Minkä ikäiset lapset teillä leikkii junaradalla?
Ajatuksena alkaa keräämään kummipojalle (täyttää pian 3 vuotta) Brion junarataa, jota täydentäisimme (yhdessä toisen kummin kanssa) aina synttäreinä ja jouluna. Onko hullu ajatus, ehtiikö tällä tahdilla ostaa ja kerätä toimivaa sarjaa ja poika vielä leikkiäkin sillä vai onko koko rata out jo ennen kouluikää?
Kommentit (19)
38v. tossa innokkaimin näyttää leikkivän.
Meidän heinäkuussa 3 v täyttävä pojanpoika leikkii innokkaasti brio-junaradalla. On muutenkin innostunut junista.
Meillä leikkii kohta 3-vuotta täyttävä. Kausittain. Pari tuntiakin saattaa leikkiä. Pattereilla kulkevat veturit on kaikkein tärkeintä. Luulen että leikkii vielä pitkään, jos rataa vaan täydennetään.
Ei junaradalle saa mennä leikkimään!
Hyvä ajatus! Me alettiin about samassa vaiheessa, siis me vanhemmat. Paisutettiin kokoelmaa useampi vuosi niin että siitä tuli ihan sellainen family heirloom. Ostettiin jopa uusi olohuoneen pöytäkin junaleikkejä varten, sellainen Artekin 120cmx120cm. Mitähän sanoisin, kyllä siinä 3-8 ikävuoden paikkeilla leikittiin, ehkä pidempäänkin. Minä ja mies suunniteltiin aina massiiviset radat, ei niinkään jaksettu sitten sitä varsinaista leikkiä :-) Meillä oli se Sky Train ja sitten sellaisia paloja, joilla sai radan nostettua ylös. Oi niitä aikoja.
Osa niistä osistahan on sellaisia, ettei pienet osaa edes käyttää. Alkuvaiheessa on tärkeintä, että rataa on riittävästi. Ei ole kivaa, jos on pelkkä pieni ympyrä. Myöhemmin voi hankkia lisää erilaisia junia, nostureita, siltoja ja muita erikoisosia, vaihteita, risteyksiä jne jne.
Meillä oli loppuvaiheessa aika valtava kokoelma tuota Brioa ja sen jälkeen kun sillä ei enää leikitty, säilöttiin kaapissa ainakin kaksi vuotta siinä toivossa, että säästetään lapsenlapsille. Lopulta päädyin kuitenkin siihen tulokseen, etten ehkä 20+ vuotta rupea niitä hautomaan ja sain myytyä koko hienon kokoelman naapurille, jonka lapsi oli tulossa junailuikään. Vieläkin hieman kaihertaa, että luovuttiin niistä, mutta parempi että joku muu leikkii kuin että säilötään kaapissa.
Silti, kannustan kyllä aloittamaan! Brio-vuodet oli hienoja vuosia meidän perheen elämässä ja uskon että teillekin tulee kivat leikit kummipojan kanssa. Plus että lahjaongelma on tällä päätöksellä ratkaistu moneksi vuodeksi ja vanhemmatkin ovat tyytyväisiä, kun ei nurkkiin keräänny joutavaa krääsää. Brio kestää tarvittaessa isältä pojalle!
Aina silloin tällöin 10-vuotias poikamme vieläkin leikkii radalla. Leikki tosin on enemmän insinöörimäistä suunnittelua ja kokeilua, ei niinkään junien ajattamista. Hieno lahjaidea ja jos ovat fiksuja ja säästävät kokonaisuuden, leikkii sillä joskus vielä pojan omatkin lapset!
Ja niin, jottei kellekään jäisi epäselväksi, niin Briossa se juttu on siinä, että sillä jaksaa aikuisetkin leikkiä. Tai ainakin rakentaa niitä ratoja. Ei mene rahat hukkaan, kun pääsee paikkaamaan vähäleluisen lapsuuden traumoja oman lapsen kanssa :-)
T. 6
Juu, vähän pelottaa että meneekö liian nopsaan ohi, mutta toisaalta kai sitä muutenkin jossain vaiheessa kasvaa leluista "yli", olipa ne mitä leluja vaan :)
Muistan vaan itse, kuinka hienoa oli leikkiä junaradalla (ja jos se oli pienestä tytöstä niin siistiä, niin stereotypisesti ajateltuna se on pojasta vähintäänkin yhtä siistiä) ja tosiaan tuossa on mahdollisuuksia sitten :) ja halutessaan muutkin voi sarjaa täydentää ja osia vaikuttaa löytyvät monenhintaisia, että tilanteen mukaan voisi joskus panostaa vähän enemmän ja joskus sit jotain pienempää... on tässä onneksi pari kuukautta aikaa harkita, mutta jotenkin tuo junarata houkuttaisi juuri omien hyvien fiiliksien vuoksi ja myös sen takia, että brio ei tosiaan vaikuta ihan kertiskamalla, eli voi sit säilyttää mahdollisille pikkusisaruksillekin ja/tai on jälleenmyyntiarvoakin, ettei mene sit ihan roskaksi vain.
Meidän kolmevuotias leikkii junaleikkiä joka päivä. Tänään rata on rakennettu kolme kertaa. Vinkkaa muillekin juhlavieraille, että olettw ostamassa rataa. On kiva, jos kiskopaloja on riittävästi. Tosin jollakin kaupunkiratasetillä pääsee jo jollakin tapa alkuun.
"Verneri (4v), avaapas nyt tämä kummitätisi lahja. Mitähän siellä on?"
...
"Brio-juna, kiitos!"
"Verneri (5v), tässä tämä kummitätisi lahja. Katsohan mitä siellä on!"
"Brio-juna, kiitos."
"No mutta Verneri (6v)! Nyt olisi tässä tämä kummitätisi lahja. Ole hyvä! Mitähän jännää siellä on!"
"Joo... katos, Brio-juna, kiitos..."
"Verneri (7v), tässä tämä Bri... kummitätisi lahja. Avaapas nyt se!"
"Wuhuu... kiitos..."
"Verneri, kummitätisi tuli ja toi tämän ylioppilaslahjasi. Mitähän siellä on!"
"Voi vi... Brio-juna, voi kiitos"
Tai sit ainakin hommataan se perussetti alkuun niin sittenhän sen alkaa näkemään kuinka hyvin iskee juuri tähän poikaan, että kuinka pitkälle kannattaa jatkaa ja kuinka laajaksi rataa kerryttää :) -ap
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 23:39"]
Meillä leikkii kohta 3-vuotta täyttävä. Kausittain. Pari tuntiakin saattaa leikkiä. Pattereilla kulkevat veturit on kaikkein tärkeintä. Luulen että leikkii vielä pitkään, jos rataa vaan täydennetään.
[/quote]
minäkin luulin otsikon perusteella :D
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 23:56"]
[quote author="Vierailija" time="06.05.2014 klo 23:39"]
Meillä leikkii kohta 3-vuotta täyttävä. Kausittain. Pari tuntiakin saattaa leikkiä. Pattereilla kulkevat veturit on kaikkein tärkeintä. Luulen että leikkii vielä pitkään, jos rataa vaan täydennetään.
[/quote]
minäkin luulin otsikon perusteella :D
[/quote]
sori meni ihan väärin, siis tohon ettei saa mennä junaradalle leikkimään :|
Täällä yks 40+ äiti joka myös leikkii brion junaradalla ja paikkaa omaa vähäleluista lapsuuttaan. Harmi vaan että lapset on jo ohi junarataiästä. Meillä ahkerimmin leikittiin n.2-7v. Satunnaisesti sen jälkeenkin. Esim. patterilla toimiva veturi oli 2v mielestä suuri ihme, itse rakentelu tuli kuviin myöhemmin. Ja todellakin, niitä ratakiskoja pitää olla tarpeeksi että saa ison radan tehtyä. Minäkin jemmailen sitä lapsenlapsia varten kun on niin hyvät muistot, katsotaan kauanko jaksan säilyttää.
Juu, kyllä mun ajatus oli vähän turvallisempaa junarataleikkiä viedä kummipojalle eteenpäin :) Vähän monitulkintainen otsikointi kieltämättä.
Eikä myöskään ollut ajatuksena että keräilyä jatkaa väkisin x määrää vuotta, tuli mitä tuli, vaan tottakai tilanteen mukaan. Jossei enää uppoa, niin turha sitten on jatkaa, mutta jos junarata onkin huippujuttu niin uskon, että lisäosia on kiva saada vaikkei se niin yllätyksellistä olisikaan aina ;)
- ap
Meillä leikki 1,5-5-vuotiaat, noin. Kuusivuotias ei nyt kyllä varmaan vuoteen ole junaradalla enää kertaakaan leikkinyt, vaikka meillä on siis hieno iso rata. Eniten sillä on leikitty 3-4-vuotiaana. Meillä siis kolme lasta, joista kaksi poikaa.
Biltemasta saa todella paljon halvemmalla yhteensopivia osia tohon junarataan, enkä oo laadussakaan huomannu mitään eroa. Leikeissä ei edes heti huomaa kumman pala on kädessä. Jos rataa haluaa ostaa paljon, niin ehkä joku iso perussetti sieltä ja sitten niitä erikoisempia paloja (tunneleita, nostureita tms.) Briolta.
Ja pieni vinkki ratoja rakennelleelta: Osta sellainen lisäpaketti, jossa on tosi lyhyitä suoria paloja ja sellaisia paloja, joissa on kaksi "uros-päätä" ja kaksi "naaras-päätä" - jos vähänkään monimutkaisempia rakennelmia haluaa tehdä niin nuo palat osoittautuvat äkkiä tuiki tarpeellisiksi!
Vierailija kirjoitti:
"Verneri (4v), avaapas nyt tämä kummitätisi lahja. Mitähän siellä on?"
...
"Brio-juna, kiitos!""Verneri (5v), tässä tämä kummitätisi lahja. Katsohan mitä siellä on!"
"Brio-juna, kiitos.""No mutta Verneri (6v)! Nyt olisi tässä tämä kummitätisi lahja. Ole hyvä! Mitähän jännää siellä on!"
"Joo... katos, Brio-juna, kiitos...""Verneri (7v), tässä tämä Bri... kummitätisi lahja. Avaapas nyt se!"
"Wuhuu... kiitos...""Verneri, kummitätisi tuli ja toi tämän ylioppilaslahjasi. Mitähän siellä on!"
"Voi vi... Brio-juna, voi kiitos"
Reps 😂 Näinhän se voi mennä 😂
Ei sillä leiki juuri minkään ikäiset. Älä tuhlaa rahojasi siihen.
Meillä 5v leikkii silloin tällöin (pienempänä vielä vähemmän), mutta todella vähän sillä kukaan meidän kolmesta lapsesta on ikinä leikkinyt.