Olen varmaan hölmö kun minulle kelpaa kuka vain

Olen varmaan sitten läheisriippuvainen nainen jolle kelpaa kuka tahansa mies joka kuitenkin osaa pitää saaliin 'kiikissä', jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Olen ollut yhdessä tällaisen miehen kanssa 14-vuotta. Seurustelun alkuvaiheessa kun sanoin etten halua yhdessä jatkaa, mies uhkaili itsemurhalla. No en sitten lähtenyt kun aloin tosissani miettimään että hän tekee niin (tiedän, minun olisi pitänyt vain lähteä mutta en uskaltanut tehdä sitä, pelkuri kun olin).

Mieheni on mukava, kiltti, omaa laatuaan... Mutta niin erilainen kuin minä. Useissa tilanteissa tulee tämä nähtyä. En tiedä onko se rakkautta vai vain syvää kiintymystä. Ikinä ei ole ollut sitä 'jotain' vaan tavallista arkea...

Mies ei ole romanttinen pätkääkään eikä oikeastaan huomaavainen kauan, aina jotenkin poissaoleva ja omissa ajatuksissaan. Ei siis elä tässä hetkessä vaan miettii omia juttujaan ja eikä tavallaan näe minua siinä hetkessä. Kaipaan sitä kipeästi... Edes joskus. Ja edelleen minua vähän kummittelee taustalla se itsemurhalla uhkailu ja miten salaa katkera olen tästä. En tiedä olenko ikinä rakastanutkaan miestä kuin ollut vain säälistä tai myötätunnosta. Meillä on yksi alakoululainen lapsi joten eroaminenkaan ei ole ehkä järkevää tässä vaiheessa. Mitä mieltä olette? Meidän suhteemme on ollut ongelmallinen alusta asti ja pelkään että lapsi kärsii tästä :(