Vauvaonnea varjostaa toisten kateellisuus :(
Meidän vauva syntyy kesän tienoilla. Se on ensimmäinen lapsenlapsi ja kaikki on tosi innoissaan. Paitsi eräät. Mun siskoni ei ole. Tiedän, että hän on toivonut lasta jonkin aikaa, mutta ei mun vauvani ole häneltä pois. Luulisi, että hän olisi kaksinverroin iloinen, koska perheeseen tulee vauva ja se on mun, hänen pikkusiskonsa lapsi. Hän ei kysele vointiani, ei osallistu suunnitelmiin ja haaveiluihin, ei yhtään mitään. Päinvastoin hän on huomautellut pilkallisesti siitä, että mä olen omalle tyylilleni uskollisesti jopa raskaanakin, kun en liho enkä turpoa enkä ole saanut raskausarpia. Hyvänen aika! Mä olen nähnyt vaivaa sen eteen ja kysynyt koko ajan asiantuntija-apua. Kyllä täällä vatsassa silti ihan oikea vauva on. Surullista.
Toinen on yksi ystäväni, joka sai lapsen loppuvuodesta. Hän uskoo olevansa se oikeaoppinen äiti ja sivulauseissa opastaa ja vihjailee, miten raskasta ja yllättävää lapsen hoito voi olla, ja että mun pitää varautua siihen, että elämä muuttuu. Niinhän mä olenkin varautunut ja tehnyt kaikkeni, että se muuttuisi mahdollisimman vähän. Jännä juttu, miten tämä mun raskauteni tuo ikäviä puolia esiin ihmisistä. Varmaan moni muu on havainnut samanlaisen ilmiön?
Kommentit (57)
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 19:55"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 19:06"]Varautua....vaikka alkaa pikkuhiljaa siirtämään kotitöistä osan miehelle.
Pakkaa pakkaseen puolivalmiita ruokia ja itselle yksittäisannoksia. Kun alussa ei ole muuta kuin itkua ja imettämistä, on kiva saada ihan oikea lämmin ruoka eteensä, mikron kautta ja istua alas ja syödä.
[/quote]
*reps* Alkaa vähitellen siirtää...eikö mies ole tähän asti ollut ihan aikuinen mies, joka hoitaa kotihommat siinä missä nainenkin.
Eikä se mies isänäkään kädetön ole ettei lämmintä ruokaa äidin nenän eteen saa tai jopa voisi sitä lasta hoitaa.
[/quote]
No voisitko uskoa, osa miehistä ei tee naistenkotitöitä, ainoastaan niitä miestenkotitöitä.
Miten se mies arkena töissä ollessaan tuo vaimolleen ruoan eteen?
Voihan ne vauvanhoidot tosiaan jakaa, mies imettää ja hoitaa vauvan yöllä, nainen päivällä, silloin kun mies on töissä.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 18:31"]
Kuulostat ylireagoivan. Miksi siskosi pitäisi olla erityisen innoissaan?
[/quote]
Koska muutkin ovat. Hän on viileä ja torjuva, eikä osallistu vauvajuttuihin muiden kanssa. Mutta harmi jos hänestä tuntuu pahalta. Uskomaton sävy tässä ketjussa muuten...
ap
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 18:33"]
Ettehän te ole siskosi kanssa muutenkaan kovin lämpimissä väleissä, muru..
[/quote]
Valitettavasti ei. Meillä on aina ollut pientä kitkaa, tai teini-iästä lähtien. Hän on hieman pitkävihainen... Toivoin, että mun raskauteni olisi lähentänyt meitä.
ap
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 20:25"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 18:31"]
Kuulostat ylireagoivan. Miksi siskosi pitäisi olla erityisen innoissaan?
[/quote]
Koska muutkin ovat. Hän on viileä ja torjuva, eikä osallistu vauvajuttuihin muiden kanssa. Mutta harmi jos hänestä tuntuu pahalta. Uskomaton sävy tässä ketjussa muuten...
ap
[/quote]
Rehellinen sävy tässä ketjussa on, sinun omin näppiesi kirjoittamien tekstien perusteellahan täällä sulle on yritetty hyvässä ja pahassa neuvoa.
Pitkävihainen, koska sä nait hänen poikaystäväänsä heti kun hänen silmä vältti? Ihmekös tuo.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 20:25"][quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 19:55"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 19:06"]Varautua....vaikka alkaa pikkuhiljaa siirtämään kotitöistä osan miehelle.
Pakkaa pakkaseen puolivalmiita ruokia ja itselle yksittäisannoksia. Kun alussa ei ole muuta kuin itkua ja imettämistä, on kiva saada ihan oikea lämmin ruoka eteensä, mikron kautta ja istua alas ja syödä.
[/quote]
*reps* Alkaa vähitellen siirtää...eikö mies ole tähän asti ollut ihan aikuinen mies, joka hoitaa kotihommat siinä missä nainenkin.
Eikä se mies isänäkään kädetön ole ettei lämmintä ruokaa äidin nenän eteen saa tai jopa voisi sitä lasta hoitaa.
[/quote]
No voisitko uskoa, osa miehistä ei tee naistenkotitöitä, ainoastaan niitä miestenkotitöitä.
Miten se mies arkena töissä ollessaan tuo vaimolleen ruoan eteen?
Voihan ne vauvanhoidot tosiaan jakaa, mies imettää ja hoitaa vauvan yöllä, nainen päivällä, silloin kun mies on töissä.
[/quote]
Älä jaksa olla lapsellinen. Ehkä vielä about 70-luvulla oli kotityöt naistentöitä. Ja imettämiseen vetoaminen menee jo huonon huumorin piikkiin. Ja eiköhän aikuinen yhden työpäivän selviä ilman lämmintä ateriaa.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 20:30"]

Mä olin teini-ikäinen, ne oli aikuisia.
ap
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 20:25"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 18:31"]
Kuulostat ylireagoivan. Miksi siskosi pitäisi olla erityisen innoissaan?
[/quote]
Koska muutkin ovat. Hän on viileä ja torjuva, eikä osallistu vauvajuttuihin muiden kanssa. Mutta harmi jos hänestä tuntuu pahalta. Uskomaton sävy tässä ketjussa muuten...
ap
[/quote]
Eikö sinulla muka tosiaankaan olen edes käynyt mielessä, että lapsettomuus saattaisi olla siskollesi henkisesti raskasta ja että sinun raskautesi saattaisi olla hänelle kuin märkä rätti vasten kasvoja?
Luoja, miten ihminen voi olla noin itsekeskeinen?
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 20:34"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 20:30"]
Pitkävihainen, koska sä nait hänen poikaystäväänsä heti kun hänen silmä vältti? Ihmekös tuo.
[/quote]
Mä olin teini-ikäinen, ne oli aikuisia.
ap
[/quote]
Niinhän sä aina hoet. Sä et näe itsessäsi mitään vikaa millään kerralla. Petit miestäsikin vaan koska toinen mies sinulle juotti viiniä jne..
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 20:32"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 20:25"][quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 19:55"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 19:06"]Varautua....vaikka alkaa pikkuhiljaa siirtämään kotitöistä osan miehelle.
Pakkaa pakkaseen puolivalmiita ruokia ja itselle yksittäisannoksia. Kun alussa ei ole muuta kuin itkua ja imettämistä, on kiva saada ihan oikea lämmin ruoka eteensä, mikron kautta ja istua alas ja syödä.
[/quote]
*reps* Alkaa vähitellen siirtää...eikö mies ole tähän asti ollut ihan aikuinen mies, joka hoitaa kotihommat siinä missä nainenkin.
Eikä se mies isänäkään kädetön ole ettei lämmintä ruokaa äidin nenän eteen saa tai jopa voisi sitä lasta hoitaa.
[/quote]
No voisitko uskoa, osa miehistä ei tee naistenkotitöitä, ainoastaan niitä miestenkotitöitä.
Miten se mies arkena töissä ollessaan tuo vaimolleen ruoan eteen?
Voihan ne vauvanhoidot tosiaan jakaa, mies imettää ja hoitaa vauvan yöllä, nainen päivällä, silloin kun mies on töissä.
[/quote]
Älä jaksa olla lapsellinen. Ehkä vielä about 70-luvulla oli kotityöt naistentöitä. Ja imettämiseen vetoaminen menee jo huonon huumorin piikkiin. Ja eiköhän aikuinen yhden työpäivän selviä ilman lämmintä ateriaa.
[/quote]
No mistä se yksi työpäivä nyt kuvaan tuli?
Mies on 5 pv viikossa töissä, noin yleensä ja äiti äitiyslomalla suht kauan, leipääkö on parempi syödä kuin vaikka keittoa?
No minusta vauvan imettäminen on yksi oleellisimmista äidin hommista, mutta ihan sama, teillä kaikki onkin toisin.
Tässä ketjussa on tosiaan ainakin ekalla sivulla tosi huono sävy. Tulee väistämättä mieleeni sanonata, että nainen on naiselle susi.
Raskaana ollessa moni on herkässä mielentilassa, joten ehkä ap sen takia huomaa ikävät asiat tavallista helpommin. Itselläni tosin se herkkä mielentila tuli vasta lapsen synnyttyä, mutta ihmisethän ovat erilaisia.
Mikä tää "Muru" juttu oikeen on?
Ihan pihalla!
Muru tuskin on äitityslomalla kauan, joten siitä on turha puhua. Pomohan haluaa sen nopeasti takaisin töihin ja muruhan menee.
Kaikki on äärimmäisen kyllästynyt muru-provoon, siksi ketjun sävy on tälläinen.
Googlatkaa muru aihevapaa
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 20:36"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 20:25"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 18:31"]
Kuulostat ylireagoivan. Miksi siskosi pitäisi olla erityisen innoissaan?
[/quote]
Koska muutkin ovat. Hän on viileä ja torjuva, eikä osallistu vauvajuttuihin muiden kanssa. Mutta harmi jos hänestä tuntuu pahalta. Uskomaton sävy tässä ketjussa muuten...
ap
[/quote]
Eikö sinulla muka tosiaankaan olen edes käynyt mielessä, että lapsettomuus saattaisi olla siskollesi henkisesti raskasta ja että sinun raskautesi saattaisi olla hänelle kuin märkä rätti vasten kasvoja?
Luoja, miten ihminen voi olla noin itsekeskeinen?
[/quote]
Tottakai, mutta meidän perheeseen, johon siskonikin kuuluu, tulee ihan kohta vauva. On se vähän hänenkin :)
ap
Olen vapaaehtoisesti lapseton, ja lähipiirissäni on juuri tällainen "kaikki on mulle kateellisia, kun sain kerran munaa" -nainen. Katsotaan, miten käy, jos tarvii joskus lastenhoitoapua, että onko vielä nokka pystyssä.
Jaa että siskonKIn pitäisi hoitaa muksua että muru pääsee hoitamaan parisuhdetta.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 20:43"]
Kaikki on äärimmäisen kyllästynyt muru-provoon, siksi ketjun sävy on tälläinen.
Googlatkaa muru aihevapaa
[/quote]
Kyllästyneet ei ole tässä ketjussa. Tässä on vain kiinnostuneet.
Kokeneena voin sanoa, että iso perhe se on joka ihmisen koulaa. Äitiistä kasvaa kuulkaapa sellane organisaattori,että kaikki pieni perheiset ihmettelee. Näin se vaan menee. Kaikella nöyryydellä tämä kaikki!
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 19:55"]
[quote author="Vierailija" time="23.04.2014 klo 19:06"]Varautua....vaikka alkaa pikkuhiljaa siirtämään kotitöistä osan miehelle.
Pakkaa pakkaseen puolivalmiita ruokia ja itselle yksittäisannoksia. Kun alussa ei ole muuta kuin itkua ja imettämistä, on kiva saada ihan oikea lämmin ruoka eteensä, mikron kautta ja istua alas ja syödä.
[/quote]
*reps* Alkaa vähitellen siirtää...eikö mies ole tähän asti ollut ihan aikuinen mies, joka hoitaa kotihommat siinä missä nainenkin.
Eikä se mies isänäkään kädetön ole ettei lämmintä ruokaa äidin nenän eteen saa tai jopa voisi sitä lasta hoitaa.
[/quote]
Ei ainakaan Murun mies joka tunnetaan myös Mulkkuna. Ei hoida mitään eikä aijo vaihtaa vaippaa tai herätä öisin. Raskausaikanaki juhlii kuten ennenkin. Tiedä vaikka vetäisi ekstaasia kuten ennenkin.
Onneksi Murun isukki maksaa hoitajan.