Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Yhdysvalloista tilataan roppakaupalla Tom of Finland -postimerkkejä!!

Vierailija
25.04.2014 |

Täysin ainutlaatuista-Yhdysvalloista tilataan roppakaupalla Tom of Finland -postimerkkejä!!


Tom of Finland -homopostimerkkiin kohdistunut tilausvyöry jatkui perjantainakin, kun Itella sai vihdoin verkkokauppansa toimimaan.
Itellan nettikauppa kaatui torstaina tilausvyöryn vuoksi kohutun Tom of Finland -merkin ennakkomyynnin alettua.

- Torstai-iltaan mennessä merkkiä oli myyty jo pitkälti toistakymmentä tuhatta kappaletta, kertoo Itellan tuotepäällikkö Petri Pohjolainen.

Tilauksista enemmistö tuli Suomesta, mutta seuraavaksi eniten merkkiä ostettiin Yhdysvaltoihin. Loput tilaukset jakautuvat muiden Euroopan maiden osalle.

Syyskuun 8. päivä virallisesti ilmestyvästä Tom of Finland –merkistä otetaan 200 000 kappaleen painos, josta siis jo noin 10 prosenttia on myyty kahden ensimmäisen ennakkomyyntipäivän aikana.

- Tämä on täysin ainutlaatuista. Kyselyitä merkistä tulee tulvimalla. Ja erityisesti ulkomailta. Siksi ainut keino meillä vastata kysyntään oli laittaa merkki välittömästi ennakkomyyntiin, Pohjolainen kertoo.

Kolmen merkin erikoisarkki maksaa verkkokaupassa 3 euroa, eikä sille ole asetettu myyntirajoituksia.

- Suurimmat yksittäiset tilaukset ovatkin olleet useita satoja arkkeja per tilaaja. Ne on tehty Yhdysvalloista.

Itella varautuu ottamaan lisäpainoksen Tom of Finland-merkeistä, mikäli ennakkomyynti osoittaa, ettei merkkejä riitä varsinaiseksi julkaisupäiväksi.

Tom of Finland –merkin ensijulkaisuleimauksia tehdään 8.9. Tampereella uuden postimuseon avajaisissa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288681475044.html


Tästä tulee vielä kova keräilykohde ja hyvä bisnes.
jos ostaa nyt 10kpl a3e kpl ja myy sitten amazonissa tai ebayssa 20e kpl kun loppuvat.
paljonko tulee voittoa?! Bissnesmiehet älyää ostaa nyt halvalla ja myysä sit kalliilla.


Kaik maailman homotit haluu tän merkkiarkin!

Kommentit (12)

Vierailija
1/12 |
25.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kai? Noiden merkkienhän piti olla ikuinen häpeä Suomelle ja suomalaisille.

Vierailija
2/12 |
25.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitäisikö mukaan laittaa turvaseksin ohjeet?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/12 |
25.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Seuraavaan merkkiin aidsiin riutuva pornotyöläinen?

Vierailija
4/12 |
25.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hienoa

Vierailija
5/12 |
25.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

 

 

Voitaisiinko Putinista tehdä samaan henkeen postimerkki ?

Vierailija
6/12 |
25.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Musta toi on aivan mahtavaa!! Olin eka, että ei helevetti NIITÄ kuvia nyt postimerkkiin sentään, mutta siitähän kehkeytyy mieletön suksee!! Hyvä hyvä! Ei muuta ku lisää painamaan Tom of Finlandia!!! ;)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/12 |
25.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 17:37"]

painamaan Tom of Finlandia

[/quote]

Vierailija
8/12 |
25.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 17:14"]

Ei kai? Noiden merkkienhän piti olla ikuinen häpeä Suomelle ja suomalaisille.

[/quote] Mina luin taalla "ulkomailla" artikkelin jossa sanottiin etta yritys hyva mutta Euroopassa kaikki hommat kiertaa Brysselin kautta eika ole varmaa etta antavat luvan julkaista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/12 |
25.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Piti iteki ennakkotilata :)

Vierailija
10/12 |
25.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tilasin äsken juuri 5 arkkia noita, kiitos muistutuksesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/12 |
25.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tilasin 6 arkkia, suunnitelmissa tienata ainaki se vajaa milli niin pääsee elämään leveästi:) kiitos kuuluu Tompalle!

Vierailija
12/12 |
25.04.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 18:47"]

[quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 17:14"]

Ei kai? Noiden merkkienhän piti olla ikuinen häpeä Suomelle ja suomalaisille.

[/quote] Mina luin taalla "ulkomailla" artikkelin jossa sanottiin etta yritys hyva mutta Euroopassa kaikki hommat kiertaa Brysselin kautta eika ole varmaa etta antavat luvan julkaista.

[/quote] Mita alapeukuttamista on totuudessa vai oletko lukenut jotain joka kumoaa taman tiedon?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kahdeksan viisi