Poliisi 16-vuotiaan pojan epäillystä murhasta: Vakava teko ”ihan omassa sfäärissään”
Sis ihan järkkyä!!
Rakennusmies havaitsi 16-vuotiaan pojan ruumiin ulkona Koskelan sairaalan lähellä. Poikkeuksellisen vakava teko on poliisin mukaan ”ihan omassa sfäärissään”.
Poliisi epäilee kolmea 16-vuotiasta poikaa 16-vuotiaan pojan murhasta. Uhri löytyi erittäin raa’asti ja julmasti surmattuna ulkoa Koskelan sairaalan lähistöltä Helsingistä maanantaina.
Neljä poikaa juhli yhden epäillyn pojan 16-vuotissyntymäpäiviä sairaalan lähistöllä ulkona. Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Marko Forssin mukaan syntymäpäiväjuhlien epäillään päättyneen erittäin raakaan ja julmaan murhaan.
Sen motiivista ei ole mitään tietoa.
– Meillä ei ole minkäännäköistä hajua, miksi näin on tapahtunut. Nyt ei ole kyse siitä, ettei poliisi haluaisi sitä tutkinnallisista syistä kertoa vaan siitä, että emme ole saaneet epäillyiltä minkäännäköistä selvitystä, miksi näin on käynyt. He eivät ole niin sanottuja poliisin vanhoja tuttuja, Forss kommentoi.
Forssin mukaan kaikki epäillyt ovat opiskelijoita.
Pojat ovat olleet yhteistyöhaluisia ja hyvin katuvia. He ovat avanneet jo tekoa jonkin verran, mutta esitutkinta on vasta alussa, Forss sanoo.
Poliisi epäilee, että uhri joutui pitkäkestoisen väkivallan kohteeksi. Teon jälkeen pojat poistuivat paikalta.
Loput voi luke liniistä kun kaikki ei mahdu!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007671428.html
– Väkivalta on ollut poikkeuksellisen pitkäkestoista ja vakavaa. Joku nainen on mennyt poikien ohi, kun teko on ollut jollakin tasolla tapahtumassa. Toivomme, että tämä nainen ilmoittautuisi poliisille ja kertoisi havainnoistaan. Nainen on huutanut pojille jotakin siihen tyyliin, että mitä siellä oikein tapahtuu. Pojat ovat vastanneet siihen jotakin ja nainen on jatkanut matkaansa, Forss kertoo.
Kommentit (2696)
Ihan itkettää tämän raukan kohtalo. Kammottavat viimeiset hetket lyhyeksi jääneessä elämässä. Koskenut kehoon ja sieluun.
on pohdittu eri syitä teolle mm.
-väkivaltaelokuvat
-huumeet
-alkoholi
-kasvatus
-kamppailulajit
-mielenterveysongelmat
fakta on se että tekijä tai tekijät ovat suomalaisia. miksi kukaan ei ole maininnut uskontoa? tai sen puutetta eli ateismia? jos tekijä olisi ulkomaalainen nostettaisiin esiin kulttuuri ja uskonto. miksi emme voi tarkastella näillä lasseilla myös tätä tapausta?
Vierailija kirjoitti:

Mutta huomaatko kuinka paljon asiallisen on tästä keskustellaan, kuin normaalisti? Jonkinlaisia ylilyöntejä kommenteissa on, mutta ei ihme, koska asia on järkyttävä.
Vierailija kirjoitti:
Jos uhria on jo pitkään kiusattu miksi mikään taho ei ole puuttunnut asiaan.
Harvoin näihin puututaan. Meidänkin koulussa pari k*sipäätä terrorisoi epäsuosittuja vuosia kunnes mukiloivat jonkun sairaalakuntoon niin vihdoin saivat lähtöpassit koulusta sen johdosta. Kyllä niitä kiusaajia silti tosin sinne jäi.
Vierailija kirjoitti:
on pohdittu eri syitä teolle mm.
-väkivaltaelokuvat
-huumeet
-alkoholi
-kasvatus
-kamppailulajit
-mielenterveysongelmat
fakta on se että tekijä tai tekijät ovat suomalaisia. miksi kukaan ei ole maininnut uskontoa? tai sen puutetta eli ateismia? jos tekijä olisi ulkomaalainen nostettaisiin esiin kulttuuri ja uskonto. miksi emme voi tarkastella näillä lasseilla myös tätä tapausta?
Jos kerran yksi näistä tekijöistä kiusannut uhria päiväkodista lähtien niin eiköhän se oli pääjehu jonka pillin mukaan kaksi muuta tanssineet. Houkutelleet uhrin paikalle?
Vierailija kirjoitti:
Toivon mukaan tämän kauhean tapauksen jälkeen nuoret saavat apua.Tämän vuoden sisällä liikaa tälläsiä tapauksia.En muista missä ohjelmassa puhui joku lääkäri juuri siitä ,että jopa ihan pienillä on taipumuksia väkivaltaan.Lastensuojelu ei ole oikea paikka auttaa näitä nuoria.Jos uhria on jo pitkään kiusattu miksi mikään taho ei ole puuttunnut asiaan.Annetaanko jatkossa mennä näin pitkälle asiat.Sama juttu oli siinä Vallilan tapauksessa.Nuo kundit saisivat istua pitkään linnassa.Uhri oli vasta 16 v ;((
Olen seurannut omaa "kilttiä" 17-vuotiasta lastani, niin tämä korpna-aika on saanut hänestä pirun irti. Käytös on paikoittain tosi huonoa ja hermostunutta. Aistin sellaista räjähdys herkkyyttä. Harrastus ja koulu ja kaikki normaali on jäissä. Hän pelaa paljon ja opiskelee etänä, mutta jotain ylimääräistä jännitettä on huomattavissa. Toivottavasti saamme rokotteen ja asiat normalisoituu pian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
on pohdittu eri syitä teolle mm.
-väkivaltaelokuvat
-huumeet
-alkoholi
-kasvatus
-kamppailulajit
-mielenterveysongelmat
fakta on se että tekijä tai tekijät ovat suomalaisia. miksi kukaan ei ole maininnut uskontoa? tai sen puutetta eli ateismia? jos tekijä olisi ulkomaalainen nostettaisiin esiin kulttuuri ja uskonto. miksi emme voi tarkastella näillä lasseilla myös tätä tapausta?
Jos kerran yksi näistä tekijöistä kiusannut uhria päiväkodista lähtien niin eiköhän se oli pääjehu jonka pillin mukaan kaksi muuta tanssineet. Houkutelleet uhrin paikalle?
Olen käsittänyt, että kiusaaja ja uhri on hyviä ystäviä keskenään.

Ei kuulosta hyvältä ystävyydeltä tätä m u r h a a aiemminkaan, sen mitä aiheesta luin muualta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
on pohdittu eri syitä teolle mm.
-väkivaltaelokuvat
-huumeet
-alkoholi
-kasvatus
-kamppailulajit
-mielenterveysongelmat
fakta on se että tekijä tai tekijät ovat suomalaisia. miksi kukaan ei ole maininnut uskontoa? tai sen puutetta eli ateismia? jos tekijä olisi ulkomaalainen nostettaisiin esiin kulttuuri ja uskonto. miksi emme voi tarkastella näillä lasseilla myös tätä tapausta?
Jos kerran yksi näistä tekijöistä kiusannut uhria päiväkodista lähtien niin eiköhän se oli pääjehu jonka pillin mukaan kaksi muuta tanssineet. Houkutelleet uhrin paikalle?
Ymmärtääkseni kaikki olivat samaa kaverijengiä, eikä ketään kiusattu sen enempää kuin toistakaan. Sellaista veljellistä kettuiluhan aina esiintyy poikien kesken, aikuistenkin.
Vierailija kirjoitti:
Löydetty alastomana. Voi ressukkaa, vielå syntymäpäivänään henki lähtenyt.
Sisälukutaito on vaikea asia? Yhden epäillyn syntymäpäivä oli kyseessä, ei uhrin. Oikaisen samalla toisen kirjoittajan asiavirheen, ei löydetty "lavan alta" vaan vierestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos uhria on jo pitkään kiusattu miksi mikään taho ei ole puuttunnut asiaan.
Harvoin näihin puututaan. Meidänkin koulussa pari k*sipäätä terrorisoi epäsuosittuja vuosia kunnes mukiloivat jonkun sairaalakuntoon niin vihdoin saivat lähtöpassit koulusta sen johdosta. Kyllä niitä kiusaajia silti tosin sinne jäi.
Ei kouluilla ole välineitä puuttua.

Olisiko aika tehdä muutoksia, että koulut pystyvät puuttumaan?

Ehkäpä. Onko konkreettisia ehdotuksia sinulla?
Vierailija kirjoitti:
Olen sitä mieltä, että rikoksista annetut korvaukset ei pitäisi koskaan vanheta ja niitä voisi karhuta vaikka koko loppuiän.
Jos valtio ei halua hoitaa hommiaan, niin rangaistuksen tulisi olla kaksiportainen. Ensin yhteiskunta saa ihan rauhassa paijata ja silittää päätä sen lakisääteisen "tuomion" muodossa. Sitten kun tämä on kärsitty, olisi vuorossa vielä uhrin tai hänen omaisten antama rangaistus, joka voisi olla juuri sellainen kuin nämä haluaisivat.
Ihmettelen miksi lapsia pitää tehdä tähän maailmaan jos ei niitä aiota rakastaa ja viettää aikaa heidän kanssaan, puuttua heidän ongelmiinsa ja olla kiinnostunut heidän asioistaan.
Sitten kun on tarpeeksi monta pahoinvoivaa vanhempaa jotka saa lapsia jotka voi pahoin ja ne lapset löytää toisensa koulussa..

Seiskan uutisissa haastateltiin kokemusasiantuntijaa. Hän oli haastatellut Vallilassa tapahtuneen surman tekijää. Tekijä oli sanonut, että hänellä on niin paha olla, että teki mieli tehdä jollekin ihmiselle pahaa. Juttelun lopussa tekijä oli myös kertonut, että nyt on parempi olo, kun on saanut jutella.
Tähän samaan mä törmään päivittäin töissä ihan tavallisten peruskoululaisnuorten kanssa. Hyvin yleinen vaiva, eikä helpotusta näytä olevan tulossa.
Eli hyvin yksinkertaista: aikuiset jutelkaa nuorten kanssa ja ennenkaikkea kuunnelkaa heitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai näitä tekijöitä hyysätään, ovathan ne poikia. Tässäkin ketjussa on haukuttu poikien äidit ja ohikulkenut nainen, muttei toki isiä tai edes pahemmin poikia itseään.
Juuri tämä. Ihan sairasta. Ensin etsitään ihan kiimassa olisiko tekijät ulkomaalaisia ja kun ei ole niin alkaa mu*haajien inhimillistäminen. Samat ihmiset on haukkumassa naisia jotka tekee pornoa, mutta miehet on aina ihania jumalia. Kaikki on yhteiskunnan syy, huumeiden syy. Miehet vielä syyttävät seksuaalirikoksista aina uhria. Reilua sakkia nämä miehet!
Miehet on aina täydellisiä, jopa kun he itse satuttavat muita niin he saavat kaiken anteeksi. Jos naisvaltaisilla aloilla on ongelmia, niin naiset leimataan heti noidiksi. Silloin ei ole kukaan etsimässä lieventäviä asiahaaroja tai syyttämässä muita.
Mies on sairas ja itsekäs olento. Näitä runkkuja te akat hyysäätte. Kun miehet mu*haa toisiaan niin ei synny kertomusta siitä millaisia susia miehet on toisilleen. Miehet on vain söpöjä uhreja.
Ette te tällä tavalla naistekijöitä inhimillistä. Haha.
Mitä ihmettä? Naiset saavat suomessa rikoksista pienempiä tuomioita kuin miehet, edelleenkin.
Siis häiritsee ihan tajuttomasti että nämä miesasiajänkääjät sotkevat näitä epätasa-arvojuttuja joka paikkaan. Niin huomio siirtyy kuin huomaamatta pois itse teosta sellaiseen loputtomaan tapaustodisteluun tyyliin luettele nyt viisi faktista tapausta jossa naiselle luettu samasta teosta pienempi tuomio. Ihan yhtä paha tämä juttu olisi ollut, jos kysymyksessä olisi ollut 16-vuotiaat tytöt.
Ei, ei olisi. Jos naiset tekisi vastaavaa niin silloin naiset tasan leimattaisiin susiksi. Jos naiset käyttäytyy huonosti, naiset on kaksinaamaisia susia. Miehet on aina syyntakeettomia.
Eipä haittaa miehiä se, että NAISuhria syytetään aina. Miesuhreja ei koskaan epäinhimillistetä täysin sadistisesti. Vä*ivaltainen mies on ihana ymmärrettävä Jumala, naiset on susia.
Miehet kääntää aina kaiken muiden syyksi. Miehet itse kehuvat miten rationaalisia ovat, silti miehet saa tällaisia täysin eläimellisiä raivareita. Naisella on uhrina suurempi vastuu kun miehillä tekijöinä. Miehet levittää ihan sairasta vihaa naisia kohtaan jotka on väkivallan uhreja. Sitten miehet kehtaa kitistä.
Ihan turha verrata jotain tuomioita kun naisia on rikollisina murto-osa miehistä. Miehet kehuu olevansa suuria johtajia ja perheen päitä, mutta vastuuta ei kanneta.
Miten te akat jaksatte kasvattaa näiden egoa nimenvaihdolla? Lisäätte vain miesten egoa ja väkivaltaa. Sairasta.
Onko v:n äiti nyt siis i vai n?
Toivottavasti omaiset saavat apua, koska eivät varmasti saa tekijöiltä lainkaan mitään korvauksia,koska ovat niin nuoria. Siinä taas vanhemmat joutuvat kärsimään ja Suomi pyyhkii kätensä puhtaaksi.
Se, että menettävät lapsensa, mutta että saattavat menettää työkykynsä ja kaiken muun ja valtio vaan sanoo "no voi voi, olemme pahoillamme, ette välttämättä saa mitään korvauksia asiasta, koska olivat 'lapsia'"
Olen sitä mieltä, että rikoksista annetut korvaukset ei pitäisi koskaan vanheta ja niitä voisi karhuta vaikka koko loppuiän.