Onko ajattelusi pään sisäistä puhetta?

Itselläni on pään sisäistä puhetta ja kuva ajattelua (jopa liikkuvaa kuvaa). Ja ne voivat olla myös saman aikaisesti.

Miten te, jotka ette ajattele puheena/ylipäätään sanoina asioita, koette sellaiset abstraktit ajatukset joita ei voi oikein selkeästi kuvitella vaan se merkitys liittyy sanaan? Esim. Rakkaus. Miten ajattelette vaikka että "rakastaakohan tuo ihminen minua oikeasti"? Tai muuten pähkäilette abstrakteja konsepteja ilman sanoja?

Pystyn ymmärtää sen että vaikka miettii onko kahvi lopussa, ei munkaan tarvitse sitä kysymystä kysyä, kun se ajatus tulee ensin ja muunnan sen sitten puheeksi (joko mielessä tai ihan ääneen).

Tai vaikka kun kirjoitan tätä, mietin pään sisällä, miten sanoitan tekstiä. Miten se onnistuu ilman sisäistä puhetta? Tuleeko ne sanat vaan automaattisesti ja sitten kun teksti on silmien edessä, sitä pystyy tarkastelemaan?

Ei hemmetti, teidän ansiosta mietin nyt, mitä ajatusjatkumoita ja millä keinoin ja logiikalla sana ”SUOLA” aiheuttaa mun päässä. Nyt en osaa lopettaa, auttakaa!!! :D

Kyllä minun ajatukseni joskus ovat puhetta. Omaa puhettani itselleni.

Joskus ne ovat myös kuvioita ja muita ääniä usein eikovin paikallaanpyöriviä.

Ja joskus ne eivät ole muuta kuin jäsentymättömiä impulsseja ja tuntemuksia, joita ei sen enempää kognitiivisesti käsitellä. Esimerkiksi kahvikupin otto käteen pöydän toiselta puolelta vaatii varmasti jotain ajatustoimintaa, mutta ei se saa aikaan mitään sisäistä puhetta. Tai en erityisesti totea itselleni että ”menempä nyt vessaan kun tuntuu siltä että olisi paikallaan pissiä”, eikä se saa mitään muutakaan täsmentyvää mietintää. Nämä on vain impulsseja, tuntemuksia ja tapoja.

Juu on. Persoonani on myös hiukan hajalla, kärsin dissosiaatiohäiriöstä. On siis mä ja lisäksi kuusi hieman eriytynyttä osaa, joilla jokaisella on välillä omat ajatuksensa. Mun päässä on usein kova "meteli" kun kinaan osieni kanssa. En siis kuule ääniä, mut mun ajatukset saattaa huutaa ja eri osat "kuulostaa" erilaisilta. Tyyliin: mä ite "Tarttis lähtee lenkille", pelkäävä osa "En mä haluu ulos", tasapainoinen osa "Käyn silti", pelkäävä osa "En mä uskalla!", itteeni vihaava osa "S**tanan nössö, voit sä nyt ulkona käydä!", pelkäävä osa "Minkä mä sille voin että mua pelottaa.." jne. Joskus väsyn siihen niin paljon että lakkaan ajattelemasta mitään, en vaan jaksa.

Enemmän on sellaista abstraktia , sanatonta ajattelua, mutta kyllä välillä ajattelen sanoillakin. Tästä syystä on vaikea välillä muodostaa puhetta ja kertoa auki näitä mietteitä. En useinkaan osaa sanoilla selittää mitä tarkoitan.

tästä voisi tehdä naistenlehtiin muutaman jutun:

-Onko päänsisälläsi yksi ääni? - Olet narsisti

-Onko päänsisälläsi 2 ääntä? - Olet piilonarsisti

-Onko ajattelusi abstraktimpaa? - Olet abstrakti narsisti

Kyllä, minulla on nimenomaan omaa puhettani ja aivan tauotonta sellaista. Hyvin usein myös puhelen niitä hiljaa itsekseni, yksin ollessani ihan ääneen. Käyn pitkiä keskusteluja pääni sisällä itseni kanssa, myös biisit soivat ja kaikki rytmi kääntyy ikäänkuin musiikiksi. Usein ajattelen, että nyt s** ta Na se kälätys seis. ÄO 130+, ADHD-tutkimukset tulossa.

Kyllä on, välillä myös englanniksi. Ja jos en saa unta niin "katson" yhtä lempiohjelmaa jonka jaksot muistan ulkoa. Katson sitä siis mielessäni ja ei mene kauaakaan että nukahdan. Ja ei, kukaan pääni sisällä ei käske vahingoittamaan itseäni tai muita. :D

Vierailija kirjoitti:

Mulla on afantasia, eli en pysty muodostamaan ollenkaan mielikuvia, enkä esim. muistista palauttamaan mitään kuvina. Muistot, ajattelu, kaikki on minulle sisäistä puhetta, jossa kertojaääni kuvailee asiaa. Samoin unet, niissäkään ei ole kuvia vaan vain lauseita.

Millaisiakohan ajatuksesi ovat olleet vauvana? ygh agh ää ää yggg xD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, mulla kuuluu ajattelu taukoomattomana kälätyksenä kotona ollessa. Onneks arkisin pääsee työmaalle vaimoa pakoon.

Suorastaan kuulin kuinka pippelisi suhahti kaksi millimetriä pidemmäksi, kun pääsit ivaamaan vaimoasi.

Ajattelusi on siis kuulokuvia päässäsi.

Neurologisesti tietääkseni myös puheen kuulemisen kuvittelu aktivoi kuuloaivokuoren alueita ja tätä tapahtuu, kun ihminen ajattelee itselleen. Tämän vuoksi myös ääniharhoissa aktivoituu nuo alueet, vaikka ihminen oikeasti dissosioi ja ajattelee eri persoonilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, mulla kuuluu ajattelu taukoomattomana kälätyksenä kotona ollessa. Onneks arkisin pääsee työmaalle vaimoa pakoon.

Suorastaan kuulin kuinka pippelisi suhahti kaksi millimetriä pidemmäksi, kun pääsit ivaamaan vaimoasi.

Ajattelusi on siis kuulokuvia päässäsi.

Olisko tuo sitten kuulottelua. Syntymäsokeilla varmaan sitä, kun eivät varmaan kuvia pysty muodostamaan päässään.

Minunkin ajattelu on puhetta ja kuvia. Pystyn palauttamaan mieleen musiikkia ja 'kuuntelemaan' sitä ilman mitään toistolaitteita. Käyn pääni sisällä keskusteluja, välillä väittelen itseni kanssa tai muiden ihmisten kanssa päässäni. Kun ajattelen tiettyä asiaa tai ihmistä näen sen kuvana/filminä päässäni paitsi jos olen ihastunut. Kun ihastun johonkin ihmiseen, en pysty näkemään kyseistä henkilö päässäni vaan ainoastaan tunnen mitä tunnen kun henkilö on oikeasti lähelläni. Se on hämmentävää. Tavallaan tiedän, että kyseisellä henkilöllä on siniset silmät, ruskeat hiukset, ihana hyme jne, mutta en pysty palauttamaan henkilön kuvaa mieleeni vaan pelkästään sen mitä tunnen. Kun pahin ensi-ihastus on mennyt ohi (viikkoja - n puoli vuotta) niin pystyn taas palauttamaan henkilön kuvan mieleeni. Ehkä aivoni hermoverkot ylikuormittuvat ja kärähtävät ihastuessani ja kun tunteeni hieman laantuvat, niin filmikela pystyy taas pyörimään.

Vierailija kirjoitti:

Miten te, jotka ette ajattele puheena/ylipäätään sanoina asioita, koette sellaiset abstraktit ajatukset joita ei voi oikein selkeästi kuvitella vaan se merkitys liittyy sanaan? Esim. Rakkaus. Miten ajattelette vaikka että "rakastaakohan tuo ihminen minua oikeasti"? Tai muuten pähkäilette abstrakteja konsepteja ilman sanoja?

Pystyn ymmärtää sen että vaikka miettii onko kahvi lopussa, ei munkaan tarvitse sitä kysymystä kysyä, kun se ajatus tulee ensin ja muunnan sen sitten puheeksi (joko mielessä tai ihan ääneen).

Tai vaikka kun kirjoitan tätä, mietin pään sisällä, miten sanoitan tekstiä. Miten se onnistuu ilman sisäistä puhetta? Tuleeko ne sanat vaan automaattisesti ja sitten kun teksti on silmien edessä, sitä pystyy tarkastelemaan?

Rakkausasiat menevät tunnepuolelle, se kulkee ihan omia polkujaan ilman merkittävää pohdiskelua. Sitten jos pitää miettiä sitä konseptina, niin se käsitellään abstraktisti kuten kaikki muukin. Uskon että minun tyyppisilläkin ne sanat siellä jossain taustalla ovat, koska sanat luovat merkitykset, mutta ne eivät vain ole puheena tai jotenkin visuaalisesti mukana siinä ajatteluprosessissa.

Tekstiä kirjoittaessani lauserakenteet kulkevat ajatuksissa samalla kuin kirjoitan, mutta en kuule varsinaista puhetta.

Noo... Mulla on synestesia ja... No yrittäkää kuvitellla. En edes yritä selittää 😄

Vierailija kirjoitti:

On myös tutkimuksissa havaittu, että on hyvin yleistä, että ihminen ei pysty näkemään "sielun silmin" esimerkiksi puolisonsa kasvoja tai kotitaloaan. Sellainen  hahmotuskyky puuttuu toisilta.

Kyllä, mutta vielä hämmentävä pää on, että jotkut ihmiset eivät ajattele ollenkaan kuvina. Heillä ei siis tule minkäänlaisia näkymiä päähänsä jos eivät silmillään näe. Täälläkin oli joskus keskustelu aiheesta ja olin todella ihmeissäni, koska en ollut ikinä ajatellut, että noinkin voi elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On myös tutkimuksissa havaittu, että on hyvin yleistä, että ihminen ei pysty näkemään "sielun silmin" esimerkiksi puolisonsa kasvoja tai kotitaloaan. Sellainen  hahmotuskyky puuttuu toisilta.

Kyllä, mutta vielä hämmentävä pää on, että jotkut ihmiset eivät ajattele ollenkaan kuvina. Heillä ei siis tule minkäänlaisia näkymiä päähänsä jos eivät silmillään näe. Täälläkin oli joskus keskustelu aiheesta ja olin todella ihmeissäni, koska en ollut ikinä ajatellut, että noinkin voi elää.

Afantasia, vähänkuin synestesian vastakohta

Vierailija kirjoitti:

Hui :| miltä se ääni sitten kuulostaa? Onko sillä jonkun tietyn ihmisen ääni?? Minulla ajatukset ovat vain abstraktia tajunnanvirtaa, en ole koskaan kuullut mitään "ääniä"

Etkö oikeasti kuule mitään ääniä pääsi sisältä? Mulla soi melkein taukoamatta musiikki, joskus kaksikin eri biisiä samaan aikaan. Lisäksi ajattelen asiat sanoilla (suomeksi ja englanniksi) ja mielikuvina. Mulla on siis jatkuvasti näkökentän edessä oma pääni sisäinen kuva ja kaikki äänet meluaa. Aina en ole varma osaanko olla ihan hiljaa ja puhumatta ääneen. Mutta vielä täällä vapaana kuljen, joten ehkä se ei ole mielisairautta.

Vierailija kirjoitti:

Juu on. Persoonani on myös hiukan hajalla, kärsin dissosiaatiohäiriöstä. On siis mä ja lisäksi kuusi hieman eriytynyttä osaa, joilla jokaisella on välillä omat ajatuksensa. Mun päässä on usein kova "meteli" kun kinaan osieni kanssa. En siis kuule ääniä, mut mun ajatukset saattaa huutaa ja eri osat "kuulostaa" erilaisilta. Tyyliin: mä ite "Tarttis lähtee lenkille", pelkäävä osa "En mä haluu ulos", tasapainoinen osa "Käyn silti", pelkäävä osa "En mä uskalla!", itteeni vihaava osa "S**tanan nössö, voit sä nyt ulkona käydä!", pelkäävä osa "Minkä mä sille voin että mua pelottaa.." jne. Joskus väsyn siihen niin paljon että lakkaan ajattelemasta mitään, en vaan jaksa.

Vau, toi on sellainen taito mitä en ole koskaan osannut. En pysty vaimentamaan ääniä tai ohjaamaan ajatuksia. Vain se, että teen jotain muuta, mikä korvaa äänet, esim katson leffaa, voin olla itseltäni vähän enemmän rauhassa.