Poliisi 16-vuotiaan pojan epäillystä murhasta: Vakava teko ”ihan omassa sfäärissään”
Sis ihan järkkyä!!
Rakennusmies havaitsi 16-vuotiaan pojan ruumiin ulkona Koskelan sairaalan lähellä. Poikkeuksellisen vakava teko on poliisin mukaan ”ihan omassa sfäärissään”.
Poliisi epäilee kolmea 16-vuotiasta poikaa 16-vuotiaan pojan murhasta. Uhri löytyi erittäin raa’asti ja julmasti surmattuna ulkoa Koskelan sairaalan lähistöltä Helsingistä maanantaina.
Neljä poikaa juhli yhden epäillyn pojan 16-vuotissyntymäpäiviä sairaalan lähistöllä ulkona. Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Marko Forssin mukaan syntymäpäiväjuhlien epäillään päättyneen erittäin raakaan ja julmaan murhaan.
Sen motiivista ei ole mitään tietoa.
– Meillä ei ole minkäännäköistä hajua, miksi näin on tapahtunut. Nyt ei ole kyse siitä, ettei poliisi haluaisi sitä tutkinnallisista syistä kertoa vaan siitä, että emme ole saaneet epäillyiltä minkäännäköistä selvitystä, miksi näin on käynyt. He eivät ole niin sanottuja poliisin vanhoja tuttuja, Forss kommentoi.
Forssin mukaan kaikki epäillyt ovat opiskelijoita.
Pojat ovat olleet yhteistyöhaluisia ja hyvin katuvia. He ovat avanneet jo tekoa jonkin verran, mutta esitutkinta on vasta alussa, Forss sanoo.
Poliisi epäilee, että uhri joutui pitkäkestoisen väkivallan kohteeksi. Teon jälkeen pojat poistuivat paikalta.
Loput voi luke liniistä kun kaikki ei mahdu!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007671428.html
– Väkivalta on ollut poikkeuksellisen pitkäkestoista ja vakavaa. Joku nainen on mennyt poikien ohi, kun teko on ollut jollakin tasolla tapahtumassa. Toivomme, että tämä nainen ilmoittautuisi poliisille ja kertoisi havainnoistaan. Nainen on huutanut pojille jotakin siihen tyyliin, että mitä siellä oikein tapahtuu. Pojat ovat vastanneet siihen jotakin ja nainen on jatkanut matkaansa, Forss kertoo.
Kommentit (2696)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä teossa on niin monta puolta, joiden vuoksi se jää pyörimään erittäin raskaana mieleen. Teon erityinen raakuus ja julmuus toki itsessään herättää suurta ahdistusta, mutta ei yksin. Yksittäisen henkilön toiminnan selittäminen epäsosiaalisilla tai psykopaattisilla piirteillä olisi helppo ulospääsy ja sen pystyisi lokeroimaan omassa päässään. Tässä oli kuitenkin kolme poikaa, jotka omaavat tilastollisesti varsin epätodennäköisesti kaikki tällaisia piirteitä. Ehkä joku, mutta tuskin kaikki. Jos tällaisia piirteitä ei ole kellään heistä, niin mikä toiminnan sitten selittää? Tuskin edes kotiolot tai kasvatus kaikkien heidän kohdalla. Huumeet? Mieli haluaa löytää asioille selityksiä ja nyt niitä ei tunnu löytyvän mistään suunnasta. Tätä on erittäin vaikea käsittää mistään näkökulmasta ja siksi niin kamalan ahdistavaa. Omaisten tuskan määrä on nyt käsittämätön. Voimia kaikille.
Tietämäni tapaukset on olleet äitinsä ensimmäisiä lapsia. Ensin saadaan äidiltä huomio, mutta jos lapsen ollessa 3-4 vuotias syntyy nuorempi sisarus niin äidin huomiota ei riitä enää niin paljon. Joskus myös uusi isäpuoli suosii nuorempia sisaruksia. En tiedä onko narsisteista tutkittu tätä mutta aika loogista olisi.
Tämän mukaan kaikki esikoiset olisivat sairaita narskuja. Ei ihan riitä selitykseksi se, että syntyy uusi sisarus... Jotain muutakin laiminlyöntiä oltava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itkenyt tämän murhatun pojan kohtaloa. Voi kunpa olisin voinut tämän jotenkin estää ja auttaa tätä poikaa. Asun tässä aika lähellä ja nyt on alkanut omien lasten ulkoilut illalla huolestuttaa, jos joku juurikin ottaa tästä mallia. Mietin myös, ovatko nämä pojat saaneet idean Vallilassa tapahtuneesta teinin murhasta muutama viikko sitten? Samoilla kulmilla kun ollaan, tekijät voivat olla tuttuja keskenään.
Vallila ei ole ”samoilla kulmilla” ja onhan molemmista tapauksista jo sen verran tietoja, että en näe muuta samankaltaisuutta, kuin tekijöiden iät. Sanoihan poliisikin, että tämä Koskelan montakymmentä minuuttia kestänyt sadistinen murha oli raakuudessaan aivan ”omassa sfäärissään”.
En tue tätä tuntemisteoriaa, mutta onhan nyt Koskela varsin lähellä Vallilaa, mitä ihmettä. Siinä on vain Kumpula välissä. Pari kilsaa.
Kumpulan alue on suuri ja on siinä vielä Mäkelänrinnekin välissä.
Lisäksi eiväthän kaikki Vallilan tapauksen nuoret tainneet edes asua siellä vaan muualla. Ja yksi niistähän pyöri Tampereellakin.
Mitään yhteyttä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rangaistukset ovat aivan liian alhaisia tälläisille rikoksille, ei minkäänlaista rangaistuksen pelkoa.
Ajatelkaa sitä rangaistuksen pelotetta josta Jeesus puhui, älkää pelätkö niitä jotka voi tappaa ruumiin mutteivat muuta voi, pelätkää Häntä ( Jumalaa ) joka voi sekä sielun että ruumiin heittää helvettiin, helvettiin jossa madot ei kuoile eikä tuli sammu, eikä ole lepoa päivällä, eikä yöllä vain iankaikkinen piina.
Siis Suomessa pitäisi laittaa sellainen Amerikan malli rangaistuksille, eli noi pojat elinkautiseen vankeuteen ja se tarkoittaa siis elinkautista. ovat vaaraksi muille
Niinhän sitä pitäisi. Niin olisi pitänyt Seinäjoen teinitappajatytön (HV) ja Eveliinan tappajan (OM) saada myös elinkautiset, mutta ovat molemmat eläneet jo vuosikaudet vapaina toisella henkilöllisyydellä. HV taisi jatkaa koulunkäyntiä normaalisti hoidossa (!) ja hyysättynä ja sai tavata vanhempiaan ym. Hänhän oli ns. hyvä (?) oppilas koulunsa rehtorinkin mukaan!!!! OM:llä taitaa olla perhettäkin.
Onneksi Vilja-Eerikan tappajahuoltajat taitavat sentään istua pidempään.
Elinkautinen nuoruuden törttöilystä on ehdottomasti kohtuutonta. Otto oli tavallinen urheilijanuorukainen, hyvästä opettajaperheestä, joka jostain syystä töppäsi pahasti ja sattui tämä valitettava kuolemantapaus. Kuten itsekin sanoit, niin Otolla taitaa jo olla perhettäkin eli hän on hyvä esimerkki siitä miten ihmisiä saadaan rikosseuraamusten jälkeen kuntoutettua takaisin yhteiskuntaan hyvin tuloksin. Oikeusjärjestelmämme on siis onnistunut Oton kanssa loistavasti ja hänestä on saatu nuoruuden töppäyksen jälkeen kasvatettua kunnon kansalainen.
Ja mitä Hannaan tulee niin samalainen nuoruuden tunnekuohuissa tehty hairahdus se oli, joku mustasukkaisuusjuttu. Teinit voivat ottaa tuollaiset asiat hyvin raskaasti eivätkä silloin välttämättä ajattele seurauksia. Hänkin on kuitenkin osoittanut katumusta ja ahkerasti opiskellut myös vankila-aikanaan ja on jo valmis palaamaan takaisin yhteiskuntaan.
Tuollaiset nuoret ovat hyviä malliesimerkkejä oikeusjärjestelmämme toimivuudesta. Oikeusjärjestemän tarkoitus ei ole kosto tai rangaistus vaan uudelleenkouluttaminen, jotta rikokseen syyllistynyt saadaan takaisin yhteiskunna jäseneksi.
Olemme sivistysvaltio ja kohtelemme rikollisiamme sivistyneesti.
Kohdella sivistyneesti on hienoa toive, voisiko rikolliset kohdella muita sivistyneesti?
Saan näppyjä termistä hyvä perhe ja mistä lähtien murha/tappo on ollut töppäys?Oton ja Hannan kaltaisten esimerkillisten kuntoutusprosessien jälkeen he kohtelevatkin muita sivistyneesti vanhempina ja viisaampina ja katuvat nuoruuden töppöilyjään.
Mikä siinä termissä hyvä perhe niin risoo? Otolla oli hyvä perhe, töissä käyvät korkeasti koulutetut vanhemmat, ei pulaa mistään, sai harrastaa mitä halusi yms. Hyvien perheiden lapsi voi hairahtua samalla tavalla kuin huononkin perheen.
Arveletko tuon tekevän ns. hyvän perheen? Monissa perheissä lapset jäävät ihan yksin, vanhempien aika kuluu omissa menoissa.

Jep. Liian kliseistä jakaa perheet hyviin ja huonoihin. On lukuisia eri seikkoja jotka vaikuttavat siihen, onko perheessä hyvä olla vai ei. Ei lähdetä lapselliselle mustavalko-linjalle.
"Hyvä perhe" on todellisuudessa monesti kiiltokuvaperhe josta ei ulospäin näy mitään epäilyttävää, varsinkaan niille jotka eivät ole läheisessä kontaktissa. On monia perheitä jotka ovat olleet "hyviä" ja moitteettoman oloisia ja myöhemmin on paljastanut oman lapsen hyväksikäyttöä sun muuta.
Saadaanko tälle järjettömälle teolle koskaan mitään selitystä? Somesta esiintulleiden tietojen perusteella - luotettavuus tosin epävarma- parin tekijän kotona on ollut väkivaltaa ihannoivaa ja kovaa lastenkasvatustyyliä. Toisaalta nämä samaiset kaverit ovat oireilleet käytöshäiriöisinä, geneettinen perimä voinee selittää osan kurjasta käytöksestä. Onko nyt käynyt niin, että häiriintyneet yksilöt ovat saaneet kuningasidean purkaa pahaa oloaan toimimalla ihannoimallaan tavalla, olemalla kingi kavereiden silmissä? Uhriksi on valittu suunnitellusti kiltti poika, joka ei ole väkivaltainen? Päihteet vielä provosoineet tilannetta lisää? Väkivalta sitten karannut käsistä? Toivon voimia ja jaksamista uhrin lähipiirille, heille tuli elämänmittainen suru. Toivon myös asian käsittelyä julkisuudessa, jotta tapaus toimisi varoittavana esimerkkinä siitä, että rikos ei koskaan kannata ja että sen seuraukset ovat monella tapaa traagiset.
Kyllä sieltä varmaan jotain ilmenee, kun aikaa kuluu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rangaistukset ovat aivan liian alhaisia tälläisille rikoksille, ei minkäänlaista rangaistuksen pelkoa.
Ajatelkaa sitä rangaistuksen pelotetta josta Jeesus puhui, älkää pelätkö niitä jotka voi tappaa ruumiin mutteivat muuta voi, pelätkää Häntä ( Jumalaa ) joka voi sekä sielun että ruumiin heittää helvettiin, helvettiin jossa madot ei kuoile eikä tuli sammu, eikä ole lepoa päivällä, eikä yöllä vain iankaikkinen piina.
Siis Suomessa pitäisi laittaa sellainen Amerikan malli rangaistuksille, eli noi pojat elinkautiseen vankeuteen ja se tarkoittaa siis elinkautista. ovat vaaraksi muille
Niinhän sitä pitäisi. Niin olisi pitänyt Seinäjoen teinitappajatytön (HV) ja Eveliinan tappajan (OM) saada myös elinkautiset, mutta ovat molemmat eläneet jo vuosikaudet vapaina toisella henkilöllisyydellä. HV taisi jatkaa koulunkäyntiä normaalisti hoidossa (!) ja hyysättynä ja sai tavata vanhempiaan ym. Hänhän oli ns. hyvä (?) oppilas koulunsa rehtorinkin mukaan!!!! OM:llä taitaa olla perhettäkin.
Onneksi Vilja-Eerikan tappajahuoltajat taitavat sentään istua pidempään.
Elinkautinen nuoruuden törttöilystä on ehdottomasti kohtuutonta. Otto oli tavallinen urheilijanuorukainen, hyvästä opettajaperheestä, joka jostain syystä töppäsi pahasti ja sattui tämä valitettava kuolemantapaus. Kuten itsekin sanoit, niin Otolla taitaa jo olla perhettäkin eli hän on hyvä esimerkki siitä miten ihmisiä saadaan rikosseuraamusten jälkeen kuntoutettua takaisin yhteiskuntaan hyvin tuloksin. Oikeusjärjestelmämme on siis onnistunut Oton kanssa loistavasti ja hänestä on saatu nuoruuden töppäyksen jälkeen kasvatettua kunnon kansalainen.
Ja mitä Hannaan tulee niin samalainen nuoruuden tunnekuohuissa tehty hairahdus se oli, joku mustasukkaisuusjuttu. Teinit voivat ottaa tuollaiset asiat hyvin raskaasti eivätkä silloin välttämättä ajattele seurauksia. Hänkin on kuitenkin osoittanut katumusta ja ahkerasti opiskellut myös vankila-aikanaan ja on jo valmis palaamaan takaisin yhteiskuntaan.
Tuollaiset nuoret ovat hyviä malliesimerkkejä oikeusjärjestelmämme toimivuudesta. Oikeusjärjestemän tarkoitus ei ole kosto tai rangaistus vaan uudelleenkouluttaminen, jotta rikokseen syyllistynyt saadaan takaisin yhteiskunna jäseneksi.
Olemme sivistysvaltio ja kohtelemme rikollisiamme sivistyneesti.
Kohdella sivistyneesti on hienoa toive, voisiko rikolliset kohdella muita sivistyneesti?
Saan näppyjä termistä hyvä perhe ja mistä lähtien murha/tappo on ollut töppäys?Oton ja Hannan kaltaisten esimerkillisten kuntoutusprosessien jälkeen he kohtelevatkin muita sivistyneesti vanhempina ja viisaampina ja katuvat nuoruuden töppöilyjään.
Mikä siinä termissä hyvä perhe niin risoo? Otolla oli hyvä perhe, töissä käyvät korkeasti koulutetut vanhemmat, ei pulaa mistään, sai harrastaa mitä halusi yms. Hyvien perheiden lapsi voi hairahtua samalla tavalla kuin huononkin perheen.
Arveletko tuon tekevän ns. hyvän perheen? Monissa perheissä lapset jäävät ihan yksin, vanhempien aika kuluu omissa menoissa.
,mutta Martikaisen perheessa poika ei jäänyt yksin. Pointti on se, että perheoloilla on hyvin vähän vaikutusta siihen jos nuori tekee rikoksia.

Temperamentti on yksi tärkein. Sitten asuinalue. Jos rikoksia näkee ja kuulee jatkuvasti, niin kyllähän se vähentää kynnystä niillä yksiöillä joilla on suurempi riskinottokyky.

Totta ja nämä tapauset ovat myös äärimmäisiä hätähuutoja. Nuo pojat olisivat tarvinneet apua jo ennen tekoaan, mutta varsinkin nyt
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b66115dc-375a-4f2d-b2fc-8b0874d9e33d…;
Tuokin valitettava tapaus oli ongelmiin ajautuneen nuoren miehen äärimmäinen hätähuuto, toivottavasti hän saa nyt kaiken tarvitsemansa avun tuon hairahduksensa jälkeen. Peli ja huumeongelmat voivat johtaa äärimmäisiin tekoihin.
Onko tästä kauheasta tapauksesta nyt tullu mitään lisätietoja? Tällä viikolla.

Kylläpä joku jaksaa provota näillä "valitettavilla tapauksilla." Huoh..
Varmaan puolella väkivaltarikoksista vankilassa istuvilla on psykopatiaa / antisosiaalinen persoonallisuushäiriö. Tähän vaikuttaa genetiikka + kasvuolot. Pitkälti syntyjään ja kasvuolojen vuoksi pysyvästi kieroon vääntyneitä ihmisiä, joita ei useinkaan päähän taputtelemalla "paranneta".
Miksi edes vastaan porvoolaiselle, en tiedä... olkoon nyt yleistä keskustelua sitten.
Vierailija kirjoitti:
Onko tästä kauheasta tapauksesta nyt tullu mitään lisätietoja? Tällä viikolla.
Mitä uutta tietoa kaipaat, haluat mässäillä yksityiskohdilla?
Ainoa tieto mitä kaivataan on, että nämä 3 henkilöä suljetaan oikeasti pysyvästi johonkin laitokseen ja antavat oikeasti sen varoittavan esimerkin. Se selvästi tarvitaan kun hengenvaarallisia väkivallantekoja tulee koko ajan enemmän.
Mitään muuta lisätietoa tästä ei todellakaan tarvita, emme halua tietää mitään selittäviä syitä emmekä mitään näiden tekijöiden henkilökohtaisesta elämästä. Ällöttävää kun täälläkin kirjoittelee ihmisiä jotka oikein kuolaavat tarkempia yksityiskohtia päivitelläkseen sitten taas lisää.

Öö, lisätietoja, mistä? Oletko kentie Iltasanomien toimittaja, jolla on jutunaiheet vähissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tästä kauheasta tapauksesta nyt tullu mitään lisätietoja? Tällä viikolla.
Mitä uutta tietoa kaipaat, haluat mässäillä yksityiskohdilla?
Ainoa tieto mitä kaivataan on, että nämä 3 henkilöä suljetaan oikeasti pysyvästi johonkin laitokseen ja antavat oikeasti sen varoittavan esimerkin. Se selvästi tarvitaan kun hengenvaarallisia väkivallantekoja tulee koko ajan enemmän.
Mitään muuta lisätietoa tästä ei todellakaan tarvita, emme halua tietää mitään selittäviä syitä emmekä mitään näiden tekijöiden henkilökohtaisesta elämästä. Ällöttävää kun täälläkin kirjoittelee ihmisiä jotka oikein kuolaavat tarkempia yksityiskohtia päivitelläkseen sitten taas lisää.
No huhhuh. Syytät ja keksit päästäsi motiivia tuolle kysyjälle, mutta sinulle on kuitenkin OK, että lisätietoja annetaan - sinun ehdoillasi.
Järkyttävä ja hirveän surullinen tapaus kaiken kaikkiaan, paljon voimia uhrin omaisille.
- eri
Mikä voisi olla tälle murhalle vertainen. Jää historiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella surullista. Väitän, että tämä koskettaa vielä enemmän, koska ei tapahtunut Kouvukylässä tai Kontulassa, jossa pahoinvointi siirtyy polvelta toiselle. Nyt tapahtui Koskelassa, joka ns keskiluokan aluetta.
Siellä on ainakin yksi opiskelijatalo Antti Korpintiellä ja vuokrataloja n 40 %
Eli huono alue. Ei tarvitse olla rikkaiden alue mutta rauhallinen ja turvallinen.
Ihan keskiluokkainen ja hyvä alue, johon oli uinut epäsosiaalista ainesta. Siksihän tämä järkyttääkin vielä enemmän.
Nuorena lääkiksen opiskelijana asuin kesän Koskelan srla:n työsuhdeasunnossa.Ihan miellyttävää paikkaa se silloin oli,90-luvulla.Nyttemmin sitten muiden lailla espoolaistunut, Helsingin lähellä asumme.Järkyttää tämä tapaus kaikenmoista jo nähneenäkin.Toivon uhrin perheelle voimia,en voi muuta kuin myötäelää.Kollegoiden kanssa asiaa hiukan jaettu eikä tämä ketään kylmäksi jätä.
Sori menee ohi aiheen. Eikö lääkiksen opiskelijoilla tarvitse olla kielioppi hallussa?
Tämä nyt on tämmöinen palsta; tässä en tee peer-review journaliin artikkelia😁 Niissä joutuu olemaan tarkempi.
Mitä mieltä olet sisätautilääkärinä sellaisista ammatti- ja taparikollisista, jotka toimittavat alkoholia alaikäisille? Alkoholihan solumyrkkynä aiheuttaa sinunkin alallasi paljon töitä, esimerkiksi alkoholin aiheuttamina lukuisina syöpinä. Minkälainen pitäisi rangaistuksen olla rikolliselle, joka alkoholihuumetta lapsille toimittaa? Monethan myös myyvät ohessa huumeitakin. Mitä mieltä asiasta olisit, jos siis tekisit vaikkapa peer-review journaliin artikkelin alkoholihuumekaupasta alaikäisille.
Pitäisikö lapsille alkoholia välittävä huumerikollinen tuomita elinkautiseen kolmen rikoksen jälkeen, kuten jossain tehdään? Sellaista täällä joku kannatti, että kolme rikosta ja elinkautinen. Rikoksilla ei ollut väliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tästä kauheasta tapauksesta nyt tullu mitään lisätietoja? Tällä viikolla.
Mitä uutta tietoa kaipaat, haluat mässäillä yksityiskohdilla?
Ainoa tieto mitä kaivataan on, että nämä 3 henkilöä suljetaan oikeasti pysyvästi johonkin laitokseen ja antavat oikeasti sen varoittavan esimerkin. Se selvästi tarvitaan kun hengenvaarallisia väkivallantekoja tulee koko ajan enemmän.
Mitään muuta lisätietoa tästä ei todellakaan tarvita, emme halua tietää mitään selittäviä syitä emmekä mitään näiden tekijöiden henkilökohtaisesta elämästä. Ällöttävää kun täälläkin kirjoittelee ihmisiä jotka oikein kuolaavat tarkempia yksityiskohtia päivitelläkseen sitten taas lisää.
Tässä ei tarvita mitään"varoittavaa esimerkkiä"vaan vastausta nuorten hätähuutoihin. On selvää, että nuoret voivat huonosti kun tällaisia tapahtuu ja se ei laitokseen sulkemalla ratkea. Siinä vain lakaistaan ongelma maton alle ja kohta on laitokset täynnä ihan kuten jenkeissäkin, ei sielläkään"varoittavat esimerkit"vähennä väkivalta eikä muitakaan rikoksia.
Nämä ovat äärimmäisiä hätähuutoja, joiden taustalla on jo pitkään vaikuttanutta pahoinvointia, joka on valiettavasti purkautunut henkirikoksina. Sivisyneen yhteiskunnan kuuluu reagoida näihin hätähuutoihin, olisi pitänyt reagoida jo aikaisemmin, ei rankaisemalla vaan tarjoamalla tarvittavaa apua ja sivistneitä ratkaisumalleja.
Kyseessä on edelleenkin nuoret, jotka ovat ajattelemattomuuttaan töpeksineet pahan olonsa seurauksena. Nämä eivät ole mitään henkisesti sairaita jammusetiä, joita ei voi parantaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tästä kauheasta tapauksesta nyt tullu mitään lisätietoja? Tällä viikolla.
Mitä uutta tietoa kaipaat, haluat mässäillä yksityiskohdilla?
Ainoa tieto mitä kaivataan on, että nämä 3 henkilöä suljetaan oikeasti pysyvästi johonkin laitokseen ja antavat oikeasti sen varoittavan esimerkin. Se selvästi tarvitaan kun hengenvaarallisia väkivallantekoja tulee koko ajan enemmän.
Mitään muuta lisätietoa tästä ei todellakaan tarvita, emme halua tietää mitään selittäviä syitä emmekä mitään näiden tekijöiden henkilökohtaisesta elämästä. Ällöttävää kun täälläkin kirjoittelee ihmisiä jotka oikein kuolaavat tarkempia yksityiskohtia päivitelläkseen sitten taas lisää.
No huhhuh. Syytät ja keksit päästäsi motiivia tuolle kysyjälle, mutta sinulle on kuitenkin OK, että lisätietoja annetaan - sinun ehdoillasi.
Järkyttävä ja hirveän surullinen tapaus kaiken kaikkiaan, paljon voimia uhrin omaisille.
- eri
Voimia tarvitsevat myös tekijöiden perheet lynkkausmielialan vallitsessa sekä myös tekijät itse ovat avun ja voimien tarpeessa. Hehän tästä saavat loppuiäkseen leiman ja lynkkaajat peräänsä.
Väkivaltarikoksiin hairahtuvat nuoret tarvitsevat yhteiskunnan taholta oikeanlaista apua. Minä uskon, että ryhmäterapia ammattilaisen johdolla voisi olla hyvä tapa käsitellä tehtyä tekoa sekä omia tunteita sen taustalla, jotka ovat siihen tekoon johtaneet. Ryhmäterapiassa muutkin ovat kokeneet saman, joten ei ole pelkoa tuomituksi tulemisesta ja he saavat toisistaan sitä vertaistukea ja voivat yhdessä miettiä ratkaisukeinoja ammattilaisen johdolla.
Ei heimoyhteiskunnissa oltu välttämättä tuollaisia kuin kuvaat. Jopa Neanderthalin ihmisten tiedetään hoivanneen yhteisönsä piirissä sairaita ja vammaisia. Esimerkkejä löytyy myös nykyihmisen alkuajolta. Myöskään antamasi ryhmät, "heikot", eivät pidä paikkaansa. Naiset eivät olleet kivikaudella heikkoja eikä heitä ole heikkoina pidetty monissa historiallisissa heimoyhteiskunnissa. Myös erilaisuuden sietämisestä on paljon esimerkkejä.
Joten ihminen on synnynäisesti sekä kykenevä julmuuteen mutta myös hoivaamaan ja suvaitsemaan kaikenlaisia yhteisönsä jäseniä.