Olen 18-vuotias yökastelija, vastaan mielelläni kysymyksiin.

Ymmärsit ehkä jotenkuten oikein, että minulla ei ole ollut muita miessuhteita. 13-vuotiaana minulla oli 9 kuukauden ensisuhde erään tytön kanssa, se oli kaikin puolin kiva ja mukava suhde, pelkkiä hyviä muistoja :) Se oli kuitenkin niin varhain (eikä varsinaisesti miessuhde...), että en yleensä laske sitä näihin mukaan. Ja ainakaan tuolla suhteella ei ole mitään tekemistä tämän alkuperäisen otsikon kanssa.

Ensimmäinen mies (=poika) oli aivan suunnattoman mukava, ei mikään ihme että alunalkaen tykästyimme toisiimme. Aloimme seurustella, kun minä olin 14 ja hän 16, silloin kaikki meni todella kivasti ja hän oli ihan oikeasti kunnon mies. Minä vain en ole mikään kiva ihminen, ja onnistuin sitten liiallisella yhdessäololla muuttamaan hänet inhottavaksi, itsekkääksi psykoksi. Sillä on varmasti vaikutusta asiaan, että olimme molemmat vielä keskellä teini-iän kehitystä, ja näin saatoimme vaikuttaa toisiimme vahvemmin mitä aikuiset seurustelijat vaikuttavat toisiinsa. En osaa tarkalleen määritellä, mikä minussa muuttui hänen myötään, mutta minä tein hänestä tuollaisen :/

Toinen mies taas oli alunalkaenkin sairas ja mätä. Homoja vihaava, naisia ahdisteleva huumehihhuli, jolla oli PAHOJA ongelmia äiti-poikasuhteessaan. Hänestä kiinnostuin alunalkaen vain siksi, etten ollut oikein elänyt "pojistakiinnostumiskauttani", eli silloin kun aloin heräillä näkemään ympärilläni olevat pojat poikina, niin en katsonut heitä, koska olin jo parisuhteessa. Sitten kun erosin, niin olinkin jo aikuinen, joka ei ollut koskaan elänyt sitä vaihetta, kun poikia katsellaan, niihin ihastutaan ja niistä unelmoidaan. Tämä hiippari nyt vain sattui ensimmäisenä tielleni, osoitti kiinnostusta minua kohtaan ja minä ammuin kokemattomuuksissani yli. Olin utelias, ja kaiken hyvän päälle hän oli vielä niin säälittävä, että kun hän pyysi minua seurustelukumppanikseen niin en oikein kehdannutkaan kieltäytyä, vaikka jo pelkkä ikäeromme käynnisti päässäni pienet hälytyskellot.

Vanhempiani en tunne niin hyvin, että osaisin sanoa heidän käytöksestään mitään. Kuulostaa oudolta, mutta en ole koskaan oikein ollut heidän kanssaan missään tekemisissä, eli sen verran osaan sanoa ettei suhteet vanhempiinikaan ole millään muotoa terveet. Isäni kanssa en ole koskaan jutellut, kun hän vietti kaiken aikansa töissä ja nukkumassa, ja äidin kanssa vietetty aika koostui lähinnä käskyttämisestä, riitelystä ja pakottamisesta. Kyllä sieltä varmasti löytyy moniakin yhteneviä piirteitä näiten kumppaneitteni käytöksiin, mutta se on arvoitus, kuinka paljon näitä yhteneväisyyksiä on. 

Saanen ihmetellä, miksi juuri seurusteluhistoriani kiinnostaa näin paljon?

t: ap

Minkälainen äitisuhde sulla oli? Oliko äiti hurjan kontrolloiva? 

Kasteletko Kukkia yöllä?

Mistä yökastelusi johtuu? Miksi se on jatkunut niin pitkään?

Oletko hakenut apua vaivaan, ja jos olet niin mistä ja millaista?

2: Kastelen kukkia joskus myös yöllä, jos huomaan että joku on hieman nuupallaan :)

3: Ilmeisesti kyseessä on jokin lapsuusiän trauma. Psyykkinen trauma. Opin kuivaksi aivan normaalisti, mutta yökasteluni alkoi ollessani 7-vuotias. Mieleni on sillä tavalla tyhmä, että se pyyhkii monet ikävät muistot melko huolellisesti pois niin, etten muista kuin satunnaisia "suhahduksia" niistä tapahtumista, jotka olen kokenut tarpeeksi kammottavina. Ja ikäänkuin tämä muistin "pyyhkiytyminen" ei riittäisi, aivoni ajattelevat että sen lisäksi on tosi hyvä idea tuoda traumat esiin myös yökastelun kautta. Kenelläkään ei ole MITÄÄN hajua siitä, miksi se on jatkunut näin pitkään. Kahdessa vaiheessa se on kuitenkin loppunut aivan kokonaan. Ensimmäisen kerran se loppui, kun muutin pari vuotta sitten omaan kotiini asumaan. Se kuitenkin laukesi taas, kun jouduin osalliseksi erinäisiin pelottaviin tapahtumiin. Toisen kerran se loppui vajaa vuosi sitten kun erosin sairaasta seurustelusuhteestani, mutta alkoi jälleen kun jouduin uuteen (onneksi lyhytaikaiseen), huonoon ihmissuhteeseen.

4: Olen hakenut apua vaikka millä tavalla, minulle on kokeiltu varmaan kaikkea, minkä voisi olettaa auttavan yökasteluun, jolla ei ole fyysistä pohjaa. Vartalossani ei siis ole mitään vikaa, rakko ja hormonit toimivat aivan normaalisti. Olen käynyt julkisilla lääkäreillä kolmessa eri kaupungissa (ja ties vaikka kuinka monta kertaa...) ja yhdessä vaiheessa tuli ravattua yksityiselläkin puolella aika huimaa tahtia. Terapiat on käyty läpi, niistä ei ollut mitään apua mihinkään suuntaan. Hälyttimet, heräämiset, nestesäännöstelyt, olen kokeillut monia asioita. 

T: ap

Mielenkiintoinen aihe. Millä lailla nuo seurustelusuhteesi olivat sairaita, ja olivatko ne siinä mielessä keskenään samanlaisia? Seurusteletko nykyisin?

Seurustelusuhteeni olivat hyvin, hyvin ikäviä. Niistä ensimmäinen oli "oikea" suhde, kesti peräti 3½ vuotta. Ensimmäinen vuosi oli kiva, nuori hupakko minä tottui seurusteluun tämän tyypin kanssa eikä osannut irroittautua. Poikaystävä haukkui, sorti, syytti, kiusasi, nolasi, valitti, mankui, hyväskikäytti rahallisesti, painosti seksiin ja näiden lisäksi suhtautui minuun kuin esineeseen. Lopulta jätin hänet, kun hän haukkui minua "ylikontrolloivaksi nartuksi", kun itkien pyysin häntä hakeutumaan hoitoon vakavan riippuvuutensa takia. Siitä tuli muuten hyvä olo. (Jos joku haluaa hairahtua sivuraiteille, niin sanon jo valmiiksi: ei, en minäkään ollut täydellinen, mutta ei se muuta sitä että tuo tuntui minusta todella ikävältä).

Toinen seurustelusuhde oli sitä, kun minulle vieras "sinkkumaailma" oli juuri avautunut tuon edellisen suhteen jäljiltä, en oikein osannut vielä elää sinkkuna enkä todellakaan tajunnut olla varuillani. Tutustuin netissä itseäni 8 vuotta vanhempaan mieheen, joka puhui nätisti ja oli hyvä piilottamaan kyntensä. Menin hänen asunnolleen, siellä oli kivaa ja sitten hän kiipesikin väkisin päälleni jne. Onneksi ei raiskannut. Sen jälkeen tapahtui kaikennäköistä, hän ei hyväksynyt sitä että jätin hänet, lähetteli minulle järkyttäviä nettiviestejä ja lopulta asia meni poliisille (jotka lopettivat esitutkinnan ja tuo koira pääsi kuin koira veräjästä >:I).

Seurustelusuhteeni eivät siis olleet kovin samanlaisia, muuten kuin tietysti siinä että molemmat olivat kamalia ajanjaksoja elämässäni. Nykyään en seurustele, olen saanut siitä nyt niin tarpeekseni, etten osaa ollenkaan arvioida, tulenko koskaan enää edes kaipaamaan miestä rinnalleni.

t: ap

Osaatko kuvailla, mihin ihastuit noissa kahdessa miehessä? Ymmärsinkö oikein, että heidän lisäkseen sinulla ei ole ollut muita miessuhteita?

Minusta ainakin tuon pintapuolisen kuvauksesi jälkeen vaikuttaa siltä, että miehissä on keskenään samantapaisia piirteitä: ensin mies on mukava ja käyttäytyy kivasti, mutta myöhemmin hänestä paljastuukin kohtuuton ja epänormaalissa määrin narsistinen kammotus. Oletko miettinyt, minkälaisilla "kikoilla" (kielenkäyttö, muu käytös) he ovat saaneet sinut kiinnostumaan itsestään? Esiintyykö jommalla kummalla vanhemmistasi samantapaista käytöstä?

(Jätä vain vastaamatta, jos tulin kysyneeksi jotain mihin ei tunnu kivalta vastata.)

6