Lue keskustelun säännöt.
Ei ikinä miehen perhettä.
12.12.2020 |
Miesystävän kanssa oltu kolme vuotta suhteessa, osa ajasta asuttu yhdessä.
Ongelmia on joitain mahtunut tuohon aikaväliin ja monet niistä miehen lähisukulaisen aiheuttamia ilkeällä mustasukkaisella käytöksellään, nämä siis lähinnä minulle ja miehelle mielipahaa aiheuttavia, ei meidän välille riitaa tekeviä asioita.
Minulla on lapsia joihin mies suhtautuu etäisen välittävästi jos noin voi kuvailla. On jossainmäärin kiinnostunut lasten hyvinvoinnista, mutta ei halua mitään lasten asioita hoitaa tai ottaa vastuuta. Joskus toki apuna jos tarvitsen jossain apua, esimerkiksi huonekalujen kantamisessa ym raskaita hommia tai pyörän korjaus.
Rahasta on enimmäkseen hyvin tarkka jos kyse on yhteisistä ostoksista, kuten talouden ruokaostokset, pelkää jäävänsä tappiolle tai tahallaan yrittää hyötyä, en osaa sanoa kumpi kyseessä. Yleensä äreä yhteisten ostosten jälkeen jos hänen maksuvuoro. Hänellä tietenkin vähemmän maksuvuoroja kuin minulla koska lapset ovat minun. Omiin hankintoihin riittää rahaa hyvin mikä on tietysti sallittua, mutta ei siis ole kyse siitä, että ei olisi varaa osuuttaan maksaa.
Lahjojen ostaminen muille kuin vanhemmilleen ei ole ilonaihe miehelle eikä hän ostakaan edes minulle aina syntymäpäivälahjaa, lapsilleni ei ollenkaan, mutta ei kyllä sisarustensakaan lapsille. Minun ostamat lahjat ovat myös joka kerta olleet huonoja, sen on sanonut.
Perhe hänelle tarkoittaa vanhempia ja sisaruksia sekä isovanhempia vaikka ei heidän kaikkien kanssa läheinen olekaan eikä luonnollisesti heidän kanssaan asu. Itse ajattelen perheen olevan puoliso ja mahdolliset lapset jotka kotona asuu. Sitten jossain vaiheessa lapset muuttaa pois ja perustaa oman perheen jolloin minä kuulun heidän lapsuudenperheeseen. Miehen ajatusmallilla me emme ole perhe enkä minäkään koskaan tule olemaan hänen perheensä tai perhettään.
On hänessä paljon hyviä piirteitä ja toki muitakin särmiä näiden lisäksi, mutta esimerkiksi noiden asioiden takia olen miettinyt voiko tästä ikinä tulla sellaista suhdetta joka tekisi minut onnelliseksi. Jatkuvasti tunnen olevani riittämätön ja vähempiarvoinen hänelle. Tunnetta ruokkii se, että hän ei huomioi minua suunnitelmissaan millään tavalla vaan minun pitäisi odottaa milloin hän tulee ja menee ja milloin minut halutaan mukaan. Lasten kanssa hän ei mielellään yhdessä käy paikoissa vaan liikun yleensä yksin lasten kanssa.
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
YH-KOLMELASTA. KYLLÄ SAA PUNTIT TUTISEMAAN.
HIRVEÄ VAATIMUS ETTÄ PITÄISI OTTAA LAPSET IKÄÄNKUIN OMIKSEEN. KYLLÄ VOI HUOMIOIDA, MUTTA TUNNESITEEN LUOMINEN LAPSIIN VOI KYLLÄ TAKKUILLA. ON HIRVEÄ VASTUU ETTEI SUHTEEN KARIUTUMISEN MYÖTÄ SITTEN OLE ITSE HAAVOITETTU OSAPUOLI.
ON HELPOMPI LUODA KIINTEÄ SUHDE VAIN ÄITIIN.
TALOUDELLISESTI EN SUOSTUISI TOISEN LAPSIA ELÄTTÄMÄÄN. HELPOMPI, KUN ON OMAT RAHAT. ÄIDIN MIESYSTÄVÄNÄ OLISIN AINA ULKOPUOLINEN TÄLLAISESSA SUHTEESSA.
Sinun ei kannata olla parisuhteessa naisen kanssa jolla lapsia. Kukaan siinä suhteessa ei tulisi olemaan onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
YH-KOLMELASTA. KYLLÄ SAA PUNTIT TUTISEMAAN.
HIRVEÄ VAATIMUS ETTÄ PITÄISI OTTAA LAPSET IKÄÄNKUIN OMIKSEEN. KYLLÄ VOI HUOMIOIDA, MUTTA TUNNESITEEN LUOMINEN LAPSIIN VOI KYLLÄ TAKKUILLA. ON HIRVEÄ VASTUU ETTEI SUHTEEN KARIUTUMISEN MYÖTÄ SITTEN OLE ITSE HAAVOITETTU OSAPUOLI.
ON HELPOMPI LUODA KIINTEÄ SUHDE VAIN ÄITIIN.
TALOUDELLISESTI EN SUOSTUISI TOISEN LAPSIA ELÄTTÄMÄÄN. HELPOMPI, KUN ON OMAT RAHAT. ÄIDIN MIESYSTÄVÄNÄ OLISIN AINA ULKOPUOLINEN TÄLLAISESSA SUHTEESSA.
Eihän niitä omikseen tarvitse ottaa ja elättää, mutta ei maksa mitään välittää ja huomioida. Ihmiset yleensä huomioi mukavasti kavereiden ja sukulaistenkin lapsia niin miksi kumppanin lapset ovat iljetys?
Aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tunnekylmältä, keskenkasvuiselta ja hyvin itsekeskeiseltä ihmiseltä. En näkisi itse syytä olla tuon oloisen ihmisen kanssa parisuhteessa. Ei tietenkään tarvitse elättää kenenkään muun lapsia ja kulut tulee jakaa oikeudenmukaisesti. Jotenkin kuulostaa siltä ettei teillä oo kummallakaan kauheen hyvä olla tossa suhteessa.
Samaa mieltä tuosta raha-asiasta, mutta vielä sitä enemmän suhteessamme surettaa se, että en ole varma tulenko koskaan olemaan hänelle arvokas sillä tavalla, että hän kokisi minut elämänkumppaniksi, perheekseen. Lapseni eivät takuulla tule koskaan kuulumaan hänen perheeseen, vaikka kuinka yhdessä asuisivat ja lapset hänestä välittävät.
Miehen perhe on aina muualla, ympäri Suomea. Minun yksi elämänhaave on ollut saada oma perhe, ehkä minun perheeni on lapset jotka aikanaan lähtevät ja perustavat omansa jolloin minä elän yksin. Olen varmaan myöhässä jos haluaisin oikeaa kiintymystä ja perheentunteen parisuhteeseen, olisi pitänyt osata vuosia sitten valita oikein.
Sinulla on nyt todellakin perhe. Kolme lasta ja lisäksi yksi ulkopuolinen talossa eläjä. Vaikea ymmärtää ajatuksiasi, kun suret, ettei mies ei voi ehkä koskaan pitää sinua perheenään. Elätte tätä päivää, hän elää kotonasi, muttei pidä ketään teistä perheenjäseninä.
Teidän pitäisi puhua mitä elämänkumppanuus tarkoittaa, ehkä mies jo pitää sinua sellaisena. Ehkä olisi myös syytä lähteä rakentamaan suhdetta avoiminmielin. Sinulla on oma ihannekuvasi ns. Täydellisestä perheestä ja suhteesta. Miehellä omansa. Puhukaa niistä mitä yhteistä teillä on? Onko siinä jotain mitä kojti voi lähteä?
Oletteko pariskunta J.K ja H.K?
-nannel-
Ja sinä asut tällaisen ihmisen kanssa? Miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tunnekylmältä, keskenkasvuiselta ja hyvin itsekeskeiseltä ihmiseltä. En näkisi itse syytä olla tuon oloisen ihmisen kanssa parisuhteessa. Ei tietenkään tarvitse elättää kenenkään muun lapsia ja kulut tulee jakaa oikeudenmukaisesti. Jotenkin kuulostaa siltä ettei teillä oo kummallakaan kauheen hyvä olla tossa suhteessa.
Samaa mieltä tuosta raha-asiasta, mutta vielä sitä enemmän suhteessamme surettaa se, että en ole varma tulenko koskaan olemaan hänelle arvokas sillä tavalla, että hän kokisi minut elämänkumppaniksi, perheekseen. Lapseni eivät takuulla tule koskaan kuulumaan hänen perheeseen, vaikka kuinka yhdessä asuisivat ja lapset hänestä välittävät.
Miehen perhe on aina muualla, ympäri Suomea. Minun yksi elämänhaave on ollut saada oma perhe, ehkä minun perheeni on lapset jotka aikanaan lähtevät ja perustavat omansa jolloin minä elän yksin. Olen varmaan myöhässä jos haluaisin oikeaa kiintymystä ja perheentunteen parisuhteeseen, olisi pitänyt osata vuosia sitten valita oikein.Sinulla on nyt todellakin perhe. Kolme lasta ja lisäksi yksi ulkopuolinen talossa eläjä. Vaikea ymmärtää ajatuksiasi, kun suret, ettei mies ei voi ehkä koskaan pitää sinua perheenään. Elätte tätä päivää, hän elää kotonasi, muttei pidä ketään teistä perheenjäseninä.
Teidän pitäisi puhua mitä elämänkumppanuus tarkoittaa, ehkä mies jo pitää sinua sellaisena. Ehkä olisi myös syytä lähteä rakentamaan suhdetta avoiminmielin. Sinulla on oma ihannekuvasi ns. Täydellisestä perheestä ja suhteesta. Miehellä omansa. Puhukaa niistä mitä yhteistä teillä on? Onko siinä jotain mitä kojti voi lähteä?
Juuri näin se taitaa olla.
Ollaan paljon keskusteltu näistä asioista, mutta ehkä olisi aika keskustella lisää ja puntaroida onko tässä suhteessa tälläisenään tai ylipäätään mitään järkeä kummankaan kannalta.
Tällä hetkellä ajattelen miehenkin olevan onneton suhteessa. Joulu tulee ja hän joutuu viettämään sen meidän eikä perheensä kanssa koska tietää, että minulle tulisi pahamieli jos ollaan erillään. Hänen ihannejoulu varmasti olisi perhe + minä, lapset voisivat olla jossain muualla, vaikka yksinään isovanhemmilla.
Jollain tavalla mies tuntuu olevan kiintynyt ja situtunut minuun, mutta en usko olevan ollenkaan samalla tasolla kuin mitä itse koen häntä kohtaan ja millainen kumppanuus tekisi minut onnelliseksi. Uskon, että jos hänen ajatukset ja tunteet eivät näissä asioissa kehity niin tulen olemaan aina yksinäinen hänen kanssaan ja siinä tapauksessa on parempi olla oikeasti yksin kuin yhdessä, mutta yksin. Kyllä aina joku tulee kaappia siirtämään jos tarvitsee, se ei voi olla se ilo minkä parisuhteesta saa.
Jos miehen lähisuku suhtautuu negatiivisesti sinuun ja lapsiisi ja myös mies vetäytyy eikä halua kuulua ydinperheeseen - onko suhteella mahdollisuutta? Itse kärsin miehen sukulaisten ilkeilystä 30 vuotta - onneksi nyt tilanne jo korjaantunut (kuoleman kautta), mutta jälkensä se jättää. Ainaista stressiä ja pahaa mieltä en suosittele kenellekkään. Vähättely ja kiusaaminen ovat itsetuntoa rapauttavia suhteessa, joka muutenkin vaikuttaa tuhoon tuomitulta. Jokainen tekee kuitenkin omat valintansa ja kärsii seuraukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tunnekylmältä, keskenkasvuiselta ja hyvin itsekeskeiseltä ihmiseltä. En näkisi itse syytä olla tuon oloisen ihmisen kanssa parisuhteessa. Ei tietenkään tarvitse elättää kenenkään muun lapsia ja kulut tulee jakaa oikeudenmukaisesti. Jotenkin kuulostaa siltä ettei teillä oo kummallakaan kauheen hyvä olla tossa suhteessa.
Samaa mieltä tuosta raha-asiasta, mutta vielä sitä enemmän suhteessamme surettaa se, että en ole varma tulenko koskaan olemaan hänelle arvokas sillä tavalla, että hän kokisi minut elämänkumppaniksi, perheekseen. Lapseni eivät takuulla tule koskaan kuulumaan hänen perheeseen, vaikka kuinka yhdessä asuisivat ja lapset hänestä välittävät.
Miehen perhe on aina muualla, ympäri Suomea. Minun yksi elämänhaave on ollut saada oma perhe, ehkä minun perheeni on lapset jotka aikanaan lähtevät ja perustavat omansa jolloin minä elän yksin. Olen varmaan myöhässä jos haluaisin oikeaa kiintymystä ja perheentunteen parisuhteeseen, olisi pitänyt osata vuosia sitten valita oikein.Sinulla on nyt todellakin perhe. Kolme lasta ja lisäksi yksi ulkopuolinen talossa eläjä. Vaikea ymmärtää ajatuksiasi, kun suret, ettei mies ei voi ehkä koskaan pitää sinua perheenään. Elätte tätä päivää, hän elää kotonasi, muttei pidä ketään teistä perheenjäseninä.
Teidän pitäisi puhua mitä elämänkumppanuus tarkoittaa, ehkä mies jo pitää sinua sellaisena. Ehkä olisi myös syytä lähteä rakentamaan suhdetta avoiminmielin. Sinulla on oma ihannekuvasi ns. Täydellisestä perheestä ja suhteesta. Miehellä omansa. Puhukaa niistä mitä yhteistä teillä on? Onko siinä jotain mitä kojti voi lähteä?
Juuri näin se taitaa olla.
Ollaan paljon keskusteltu näistä asioista, mutta ehkä olisi aika keskustella lisää ja puntaroida onko tässä suhteessa tälläisenään tai ylipäätään mitään järkeä kummankaan kannalta.
Tällä hetkellä ajattelen miehenkin olevan onneton suhteessa. Joulu tulee ja hän joutuu viettämään sen meidän eikä perheensä kanssa koska tietää, että minulle tulisi pahamieli jos ollaan erillään. Hänen ihannejoulu varmasti olisi perhe + minä, lapset voisivat olla jossain muualla, vaikka yksinään isovanhemmilla.Jollain tavalla mies tuntuu olevan kiintynyt ja situtunut minuun, mutta en usko olevan ollenkaan samalla tasolla kuin mitä itse koen häntä kohtaan ja millainen kumppanuus tekisi minut onnelliseksi. Uskon, että jos hänen ajatukset ja tunteet eivät näissä asioissa kehity niin tulen olemaan aina yksinäinen hänen kanssaan ja siinä tapauksessa on parempi olla oikeasti yksin kuin yhdessä, mutta yksin. Kyllä aina joku tulee kaappia siirtämään jos tarvitsee, se ei voi olla se ilo minkä parisuhteesta saa.
Sairastaessaankaan minä en kelvannut ensisijaisesti tukemaan vaan hänen perhe mikä kuvastaa sitä ulkopuolisuuttani ja sitä millainen olen arvoasteikossa hänelle. Toisinpäin en pysty luottamaan, että hän olisi minun tukena. Varsinkaan jos tukeminen sisältäisi sen, että joutuisi vähän lasten perään katsoa, edes sen verran, että voisivat mennä isälleen tai johonkin muualle.
Sylkykuppi kirjoitti:
Jos miehen lähisuku suhtautuu negatiivisesti sinuun ja lapsiisi ja myös mies vetäytyy eikä halua kuulua ydinperheeseen - onko suhteella mahdollisuutta? Itse kärsin miehen sukulaisten ilkeilystä 30 vuotta - onneksi nyt tilanne jo korjaantunut (kuoleman kautta), mutta jälkensä se jättää. Ainaista stressiä ja pahaa mieltä en suosittele kenellekkään. Vähättely ja kiusaaminen ovat itsetuntoa rapauttavia suhteessa, joka muutenkin vaikuttaa tuhoon tuomitulta. Jokainen tekee kuitenkin omat valintansa ja kärsii seuraukset.
Stressiä tässä on kieltämättä ollut reilusti. Erityisesti yhden sukulaisen mielipahaa ja kiukkua varoen saa elää. Jatkuvasti joudun miettimään miten huolehdin, että hän ei suutu minulle ja hauku taas muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mun isän vaimo ole koskaan ostanut lahjoja mun lapsille, isäni kyllä ostaa. Ei tuo samainen vaimo koskaan hoida lapsiani tai soittele heitä, isäni on hoitanut ja soittelee.
Minusta tämä on ihan ok, tykkään isäni vaimosta, aina on kuitenkin kohtelias lapsille ja kyselee kuulumisia kun tavataan. Pitää kuitenkin tietyn etäiset välit mikä on minusta ihan normaalia, lapsilla on kuitenkin myös mummot.
Yhdessä ei kannattaisi asua. Jos erillään niin sillon ei tarvitsisi laskuista, ruuista kiukutella kun molemmilla vastuu omista huusholleistaan. Tosin sillon ei mentäis toisen luo kaappeja syömään tyhjäksikään. Saituus on ongelma kaikissa perheissä. Saidat ihmiset ajattelevat ensimmäiseksi aina itseään, myös kaikki tunneilmaisu saitaa. Sydän ei ole mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja kirjoitti:
Sylkykuppi kirjoitti:
Jos miehen lähisuku suhtautuu negatiivisesti sinuun ja lapsiisi ja myös mies vetäytyy eikä halua kuulua ydinperheeseen - onko suhteella mahdollisuutta? Itse kärsin miehen sukulaisten ilkeilystä 30 vuotta - onneksi nyt tilanne jo korjaantunut (kuoleman kautta), mutta jälkensä se jättää. Ainaista stressiä ja pahaa mieltä en suosittele kenellekkään. Vähättely ja kiusaaminen ovat itsetuntoa rapauttavia suhteessa, joka muutenkin vaikuttaa tuhoon tuomitulta. Jokainen tekee kuitenkin omat valintansa ja kärsii seuraukset.
Stressiä tässä on kieltämättä ollut reilusti. Erityisesti yhden sukulaisen mielipahaa ja kiukkua varoen saa elää. Jatkuvasti joudun miettimään miten huolehdin, että hän ei suutu minulle ja hauku taas muille.
Onko tämä sukulainen miehen äiti? Kuulostaa että olet ottanut mieslapsen jonka todellinen perhe on aina siellä missä äiti on, ja paikka jossa itse asuu on vain kämppä. Et kuulosta ollenkaan onnelliselta etkä tyytyväiseltä parisuhteeseesi. Olisit onnellisempi varmasti ilman miestä, kuin miehen kanssa joka jatkuvasti muistuttaa ettet olet hänelle kovin tärkeä. Hyödyllinen varmasti, saa puoli-ilmaisen kämpän, seksiä ja ruokaakin sinun rahoillasi. Jos sinä kärsit, kärsivät myös lapset.
Mitähän mieltä lapset ovat miehestä, oletko kysynyt? Mummoni jäi leskeksi kahden alle 10 vuotiaan lapsen kanssa, toinen on isäni. Mummo löysi uuden miehen, jonka kanssa rakensivat talon ja saivat yhteisen lapsen. Kysyin äskettäin nyt lähes 80-vuotiaalta isältäni, millainen isäpuoli heillä oli. Isälle nousi kyyneleet silmiin, ja sanoi että aivan mahtava, parempi ei olisi voinut olla.
Vierailija kirjoitti:
Älä laita lapsia asumaan ihmisen kanssa, joka ei pahemmin heistä välitä. Lapsilla pitää olla hyväksytty olo omassa kodissaan. Seurustella voitte, jos tahdot mutta eri osoitteissa.
Yrität miellyttää miestä ja tehdä teistä perheen, mutta miehen mielestä ette ole perhe. Herää kysymys, että miksi ihmeessä mahdollistat tämän kuvion? Ihminen joka ei ole kiinnostunut sinusta tai suvustasi
saatikka kiintynyt lapsiisi kolmessa vuodessa niin miksi ihmeeessä hyväksyt tämän?
Tekstistäsi paistaa pahasti läheisriippuvuus. Sen sijaan, että yrität saada miehen rakastamaan sinua ja lapsiasi aloittaisin sillä, että rakastat ja arvostat itseäsi.
Rakastamalla itseäsi ja lapsiasi enemmän sinun ei tarvitse yrittää kerjätä rakkautta ja hyväksyntää ihmiseltä joka ei sitä sinulle tarjoa.
En tiedä miten traumaattinen tilanteenne on lapsiesi kannalta, mutta luulen, että heidänkin hyvinvoinnin ja tulevaisuuden kannalta olisi parempi, että mies ei asuisi kanssanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sullahan on miespentu suoraan tältä palstalta. Pihi ja itsekäs, pihit ihmiset on yleensä pihejä myös tunteissa.
Heivaa se. Ennen kuin ne on sun lapset, jotka sitä terapiaa tarvitsee.
Hyvä esimerkki ihmisestä, josta ei vaan ole parisuhteeseen.
Aika paljon tarvitsisi miehen kasvaa ja kehittyä tunnepuolella.
Tunnen vahvaa sympatiaa. Olen ihan vasta lopettanut tällaisen 3,5 vuoden suhteen. Tajusin yhtäkkiä, että olen tätä katsellut vain sen takia, kun kaipasin niin kovasti rakkautta ja välittämistä elämääni. En tule sitä tästä suhteesta ikinä saamaan ja annan itselleni anteeksi epätoivoisen yrittämiseni. Otan sen riskin, että en suhdetta enää ikinä löydä, mutta tämä suhde on riski sille, että aito rakkaus menee ohi.
Meilläkin hiersi samat asiat. Ajattelin, että ajan myötä hitsaudumme perheeksi. Hän vasta vähän aikaa sitten mietti, kenet hän nimeää lähiomaiseksi, jos joutuisi sairaalaan. Hän pohti tätä muutamaan eri kertaan ja hänellä ei käynyt mielessäkään, että minä kävisin häntä katsomassa ja olisin huolissani, jos hän sairastuisi. Hänenkin perheensä on muualla Suomessa asuvat sukulaiset, en minä kenen kanssa arkea eletään. Meillä on sama nihkeys arjen menojen jakamisessa, olen maksanut ylivoimaisesti suurimman osan menoista. Olen ostanut aina lahjat myös hänen lapsilleen, ja panostanut että kaikilla olisi hyvä olla. Itse en saanut mitään muistamista syntymäpäivänäni viimeksi, koska hän "mökötti" jostain lapsellisesta syystä. Hänellä on sukulaisten, erityisesti äitinsä, kanssa omat jutut, joihin en ole tervetullut. Tosin hänen äitinsä pitää minusta, mutta mies haluaa olla äidin kanssa mieluiten kahdestaan. Minun sukulaisiin mies on suhtautunut nihkeästi.
Toivottavasti me löydetään vielä aidot elämänkumppanit jakamaan elämää!
Vierailija kirjoitti:
Tunnen vahvaa sympatiaa. Olen ihan vasta lopettanut tällaisen 3,5 vuoden suhteen. Tajusin yhtäkkiä, että olen tätä katsellut vain sen takia, kun kaipasin niin kovasti rakkautta ja välittämistä elämääni. En tule sitä tästä suhteesta ikinä saamaan ja annan itselleni anteeksi epätoivoisen yrittämiseni. Otan sen riskin, että en suhdetta enää ikinä löydä, mutta tämä suhde on riski sille, että aito rakkaus menee ohi.
Meilläkin hiersi samat asiat. Ajattelin, että ajan myötä hitsaudumme perheeksi. Hän vasta vähän aikaa sitten mietti, kenet hän nimeää lähiomaiseksi, jos joutuisi sairaalaan. Hän pohti tätä muutamaan eri kertaan ja hänellä ei käynyt mielessäkään, että minä kävisin häntä katsomassa ja olisin huolissani, jos hän sairastuisi. Hänenkin perheensä on muualla Suomessa asuvat sukulaiset, en minä kenen kanssa arkea eletään. Meillä on sama nihkeys arjen menojen jakamisessa, olen maksanut ylivoimaisesti suurimman osan menoista. Olen ostanut aina lahjat myös hänen lapsilleen, ja panostanut että kaikilla olisi hyvä olla. Itse en saanut mitään muistamista syntymäpäivänäni viimeksi, koska hän "mökötti" jostain lapsellisesta syystä. Hänellä on sukulaisten, erityisesti äitinsä, kanssa omat jutut, joihin en ole tervetullut. Tosin hänen äitinsä pitää minusta, mutta mies haluaa olla äidin kanssa mieluiten kahdestaan. Minun sukulaisiin mies on suhtautunut nihkeästi.
Toivottavasti me löydetään vielä aidot elämänkumppanit jakamaan elämää!
Niin surullista, tämä on melkein kuin omasta kynästä kirjoitettu.
Tsemppiä ja lämpimiä ajatuksia sinulle.
eipä toistu kirjoitti:
kyllä vaatii mieheltä sisua jos tuonlaiseen suhteeseen alkaa. naiset kuvittelevat että se käytettyn revan anto silloin tällöin korvaa kaiken. jos akka kuvittelee tuonlaisia miehen on parempi poistua heti. itse riipuin vastaavassa suhteessa 8.v ennenkuin tajusin lähteä. enkä ole katunut. suhde söi sisältä ja rahallisesti. olin höynäytettävä idiootti jota akka piti normaalina että minä maksan hänen äpäriensä harrastukset
Itse olit ilmeisesti neitsyt, kun tähän suhteeseen aloit jos kerran käytetyt värkit oli kauhistus. Tuskin kuitenkaan kovin yllätyksenä tuli, ettei nainen ollut koska hänellä oli lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhottavan itsekkäältä kuulostaa. Jos ei kolmessa vuodessa ole alkanut pitää sinua perheenään eikä ole kasvanut itsenäiseksi lapsuuden perheestään, tuskinpa se asia miksikään muuttuu. Jokaisen oma asia tuo kustannusten jakaminen, mutta se vaan kuulostaa kuilulta kahden ihmisen välissä ja epäluottamukselta että mun rahat ja sun rahat.
Tämä mun rahat ja sun rahat on jotenkin ihan käsittämätön jako.
Kaikki muu jaetaan parisuhteessa.
Asunto, peti, sukuelimet, vaihdetaan sylkeä ja kaikkea muuta intiimiä, mutta EI RAHOJA.
Voi hyvää päivää!
Tässä asiassa on paljon eroja ihmisten välillä. Olen ollut muutamassa vakiintuneessa parisuhteessa, toinen niistä avioliitto, mutta aina molemmat piti itsestään selvänä että omat tilit ja omat rahat. Kenties yhteinen taloustili vielä lisäksi. Tällöin kukin saa (yhteisten pakollisten menojen hoitamisen jälkeen) käyttää rahaa juuri sellaiseen mihin itse kokee haluavansa käyttää ja sen mukaan miten on tehnyt palkkatöitä sen rahan eteen. Ei tarvitse ruveta nalkuttamaan puolin ja toisin siitä että toinen ostaa jotain toisen mielestä "turhaa".
Joidenkin kyselyiden mukaan parisuhteessa riidellään todella paljon rahasta. Tässä mallissa niin ei tarvitse tehdä. Varmaan ne riiteleekin keillä täysin yhteiset rahat.
YH-KOLMELASTA. KYLLÄ SAA PUNTIT TUTISEMAAN.
HIRVEÄ VAATIMUS ETTÄ PITÄISI OTTAA LAPSET IKÄÄNKUIN OMIKSEEN. KYLLÄ VOI HUOMIOIDA, MUTTA TUNNESITEEN LUOMINEN LAPSIIN VOI KYLLÄ TAKKUILLA. ON HIRVEÄ VASTUU ETTEI SUHTEEN KARIUTUMISEN MYÖTÄ SITTEN OLE ITSE HAAVOITETTU OSAPUOLI.
ON HELPOMPI LUODA KIINTEÄ SUHDE VAIN ÄITIIN.
TALOUDELLISESTI EN SUOSTUISI TOISEN LAPSIA ELÄTTÄMÄÄN. HELPOMPI, KUN ON OMAT RAHAT. ÄIDIN MIESYSTÄVÄNÄ OLISIN AINA ULKOPUOLINEN TÄLLAISESSA SUHTEESSA.