Kristinusko on ateismia järkevämpää
Ateismi on kaikkein järjettömin maailmankatsomus. Sen mukaan kaikki taivaankappaleet poksahtivat paikoilleen sattumalta alkuräjähdyksessä vaikka se on todennäköisyyslakien mukaan mahdotonta. Ei ole mahdollista sekään että tyhjästä jonnekin lätäkköön syntyy kala josta sattumalta muuttuu vuosimiljardien aikana apina josta muuttuu sitten ihminen. Jos ihminen olisi kehittynyt apinasta niin apinoita ei enää olisi. Ja jos kala yrittäisi nousta kuivalle maalle niin se tukehtuisi.
Sen sijaan kristinusko on järkevä maailmankatsomus. Älykäs Luoja on luonut kaiken. Koska luomisessa Jumala antoi luomuksilleen vapaan tahdon niin yksi korkea-arvoinen enkeli kykeni käyttämään vapaata tahtoaan väärin ja alkoi kapinoimaan Luojaansa vastaan. Kolmannes enkeleistä liittyi mukaan Saatanan kapinaan. Jos Jumala olisi tuhonnut Saatanan ja sen enkelit niin se olisi antanut Jumalasta diktaattorin kuvan. Siksi Jumala antaa ensin Saatanan ja demonien eksyttää ihmisiä ja vasta sitten Jumala laittaa Saatanan ja hänen puolellaan olevat ikuiseen kidutukseen tuliseen järveen.
Loogista on myös se että Jumala kuoli itse ristillä meidän syntiemme vuoksi. Elämme maailmassa jossa vallitsee Jumalan luoma laki. Jumalan itsensä luoma laki vaatii että rikkomus iankaikkista ja äärimmäisen hyvää Jumalaa vastaan rangaistaan iankaikkisella ja äärimmäisen pahalla rangaistuksella, eli helvetillä. Jumala ei voi rikkoa luomaansa lakia ja antaa ihmisille noin vain anteeksi. Jokainen syntyvä ihminenkin on perisynnin alainen koska Aatami ja Eeva söivät paratiisissa kielletyn hedelmän, ja ansaitsee lähtökohtaisesti ikuisen kidutuksen helvetissä. Jumalan laki vaati että iankaikkisen kärsimysrangaistuksemme voi korvata ainoastaan iankaikkisen Jumalan sovitustyö ja sen Jeesus suoritti ristillä. Jos ihminen ei hyväksy tuota sovitustyötä on ihmisen maksettava ikuisesti synneistään helvetissä ja sinne suurin osa ihmiskuntaa tulee joutumaan Raamatun mukaan - ikuiseen mitä hirvittävimpään kidutukseen. Kaita on se tie joka vie Jumalan luo ja vain harva sen löytää ja lavea on se tie joka vie helvettiin, niin Raamatussa sanotaan.
Jo ennen maailman luomista Jumala tiesi Kaikkivaltiaana että suurin osa ihmiskuntaa ei tule uskomaan Jeesukseen Kristukseen ja joutuu helvettiin ikuiseen kidutukseen. Ainoastaan usko on tie Jumalan valtakuntaan. Siellä vietän Raamatun mukaan ikuisuuteni rakkaudellista Jumalaani ylistäen, samalla kun suurin osa ihmiskunnasta on mitä pahimmassa mahdollisessa kidutuksessa ikuisuuttaan viettämässä.
Dan.12:2 "Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen."
Ilm.7:15 "Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä."
Ilm.20:10 "Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti."
Jos haluatte välttää ikuisen kidutuksen teidän pitää antaa elämänne Jeesukselle. Tunnustakaa että uskotte kolmiyhteiseen Jumalaan: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Tunnustakaa että Jeesus on kuollut teidän syntienne vuoksi. Rukoilkaa syntinne anteeksi.
Ei kukaan halua viettää ikuisuuttaan näin:
Kommentit (33)
Se on rakkautta se kun laittaa ihmisen peruslähtökohdistaan jo helvettiin, huh huh. Paljo, palvo ja taas palvo, niin maan päällä kun sitten siellä taivaassa, palvo ja palvo. Jos joku haluaa mielessään olla pelkkä vitun orja niin siitä vaan, mutta itselleni ei sovi tuon kaltainen rakkaus, mieluummin sitten vaikka sinne helvettiin kuin ahdasmieliseen taivaaseen orjaksi.
Omille lasilleni en koskaan tule opettamaan sanaakaan raamatusta, jos he vanhempana itse haluavat kuulla asiasta, ovat he vapaita sitä uskoaan etsimään, mutta minun toimestani en opeta mitää skeidaa ja ala pelottelemaan heitä helvetillä.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 10:20"]
Hyvä ihminen, ei kristinusko tarkoita automaattisesti älykkääseen suunnitteluun uskomista. Suomessa on ihan mahdollista erottaa tieto ja usko toisistaan, olla samalla uskovainen ja vankka evoluutioteorian sekä alkuräjähdyksen kannattaja.
Itse en usko, mutta tiedän uskovaisia luonnontieteilijöitäkin. Kyllä he kaikki vamasti pitävä alkuräjähdysteoriaa paikkansapitävänä.
[/quote]
Kristinusko tarkoittaa uskoa älykkääseen suunnittelijaan koska Raamattu opettaa älykkäästä suunnittelijasta. Ilman uskoa luomiseen ja syntiinlankeemukseen ei ole uskoa myöskään Jeesuksen sovitustyöhön ristillä eikä mihinkään kristinuskon oppeihin.
[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 10:15"]
Ap, ymmärrätkö sinä mitä evoluutio on ja mitä se tarkoittaa? Selittäisitkö tähän pääperiaatteet? Yllätä minut ja vastaa oikeasti.
[/quote]
Evoluutio on saatanallinen valhe jonka on tarkoitus eksyttää ihmiset pois Jumalasta. Raamattu sanoo että pakanallisista opeista ei saa ottaa selkoa. Siksi evoluutiosta ei kannata ottaa selkoa. Mitään hyötyä siitä ei olisi. Eksyttäisi vaan sielun kadotukseen.
En näe niissä suurta eroa, kun molemmat tunnustavat Jumalan olemassaolon. Eihän Jumalaa voi kieltää ellei häntä ensin tunnusta. Uskon, oli se sitten kristinuskoa tai jotain muuta, vastakohta on uskonnottomuus (kts. esim. Kari Enqvist).
[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 11:40"]Raamattu sanoo että pakanallisista opeista ei saa ottaa selkoa.
[/quote]
Ja Taru sormusten herrasta sanoo, että on vain yksi mahtisormus joka hallitsee kaikkia muita sormuksia.
Tietokone on pakanallinen oppi, siis periaatteessa. kuten muutkin laitteet. Joudutko nyt suoraan helvettiin vai onko tässä joku poikkeus? Ainiin ja ehkä tärkeimpiä raamatun oppeja on ÄLÄ TUOMITSE. Olenko ymmärtänyt sen sitten jotenkin väärin vai eikö tämä koske uskossa eläviä? (terv. kokemusta uskonnollisten tuomitsemisesta ja tekopyhyydestä. esim. läheisessä pubissa näkee aikaajoin tuttuja lestadiolaisia (aikuisia) ja meilläppäin usea lestadiolaisnuori sanoo että rukoushuoneella käy vain vanhempien pakottamana tai kavereiden takia.)
Onpa se kristinusko todella järkevää.
Mutta mistä se Jumala on sitten tullut?
Tähdet kuolivat että me saisimme elää :)
[quote author="Vierailija" time="28.04.2014 klo 00:09"]
Painukaa hihhulit vittuun!!!
Tämä tulee soimaan hautajaisisani.
[/quote]
Varo mitä toivot.
Äärimmäinen suhtautuminen mihinkään, myös uskontoon, ei ole järkipohjaista, vaan ihan yhtä vaarallista - oli kyse sitten fundamentalisti-kristitystä, tai vaikkapa uskontoa vastaan agressiivista sotaa käyvä ateisti. Siinä harmaalla alueella olevat uskovaiset, ja ateistit ovat juuri niitä, jotka kykenevät keskusteluun asiasta ilman ylilyöntejä, tai typeriä yleistyksiä.