Olivatko isovanhempasi ja isoisovanhempasi rakkausavioliitossa?
Ajan henki ei välttämättä ollut niin tunteellinen ja romanttinen kuin nykyään.
Kommentit (9)
Toisilla isovanhemmilla oli rakkausaviolitto, vastoin isoäitini isän tahtoa. Teki perinnöttömäksi, mutta vanhana testamenttasi sitten rahansa lapsenlapsilleen ( isoäiti oli ainoa lapsi). Toiset isovanhemmat meni varmaan järkiliittoon, isoisäni oli leskimaanviljelijä ja 3 alaikäisen isä ja isoäiti oli jo 30 v talonomistaja, jonka oma tila (lähistöllä) oli vuokralla
Äidin vanhemmat oli rakkausliitossa, isän vanhempien suhde oli täysinn järjestetty. Siitä tuli kuitenkin rakkausliitto, kuolivat 2 vko välein, isoäiti ei miehensä kuoleman jälkeen enää jaksanut elää.
Kyllä mamma ja pappa ihan itse toisensa valitsivat, vaikka mammaa vähän 11 vuoden ikäero ajatteluttikin. Kuitenkin mamma nukkui pois kymmenen vuotta ennen pappaa. Varsinkin vanhoissa valokuvissa näyttävät kovin onnellisilta.
Papan vanhemmat, siis minun isoisovanhemmat olivat piikana ja renkinä samalla kylällä, joten kyllä hekin itse valintansa tekivät. Isoisoisä ehti olla kahdesti naimisissa. Kun ensimmäinen vaimo kuoli lapsivuodekuumeeseen, otti isosisoisä vaimonsa nuoremman sisaren. Tämä toinen vaimo eli neljännesvuosisadan pidempään kuin miehensä. Mamman vanhemmista en oikein osaa sanoa. Torpan poika ja piikatyttö olivat. Mies perso viinalle. Kymmenen lasta saivat.
Kyllä isovanhempani ainakin. Isoisovanhemmista en kaikista tiedä, mutta ainakin äidin isän vanhemmat oli, koska isoisoäiti oli rikkaan perheen tytär, joka meni rakastumaan renkiin ja sai sitten kenkää perheestä kun naimisiin menivöt.
En tiedä, en koskaan kysynyt ja nyt ovat jo kuolleet. Mutta todennäköisesti olivat, ainakin siinä mielessä, että tuskin heitä kukaan järjestikään yhteen. Toisten isovanhempien tapaamisesta en tiedä, mutta toiset tapasivat isoisäni haavoituttua sodassa ja isoäitini ollessa hoitajana. Voin hyvin kuvitella, että nuoren pitkän komean sotilaan ja siron kainon hoitsun suhteen alku olisi hyvinkin kipinöivä.
En usko että köyhien ihmisten avioliittoja olisi kukaan järjestänyt.
On otettu se joka on saatu. Lapsia oli avioliiton ulkopuoleltakin.
Isovanhemmat varmaankin olivat rakkausliitossa, tosin toinen pari avioitui syyskuussa ja esikoinen syntyi seuraavan vuoden huhtikussa, hmmm.
Joidenkin isoisovanhempien kohdalla aivan varmasti omat vanhemmat ohjailivat parinvalintaa, isojen talojen jälkeläisiä kun olivat. Ihan ketä tahansa muukalaista ei taloon huolittu, niinpä esim. pikkuserkkujen joukosta saatetiin katsoa sopivaa.
Isovanhempani olivat. Ovat syntyneet 1900-luvun alkuvuosina ja menivät naimisiin vasta 30-vuotiaina.
Heidän vanhemmistaan en tiedä, enkä isäni puolen suvusta.