Sinä joka asut maantasalla (myös omakotitalo).
Talvella luultavasti pidät ovet lukossa jottei hämärähemmot pääse sisälle mutta mites kesällä? Onko ovi aina kiinni ja lukossa koska kesällähän niitä hämärähemmoja vasta onkin liikkeellä?!
Kommentit (45)
Meillä on melkoisen avoimet ovet, eli hemmot, tervetuloa...
Aina lukossa. Tietty jos puuhaillaan itse takapihalla, takaovi voi olla aukikin.
Toista se oli lapsuudessa, kun pidettiin avainta ulko-ovessa 24/7, olisi kuka tahansa päässyt milloin tahansa kutsumatta sisään. Mutta koskaan ei kukaan tullut.
Meillä voi päivisin kesällä olla takaovi auki. Meillä on myös kaksi hyvin haukkuherkkää koiraa, joten ohikulkijatkin noteerataan puhumattakaan niistä, jotka yrittävät pihalle tai sisään.
Takapihan ovi on kesäisin auki, kun ollaan kotona. Etuovi on lukossa.
Kun lapset olivat pieniä ja leikkivät pihalla, niin ovet eivät olleet lukossa. Mutta yhteen väliin joillakin lasten kavereilla oli tapan tulla sisälle omin päin ja yhdellä oli jopa tapan kulkea kuin kirkossa ja jättää ovetkin auki ja pari kertaa koirat karkasivat, joten alettiin pitää ovea lukossa ja hankittiin siihen myös ovipumppu, että ei jää vahingossakaan auki.
Kesällä toki terassin ovi on aika usein auki kun ollaan kotona, mutta jos siitä tule joku sisälle, niin se on jo niin röyhkeää että yhtä hyvin voi soittaa ovikelloa ja tunkea sen jälkeen väkisin sisään.
Asun Usassa omakotitalossa ja meillä on ovet aina auki. Talossa on useampi ovi kun on pihoja ja terasseja. Yöksi laitamme kiinni (lukkoon) ja yleensä silloin jos lähdemme kauppaan tms. ja talo jää tyhjäksi.
Kotona ollessa takapihan ovi/ovet eivät ole lukossa päivällä. Jos talosta poistutaan, laitetaan ovet lukkoon, samoin lukitaan yöksi. Etupihan ovi on lukossa.
Meillä on ovi aina lukossa, ja turvaketjussaki kun mies ei ole kotona. Osittain hiippareitten varalta, osittain karkailevan taaperon takia. Suurinta turvaa (tai ainakin turvallisuuden tunnetta, en tiedä olisiko tuosta nössykästä mihinkään tositilanteessa) tuo kuitenkin iso koira.
Meillä on käynyt kerran aikoja sitten pelästyttävästi turvaketjusta huolimatta: minä olin keittiössä leipomassa, oveen koputettiin ja lapset menivät ovelle. He tekivät juuri kuten olen käskenyt, eli ennen avaamista kysyivät kuka siellä on (keittiöstä ei näe eteiseen, mutta kuulin heidän puheensa).
Seuraavassa hetkessä lapset huutavatkin peloissaan äitiä ja meillä olikin sitten romanialainen tms. kaupustelija eteisessä tulossa sisälle! Onneksi olin itse kotona eivätkä koululaiset olleet yksin ja mies lähti heti käskystä ulos, mutta pelästytti kyllä kunnolla. Lapset avasivat oven, koska olivat kuulleet koputtajan vastanneen "isä". Voi olla että lapset kuulivat väärin tai sitten mies todellakin sanoi niin, mutta tästä oppineena vastaavissa tilanteissa kurkataan tästä lähtien ensin turvaketjun kanssa tai ikkunasta ennen avaamista. Suosittelen myös muille!
Ovi on aina kiinni, lukossa se on illalla/yöllä ja tietenkin kun ollaan poissa. Turha päivällä lukita, kun lapset ramppaa siitä ja ollaan kuitekin paikalla.
Hämärämiehiä täällä kyllä todistetusti on, mutta onneksi vain yöllä. Lisäksi, olemme naapurien kanssa läheisesti tekemisissä, heti tulevat kysymään jos joku outo hemmo hiippailee pihalla, kuten kerran kävi. Ilmeisesti oli jollain tarkistusreissulla, esitti olevansa taksikuski, mutta kun lähti, näin ettei edes ajanut taksia... Jotenkin en silti osaa pelätä että tekisivät mulle jotain, ehkä koska tässä on koko ajan naapurit kytiksellä. :D Joku heti näkee.
Ap:n aloituksesta saa selvää että kerrostalo asukkaat pitäisivät ovet lukitsematta.. Kai ne kaikki laittaa yöksi ovet lukkoon,riippumatta missä kerroksessa asuu.
Ovet on auki, paitsi jos
-emme ole kotona
-olemme saunassa
-mies on ykisnään kotona ja menee autotalliin
-ei haluta että vieraat koputtaa ja kävelee samantien sisään
-illalla kun ei enää ole tarkoitus käydä ulkona
Helsingissä ovet ovat pääsääntöisesti lukossa. Tietysti silloin, kun rampataan sisään ja ulos tai vietetään aikaa terassilla, ovi on auki.
Maalla ovet ovat useinmiten auki. Yöllä ja poissaollessa kiinni.
Mä olen maalta ja ovet oli usein auki. Yöksi isä yleensä kyllä lukitsi, jos muisti. Joskus unohdettiin lukita mökkireissunkin ajaksi, vahingossa tosin.
Kamalin trauma tuli siitä, kun olin teininä yksin kotona. Kuuntelin poppia omassa huoneessa kovalla ja lojuin pikkarit + t-paita asusteessa. Yhtäkkiä kuulin kolahduksen selän takaa ja siinä seisoi kaksi miestä. Mä varmaan halvaannuin kauhusta. Ne oli varusmiehiä keräämässä veteraanikeräystä ja olivat tulleet sisään, kun kukaan ei tullut avaamaan. Ovikello soi sen verran hiljaa, etten kuullut sen jumputuksen läpi. Kiva sitten, että olivat kävelleet talon perälle mun huoneeseen asti. Ihan asiallisesti meni ja ei siinä mitään, mutta aikamoinen kammotus se tilanne oli kuitenkin.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 08:04"]
Meillä lukossa tottakai kun nukumme tai olemme poissa kotoa. Muutoin ovi on auki.
[/quote]
Samoin meillä ok-talossa. On sen verran rauhallista seutua tämä, mutta toisaalta viikonloppuisin liikkuu kännipäitä jolloin ollaan vähän tarkempia oven kanssa. Onneksi on kaksi koiraa joista toinen ainakin pelottaa haukunnallaan sisälle pyrkijät (pari kertaa tullut eteiseen asti ties mitä vesimittarin korjaajia jotka ovat väärässä osoitteessa).
Ovi on aina lukossa, jos ei olla näköetäisyydellä ovesta ja asumme pääkaupunkiseudulla rauhallisella pientaloalueella.
Ovet auki, jos kotona (ja hereillä) ollaan. Asutaan tiheään rakennetulla alueella, jossa naapurit on ihan vieressä. Omat ja naapurin lapset ramppaa sisään ja ulos, tulisin hulluksi, jos joutuisin koko ajan ovea aukomaan. Ja jos taas lapset kulkisivat koko ajan avaimet kaulassa, olisi niitäkin varmasti jo hukattu melkoinen pino. Ja sitten vasta pelottaisikin. Luotan siihen, että jonkinlainen naapurikyttäys toimii, kun sen verran hyvä näköyhteys meiltä on kaikkiin kuuteen läheiseen naapuritaloon. Ja pidempien matkojen varalle (ja suunnitelmallisia hämärähemmoja silmällä pitäen) meillä on myös hälytysjärjestelmä.
Asutaan kehä 3 sisäpuolella ja meillä on ovi useimmiten lukitsematta. En jaksa laittaa sitä kiinni edes poislähtiessäni (olen kotiäiti, joten käyn puistossa, kaupassa, kerhossa jne).
Kun naapurista kärrättiin ruumis ja poliisin tutkijoiden pakettiautoja vilisi pihassa, niin laiton ovet lukkoon :) Vaikka silloin samalla neliökilometrillä sen poliisimäärän kanssa oli varmasti turvallisinta...
Me asumme keskisuuren kaupungin keskustassa ja ovi sisäpihalle ja kesällä kun olemme kotona niin ovi rempottaa auki kaiken päivää kun asun melkein koko ajan pihalla tai kuistilla.
Mutta en ole ainut vaan pari muutakin naapuria on samanlaisia :)
Illalla onneksi muistamme aina laittaa oven lukkoon ja turvaketjunkin päälle jo senkin takia ettei unissakävelevät lapset pääse ulos asti yöllä.
[quote author="Vierailija" time="07.05.2014 klo 08:07"]
Päivisin ovi on auki. Olen huomannut sellaisen oudon asian, että jos mies on kotona, en kauheasti välitä, onko ovi lukossa vai ei. Jos mies on reissussa, lukitsen oven aina illalla. En tiedä, miksi näin. Ei mun mies ole mikään action sankari , joka taltuttaa kaikki hullut, mutta ilmeisesti hänen seuransa tuo jotain turvaa :)
[/quote] Sama täällä :) Meillä ovet auki yötä päivää, paitsi kun olemme poissa kotoa. Mutta yksin ollessa lukitsen yöksi, joskus myös päiväksi, jos haluan olla rauhassa.
Tottakai on kaikki ovet ja ikkunat AINA kiinni!
Jos olen kotona ja haluan tuulettaa, niin avaan ikkunan tai parvekkeen oven.
Mutta jos on parvekkeen ovi auki, en kauheasti poistu siitä huoneesta. Etenkin jos esim. läppäri/puhelin on siinä esillä. Koska ihan koska tahansa voi joku tulla sisään ja napata ne siitä mukaan. Meidän maatasolla olevan parvekkeen, joka oikeasti on enemmänkin terassi, kulkee kävelytie ohi, niin siitä voi poiketa ihan kuka tahansa sisään ja napata tavarat mukaan.
Ei tulis pieneen mieleenkään jättää ovea auki, aina on ovet suljettu, vaikka oltaiskin kotona. Jopa silloin kun on joku ovella, laitan usein varmuusketjun päälle.