Marin: Haavistolla on hallituspuolueiden puheenjohtajien tuki jatkaa ministerinä
Ihan rehellisesti en uskonut politiikan olevan NÄIN epärehellistä.
Valiokunnan mukaan ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) katsotaan toimineen lainvastaisesti, mutta perustuslain vaatiman tavallista korkeamman syytekynnyksen vuoksi edellytykset syytteeseen asettamiseen eivät tässä tapauksessa täyty.
Eli ministeri saa rikkoa lakia, kunhan ei tee sitä niin äärimmäisen törkeästi, että joutuisi siitä valtakunnanoikeuteen.
Kommentit (183)
Vierailija kirjoitti:
No helevetti! Jos Pekka on kansliapäällikön pomo ja kansliapäällikkö ei tee, mitä Pekka käskee, on oikein, jos kansliapäällikkö saa potkut tai siirretään toisiin tehtäviin.
Mikä siinä on niin ihmeellistä?
Se, että Pekka yritti siirtää vastuun laittomasta teosta virkamiehelle eli ei selkeää käskyä, johon voi tarvittaessa vedota, ainoastaan suullinen määräys. Nyt pekka sai syytteen siitä, minkä syytteen kansliapäällikkö olisi saanut, jos olisi totellut.
Vierailija kirjoitti:
Eli tuksun pimperosta haaveilu on ministerille paljon pahempi rikkomus kuin virkamiesten painostus rahtaamaan maahan laittomasti terroristiämmiä.
Kiittelihän Jyrki-boy Ikeä ihan kädestä pitäen kyynelsilmässä, kun antoi potkut hallituksesta.
Kun toinen oli mennyt kyselemään tekstarilla Tuksun puutarhanhoidosta. Se on pahempi rikos kuin Yo-Pekan lainrikkomukset.
Vierailija kirjoitti:
Marinhan alkaa olemaan Suomen Trump.
Eikä ole! Sehän on ihan eri asia!
Ihana uutinen. Sanna ampui juuri omaan jalkaansa vallahimossaan.
Onneksi muutaman kuun päästä on vaalit tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No helevetti! Jos Pekka on kansliapäällikön pomo ja kansliapäällikkö ei tee, mitä Pekka käskee, on oikein, jos kansliapäällikkö saa potkut tai siirretään toisiin tehtäviin.
Mikä siinä on niin ihmeellistä?Se että Pekka käski kansliapäällikköä tekemään laittomasti.
Nuo tuossa Haavisto loppujen lopuksi vain käytti esimiehen oikeutta määräysvaltaan.
Esimiehellä on aina työnjohto oikeus ja oikeus antaa alaisilleen tehtäviä.
Tuskin tuossa muuta ajatteli, halusi vaan delegoida homman, kun itse omilta kiireiltään ehtinyt kaikkea hoitamaan.
Ja jos työmääräys on annettu kirjallisesti, niin eihän alainen silloin ole missään vastuussa asiasta.
Hänhän voi todistaaa, että hänet käskytetty ja määrätty tehtävä hoitamaan.
Kysymys on vain siitä, että jo alunperinkin tämää Pasi Tuominen ei sietänyt Haavistoa ministeriön johtajana.
Minä taas en ole tajunnut, miksi Haavistoa tai mistä sitä alunperin on syytetty. Ei mitenkään ole vaikuttanut ylittävän mitään syytöskynnystä.
Ja itse tätä lopputulosta odotin. En ole vihreiden kannattaja edes.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilkka Kanerva joutui eroamaan tehtävistään, kun lähetteli Johanna Tukiaiselle puutarhanhoitovinkkejä. Haavistonko ei tarvitse erota, vaikka hän teki selkeitä laittomuuksia? Vihreät taitaa tosissaan kaivaa omaa hautaansa.
Ja Jäätteenmäki jonkun jonninjoutavan faksin takia. Kyllä on nyt mätä tämä hallitus.
Sitä mä kyllä silloin kovasti ihmettelin. Ja nyt menee niin, että tietyt tyypit saa tehdä mitä vaan mutta valta ja titteli säilyy.
Ainoa rehti ja selkärankainen teko Haavistolta olisi erota mutta ei Suomessa tehdä niin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No helevetti! Jos Pekka on kansliapäällikön pomo ja kansliapäällikkö ei tee, mitä Pekka käskee, on oikein, jos kansliapäällikkö saa potkut tai siirretään toisiin tehtäviin.
Mikä siinä on niin ihmeellistä?Se että Pekka käski kansliapäällikköä tekemään laittomasti.
Nuo tuossa Haavisto loppujen lopuksi vain käytti esimiehen oikeutta määräysvaltaan.
Esimiehellä on aina työnjohto oikeus ja oikeus antaa alaisilleen tehtäviä.
Tuskin tuossa muuta ajatteli, halusi vaan delegoida homman, kun itse omilta kiireiltään ehtinyt kaikkea hoitamaan.
Ja jos työmääräys on annettu kirjallisesti, niin eihän alainen silloin ole missään vastuussa asiasta.
Hänhän voi todistaaa, että hänet käskytetty ja määrätty tehtävä hoitamaan.
Kysymys on vain siitä, että jo alunperinkin tämää Pasi Tuominen ei sietänyt Haavistoa ministeriön johtajana.
Koeta nyt ymmärtää että Suomessa ei kellään esimiehellä ole oikeutta määrätä alaisiaan toimimaan laittomasti.
Saarikko, oos nyt kuule hereillä ja tee työs!
Hyvä ratkaisu.
Nyt on tärkeimpiäkin asioita hoidettavana kuin ulkoministerin ja hänen alaisensa huonojen välien aiheuttama kiista.
Toivon, ettei mitään ministerin vaihdoksia ole tulossa. Se vaikeuttaisin hallituksen yhteistyötä ja toimintaa.
Ulkoministerinähän Haavisto on pärjännyt hyvin. Syystä, että hänellä on kokemusta ulkomaista enemmän kuin jollakin muulla ministerillä olisi.
Haavisto kyllä osaa olla diplomaattinen ulkomininteri, ja paremmin kuin joku muu.
Haavistolla ei ole enää kansan tukea eikä luottamusta eikä näin ollen myöskään Marinilla ja muilla hallituspuolueiden puheenjohtajilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No helevetti! Jos Pekka on kansliapäällikön pomo ja kansliapäällikkö ei tee, mitä Pekka käskee, on oikein, jos kansliapäällikkö saa potkut tai siirretään toisiin tehtäviin.
Mikä siinä on niin ihmeellistä?Se että Pekka käski kansliapäällikköä tekemään laittomasti.
Nuo tuossa Haavisto loppujen lopuksi vain käytti esimiehen oikeutta määräysvaltaan.
Esimiehellä on aina työnjohto oikeus ja oikeus antaa alaisilleen tehtäviä.
Tuskin tuossa muuta ajatteli, halusi vaan delegoida homman, kun itse omilta kiireiltään ehtinyt kaikkea hoitamaan.
Ja jos työmääräys on annettu kirjallisesti, niin eihän alainen silloin ole missään vastuussa asiasta.
Hänhän voi todistaaa, että hänet käskytetty ja määrätty tehtävä hoitamaan.
Kysymys on vain siitä, että jo alunperinkin tämää Pasi Tuominen ei sietänyt Haavistoa ministeriön johtajana.
Eikös siinä selonteossa takellen kerrottu juuri suullisista ohjeista erittäin monessa yhteydessä. Toivottavasti eduskunta korjaa syntyneen imagotahran ja laittaa Pekun syytteeseen.
Ihmeen pitkään ketju saa olla esillä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilkka Kanerva joutui eroamaan tehtävistään, kun lähetteli Johanna Tukiaiselle puutarhanhoitovinkkejä. Haavistonko ei tarvitse erota, vaikka hän teki selkeitä laittomuuksia? Vihreät taitaa tosissaan kaivaa omaa hautaansa.
Ja Jäätteenmäki jonkun jonninjoutavan faksin takia. Kyllä on nyt mätä tämä hallitus.
Sitä mä kyllä silloin kovasti ihmettelin. Ja nyt menee niin, että tietyt tyypit saa tehdä mitä vaan mutta valta ja titteli säilyy.
No Jäätteenmäki pääministerinä toimi kyllä erittäin törkeästi.
Ja oikeustieteen koulutuksen saaneena vielä valehteli.
Yksi suurimmista mokista Suomen hallituksessa mitä koskaan on tapahtunut.
Onko Marinilla myös kansan tuki? Demarit vastatkoon käsi sydämelä.
Vierailija kirjoitti:
Kansan luottamusta ei ole enää.
Erehdyt.
Haavistolla on edelleen kansanluottamus.
Ja eduskunnashan se voidaan mittauttauttaa.
Kansaa edustaa nimittäin eduskunta.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ratkaisu.
Nyt on tärkeimpiäkin asioita hoidettavana kuin ulkoministerin ja hänen alaisensa huonojen välien aiheuttama kiista.
Toivon, ettei mitään ministerin vaihdoksia ole tulossa. Se vaikeuttaisin hallituksen yhteistyötä ja toimintaa.
Ulkoministerinähän Haavisto on pärjännyt hyvin. Syystä, että hänellä on kokemusta ulkomaista enemmän kuin jollakin muulla ministerillä olisi.
Haavisto kyllä osaa olla diplomaattinen ulkomininteri, ja paremmin kuin joku muu.
Joo ulkoministerinä pärjää hyvin vaikka kinkkusämpylä sellaisena aikana jolloin edes ministeri ei paljoa matkustele muihin maihin.
Se että Pekka käski kansliapäällikköä tekemään laittomasti.