Nuorena lapsen saaneet: selittäkää tämä

Kuka niin sanoo?

[quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 15:40"]Kuka niin sanoo?

[/quote]

Kiistätkö sitten ?

Kai siinä on vähän kyse siitä, että oman lapsensa nimenomaan näkee aina LAPSENA.

[quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 15:40"]Kai siinä on vähän kyse siitä, että oman lapsensa nimenomaan näkee aina LAPSENA.

[/quote]

Ja itse 17vee mammana olit kypsä äitiksi?

En minä kyllä sano. Mutta ihmettelen samaa. Voisko olla että sellaiset sanoo jolle lapsi ollut vahinko, eivätkä ole oikein olleet kypsiä vanhemmiksi itse?

En sano. Olen edelleen sitä mieltä, että lapset kannattaa tehdä nuorena.

[quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 15:42"][quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 15:40"]Kai siinä on vähän kyse siitä, että oman lapsensa nimenomaan näkee aina LAPSENA.

[/quote]

Ja itse 17vee mammana olit kypsä äitiksi?

[/quote]

En ymmärtänyt tätä?

Äidiksi, d:llä.

Minulla kävi tuuri. Löysin mahtavan miehen jo 18-vuotiaana. Mies on varakkaasta suvusta ja hänellä oli perintönä saatu tuntuva pesämuna jo yhteen mennessämme. Omakotitalon ostimme 20-vuotiaina. Samaan aikaan tulin raskaaksi ensimmäisen kerran. Olemme olleet nyt yhdessä 20 vuotta. Mieheni on kympin mies, osallistuva, kannustava, hellä, rakastava, luotettava, hyvä mies ja täydellinen isä. Lapset olivat terveitä ja ihania, isovanhemmat nuoria ja osallistuvia. Nyt me olemme 40-vuotiaita ja lapset lentäneet pesästä. Meitä on siunattu elämässä niin monella tavalla.

En silti uskalla luottaa, että lapsillani kävisi automaattisesti yhtä hyvä tuuri kuin meillä. Toivon, että he olisivat vanhempia ja parisuhteessaan vakiintuneempia kun lapset tulevat heidän elämäänsä. Kai vanhemmat aina pitävät omia lapsiaan "pikkuisina", minä ainakin pidän. Esikoinen siis nyt 20-vuotias. :)

[quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 15:43"]En minä kyllä sano. Mutta ihmettelen samaa. Voisko olla että sellaiset sanoo jolle lapsi ollut vahinko, eivätkä ole oikein olleet kypsiä vanhemmiksi itse?

[/quote]

Mutta silti hehkutetaan teinivanhemmuuden ihanuutta. En ymmärrä.

[quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 15:43"]En minä kyllä sano. Mutta ihmettelen samaa. Voisko olla että sellaiset sanoo jolle lapsi ollut vahinko, eivätkä ole oikein olleet kypsiä vanhemmiksi itse?

[/quote]

Mutta silti hehkutetaan teinivanhemmuuden ihanuutta. En ymmärrä.

[quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 15:46"]Minulla kävi tuuri. Löysin mahtavan miehen jo 18-vuotiaana. Mies on varakkaasta suvusta ja hänellä oli perintönä saatu tuntuva pesämuna jo yhteen mennessämme. Omakotitalon ostimme 20-vuotiaina. Samaan aikaan tulin raskaaksi ensimmäisen kerran. Olemme olleet nyt yhdessä 20 vuotta. Mieheni on kympin mies, osallistuva, kannustava, hellä, rakastava, luotettava, hyvä mies ja täydellinen isä. Lapset olivat terveitä ja ihania, isovanhemmat nuoria ja osallistuvia. Nyt me olemme 40-vuotiaita ja lapset lentäneet pesästä. Meitä on siunattu elämässä niin monella tavalla.

En silti uskalla luottaa, että lapsillani kävisi automaattisesti yhtä hyvä tuuri kuin meillä. Toivon, että he olisivat vanhempia ja parisuhteessaan vakiintuneempia kun lapset tulevat heidän elämäänsä. Kai vanhemmat aina pitävät omia lapsiaan "pikkuisina", minä ainakin pidän. Esikoinen siis nyt 20-vuotias. :)

[/quote]

Näin. T. 4

Itse sain lapseni 20-vuotislahjaksi. Nyt olen 34. Nyt näen, että olisin voinut elää kauemman huoletonta nuoruutta. En usko, että vanhempana olisin niinkään erilaisempi, parempi tai huonompi nyt kuin silloin. Onhan se helpompaa lähteä kavereiden kanssa festareille, kun ei tarvitse järjestää lapselle hoitoa siksi aikaa. Tai ylipäätään voi tehdä ja kokeilla vapaasti asioita, kun ei ole vanhemman vastuuta kannettavana. Jotain sellasta nuoruuden vapautta ja huolettomuutta ehkä hieman soisin enemmän omalle lapselleni. En ole mikään kotiäidin perikuva ollut. Olen festaroinut, matkustellut paljon, opiskellut AMK:ssa ammatin itselleni yms äitinä. On kaksi vaihtoehtoa tehdä tämäkin asia eikä kumpikaan ole se oikeampi.

[quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 15:46"]

Minulla kävi tuuri. Löysin mahtavan miehen jo 18-vuotiaana. Mies on varakkaasta suvusta ja hänellä oli perintönä saatu tuntuva pesämuna jo yhteen mennessämme. 

[/quote]

Niin, tässä pitää paikkansa se, että sinulla oli pesä ja tällä 'puolisolla' oli muna. =)

Olen saanut lapseni 19- ja 21-vuotiaana. Enkä todellakaan sano omille lapsille että kannattaa odottaa. Sanon, että kannattaa tehdä sen mukaan mitä oma sydän sanoo. Joillekin sopii lasten saanti nuorena, joillekin vasta nelikymppisenä, ja kaikkea siltä väliltä. Jos oma tyttäreni joka nyt on 14, haluaisi minun tapaani mennä naimisiin 19-vuotiaana ja saisi lapsen siinä iässä, olisin onnellinen hänen puolestaan jos mies olisi kunnollinnen ja mukava.

[quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 15:39"]

Tunnutte lähes poikkeuksetta hehkuttavan että lapsi on paras asia elämässänne, voi tehdä samoja asioita kuin lapsettomana, nuorena jaksaa leikkiä, vanhanakin aina aikaa matkustella jne.

Mutta omille lapsille sanotaan että kannattaa odottaa.

Huijaatteko siis itseänne vai muita?

[/quote]

En ole saanut lapsia nuorena, mutta tiedän tuon ilmiön. Se johtuu liiasta huolehtimisvimmasta. Lastaan haluaa varjella epäonnelta silläkin hinnalla, että hän ei saisi kokemuksia ja onnistumisia. Se, että lapsella on tapahtumaköyhä tylsä elämä ei riivi vanhemman sydäntä lainkaan niin paljon kuin joku selkeä epäonnistuminen, esimerkiksi yksinhuoltajaksi joutuminen. Ainakin minä yritän tiedostaa sen ja antaa siimaa enemmän kuin sydän sallisi.

Minä olen nuorten vanhempien lapsi, lisäksi vielä aika äkkipikaisesti hankittu tapaus. Parin kuukauden seurustelun huuman jälkeen sain alkuni, tuli sisaruskin myöhemmin ja parisenkymmentä vuotta vanhemmat yhdessä, kunnes erosivat kun me lapset jo aikuisia. Vain kuvista ja muutamasta videosta ymmärrän, että hehän olivat aika teinejä, köyhiä ja kokemattomia. Silti meistä tuli ihan tavallisia ihmisiä.

Muutama vuosi ihmisen elämässä ei tuo autuutta elämänkokemusta saati -viisautta. Itse en koe edelleenkään olevani sopivassa iässä äidiksi, mutta se ei johdu todellisesta iästäni, vaan siitä, etten näe elämäntilannetta sopivana.

Minusta kannattaa siis ylipäätään tukea lapsen oman järjen kasvua ennemmin kuin aina rajoittamalla ja kieltämällä ja kannustamalla jotain ja johonkin yksittäisiin asioihin suoraviivaisesti. Sillä jälkikasvullakin on ihan omat aivot. Niiden käyttöä kannattaa antaa heidän itsensäkin kehittää.

[quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 15:42"][quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 15:40"]Kai siinä on vähän kyse siitä, että oman lapsensa nimenomaan näkee aina LAPSENA.

[/quote]

Ja itse 17vee mammana olit kypsä äitiksi?

[/quote]

17v on teiniäiti. On vähän eri asia olla teiniäiti tai nuori äiti. Minä sain lapseni 20 ja 23vuotiaana, ja aion kehottaa omianikin tekemään lapset nuorena. Teiniäitiyteen en tietenkään kehota enkä sitä toivo.

[quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 15:46"][quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 15:43"]En minä kyllä sano. Mutta ihmettelen samaa. Voisko olla että sellaiset sanoo jolle lapsi ollut vahinko, eivätkä ole oikein olleet kypsiä vanhemmiksi itse?

[/quote]

Mutta silti hehkutetaan teinivanhemmuuden ihanuutta. En ymmärrä.

[/quote]

Onko sulla termit vähän hakusessa? Teinivanhemmuus on ihan eri asia. Teiniäiti on yleensä alaikäinen äiti, enkä kyllä koskaan ole tavannut alaikäistä äitiä joka aikoisi kehottaa omia lapsiaan samaan. Sen sijaan nuoret äidit tuntuvat olevan usein hyvin tyytyväisiä ratkaisuihinsa ja niinhän se ihan biologiankin kannalta menee, että nainen on hedelmällisimmillään 20-25vuotiaana. Nykyään vaan on hienoa olla teini vielä 35vuotiaanakin ja itkeä sitten 45vuotiaana lapsettomuutta.

[quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 15:46"]

Minulla kävi tuuri. Löysin mahtavan miehen jo 18-vuotiaana. Mies on varakkaasta suvusta ja hänellä oli perintönä saatu tuntuva pesämuna jo yhteen mennessämme. Omakotitalon ostimme 20-vuotiaina. Samaan aikaan tulin raskaaksi ensimmäisen kerran. Olemme olleet nyt yhdessä 20 vuotta. Mieheni on kympin mies, osallistuva, kannustava, hellä, rakastava, luotettava, hyvä mies ja täydellinen isä. Lapset olivat terveitä ja ihania, isovanhemmat nuoria ja osallistuvia. Nyt me olemme 40-vuotiaita ja lapset lentäneet pesästä. Meitä on siunattu elämässä niin monella tavalla.

En silti uskalla luottaa, että lapsillani kävisi automaattisesti yhtä hyvä tuuri kuin meillä. Toivon, että he olisivat vanhempia ja parisuhteessaan vakiintuneempia kun lapset tulevat heidän elämäänsä. Kai vanhemmat aina pitävät omia lapsiaan "pikkuisina", minä ainakin pidän. Esikoinen siis nyt 20-vuotias. :)

[/quote]

Tällaisessa tilanteessahan sen ymmärtää. Kovin monella ei käy tuollainen tuuri, että nai varakkaaseen sukuun, joten opiskellaan ja hankitaan se työpaikka ensiksi. Sitten kun oma talous ja elämä alkaa olla suhteellisen mallillaan, yhtälöön voi lisätä pienokaisen. Yleensä lapselle halutaan tarjota mahdollisimman hyvä kasvuympäristö ja mielestäni siihen vaikuttaa mm. taloudellinen tilanne.

[quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 16:13"][quote author="Vierailija" time="25.04.2014 klo 15:46"]

Minulla kävi tuuri. Löysin mahtavan miehen jo 18-vuotiaana. Mies on varakkaasta suvusta ja hänellä oli perintönä saatu tuntuva pesämuna jo yhteen mennessämme. Omakotitalon ostimme 20-vuotiaina. Samaan aikaan tulin raskaaksi ensimmäisen kerran. Olemme olleet nyt yhdessä 20 vuotta. Mieheni on kympin mies, osallistuva, kannustava, hellä, rakastava, luotettava, hyvä mies ja täydellinen isä. Lapset olivat terveitä ja ihania, isovanhemmat nuoria ja osallistuvia. Nyt me olemme 40-vuotiaita ja lapset lentäneet pesästä. Meitä on siunattu elämässä niin monella tavalla.

En silti uskalla luottaa, että lapsillani kävisi automaattisesti yhtä hyvä tuuri kuin meillä. Toivon, että he olisivat vanhempia ja parisuhteessaan vakiintuneempia kun lapset tulevat heidän elämäänsä. Kai vanhemmat aina pitävät omia lapsiaan "pikkuisina", minä ainakin pidän. Esikoinen siis nyt 20-vuotias. :)

[/quote]

Tällaisessa tilanteessahan sen ymmärtää. Kovin monella ei käy tuollainen tuuri, että nai varakkaaseen sukuun, joten opiskellaan ja hankitaan se työpaikka ensiksi. Sitten kun oma talous ja elämä alkaa olla suhteellisen mallillaan, yhtälöön voi lisätä pienokaisen. Yleensä lapselle halutaan tarjota mahdollisimman hyvä kasvuympäristö ja mielestäni siihen vaikuttaa mm. taloudellinen tilanne.

[/quote]

Kaikilla sitä hyvää taloudellusta tilannetta ei ole koskaan. Eikö silloin saa siis hankkia lapsiakaan?