Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mokasin elämäni tilaisuuden. En tajunnut sen olevan ainoa.
15.12.2020 |
On hankala sanoin kuvata miten paljon harmittaa. Olen nyt 37-vuotias nainen ja tajunnut että suurella todennäköisyydellä jään perheettömäksi. Ei minusta vaan kiinnostu kun yksi mies miljoonasta. Mutta traagisinta on että se yksi kyllä tuli minua vastaan 17 vuotta sitten mutta päästin sen käsistäni.
Olimme molemmat todella ujoja ja kokemattomia ja siksi se seurustelu ei oikein kunnolla edennyt. Sitten tuli rohkeampi ja kokeneempi nainen ja nappasi sen miehen. Tajusi että siinä on helmi ja käytti ne keinot jotka mieheen tehoavat (ja joita minä en osannut käyttää).
Surullisinta että mies osoittautui juuri niin hyväksi kuin olin ajatellut. Olisikin paljastunut tuolle toiselle naiselle rentuksi tai luonnevikaiseksi niin ei harmittaisi niin paljon. Mutta on hyvä perheenisä, huomaavainen puoliso, urallaan menestyvä. Ja minä joudun katsomaan sitä vain sivusta. Joskus stalkkaankin sitä miestä että tiedän mitä hänelle kuuluu. Sairasta, tiedän, mutta en voi sille mitään. Mikä auttaisi tähän ketutukseen?
Kommentit (24)
Kyllä minä tiedän että ongelmani on huono itsetunto. Ja myös sen että lopulta keksin lähinnä tekosyitä sille että minun ei tarvitsisi muuttaa mitään. Mutta kun nämä asiat ovat niin syvällä minussa että niiden yli pääseminen tuntuu vuoren kokoiselta urakalta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan turhaat murehdit yhtä menneisyyden tapailukumppania! Se, että hän on muodostanut perheen ja elää ulkoapäin mukavannäköistä elämää toisen naisen kanssa, ei kerro mitään siitä, mitä teillä kahdella olisi voinut olla. Juurihan kerroit, että ette osanneet olla suhteessa eikä se edennyt mihinkään. Voi olla, että olisitte vain rikkoneet toisianne enemmän, mutta sitä emme koskaan saa tietää. Hänen kohdallaan harmituksesi perustuu vain haaveiluun ja haihatteluun, ei mihinkään todelliseen.
Eli katse tulevaisuuten päin ja energia niihin asioihin, joihin voit vaikuttaa. Minkälaista elämää haluaisit elää nyt? Aloita heti, jollet halua taas 17 vuoden kuluttua katsella menneisyyteen ja voivotella, mitä kaikkea olisitkaan voinut tehdä alle nelikymppisenä...
No tilaisuuksia ei varmasti tule, jos et itse usko että niitä tulee. Semmoinen se ihmisen mieli on. Ei kannata luovuttaa!
Alue: Aihe vapaa
Niin, sitä sattuu. Itselläni katumuksen aihe on 23 vuotta sitten tehty abortti - kuvittelin, että ehtiihän niitä lapsia tehdä sitten opiskelujen jälkeen, paremmassa elämäntilanteessa. Mutta en koskaan löytänyt enää miestä enkä siis saanut lapsia. Kyllähän se pytyttää että heitin ainoan koskaan kantamani lapsen menemään, vain ns. mukavuussyistä.
Vaan ei näitä tuollaisia kannata liikaa miettiä, masentaa vaan. Parempi pääosin keskittyä niiihin asioihin joille voi vielä tehdä jotain, kuin niihin jotka on ollutta ja mennyttä. Hyvin on vielä mahdollisita se, että löydät miehen, mutta toisaalta, voihan sitä käydä kuten minulle eli ei löydy ketään, ja sitten joskus 40 v jälkeen tajuaa että viihdynkin hyvin yksin, en haluakaan enää ketään.