TE-toimiston törkeä käytös

Olen itse ollut 17-vuotiaasta asti osa-aikatyössä. Minulla on ammattitutkinto ja olen ensi keväänä valmistumassa ylioppilaaksi. Minulla on taustalla todella vaikea ja traumaattinen lapsuus, ja on ihme, että olen ns. näinkin pitkälle elämässä selvinnyt ilman sen pahempia ongelmia. Olen aina ollut yksin ( muutin 17-vuotiaana pois kotoa) eikä ketään johon tukeutua.

Sairastuin viime kesänä erittäin pahaan masennukseen ( lapsuuden traumat ja uusi vaikea sairaus) ja olin ajoittain itsetuhoinen tai itsetuhoisten ajatuksien piinaamana. Elämäni oli sietämätöntä enkä kyennyt tekemään normaaleita asioita. Tammikuussa otin osa-aikatöistä loparit, koska en yksinkertaisesti kyennyt käymään edes muutamaa kertaa viikossa haastavassa ja raskaassa asiakaspalvelutyössä. Olin aivan loppu ja luovuttamassa elämän suhteen.

Työkkäri alkoi kiusaamaan minua tämän jälkeen oikein toden teolla. Sain sellaisen karenssin päälle, että se ei poistu ellen saa töitä tai osallistu johonkin kuntouttavaan toimintaan. Elin tammi-heinäkuuhun pelkällä toimeentulotuella ja keskityin samalla täysin siihen, että saisin itseni kuntoon. Käyn edelleen psykologilla ja ensi vuonna olisi tarkoitus aloittaa psykoterapia.

Aloitin kuntouttavan työtoiminnan heinäkuussa ja nyt se on loppumassa. Sain myös elokuussa uuden osa-aikaisen työpaikan, jossa käyn 1-2krt viikossa. Nyt on mukava työ, jota taas jaksaa tehdä.

Sain kuitenkin tänään todella vastenmielisen puhelun, jossa työkkärin täti puhui minulle todella alentavaan sävyyn ja kohteli minua siten, kuin en olisi ikinä ollut työelämässä ja vähätteli tulevaisuudensuunnitelmiani. Hän mm. kyseli, että mitä aion nyt kuntouttavan jälkeen tehdä ja kerroin, että valmistun pian ylioppilaaksi ja tarkoitukseni olisi päästä yliopistoon opiskelemaan. Työkkärin täti vähätteli suunnitelmiani ja jauhoi vain siitä, miten täytyy mennä töihin, ja etten ole oikeutettu tukeen, jos luen pääsykokeisiin jne. Hän jauhoi vain jostain työkokeilusta ja cv-kursseista, vaikka sanoin, ettei minulla ole ongelmia saada/hakea työpaikkaa, ja että osaan kyllä tehdä cv:n. Kerroin myös voivani vähän paremmin, vaikka pientä stressiä ja ahdistusta onkin nyt ilmassa.

Mua alkoi tuon puhelun aikana - ja sen jälkeen- ahdistamaan aivan huolella. Mä olen yrittänyt pärjätä tässä elämässä. Olen tehnyt yli 7 vuotta osa-aikaista työtä, kouluttautunut ja yrittänyt ihan oikeasti parhaani niillä eväillä, jotka olen elämältä saanut. Tämä täti teki hyvin selväksi, että minua tullaan jatkossakin ahdistelemaan ja kiusaamaan heidän taholta.

Olen oikeasti aivan rikki ja hukassa, mutta yritän kaikesta huolimatta porskuttaa eteenpäin. Haluaisin vain itseni kuntoon ja tehdä mieluista työtä, jonka eteen tarvisi tietysti päästä ensin opiskelemaan. En tiedä, miksi edes kirjoitin tämän tänne, olen vaan todella uupunut ja ahdistunut. Tällaistako elämäni tulee aina olemaan...? Rämpimistä ja sinnittelyä yksi käsi kielekkeellä? Tulenko koskaan pääsemään yliopistoon? Pääsenkö koskaan sellaisiin töihin, joihin oikeasti haluan? Saanko itseni koskaan kuntoon ja pääsenkö koskaan tästä huono-osaisuudesta pois?