Poliisi 16-vuotiaan pojan epäillystä murhasta: Vakava teko ”ihan omassa sfäärissään”
Sis ihan järkkyä!!
Rakennusmies havaitsi 16-vuotiaan pojan ruumiin ulkona Koskelan sairaalan lähellä. Poikkeuksellisen vakava teko on poliisin mukaan ”ihan omassa sfäärissään”.
Poliisi epäilee kolmea 16-vuotiasta poikaa 16-vuotiaan pojan murhasta. Uhri löytyi erittäin raa’asti ja julmasti surmattuna ulkoa Koskelan sairaalan lähistöltä Helsingistä maanantaina.
Neljä poikaa juhli yhden epäillyn pojan 16-vuotissyntymäpäiviä sairaalan lähistöllä ulkona. Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Marko Forssin mukaan syntymäpäiväjuhlien epäillään päättyneen erittäin raakaan ja julmaan murhaan.
Sen motiivista ei ole mitään tietoa.
– Meillä ei ole minkäännäköistä hajua, miksi näin on tapahtunut. Nyt ei ole kyse siitä, ettei poliisi haluaisi sitä tutkinnallisista syistä kertoa vaan siitä, että emme ole saaneet epäillyiltä minkäännäköistä selvitystä, miksi näin on käynyt. He eivät ole niin sanottuja poliisin vanhoja tuttuja, Forss kommentoi.
Forssin mukaan kaikki epäillyt ovat opiskelijoita.
Pojat ovat olleet yhteistyöhaluisia ja hyvin katuvia. He ovat avanneet jo tekoa jonkin verran, mutta esitutkinta on vasta alussa, Forss sanoo.
Poliisi epäilee, että uhri joutui pitkäkestoisen väkivallan kohteeksi. Teon jälkeen pojat poistuivat paikalta.
Loput voi luke liniistä kun kaikki ei mahdu!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007671428.html
– Väkivalta on ollut poikkeuksellisen pitkäkestoista ja vakavaa. Joku nainen on mennyt poikien ohi, kun teko on ollut jollakin tasolla tapahtumassa. Toivomme, että tämä nainen ilmoittautuisi poliisille ja kertoisi havainnoistaan. Nainen on huutanut pojille jotakin siihen tyyliin, että mitä siellä oikein tapahtuu. Pojat ovat vastanneet siihen jotakin ja nainen on jatkanut matkaansa, Forss kertoo.
Kommentit (2696)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
74 sivua kuohuntaa koska osa ihmisistä on pysyvästi raivoissaan kun rangaistukset eivät heidän mielestään vastaa heidän oikeustajuaan.
Ja valitettavasti monen "oikeustaju" tuntuu olevan se, että aikuisten pitäisi pahoinpidellä jo päiväkoti-ikäisiä. Sillä muka ratkaistaan tälläiset traagiset tapahtumat.
Minusta taas tuntuu, että juuri siksi että jo tarhaikäisiä lapsia kohdellaan huonosti, näitä juttuja tapahtuu.
Ja pojille nimenomaan se elämän isähahmojen esimerkki on keskeinen, tässähän sen näkee.
Kyse ei ole pahoinpitelystä vaan kurinpidosta. Kermaperseet tahallaan sekoittavat nämä kaksi asiaa kun puhutaan lasten kasvatuksesta.
Näitä traagisia tapahtumia tapahtuu kun ei pidetä kuria, tämä 16v päätekijäkin oli juuri samanlainen päiväkotikiusaaja kuin mitä tuossa yhdessä viestissä päiväkotiohjaaja kertoi heidän ryhmässään olevan. Ja tätä päätekijää ei ole myöskään päiväkodissa kuritettu vaan on annettu kiusata muita vailla rangaistusta. Päiväkodin jälkeen hän on jatkanut kiusaamista koulussa ja nyt tehnyt jo henkirikoksen.
Jos päätekijä olisi jo päiväkodissa viety metsään ja piesty pajunvitsalla niin, ettei pysty istumaan, olisi tältäkin henkirikokselta vältytty. Päätekijä olisi jo pienenä oppinut mitä muiden kiusaamisesta seuraa, olisi oppinut mitä tarkoittaa kuri ja järjestys sekä rangaistus.
Selkäsauna ei ole pahoinpitelyä vaan kasvatusta. Kuten jo aikaisemmin sanoin niin erottakaa pahoinpitely ja kova kuri.
Olet jäännyt sinne 1800-luvulle käsityksinesi. Eli ei ole olemassa "hyvää" väkivaltaa ja "pahaa" väkivaltaa, kyllä kaikki on lain mukaan sitä samaa.
Tutkipa mitä Suomen laki sanoo asiasta ja lopeta yllyttäminen väkivaltaan lapsia kohtaan. Etkö ymmärtänyt mun viestiä: juuri sunkaltaisten ihmisten takia on häiriintyneitä lapsia ja nuoria.
Tiedän kyllä mitä kiusaajapentuja hyysäävä laki on mieltä tästä asiasta ja sitä lakia pitäisi muuttaa. Häiriintyneitä lapsia ja nuoria tulee kun ei pidetä kuria, eipä niitä 1800-luvulla ollut.
Ja kasvatus ei edelleenkään ole väkivaltaa.
näinoulussa--- kirjoitti:
En ihmettele tätä yhtään. Aiemmin olin eskarilaisen pojan henkilökohtainen avustaja ja poika oli väkivaltainen. Minun tehtävä oli päiväkodissa ottaa vaan iskut vastaan,mitään muuta ei voinut tehdä kun yrittää sanallisesti kasvattaa "noin ei saa tehdä". Pienikokoisena naisena mietin että millainenhan se poika on nykyään kun silloin jo 6 vuotiaana sai naisia (minua,lastentarhanopettajaa ja joskus harvoin ikäisiään) hakata ilman mitään seurauksia. Seuraavana päivänä jatkoi vain aina sama show ja normaali päiväkotipäivä. Mitään korvauksia esim rikkoutuneesta legginssistä en saanut jota poika raapi. Naistenhaakkaaminen oli jo pienelle pojalle arkipäivää.
Pienikokoisella leggins- naisella ei taida olla yhtään jämäkkyyttä? Puuttumisen on olemassa monenlaisia keinoja: huoli-ilmoitus kotiväelle ->yhteydenotto lastenpsykiatriaan, tutkimuksiin, lääkitys, lapsen siirto pienryhmään, johdonmukaisuus sanktioissa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilöt jotka spekuloi ja keksii fantastisia teorioita siitä mitä on tapahtunut ja jopa mitä tuntemattomien tekijöiden mielessä liikkuu tai millaisia vaikka kotiolosuhteet on, nämä spekuloijat on yleensä aika yksinkertaisia ihmisiä. Ei täällä oikeasti älykkäät ihmiset hillu huutelemassa omia kuvitelmiaan.
Sinäkin hillut täällä. Olet siis yksinkertainen etkä oikeasti älykäs. :-D
En spekuloi tapahtumilla enkä keksi teorioita nettipalstoilla. Sen verran älykäs olen :-)

Kyllä 1800-luvun Suomi on ollut erittäin väkivaltainen. Puukot ja puntarit on heiluneet tiuhaan tahtiin. Kasvatus ei olekaan väkivaltaa vaan kasvatusta, mutta väkivalta ei koskaa ole kasvatusta. Ei lyömällä ja nöytyyttämälla tule tasapainoisia kansalaisia vaan juuri näitä häitiintyneitä. Välivalta kasvatuskeinona on kaikkea muuta kuin oikeutettua.
Eihän kukaan hyväksy aikuisenkaan lyömistä, hakkaamista, tukistamista ja läpsimistä, niin miksi nämä pitäisi hyväksyä lapsen kohdalla? Muita keinoja täytyy olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen päiväkodissa. Päiväkotimme yhdessä ryhmässä on 5-vuotias poika, joka kiusaa toisia lapsia koko ajan, lyö ja puree. On myös kuristanut erästä poikaa niin, että vaadittiin kaksi aikuista irroittamaan kädet. Muut lapset pelkäävät häntä. Poika on verbaalisesti lahjakas ja erittäin taitava manipuloimaan. Hänellä oli puoli vuotta avustaja, joka helpotti hiukan tilannetta. Nyt rahapulan takia avustajaa ei ole. Tilanne on aika mahdoton. Työntekijät väsyvät ja vaihtuvuus on iso. Erityislastentarhanopettaja antaa aivan hyödyttömiä neuvoja. Poika asuu isänsä kanssa, hänellä on äitipuoli, joka odottaa vauvaa. Äidillä on uusi miesystävä, molemmilla on päihdeongelma. Tämä järkyttävä uutinen sai miettimään kaikkia noita lapsia (usein poikia), joiden perhekuviot vaihtuvat koko ajan ja joiden ennuste jo pienenä on valitettavan huono.
Miten 5 vuotias voi olla"verbaalisesti lahjakas" tai taitava manipuloimaan aikuisia ihmisiä? Kyseinen poika ei tarvitse muuta kuin tuntuvan selkäsaunan jos kiusaa muita. Otat hiuksista kiinni, nostat ilmaan ja kannat metsän reunaan, taitat sieltä pajunvitsan ja oikein huolella pieksät sillä.
Eipä paljoo selkäsaunoja anneta kun ei päiväkoti- ja kouluhenkilökunta niin saa tehdä. Saa vielä potkut.
Eikä hän sanonut että manipuloi välttämättä aikuisia. Onhan siinä ikätovereita ympärillä.
Niin, lapsiin kohdistettu väkivalta ja ruumiillinen kuritus on Suomessa lailla kielletty ihan kaikilta.
Niinhän se on. En ole muuta väittänytkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ois kiva tietää mikä johti siihen että joku vanhemmista oli kuitenkn ollut yhtydessä viranomaisin ennen maanataiaamun löytöä?
Kyseli, että onko omaa poikaa näkynyt, kun ei ole tullut sitten perjantain himaan?
Nyt oli kyse yhden tekijän vanhemmista, poliisi maininnut että oli ottanut yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella surullista. Väitän, että tämä koskettaa vielä enemmän, koska ei tapahtunut Kouvukylässä tai Kontulassa, jossa pahoinvointi siirtyy polvelta toiselle. Nyt tapahtui Koskelassa, joka ns keskiluokan aluetta.
Siellä on ainakin yksi opiskelijatalo Antti Korpintiellä ja vuokrataloja n 40 %
Eli huono alue. Ei tarvitse olla rikkaiden alue mutta rauhallinen ja turvallinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
74 sivua kuohuntaa koska osa ihmisistä on pysyvästi raivoissaan kun rangaistukset eivät heidän mielestään vastaa heidän oikeustajuaan.
Ja valitettavasti monen "oikeustaju" tuntuu olevan se, että aikuisten pitäisi pahoinpidellä jo päiväkoti-ikäisiä. Sillä muka ratkaistaan tälläiset traagiset tapahtumat.
Minusta taas tuntuu, että juuri siksi että jo tarhaikäisiä lapsia kohdellaan huonosti, näitä juttuja tapahtuu.
Ja pojille nimenomaan se elämän isähahmojen esimerkki on keskeinen, tässähän sen näkee.
Kyse ei ole pahoinpitelystä vaan kurinpidosta. Kermaperseet tahallaan sekoittavat nämä kaksi asiaa kun puhutaan lasten kasvatuksesta.
Näitä traagisia tapahtumia tapahtuu kun ei pidetä kuria, tämä 16v päätekijäkin oli juuri samanlainen päiväkotikiusaaja kuin mitä tuossa yhdessä viestissä päiväkotiohjaaja kertoi heidän ryhmässään olevan. Ja tätä päätekijää ei ole myöskään päiväkodissa kuritettu vaan on annettu kiusata muita vailla rangaistusta. Päiväkodin jälkeen hän on jatkanut kiusaamista koulussa ja nyt tehnyt jo henkirikoksen.
Jos päätekijä olisi jo päiväkodissa viety metsään ja piesty pajunvitsalla niin, ettei pysty istumaan, olisi tältäkin henkirikokselta vältytty. Päätekijä olisi jo pienenä oppinut mitä muiden kiusaamisesta seuraa, olisi oppinut mitä tarkoittaa kuri ja järjestys sekä rangaistus.
Selkäsauna ei ole pahoinpitelyä vaan kasvatusta. Kuten jo aikaisemmin sanoin niin erottakaa pahoinpitely ja kova kuri.
Olet jäännyt sinne 1800-luvulle käsityksinesi. Eli ei ole olemassa "hyvää" väkivaltaa ja "pahaa" väkivaltaa, kyllä kaikki on lain mukaan sitä samaa.
Tutkipa mitä Suomen laki sanoo asiasta ja lopeta yllyttäminen väkivaltaan lapsia kohtaan. Etkö ymmärtänyt mun viestiä: juuri sunkaltaisten ihmisten takia on häiriintyneitä lapsia ja nuoria.
Tiedän kyllä mitä kiusaajapentuja hyysäävä laki on mieltä tästä asiasta ja sitä lakia pitäisi muuttaa. Häiriintyneitä lapsia ja nuoria tulee kun ei pidetä kuria, eipä niitä 1800-luvulla ollut.
Ja kasvatus ei edelleenkään ole väkivaltaa.
Lopeta tämä vastenmielinen lain ja lasten oikeuksien vastainen jauhaminen.

Ai "huono alue" kun täällä asuu Helsingin yliopiston opiskelijoita? 🤣

Hyvä, että otit lasten oikeudet puheeksi. Lapsilla on oikeus käydä tarhassa ja koulussa ilman, että tulevat kiusaajapentujen kiusaamiksi ja myöhemmin murhaamiksi kuten tässä tapauksessa. Kiusaajapennulla taas on oikeus oppia mitä tarkoittavat kuri, järjestys sekä rikoksesta seuraava rangaistus eli tuntuva selkäsauna.
Laki on tässä kohtaa läpimätä, se ei anna aikuisille mitään kurinpitomahdollisuuksia, vaan kiusaajapennut saavat mellastaa vailla pelkoa rangaistuksesta ja näin ollen kuormittaa päiväkotijärjestelmää ja aiheuttaa lastenohjaajille väsymystä työhönsä sekä työkyvyttömyyttä.
Muualla maailmassa esim. Italiassa äidit antavat lapselleen julisella paikallakin ympäri korvia niin, että lapsi ei tiedä missä hän on sen pöllyytyksen jälkeen. Se on sivistynyttä ja oikeaa kasvatusta ja kurinpitoa.
Vierailija kirjoitti:
näinoulussa--- kirjoitti:
En ihmettele tätä yhtään. Aiemmin olin eskarilaisen pojan henkilökohtainen avustaja ja poika oli väkivaltainen. Minun tehtävä oli päiväkodissa ottaa vaan iskut vastaan,mitään muuta ei voinut tehdä kun yrittää sanallisesti kasvattaa "noin ei saa tehdä". Pienikokoisena naisena mietin että millainenhan se poika on nykyään kun silloin jo 6 vuotiaana sai naisia (minua,lastentarhanopettajaa ja joskus harvoin ikäisiään) hakata ilman mitään seurauksia. Seuraavana päivänä jatkoi vain aina sama show ja normaali päiväkotipäivä. Mitään korvauksia esim rikkoutuneesta legginssistä en saanut jota poika raapi. Naistenhaakkaaminen oli jo pienelle pojalle arkipäivää.
Pienikokoisella leggins- naisella ei taida olla yhtään jämäkkyyttä? Puuttumisen on olemassa monenlaisia keinoja: huoli-ilmoitus kotiväelle ->yhteydenotto lastenpsykiatriaan, tutkimuksiin, lääkitys, lapsen siirto pienryhmään, johdonmukaisuus sanktioissa jne.
Kiusaajapentu ei tarvitse psykiaterja eikä tutkimuksia, ei pillereitä eikä muuta huuhaahyysäämistä. Ainut mitä hän tarvitsee on koivuniemen herraa. Kunnon pieksäminen pajunvitsalla on ainut terapia mitä kiusaajapentu tarvitsee, muute kiusaajapennusta kasvaa murhaaja-aikuinen.
Ennen vanhaan ainut psykiatri oli koivuniemen herra ja erittäin hyviä tuloksia tuli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Henkilöt jotka spekuloi ja keksii fantastisia teorioita siitä mitä on tapahtunut ja jopa mitä tuntemattomien tekijöiden mielessä liikkuu tai millaisia vaikka kotiolosuhteet on, nämä spekuloijat on yleensä aika yksinkertaisia ihmisiä. Ei täällä oikeasti älykkäät ihmiset hillu huutelemassa omia kuvitelmiaan.
Sinäkin hillut täällä. Olet siis yksinkertainen etkä oikeasti älykäs. :-D
En spekuloi tapahtumilla enkä keksi teorioita nettipalstoilla. Sen verran älykäs olen :-)
Spekuloit ihmisten motiiveilla kekustella kuin paraskin kyökkipsykologi. Ei se yhtään älykkämpää ole. :-D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
74 sivua kuohuntaa koska osa ihmisistä on pysyvästi raivoissaan kun rangaistukset eivät heidän mielestään vastaa heidän oikeustajuaan.
Ja valitettavasti monen "oikeustaju" tuntuu olevan se, että aikuisten pitäisi pahoinpidellä jo päiväkoti-ikäisiä. Sillä muka ratkaistaan tälläiset traagiset tapahtumat.
Minusta taas tuntuu, että juuri siksi että jo tarhaikäisiä lapsia kohdellaan huonosti, näitä juttuja tapahtuu.
Ja pojille nimenomaan se elämän isähahmojen esimerkki on keskeinen, tässähän sen näkee.
Kyse ei ole pahoinpitelystä vaan kurinpidosta. Kermaperseet tahallaan sekoittavat nämä kaksi asiaa kun puhutaan lasten kasvatuksesta.
Näitä traagisia tapahtumia tapahtuu kun ei pidetä kuria, tämä 16v päätekijäkin oli juuri samanlainen päiväkotikiusaaja kuin mitä tuossa yhdessä viestissä päiväkotiohjaaja kertoi heidän ryhmässään olevan. Ja tätä päätekijää ei ole myöskään päiväkodissa kuritettu vaan on annettu kiusata muita vailla rangaistusta. Päiväkodin jälkeen hän on jatkanut kiusaamista koulussa ja nyt tehnyt jo henkirikoksen.
Jos päätekijä olisi jo päiväkodissa viety metsään ja piesty pajunvitsalla niin, ettei pysty istumaan, olisi tältäkin henkirikokselta vältytty. Päätekijä olisi jo pienenä oppinut mitä muiden kiusaamisesta seuraa, olisi oppinut mitä tarkoittaa kuri ja järjestys sekä rangaistus.
Selkäsauna ei ole pahoinpitelyä vaan kasvatusta. Kuten jo aikaisemmin sanoin niin erottakaa pahoinpitely ja kova kuri.
Olet jäännyt sinne 1800-luvulle käsityksinesi. Eli ei ole olemassa "hyvää" väkivaltaa ja "pahaa" väkivaltaa, kyllä kaikki on lain mukaan sitä samaa.
Tutkipa mitä Suomen laki sanoo asiasta ja lopeta yllyttäminen väkivaltaan lapsia kohtaan. Etkö ymmärtänyt mun viestiä: juuri sunkaltaisten ihmisten takia on häiriintyneitä lapsia ja nuoria.
Tiedän kyllä mitä kiusaajapentuja hyysäävä laki on mieltä tästä asiasta ja sitä lakia pitäisi muuttaa. Häiriintyneitä lapsia ja nuoria tulee kun ei pidetä kuria, eipä niitä 1800-luvulla ollut.
Ja kasvatus ei edelleenkään ole väkivaltaa.
Lopeta tämä vastenmielinen lain ja lasten oikeuksien vastainen jauhaminen.
Hyvä, että otit lasten oikeudet puheeksi. Lapsilla on oikeus käydä tarhassa ja koulussa ilman, että tulevat kiusaajapentujen kiusaamiksi ja myöhemmin murhaamiksi kuten tässä tapauksessa. Kiusaajapennulla taas on oikeus oppia mitä tarkoittavat kuri, järjestys sekä rikoksesta seuraava rangaistus eli tuntuva selkäsauna.
Laki on tässä kohtaa läpimätä, se ei anna aikuisille mitään kurinpitomahdollisuuksia, vaan kiusaajapennut saavat mellastaa vailla pelkoa rangaistuksesta ja näin ollen kuormittaa päiväkotijärjestelmää ja aiheuttaa lastenohjaajille väsymystä työhönsä sekä työkyvyttömyyttä.
Muualla maailmassa esim. Italiassa äidit antavat lapselleen julisella paikallakin ympäri korvia niin, että lapsi ei tiedä missä hän on sen pöllyytyksen jälkeen. Se on sivistynyttä ja oikeaa kasvatusta ja kurinpitoa.
No muulla maailmalla lienee sivistyksestä sitten täysin eri käsitys kuin sinulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
74 sivua kuohuntaa koska osa ihmisistä on pysyvästi raivoissaan kun rangaistukset eivät heidän mielestään vastaa heidän oikeustajuaan.
Ja valitettavasti monen "oikeustaju" tuntuu olevan se, että aikuisten pitäisi pahoinpidellä jo päiväkoti-ikäisiä. Sillä muka ratkaistaan tälläiset traagiset tapahtumat.
Minusta taas tuntuu, että juuri siksi että jo tarhaikäisiä lapsia kohdellaan huonosti, näitä juttuja tapahtuu.
Ja pojille nimenomaan se elämän isähahmojen esimerkki on keskeinen, tässähän sen näkee.
Kyse ei ole pahoinpitelystä vaan kurinpidosta. Kermaperseet tahallaan sekoittavat nämä kaksi asiaa kun puhutaan lasten kasvatuksesta.
Näitä traagisia tapahtumia tapahtuu kun ei pidetä kuria, tämä 16v päätekijäkin oli juuri samanlainen päiväkotikiusaaja kuin mitä tuossa yhdessä viestissä päiväkotiohjaaja kertoi heidän ryhmässään olevan. Ja tätä päätekijää ei ole myöskään päiväkodissa kuritettu vaan on annettu kiusata muita vailla rangaistusta. Päiväkodin jälkeen hän on jatkanut kiusaamista koulussa ja nyt tehnyt jo henkirikoksen.
Jos päätekijä olisi jo päiväkodissa viety metsään ja piesty pajunvitsalla niin, ettei pysty istumaan, olisi tältäkin henkirikokselta vältytty. Päätekijä olisi jo pienenä oppinut mitä muiden kiusaamisesta seuraa, olisi oppinut mitä tarkoittaa kuri ja järjestys sekä rangaistus.
Selkäsauna ei ole pahoinpitelyä vaan kasvatusta. Kuten jo aikaisemmin sanoin niin erottakaa pahoinpitely ja kova kuri.
Olet jäännyt sinne 1800-luvulle käsityksinesi. Eli ei ole olemassa "hyvää" väkivaltaa ja "pahaa" väkivaltaa, kyllä kaikki on lain mukaan sitä samaa.
Tutkipa mitä Suomen laki sanoo asiasta ja lopeta yllyttäminen väkivaltaan lapsia kohtaan. Etkö ymmärtänyt mun viestiä: juuri sunkaltaisten ihmisten takia on häiriintyneitä lapsia ja nuoria.
Tiedän kyllä mitä kiusaajapentuja hyysäävä laki on mieltä tästä asiasta ja sitä lakia pitäisi muuttaa. Häiriintyneitä lapsia ja nuoria tulee kun ei pidetä kuria, eipä niitä 1800-luvulla ollut.
Ja kasvatus ei edelleenkään ole väkivaltaa.
Kyllä 1800-luvun Suomi on ollut erittäin väkivaltainen. Puukot ja puntarit on heiluneet tiuhaan tahtiin. Kasvatus ei olekaan väkivaltaa vaan kasvatusta, mutta väkivalta ei koskaa ole kasvatusta. Ei lyömällä ja nöytyyttämälla tule tasapainoisia kansalaisia vaan juuri näitä häitiintyneitä. Välivalta kasvatuskeinona on kaikkea muuta kuin oikeutettua.
Eihän kukaan hyväksy aikuisenkaan lyömistä, hakkaamista, tukistamista ja läpsimistä, niin miksi nämä pitäisi hyväksyä lapsen kohdalla? Muita keinoja täytyy olla.
Ei ole , muutama puukkojunkkari, joiden teot ovat kasvaneet historian saatossa myyttisiin mittoihin ei tee 1800-luvun suomesta väkivaltaista. Ja tuohon aikaan puukkojunkkarit myös hirtettiin eikä silitelty päätä ja pyydetty paikalle psykiatreja ja muita kuoliaaksi ymmärtäjiä.
Et kai vakavissasi vertaa aikuisen pahoinpitelyä lapsen kasvatukseen ja kurinpitoon? Kyllä aikuistakin poliisi lyö ja jopa ampuu jos ei puhumalla usko kuten nämä kiusaajapennut tarhassa eivät usko.
Vanha kunnon selkäsauna on se millä kasvatetaan kunnollisia ja lainkuuliaisia kansalaisia.
Täyttä asiaa taustoista ja osin syistä - Kiitos Helsingin Sanomat ja Hannu Lauerma, tuore juttu 13.12.20: Rikokset | ”Teon jälkeen tekijä on usein välinpitämätön” – Psykiatri Hannu Lauerma kertoo, millaiset seikat yhdistävät nuorten tekemiä vakavia väkivaltarikoksia: https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000007679793.html?share=f953aaf75a3b…
Haaste Ylelle: kootkaa viimeistään joulun jälkeen esim edes kerran viikossa kuukauden ajan tv-studioon / etänä asiantuntijoita puhumaan näistä ongelmista ja antamaan tukea, neuvoja ja apua nuorille, perheille, kasvattajille sekä nuorten muille läheisille. Se olisi veroeuroillemme parasta vastinetta. Nyt tarvitaan yhdessä toistemme rinnalla kulkemista.
Kun valkoinen mies hakkaa puolustuskyvyttömän porukalla tohjoksi, alkaa kuoro siitä miten miehisiä tarpeita pitää tyydyttää lisää. Naiset kestää väestöstä poistamisen, rai*kauksen, fyysisesti vahvemman alaisena elämisen, omaisuutena olemisen, vuosituhansien vihan. Eipä ole naiset riehumassa näin pikkumaisesti. Eipä naisten paljon lievempiä huonoja puolia ymmärretä.
Jos kyseessä olisi ollut tyttö, jankkaisitte vain että miksi meni, mitäs teki, minne meni. Heti kun uhrina ei ole poljetumpaa sukupuolta, saa uhri sympatiat, samoin tekijät. Mikä siinä on niin vaikeaa kritisoida miehiä? Ette te naisten kohdalla laula kuorossa miten naisten juoruilua pitää ymmärtää, naisia saa leimata täysin mustavalkoisesti.
Miksi ette puutu siihen, miten miehet ihannoi vä*ivaltaa? Miksette demonisoi miehiä? Miksi juoruilu tekee naisita pahoja, mutta miesten pa*kamainen väkivalta heikompia kohtaan saa teidät silittämään päätä? :D
Noloa miten laulu muuttui heti kun tekijä ei ollut ulkomaalainen. Valkoisen miehen teko on aina jonkun muun vika, yhteiskunnan vika, naisten vika.
psykopaatit kylvää paljon tuhoa ympärilleen. hirviöitä. uhrin vanhemmat vaikuttavat ihanilta, mitenköhän he kestävät? toivon todella, ett saavat kaiken tuen..
Asiaa kaikille kirjoitti:
Täyttä asiaa taustoista ja osin syistä - Kiitos Helsingin Sanomat ja Hannu Lauerma, tuore juttu 13.12.20: Rikokset | ”Teon jälkeen tekijä on usein välinpitämätön” – Psykiatri Hannu Lauerma kertoo, millaiset seikat yhdistävät nuorten tekemiä vakavia väkivaltarikoksia: https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000007679793.html?share=f953aaf75a3b…
Haaste Ylelle: kootkaa viimeistään joulun jälkeen esim edes kerran viikossa kuukauden ajan tv-studioon / etänä asiantuntijoita puhumaan näistä ongelmista ja antamaan tukea, neuvoja ja apua nuorille, perheille, kasvattajille sekä nuorten muille läheisille. Se olisi veroeuroillemme parasta vastinetta. Nyt tarvitaan yhdessä toistemme rinnalla kulkemista.
Ei se ole Ylen tehtävä. Lapset saavat apua Helsingin kaupungin järjestämää kriisiapua alueen kouluissa jo nyt.
Alkoholihuumeheebo pilannut ketjun jankkaamisellaan. Valtaosa ihmisistä ei tee henkirikoksia vaikka joisivat alkoholia mielin määrin.