Uskovaiset sukulaiset ahdistaa. Miten säilyttää välit?

Tyhmäksi on mennyt kirjoitti:

Ikävää että ei voi päästää lasta Jeesuksen luokse ja viettää juhlapyhiä yhdessä muiden kanssa . Ehkä vanhempien pitää lukea omat riparikirjat että asia kirkastuu.

Ikävää että et ymmärrä uskontosi olevan taikauskoa niille, jotka siihen eivät usko. Haluaisitko sinä, että lapsellesi opetettaisiin esimerkiksi hindulaisuutta?

Tyhmäksi on mennyt kirjoitti:

Ikävää että ei voi päästää lasta Jeesuksen luokse ja viettää juhlapyhiä yhdessä muiden kanssa . Ehkä vanhempien pitää lukea omat riparikirjat että asia kirkastuu.

Ikävää kun et itse päästä lasta noitien luokse ja vietä heidän kanssaan pakanajuhlia. Ehkä sinun pitäisi lukea Harry Potteria että asia kirkastuu? 

Miksi pitää väkipakolla sellaisia ihmisiä elämässä mukana, jotka joka henkäisyllään arvostelevat, ovat epäkunnioittavia, suorastaan mitätöiviä?

Anna heille mahdollisuus: joko lopettavat uskontotuputuksen tai välejä ei ole. Erityisen tärkeää lapsen kannalta. Jos eivät osaa kunnioittaa sinun ja puolisosi valintoja, niin kuinkahan on, kuinka tärkeitä te oikeasti olette heille? Jos siis tapaamiset ovat lähinnä käännyttämispropagandaa heidän puoleltaan.

Tyhmäksi on mennyt kirjoitti:

Ikävää että ei voi päästää lasta Jeesuksen luokse ja viettää juhlapyhiä yhdessä muiden kanssa . Ehkä vanhempien pitää lukea omat riparikirjat että asia kirkastuu.

Mun ripariraamattu on aikoinaan hyötykäytetty kaverin sätkäpapereiksi. Mitään riparikirjaa en edes muista, kun riparileirillä oli paljon kivempaa pussailla metsässä söpön lätkänpelaajan kanssa kuin kuunnella jeesus-juttuja..

Vierailija kirjoitti:

En voi auttaa, olen itse samassa tilanteessa. Tosin pidän itse itseäni (kylläkin hyvin huonona) kristittynä, uskovana siis joka tapauksessa. Sukulainen, jonka kanssa olen eniten ollut tekemisissä, on mennyt täysillä mukaan vapaiden suuntien / karismaattisen liikkeen toimintaan, ja hän ottaa kaikki ajatuksensa sikäläisiltä saarnaajilta. Ja koko ajan hänellä on saarnaus päällä, kun olemme tekemisissä. Hän on siellä ylempänä ja kasvattaa minua, ja minun osani on kuunnella. Ei mistään tasavertaisuudesta tietoakaan (tämä sukulainen on kyllä ollut aina hyvin autoritäärinen). 

En haluaisi katkaista välejä, mutta vaikeaa on näinkin. Lisäksi hänen oma käytöksensä on minusta kaukana täydellisestä. Silti on jatkuva arvostelu ja tuomitseminen päällä. Tuo kaksinaisuus ahdistaa. Viallisuudessa ei ole mitään moitittavaa, sellainen olen itsekin, mutta se jatkuva haukkuminen... ottaisi ensin hirren pois omasta silmästään, vai mikä malka se nyt on.

Voi kamalaa. Olen itse uskovainen, mutta en puhu koskaan ei-uskoville läheisilleni siitä, sillä en halua loukata. Minä haluan uskoa ja joku saa olla uskomatta.