaa yrittänyt selvitä itse ottamalla esim. lainaa elämiseen. Siitä voi tulla tilanne, että et vaan saa ttt, koska sossu ns. ei maksa lainoja ja siinä sivussa ei muutakaan. Eli luottotiedot pitää tossa kohtaa menettää.
Sitten on liuta päihdeongelmaisia, syrjäytyneitä jne., jotka eivät pysty aina asioitaan järjestämään.
Tiedätkö muuten paljonko ttt on? Se on vähän. Jos joku yllätys tulee, niin sinne se nopeasti uppoaa.
Miksi siellä helsingissä täytyy asua jos on työtön ja sossun asiakas?
Eikö tukien saajan itsensäkin kannalta olisi parempi muuttaa jonnekin muualle halvemmille maille ja käyttää se sossun tukiraha ruokaan ja henk.koht. menoihin?
Miksi velallinen joka ei pysty maksamaan velkojaan ei anna niiden mennä ulosottoon, sillä mitä nopeammin velat sinne päätyvät, sitä nopeammin alkaa prosessi jonka lopussa on velkojen anteeksianto.
En myöskään ymmärrä kilometrien pituisia leipäjonoja.
EIvät kai kaikki suomen mielenterveysongelmaiset, nistit ja juopot hesassa ole?
toisinsanoen suomen pääkaupungissa saa asua ainoastaan rikkaat?
Leipäjonossa käy myös rikkaita eläkeläisiä, jotka omistavat useiden satojen tuhansien asunnot Helsingissä, mutta haluavat säästää rahansa, jolloin mennään leipäjonoon. Ja tosiaan tunnen työni puolesta monet Hurstin jonossa asioivat. Myös niitä asunnottomia alkoholisteja yms...
tää on aivan kuin lukisi "karpolla on asiaa" :(
Vierailija kirjoitti:
Meillä ainakin kesti ikuisuuden ensimmäinen toimeentulotuki päätös vuonna 2016.
2 aikuista ja 4 lasta.Saatiin sitte ennakoiva, eli 100e maksusitoumus kauppaan. Sen jälkeen odoteltiim vielä 10 päivää.
Opin, että hiukset voi ihan hyvin pestä pelkällä käsisaippualla, pyykit ilman pyykinpesuainetta ja on kelpo ruokaa pelkkä Makaroni ja ruskeakastike.
Söin yhden kk meilkein kaurapuuroa kun odottelin palkkaani. Alkukuustaboli maitoa ja jotain juureksia, loppukuusta ei edes sokeria. Mutta se oli yksi kk ja parempaa oli näkyvissä. Se joka on kärsinyt pienen ajan ei tajua mitä on pitkäaikainen puute. Uskotteko, että ne tyypit seisoo jonossa huvikseen? Pitäisikö alkoholistin kuolla nälkää ennemmin kuin jonottaa ruokaa?
ruokajonoissa on valtavasti eläkeläisiä, koskaan nähnykkään narggareita.
Toimeentulotukeen ei esim saa kaikkiin lääkkeisiin.
Ette selväistikkään ole sairaita. Mulla pelkästään adhd, masennus, ahdistus, migreeni lääkkeet Kela tuen kanssa 93 euroa.
Miksi helvetissä yhteiskunnan pitäisi vielä lainatkin maksaa valmiiksi?
Tämä Ylen juttu vastaa Ap:n kysymukseen kertomalla miten ihminen voi pudota turvaverkkojen ulkopuolelle:
"Mitä tapahtui
sossun asiakkaille?
Sosiaalitoimistojen asiakkaita pompotellaan luukulta toiselle ja työntekijät kuormittuvat Kela-sotkuista.
Kunnissa on havaittu, että asiakkaiden on todella vaikeata päästä Kelaan hoitamaan asioitaan. Siksi ihmiset kääntyvät hädissään edelleen sosiaalitoimen työntekijöiden puoleen myös perustoimeentulotukiasioissa.
Hakemuksia hukkuu, lisäselvityksiä katoaa, päätöksissä on virheitä."
Aina, jos annetaan jotakin ilmaiseksi, löytyy sille ottajia. Uskon, että monet jonossa käyvistä ovat todellisessa pulassa (mikä voi olla väliaikaista tai jatkuvaa), mutta monille vain se ilmainen ruokakassi on arvokkaampi kuin oma aika.
Jonot eivät taatusti lyhene niin kauan kun niitä järjestetään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti. Esimerkiksi Helsingissä asuminen on kallista ja asumistukea saa tietyn määrän. Sossu ei välttämättä maksa ylimääräistä, vaan menee siitä ttt.
Kaikki eivät myöskään saa ttt, vaikka tarvitsisivat, syitä on monia. Yksi on se, että jos on ennen umpikujaa yrittänyt selvitä itse ottamalla esim. lainaa elämiseen. Siitä voi tulla tilanne, että et vaan saa ttt, koska sossu ns. ei maksa lainoja ja siinä sivussa ei muutakaan. Eli luottotiedot pitää tossa kohtaa menettää.
Sitten on liuta päihdeongelmaisia, syrjäytyneitä jne., jotka eivät pysty aina asioitaan järjestämään.
Tiedätkö muuten paljonko ttt on? Se on vähän. Jos joku yllätys tulee, niin sinne se nopeasti uppoaa.
Miksi siellä helsingissä täytyy asua jos on työtön ja sossun asiakas?
Eikö tukien saajan itsensäkin kannalta olisi parempi muuttaa jonnekin muualle halvemmille maille ja käyttää se sossun tukiraha ruokaan ja henk.koht. menoihin?
Miksi velallinen joka ei pysty maksamaan velkojaan ei anna niiden mennä ulosottoon, sillä mitä nopeammin velat sinne päätyvät, sitä nopeammin alkaa prosessi jonka lopussa on velkojen anteeksianto.
En myöskään ymmärrä kilometrien pituisia leipäjonoja.
EIvät kai kaikki suomen mielenterveysongelmaiset, nistit ja juopot hesassa ole?
toisinsanoen suomen pääkaupungissa saa asua ainoastaan rikkaat?
No en minä kyllä niin sanonut.
Mietin vain omalta kohdaltani asiaa ja päädyin siihen että söisin mieluummin ihan omavalintaisia ruokia kaupasta, kuin söisin kuin koira eteenheiteltyjä armopaloja.
Työttömyyskorvaus ja sosiaaliset tuet ovat lakisääteisia etuja jotka kuuluvat kaikille kansalaisille, joten muuttaisin tottakai liian kalliista asunnosta halvempaan kuin että alkaisin kerjäämään ruokaani leipäjonosta. Seiso, odota, jonota, kerjää, kiltti koira, ota tästä leipää ja jauhoja.
Vierailija kirjoitti:
Ennen koronaa kävin leipäjonossa vaikka sijoitin. Että ei kaikki siellä jonossa nälkää näe(on siellä heitäkin joilla kuukausien ruokavarasto vyötärön ympärillä). Ja työttömänä on paljon aikaa. Itse yhdistin monesti kirjastossa käyntiin ruoan haun.
Miksi sinne pitää mennä, jos ei ole tarvetta? Joku huonojalkainen joutuu sen takia seisomaan pidempään, koska jono pitenee huvikseen jonottavista. Ja ruokakassikin varmaan olisi parempi, jos olisi vain ne jotka oikeasti sitä tarvitsee.
Katsokaa YLE areena elokuvat Tapsa Rautavaara Repe Helismaa , kulkuri ja joutsen . Ne oli köyhiä ja teki töitä yötä päivää oli sodassa elätti perheensä puskien töitä . Motiivit elää tehdä työtä hankkia tuokaraha asunto . Näillä oli kovaa mutta pärjäsi . Ottakaa esimerkkiä ,että ihmisen pitää elättää itsensä työllään .
Opiskelin tt-tuella. Ostin tonnisotalla kirjoja valmistumisen ja työllistymisen toivossa. Hukkaan meni ja velat jäi. Raitis, päihteetön ja herkuton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helposti. Esimerkiksi Helsingissä asuminen on kallista ja asumistukea saa tietyn määrän. Sossu ei välttämättä maksa ylimääräistä, vaan menee siitä ttt.
Kaikki eivät myöskään saa ttt, vaikka tarvitsisivat, syitä on monia. Yksi on se, että jos on ennen umpikujaa yrittänyt selvitä itse ottamalla esim. lainaa elämiseen. Siitä voi tulla tilanne, että et vaan saa ttt, koska sossu ns. ei maksa lainoja ja siinä sivussa ei muutakaan. Eli luottotiedot pitää tossa kohtaa menettää.
Sitten on liuta päihdeongelmaisia, syrjäytyneitä jne., jotka eivät pysty aina asioitaan järjestämään.
Tiedätkö muuten paljonko ttt on? Se on vähän. Jos joku yllätys tulee, niin sinne se nopeasti uppoaa.
Miksi siellä helsingissä täytyy asua jos on työtön ja sossun asiakas?
Eikö tukien saajan itsensäkin kannalta olisi parempi muuttaa jonnekin muualle halvemmille maille ja käyttää se sossun tukiraha ruokaan ja henk.koht. menoihin?
Miksi velallinen joka ei pysty maksamaan velkojaan ei anna niiden mennä ulosottoon, sillä mitä nopeammin velat sinne päätyvät, sitä nopeammin alkaa prosessi jonka lopussa on velkojen anteeksianto.
En myöskään ymmärrä kilometrien pituisia leipäjonoja.
EIvät kai kaikki suomen mielenterveysongelmaiset, nistit ja juopot hesassa ole?
toisinsanoen suomen pääkaupungissa saa asua ainoastaan rikkaat?
No en minä kyllä niin sanonut.
Mietin vain omalta kohdaltani asiaa ja päädyin siihen että söisin mieluummin ihan omavalintaisia ruokia kaupasta, kuin söisin kuin koira eteenheiteltyjä armopaloja.
Työttömyyskorvaus ja sosiaaliset tuet ovat lakisääteisia etuja jotka kuuluvat kaikille kansalaisille, joten muuttaisin tottakai liian kalliista asunnosta halvempaan kuin että alkaisin kerjäämään ruokaani leipäjonosta. Seiso, odota, jonota, kerjää, kiltti koira, ota tästä leipää ja jauhoja.
No kerran jono on noin kauhea häpeä, niin miksi ajattelet, että jonottajilla olisi muuta vaihtoehtoa? Kuka sinne huvikseen menee häpeämään?
Ap, esimerkiksi ongelmapelaaminen on yksi syy. 2,5% pelaajista tuo 50% Veikkauksen tuotoista ja iso osa pelaajista tienaa vähän. Pelikoneita on joka kaupassa. Suuri syy lapsiperheköyhyyteen on ongelmapelaaminen.
No kaikki ei osaa hallita rahankäyttöään? Tai elämäänsä ja itseään ylipäätään.
Ootko samoja ihmisiä jotka ei ymmärrä miks laihduttaminen ei kaikilta onnistu tosta vaan?