Taas seurustelusuhde, jossa kiinnostukseni vähenee pala palalta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla vähenee aika suurina paloina jo ennen seurusteluja, kun nainen toisensa jälkeen paljastuu narsistiseksi valokeilassa paistattelijaksi enkä saa itse siitä touhusta oikein mitään. Toki ne satunnaiset "olet ihana mies" hetken lämmittää, mutta se hokeminen kuluu aika nopeesti, kun naista ei tunnu kiinnostavan minussa juuri mikään muu kuin se, että kiinnitän häneen huomiota.

Minulla on takana kaksi pidempää avoliittoa sekä muutamia vakavia seurustelusuhteita, ja oma kokemukseni on valitettavasti hyvin samanlainen.

Vastavuoroisuutta ei oikein ole ollut ikinä ja leffat, matkat, harrastukset, ravintolat ja muu vapaa-ajan vietto suunniteltiin ainoastaan kumppanini mielenkiinnon kohteita mukaillen.

Olen avoin ihminen ja tykkään kyllä kokeilla uusia asioita, mutta kaikkien niiden kaupunkilomien ja shoppailukohteiden jälkeen olisi ollut kiva, jos joku olisi suostunut lähtemään kanssani esimerkiksi telttailemaan. Tai jonkin taidenäyttelyn sijasta olisikin kokeiltu vaikkapa konsolipelejä yhdessä. Tai kuntosalin/joogan sijasta oltaisiin menty frisbeegolfaamaan. Edes yhden kerran, ei kai sitä muuten voi edes tietää mistä on kyse?

Minua kiinnostaa automaattisesti tutustua niihin asioihin joista kumppanini on kiinnostunut, ja pakko myöntää että olen vähän katkera siitä, että tämä ei ikinä toiminut toisinpäin. Ehkä minulla on sitten vain aina ollut poikkeuksellisen huono tuuri tai naismaku..

Ovatko pitkät liittosi kaatuneet siihen ettet ole saanut suutasi auki? Kannattaisi kertoa kumppanille mitä haluaisi tehdä, kukaan ei ole ajatustenlukija.

Voi olla noin. Tai sekin voi olla mahdollista, että kun on jotain ehdottanut ja se on sivuutettu, niin homma on jäänyt siihen. Ei jaksa suostutella jotakuta siihen, jos toista ei kiinnosta.

Mutta onhan se kurjaa, jos vuosia menee ilman, että tekee vaan toisen mieliksi. Vaikka toki suhteessa pitää olla kompromisseja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo naisilla yleinenkin ominaisuus? Omissakin suhteissa on tuntunut siltä, että nainen tarkkailee olemistani ja kun on tietty määrä miinuksia kortissa, niin ei kun vaihto seuraavaan tyyppiin. Odotetaan jotain täydellisyyttä, ikään kuin itse oltaisiin sitä.

Minkä sille voi kun miinukset laskee fiilistä. Tulis edes välillä niin isoja plussia, että ne kuittaisi ne.

Mutta ne miinukset ja plussat eivät tunnu olevan missään järkevässä suhteessa toisiinsa. Jonkun naisen mielestä ajoittainen turpiin saaminen korvaantuu sillä, kun saa joskus kukkia ja anteeksipyynnön. Toisen mies taas kohtelee kaikin puolin hyvin, mutta sitten nukahtaa ennen aikojaan tai joutuu perumaan sovitun asian ja ne riittävät siihen että kohta mies menee vaihtoon.

Onhan se kylläkin tutkittu, että ihmisen mieli huomioi negatiiviset asiat paljon voimakkaammin kuin positiiviset. 

Kaikki me olemme yksilöitä omine odotuksinemme. Ei ole "naisten käyttöopasta" vaan jokaiselle naiselle on omansa ja sekin vielä muuttuu, sillä ihminen muuttuu ja toivottavasti kasvaa ja kehittyy. Tai sitten saa ikäviä kokemuksia ja traumatisoituu.

Toki nykyajan ongelma on liiallinen yksilökeskeisyys. Elämäntarina mietitään huolellisesti valmiiksi etukäteen, toiselle jää helposti sivuosan näyttelijän rooli.  Haaveissa luodaan täydellinen mielikuvituskumppani, jossa ei ole enää mitään inhimillisiä piirteitä.  Samalla tavalla molemmat sukupuolet näitä luovat. 

Tuo on kyllä ihan totta, sitä kai se teettää tämän äärimmäisen vapauden ja edistyksen sivutuotteena, että kaikki on varaa ajatella itsestä lähtien. Mikään ei ole täydellistä, minkäs teet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tuo naisilla yleinenkin ominaisuus? Omissakin suhteissa on tuntunut siltä, että nainen tarkkailee olemistani ja kun on tietty määrä miinuksia kortissa, niin ei kun vaihto seuraavaan tyyppiin. Odotetaan jotain täydellisyyttä, ikään kuin itse oltaisiin sitä.

Jollain tasolla sitä seurailee, mutta ei nyt minulla ainakaan yhtään pusteitä laske ap:n listan asiat. No, rattiraivokohtaus voi ehkä olla sellainen, riippuen kohtauksen laadusta.

Minulla pisteitä laskee kritisointi ja vaativuus. Itse olen hyvin tarkka siitä, ettei kukaan vaadi minulta mitään. Traumahan siinä on taustalla...eksä oli vaativa.

Minulla on ollut samalla tavalla traumatisoituneita naisia joskus ja aika silkkihansikkailla siinä kyllä täytyy olla. En tiedä olenko siltikään onnistunut siinä mielessä, kun eivät ole kestäneet. Minkälaisia asioita tarkoitat tuolla vaatimisella?

Eksäni vaati, että olen kiinnostunut samoista asioista kuin hän. ”Muuten tässä ei ole mitään järkeä”. Kävin tenniskursseillakin, vaikka en ole yhtään palloihminen.

Hän katsoi paljonko syön karkkia. Heti huomautti, jos otin toisen rivin suklaata. Bmi:ni oli tuolloin 21, muutenkin olen pitkää ja hoikkaa rotua.

Hänelle ei kelvannut se, että käyn jumpassa. Piti käydä lenkillä. Kävellä ei saanut ”koska se ei ole urheilua”. Olen huono juoksemaan, joten juoksin hänen mielestään liian vähän.

Seurassa hän kritisoi, jos puhuin liikaa ja vein huomion häneltä. Minun piti koko ajan tarkastella tilannetta ja antaa suunvuoroa.

Ei sitä vain jaksa, jos toinen puuttuu siihen, missä järjestyksessä aaminen pitää syödä, tai yhtäkään lettua ei saa syödä, ennen kuin kaikki on paistettu. Tai mitä saa tuntea missäkin tilanteessa.

Ei tässä ole kysymys silkkihansikkain kohtelusta vaan siitä, että antaa toisen ollasellainen kuin on. Ei ala joka käänteessä kyseenalaistamaan toisen valintoja, huomauttamaan tekemisistä, kertomaan omaa mielipidettä jos sitä ei kystä, tai etenkään neuvomaan toista. (Toki epäkohdista saa huomauttaa, mutta se on toinen keskustelu se).

Kysymys on siis siitä, että toinen ylittää rajat ja puuttuu asioihin, joihin ei kuulu puuttua. Vaatimukset tappavat rakkauden. Aito rakkaus hyväksyy toisen sellaisena kuin tämä on. Antaa tälle täyden vapauden.

Okei, no tuollainen nyt ei ole edes normaalia enää. Puhdasta narsistista kontrollia.

Mikä siinä onkin, että te kaikista herkimmät ajaudutte aina niiden pahimpien susien kynsiin?

Onko sinun vaikea sitoutua kun kiinnostuu laimenee noin pienistä jutuista? Paitsi rattiraivo on kyllä häläri tai sitten mies on todella stressaantunut ja yliväsynyt, silloin on todella vaikea hillitä itseään. Hyvin normaaleilta pikkujutuilta nuo kuulostavat. Sinuna kiinnittäisin huomion omaan menneisyyteen, mikä saa minut reagoimaan niin voimakkaasti? Mutta joo tuo rattiraivo on kyllä niin ja näin. Jos se toistuu ja vielä pahenee niin silloin lähtisin menemään.

Jos suhde laimenee pienistä jutuista, niin vastaavasti pienistä positiivisisa asioista tulee hyvä fiilis. Esim halaus kesken ruuanlaiton, kädestä tarttuminen kävelylenkillä, lusikkaan kiinni vetäminen nukkuessa, joku kaunis sana ihan muuten vaan. Ainakin mulle tulee näistä olo että olen toiselle tärkeä. Sitten kun alkaa tulla vaan miinuksia ja pikkuplussat jää pois, mietin miksi jatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muut paitsi rattiraivo kuulostaa kyllä totaalisen viattomilta asioita. Jos tuollaiset kuten nukahtaminen kesken illan ehkä kovan työpäivän jälkeen tai se että välillä töitä joutuu tekemään vapaa-ajalla, on sulle kiinnostuksen viejiä, voi olla vaikeaa löytää ketään jonka kanssa ei kävisi noin.

Sitä vaan miettii, että jos näitä sattuu jo suhteen alkuvaiheessa, niin entäs vuosien päästä. Pettymystä pettymyksen perään, eikä ikinä edes mitään hyvittelyä siitä.

Ap

Mikä tässä on ongelma? Huomaat että mies tekee ohareita eikä ole läsnä sinulle edes silloin kun on paikalla. Eikö se ole hyvä asia että huomaat tuon jo nyt kun että häiden jälkeen itket itsesi uneen kun olet henkisesti yksin? Se että huomioivaa miestä saattaa olla vaikea löytää ei tarkoita että kannattaa takertua sellaiseen joka ei huomioi jos kaipaa toiselta läsnäoloa. Eteenpäin sanoi mummo lumessa!

Vastoin täällä esiintyvää yleistä mielipidettä, en pidä noita pieninä asioina. Voisivat olla pieniä silloin kun on useampi yhteinen pieni lapsi ja työkiireitä, suhteen alussa nimenomaan kertoo että miehelle kelpaa väljähtynyt suhde jossa tuo on parasta mitä kykenee laittamaan teihin ja tuosta voi väljähdyttää entisestään kun vakiinnutte. Ette taida etsiä samoja asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla vähenee aika suurina paloina jo ennen seurusteluja, kun nainen toisensa jälkeen paljastuu narsistiseksi valokeilassa paistattelijaksi enkä saa itse siitä touhusta oikein mitään. Toki ne satunnaiset "olet ihana mies" hetken lämmittää, mutta se hokeminen kuluu aika nopeesti, kun naista ei tunnu kiinnostavan minussa juuri mikään muu kuin se, että kiinnitän häneen huomiota.

Sama kokemus täällä. Mutta niin se vain menee, se on naisen luonto ja se pitää joko hyväksyä tai sitten olla yksin. Eivät he voi sille mitään.

Mies onnistuu pitämään naisen vain kahdella tavalla. Voit olla se puuttuva palikka ja mahdollistaja naisen itselleen suunnittelemassa elämässä. Olet tavallaan kuin puhelimen akku, jonka nainen vaihtaa heti jos kaikki ei mene hänen suunnitelmiensa mukaan. Sinulla yksilönä tai persoonana ei ole niin väliä, kunhan teet ne asiat joita nainen haluaa ja täytät hänen standardinsa. 

Toinen tapa pysyvään suhteeseen on alistaa nainen henkisellä ja/tai fyysisellä väkivallalla niin, että hänellä ei ole voimia lopettaa suhdetta.

Entäs sitten me, jotka emme ole alistajia, mutta haluaisimme kuitenkin tulla nähdyksi ja valituksi juuri siksi että olemme se tyyppi joka olemme, että meillä on muutakin arvoa kuin välinearvo? Ei tahdo oikein löytyä suhdetta, jossa olisi persoona + persoona ja siltä pohjalta lähdetään sitten rakentamaan yhteistä projektia.

Jos perheen perustamista miettii niin kummankin vanhemman arvo on ensisijaisesti välineellinen. Lapsi ei voi valita vanhempiaan mutta äiti voi lapsen puolesta tehdä tiettyjä lapsen kannalta elintärkeitä arvioita. Jos näyttää siltä että mies on niin käpertynyt omaan egoon että alkaa kiukutella huomiosta lapsen synnyttyä, omat ongelmat nousee pintaan ja vie koko perheen voimavarat, ei pysty asettumaan lapsen mahdollistajan rooliin, ei ymmärrä lapsen taloudellisia ja henkisiä tarpeita tai jotain muuta vastaavaa niin on täysin ymmärrettävää ettei ole ensisijainen vaihtoehto perheen perustamiseen. Romanssit on asia erikseen.

M kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"seksin väliinjääminen" XD

Siis mies oli ilmeisesti erittäin väsynyt kun nukahti, kenties raskaan työviikon/päivän jälkeen?

Oliko jotenkin etukäteen sovittu että harrastatte seksiä sinä iltana? Vai olisiko miehen jotenkin pitänyt salaa tietää että sinä tulet haluamaan ja hankkia jotain kofeiinitabuja?

Huhhuh, jos tuollaista kehtaisi mies kirjoittaa aloituksessa, niin hänet olisi jos ristiinnaulittu sikana, ja luultavasti alapeukkujen säestämänä aloitus olisi poistunut

Mikä ongelma tuo sohvalle nukahtaminen on??

Torkkujen jälkeen kulliin kiinni vaan ja jaksaa pannakin sitten kunnolla.

Jotenkin tuntuu ettei aapeen kannata alkaa seurustelemaan ikinä, odota vaan kun pöntönkannet on jäänyt ensimmäisen kerran.

Pitkin päivää vihjailtu mitä ihanaa illalla luvassa ja sitten äijä kuorsaa klo 21, siirtyy sitten sänkyyn ja nukkuu 12 asti.

Niin ja pöntönkannetkin on jo jääneet auki...

Ap

Ilmeisesti ap ei ole erityisen kiihottava nainen jos mies ennemmin nukkuu.

Itse en ole vielä ikinä ollut niin väsynyt tai humalassa että olisi panematta jäänyt.

Minkä iläisiä olette?

Olipa syy mikä vaan niin ongelmahan se on.

Up

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muut paitsi rattiraivo kuulostaa kyllä totaalisen viattomilta asioita. Jos tuollaiset kuten nukahtaminen kesken illan ehkä kovan työpäivän jälkeen tai se että välillä töitä joutuu tekemään vapaa-ajalla, on sulle kiinnostuksen viejiä, voi olla vaikeaa löytää ketään jonka kanssa ei kävisi noin.

Sitä vaan miettii, että jos näitä sattuu jo suhteen alkuvaiheessa, niin entäs vuosien päästä. Pettymystä pettymyksen perään, eikä ikinä edes mitään hyvittelyä siitä.

Ap

Mikä tässä on ongelma? Huomaat että mies tekee ohareita eikä ole läsnä sinulle edes silloin kun on paikalla. Eikö se ole hyvä asia että huomaat tuon jo nyt kun että häiden jälkeen itket itsesi uneen kun olet henkisesti yksin? Se että huomioivaa miestä saattaa olla vaikea löytää ei tarkoita että kannattaa takertua sellaiseen joka ei huomioi jos kaipaa toiselta läsnäoloa. Eteenpäin sanoi mummo lumessa!

Pientä liioittelua nyt. Miehestä ei ole edes kerrottu vielä mitään positiivisia puolia mutta kaverista maalataan jo täyttä hirviötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla vähenee aika suurina paloina jo ennen seurusteluja, kun nainen toisensa jälkeen paljastuu narsistiseksi valokeilassa paistattelijaksi enkä saa itse siitä touhusta oikein mitään. Toki ne satunnaiset "olet ihana mies" hetken lämmittää, mutta se hokeminen kuluu aika nopeesti, kun naista ei tunnu kiinnostavan minussa juuri mikään muu kuin se, että kiinnitän häneen huomiota.

Sama kokemus täällä. Mutta niin se vain menee, se on naisen luonto ja se pitää joko hyväksyä tai sitten olla yksin. Eivät he voi sille mitään.

Mies onnistuu pitämään naisen vain kahdella tavalla. Voit olla se puuttuva palikka ja mahdollistaja naisen itselleen suunnittelemassa elämässä. Olet tavallaan kuin puhelimen akku, jonka nainen vaihtaa heti jos kaikki ei mene hänen suunnitelmiensa mukaan. Sinulla yksilönä tai persoonana ei ole niin väliä, kunhan teet ne asiat joita nainen haluaa ja täytät hänen standardinsa. 

Toinen tapa pysyvään suhteeseen on alistaa nainen henkisellä ja/tai fyysisellä väkivallalla niin, että hänellä ei ole voimia lopettaa suhdetta.

Entäs sitten me, jotka emme ole alistajia, mutta haluaisimme kuitenkin tulla nähdyksi ja valituksi juuri siksi että olemme se tyyppi joka olemme, että meillä on muutakin arvoa kuin välinearvo? Ei tahdo oikein löytyä suhdetta, jossa olisi persoona + persoona ja siltä pohjalta lähdetään sitten rakentamaan yhteistä projektia.

Jos perheen perustamista miettii niin kummankin vanhemman arvo on ensisijaisesti välineellinen. Lapsi ei voi valita vanhempiaan mutta äiti voi lapsen puolesta tehdä tiettyjä lapsen kannalta elintärkeitä arvioita. Jos näyttää siltä että mies on niin käpertynyt omaan egoon että alkaa kiukutella huomiosta lapsen synnyttyä, omat ongelmat nousee pintaan ja vie koko perheen voimavarat, ei pysty asettumaan lapsen mahdollistajan rooliin, ei ymmärrä lapsen taloudellisia ja henkisiä tarpeita tai jotain muuta vastaavaa niin on täysin ymmärrettävää ettei ole ensisijainen vaihtoehto perheen perustamiseen. Romanssit on asia erikseen.

Hyviä pointteja kieltämättä. Sain lisää ajateltavaa tähän liittyen.