-> Bändejä, joita vihaat. <-
Laitetaan tähän ketjuun bändejä, joita sinä vihaat, ja syy vihaamiselle. Minä aloitan.
Leevi and the Leavings - se oli ihan okei 1980-luvulla, mutta nyt joudun kuuntelemaan sitä työpaikan pakollisesta keskusradiosta joka työpäivä, ja monta kertaa päivittäin.
Zen cafe - sama syy kuin edellä. Ja lisäksi vielä Samuli Putron jollottava, tylsä ääni, ja se, että bändi on ainakin 10 vuotta tahkonnut kaikki levynsä täyteen yhtä ja samaa biisiä yhdellä ja samalla kaavalla.
Juice Leskisen koko tuotanto - kuuntelin ne puhki jo vuosia, vuosia sitten, mutta nyt vihaan... Syy: liika on aina liikaa. Työpaikan keskusradio soittaa Juicea jatkuvasti.
Meidän työpaikallamme eivät työntekijät voi vaikuttaa pakollisen keskusradion musiikkisisältöön, sen päättävät pomot, ja luottamusmies ei ole kiinnostunut tarttumaan koko aiheeseen. Hän kalakaveeraa mieluummin pomojen kanssa.
Kommentit (147)
U2. Keskinkertaista hölinää, joka ei myisi läheskään yhtä paljon jos Bono lakkaisi promoamasta milloin mitäkin kurjuutta (ja omaa paremmuuttaan).
Lauri Tähkä & Luokattoman Huono Bändinsä. Näiden faneista tulee mieleen aina sellainen tanakka kouvolatukkainen "räväkkä ja suorasanainen" nainen, joka pukeutuu caprimittaisiin leggingseihin ja farkkuminariin, hyppii yleisössä ja loiskuttaa puolet siideristään ympärillä seisovien päälle. Kyllä, entinen työkaverini, tämä on sinulle. Haista v*ttu.
Heviosastolta Iron Maiden. Vaikka se kuinka onkin uraauurtavaa musiikkia ja ensimmäistä ja uniikeinta aikanaan ja lähestulkoon Jeesuksen itsensä säveltämää niin minulle ei vain uppoa.
Heviosastosta puheenollen, Metallicasta en tykkää ollenkaan.
AC/DC:n toka laulaja Brian Johnson todella laulaa kammottavasti siinä bändissä - mutta hän on oikeasti hyvä laulaja, kuunnelkaa vaikka ikivanha näyte miekkosen alkuperäisestä bändistä:
Mutta asiaan, Suomessa paskimmat bändit tai esiintyjät tällä hetkellä ovat aivan ehdottomasti:
1. Cheek --- räppäri joka ei osaa räpätä
2. JareWilleGalleWhateverCombo --- Voitolla yöhön? Njet enemmänkin sarjaa voisitko olla työtön ja hiljaa.
3. Petri Nygård --- aikamoinen märkäkorva. Yök.
Vanhoista on pakko mainita Ultra Bääääääh. Ihan lahjakkaita ihmisiä ja silleen, mutta opiskelukaverini jaksoivat soittaa näitä biisejä aina bileissä aamuyöllä, joilloin mun herkkää luonnetta oikein etoi siinä vaiheessa syvästi ne 70-lukutyyppiset ryhmähuutolaulut, joissa ei ollut mitään poliittista sanomaa.
---
Viikate --- se on oikeasti aivan loistava bändi! Kuka kehtasi pistää inhokkilistalle? Siis herrajumalaukkoylinen! Jo bändin biisien nimet saa kylmät väreet sillai ihanasti selkäpiitä menemään, niin neroja ovat.
Vaikka se Bonon maailmanparannus-jankutus hieman ärsyttääkin, niin kyllä se musiikki vaan toimii, olin niiden konsertissa 2010 Olympiastadionilla ja se oli aivan mahtavaa.
Itse en jaksa räppiä enkä näitä itseään ja muita toistavia samaa kaavaa noudattavia hevi-bändejä, ei saa minulla aikaan mitään fiiliksiä, paitsi ärsytystä.
Tässä ketjussa onkin mainittu jo kaikki mun inhokit, joten näihin ei ole mitään lisättävää.. Onpas tosiaan maailmassa paljon paskaa musiikkia! >_>
Uniklubi - uskomattoman kamalaa musiikkia!
Sir Elwoodin hiljaiset värit. Liian hidasta, boheemia ja maalailevaa musaa mun makuun.
Sunrise Avenue. Ei varmaan kaipaa selitystä.
Eput, niin kyllästynyt niihin biiseihin ja Yö jonka biisit menettelee jos niitä laulais joku muu kuin Olli Lindholm...
Eppujen tuotanto on soitettu puhki ja pilalle. Yöstä en ole ikinä pitänyt muuten vain.
Tiktak. Aina, kun se soi autoradiossa (onneksi nykyään ei juurikaan enää), tekee mieli repiä autoradio piuhoineen päivineen irti ja heittää ikkunasta ulos. Inhoan NIIN yli kaiken sen laulajan ääntä. Karmaisevaa Niillä on muutenkin ihan paskaa musaa.
One Erection (1D) yms purkkapopparibändit. Hyi. Ym nykymusiikki, metallia sen olla pitää /,,
Kaikki räppääjät ja meikkinaamapellebändit. 60-luvun puolivälissä syntyneenä en yksinkertaisesti ole kohderyhmää.
Kaikki biisit, joita laulaa joku muu kuin alkuperäinen laulaja. Siis kopiot.
Eppujen vihaajilta kysyisin, oletteko kuulleet bändiä lähinnä radiosta vai levyiltä? Radiossahan puhkisoitetaan vaan muutamaa niitten biisiä. Epuilla kuten monella muullakin "Radio Nova" -bändillä on paljon muutakin tuotantoa ja paljon pitemmältä ajalta; olisi hieman hassua jos julistaisi vihaavansa bändiä vain parin kappaleen perusteella. Sama kuin jos kattoisi tv:stä kahta ohjelmaa ja väittäisi, että koko tv on paska :)
Suomalaisista PMMP. Muuten esim. U2, Coldplay ja vastaavat.
[quote author="Vierailija" time="03.05.2014 klo 23:01"]
Eput, niin kyllästynyt niihin biiseihin ja Yö jonka biisit menettelee jos niitä laulais joku muu kuin Olli Lindholm...
[/quote]
Eput soivat kaikkialla joka päivä ja joka ikinen yö.
Mamba.
Zen Cafetta ja Leeviä rakastan! <3
Anssi Kela, onnneks sitä ei kuuntele enää kukaan muukaan.