Miksi lapsi huutaa minulle vihaisesti
Jokapäivä, 8-vuotias siis... raastavan vähäisellä sävyllä. Pahantuulinen aina juuri minulle, äidille. Jos kysyn että mikä vaivaa niin vastaa karjuen ei mikään! Menee sitten itselläkin hermot kun ei muuta äänensävyänsä. Inhottavan kuuloista.
Kommentit (20)
Ei kenenkään pidä huutaa sulle vihaisesti.
Yleensä äideille kiukutaan kun hoitavat enemmän lapsia.
Miksi itse asetut lapsen rooliin siihen kanssakinaamaan?
Lapsi vasta harjoittelee ja aivot ovat kehityksen alkuvaiheessa.
Ota huomioon että murrosikä vielä vasta tulossa.
Nyt voit näyttää itse mallia järkevästä omien tunteiden säätelystä. Älä syöksy mukaan toisen tunnetilaan. Ilmaise että huomaat että joku harmittaa. Tarjoa kuuntelevat korvat ja olkapää johon nojata. Kerro että rakastat, oli lapsesi sitten hyvällä tai huonolla mielellä. Sitten anna tilaa puhua tai jatkaa asian kypsyttelyä jos lapsi ei ole vielä valmis muodostamaan asiasta lauseita. Älä vaihda puheenaihetta mihinkään arkipäiväiseen vaan ole mieluummin hiljaa läsnä.
Muuten saat murrosiässä vielä monta kertaa isomman pyörremyrskyn eteesi, jos nyt lähdet tuolle tielle että lähdet mukaan ja pistät provosoiden.
Kannattaa kyräillä ja tuhahdella inhoten lapsen suuntaan ja selailla av-palstaa
Vierailija kirjoitti:
Miksi itse asetut lapsen rooliin siihen kanssakinaamaan?
Lapsi vasta harjoittelee ja aivot ovat kehityksen alkuvaiheessa.
Ota huomioon että murrosikä vielä vasta tulossa.
Nyt voit näyttää itse mallia järkevästä omien tunteiden säätelystä. Älä syöksy mukaan toisen tunnetilaan. Ilmaise että huomaat että joku harmittaa. Tarjoa kuuntelevat korvat ja olkapää johon nojata. Kerro että rakastat, oli lapsesi sitten hyvällä tai huonolla mielellä. Sitten anna tilaa puhua tai jatkaa asian kypsyttelyä jos lapsi ei ole vielä valmis muodostamaan asiasta lauseita. Älä vaihda puheenaihetta mihinkään arkipäiväiseen vaan ole mieluummin hiljaa läsnä.
Muuten saat murrosiässä vielä monta kertaa isomman pyörremyrskyn eteesi, jos nyt lähdet tuolle tielle että lähdet mukaan ja pistät provosoiden.
Lapsi ei tule ikinä vastaan niin että tulee halaamaan ja kertomaan syyn käytökseensä. Siis että ei anna yhtään saumaa minulle sille mikä aiheuttaa pahan mielen. Raivoaa, äksyilee, huutaa. Jatkaa tätä niin kauan ettei enää syytäkään löydy. Olen ihan ymmälläni. Perusasiat jos eivät ole kunnossa (huonosti nukuttu yö tai yhtäkkinen nälkä) saavat lapseni raivon valtaan. Kaikki purkautuu tietenkin minuun. Usein en voi hänen tunteisiinsa vaikuttaa mitenkään, ne tulevat, kestävät tietyn ajan ja menevät pois. Silti ne aina aiheuttavat minulle pahan mielen. Tämä on todella raskasta... ap
Kohteletko häntä epäoikeudenmukaisesti
Vierailija kirjoitti:
Kohteletko häntä epäoikeudenmukaisesti
Mitä tarkoitat tällä? Aika laaja-alainen kysymys. Ap
Kenelle muulle hän purkaa oloaan kuin vanhemmalle. Rakasta ja,tue. Koulussa voi ollaa vaikeaa.
Meillä oli samaa. Kun panostin enemmän omaan hyvinvointiini ja jaksoin noissa tilanteissa olla itse rauhallinen, ne vähentyivät ja harvenivat eikä se päässyt samalla tavalla oman ihon alle se tilanne.
On tosi ymmärrettävää, että se tuntuu sinusta raskaalta. Voiko olla, että se raapii esim jotain omia varhaisia kokemuksia?
Minulla on 9-vuotias. Hän ei huuda ja raivoa, mutta sanoo jatkuvasti takaisin ja vastailee nenäkkäästi koko ajan. Ja valittaa: ruoasta, koulusta, siitä ettei ole viimeisimpiä leluja, ei halua mennä harrastuksiin (muttei halua lopettaakaan). Tänään menimme luistelemaan ja koko sen ajan hän piti mykkäkoulua, ei mitään tietoa miksi. Hän ei sano kivoja asioita koskaan. Todella raskasta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli samaa. Kun panostin enemmän omaan hyvinvointiini ja jaksoin noissa tilanteissa olla itse rauhallinen, ne vähentyivät ja harvenivat eikä se päässyt samalla tavalla oman ihon alle se tilanne.
On tosi ymmärrettävää, että se tuntuu sinusta raskaalta. Voiko olla, että se raapii esim jotain omia varhaisia kokemuksia?
Kun rupesin nyt miettimään asiaa niin kyllä. Perheessäni ei ikinä saanut näyttää negatiivisia tunteita ainakaan isäni nähden. Jos olisin käyttäytynyt noin niin ei olisi hyvä heilunut. Eniten taitaa raastaa minua lapsen itku. Jos itkin ja isä näki, hän huusi minulle päin naamaa. Se oli hänen tapansa käsitellä tunteitaan minua kohtaan, oikea tapa se ei ollut missään nimessä. Äiti vain hyssytteli vieressä. En ehkä saanut parasta mallia käsitellä tunteitani. Ap
No kysy mikä on hätänä tai voiko auttaa. Tai sitten kun rahoittuu.
Lapsen temperamentti pitää hyväksyä. Toiset ihmiset ovat luonteeltaan pidättyväisempiä ja itsekeskeisempiä. Temperamentti on periytyvä, eikä vanhempi voi sille mitään. Lapsesi on ehkä luonteeltaan viileä, heikosti kiintyvä- hyväksy se!
Vierailija kirjoitti:
No kysy mikä on hätänä tai voiko auttaa. Tai sitten kun rahoittuu.
Sitten kun kysyn kun on rauhoittunut niin ei ole mitään hätää :) siis sanoo saman vihaisena kuin rauhallisenakin. Ota nyt siitä selvää... ap
Onko menetyksiä? Testaa rakastatko vaikka on näin kamala.
Pelkoja?
Lapsen temperamentti kirjoitti:
Lapsen temperamentti pitää hyväksyä. Toiset ihmiset ovat luonteeltaan pidättyväisempiä ja itsekeskeisempiä. Temperamentti on periytyvä, eikä vanhempi voi sille mitään. Lapsesi on ehkä luonteeltaan viileä, heikosti kiintyvä- hyväksy se!
Tämä on kyllä ihan totta... mutta pidättyvyys on ristiriidassa sen kanssa kun tuo pahan mielen niin kuuluvasti ja tuntuvasti ilmi. Vaikeaselkoinen lapsi. On ujo ja tarkkailijaluonne mutta silti kiivas ja tempperamenttinen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Onko menetyksiä? Testaa rakastatko vaikka on näin kamala.
Pelkoja?
Ei ole mielestäni mitään menetyksiä ollut... isä on mukana kuvioissa, ainut lapsi ap
Lapsella voi olla jotain haasteita, kiukkua ja pettymystä.