Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihmiset jäävät huonoon suhteeseen?
08.12.2020 |
Valittavat siitä sitten vielä ympäriinsä? Parhaassa tapauksessa pettävät? Miksi siedetään kumppania jonka kanssa on hirvittävän raskasta olla? Jos toinen käyttää henkistä väkivaltaa, kiristää, pitää mykkäkoulua, haukkuu, alistaa, huutaa ja kiukuttelee (myös lapsille), öykkäröi, pilaa perheen ilmapiirin, jonka vuoksi koko muu perhe on varpaillaan. Suhteessa ei ole hellyyttä eikä läheisyyttä saati toisen kunnioitusta ja arvostusta jäljellä rahtuakaan. Kertokaa oi ihmiset miksi tällaiseen jäätte?
Ja te toisen puolen edustajat, arvoisat riitapukarit, mikä saa teidät käyttäytymään noin? Kuka haluaa että se kumppani vierellä sammuttaa sisimpänsä? Haluamme kai, että toinen tulee luoksemme vapaaehtoisesti ja innokkaasti ja pysyy rinnallamme – eikä pakosta, velvollisuudesta tai hylätyksi tulemisen pelosta?
Kommentit (12)
Moni pelkää yksinoloa ja sitä, että ei sitten enää löydä ketään. Ja omituista kyllä, huono suhde nähdään parempana vaihtoehtona kuin yksinolo. Edelleen on myös niitä, joiden mielestä ero tai yksinolo on jotenkin epäonnistumista. Joillekin parisuhde on status, josta ei haluta luopua. Ja osalla ei vaan ole voimavaroja ja uskallusta tehdä muutosta ja lähteä "tuntemattomaan". Kaikenlaiset muutokset ovat yleisesti ottaen ihmisille vaikeita ja pelottavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollaan siinö sitten toisen kyykytettävänä ja haukuttavana ja parhaassa tapauksessa näytetään lapsille että näin lapset, näin sitä kuuluu elää. Iskää tai äitiä saa aivan luvan kanssa lytätä mennen tullen ja palatessa, että siinäpä roolimallit sitten teille tulevaisuuteen, olkaa hyvät.
On niitäkin jotka lähtee. Ne jatkaa omaa elämäänsä eikä surkuttele perään.
Koska sinkkuna ei ole tasan tarkkalleen varaa asua missään!!
Se addiktoivaa. Niin kuin itsetuhoiset asiat noin yleensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloinhan ihmiset jäävät normisuhteeseen!
Ehkä heillä ei ole ymmärrystä siitä "paremmasta"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäpä jos se perheen riitapukari on se joka hoitaa lapset, kodin, siivoaa, käy töissä, pesee pyykit. KUKAAN perheessä ei arvosta tätä mitenkään. Kun pyydät syömään, ensimmäisestä kehoituksesta kukaan ei liikahdakaan.
Kyllä täytyy sanoa että tälläisestä kotiorjuudesta lähdin, ja minä olin se joka oli välillä sietämättömän kiukkuinen, koska koin että raadan perheen ja yhteisen hyvän eteen, ja se parisuhteen toinen osapuoli senkun istui koneella ja rapsutteli muniaan.
Kiukkuisuus voi olla sitä, että et saa mitään huomiota, ja sut ignorataan täysin. Olen hyvin onnellinen että tuo parisuhde päättyi, sillä minäkin voin paremmin tilanteessa jossa en ole kotipiika.
Voi siis miettiä että onko se toinen vittumainen ihan ilman syytä, vai onko siihen kenties joku syykin ihan?
Läheisyysriippuvuus, huono itsetunta, huono rahallinen tilanne itssellä, ei muita tukijoukkoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska "huono suhde" noudattaa tiettyjä kaavoja, joihin ihmiset tottuvat. Tämä kasva toistuu ja pahenee huomaamatta. Häpeä, epäonnistuminen, tottuminen, pelko pärjäämisestä ja yksin jääminen tukevat huonoa kierrettä.
Voisihan se öykkäri ja riitapukarikin lähteä. Tuskin hänelläkään on hyvä olla siinä suhteessa. Miksi vastuu suhteesta lähtemisestä sälytetään aina uhrin harteille?
Tuota olen ihmetellyt itsekkin. Minä en jäänyt, enkä ole katunut päivääkään. Monet naiset vetoavat siihen taloudelliseen puoleen, mutta suomi on siitä hyvä maa ettei täällä ketään jätetä puille paljaille. Kyllä asiat aina järjestyvät. Se taloudellinen turva jonka minäkin vähäksi aikaa menetin kun erosin, oli pieni asia henkiseen pahoinvointiin parisuhteessa. Mikään raha ei korvaa omaa elämää.