Yritin itsemurhaa joitakin vuosia sitten ja ambulanssin tultua paikalle kumpikaan vanhemmistani eivät lähteneet sairaalaan mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä välitä. Mulla oli tietämättäni niin karmea anemia, että pökerryin aamiaispöytään. Puoliso ei piitannut paskaakaan vaan jätti mut siihen lojumaan ja häipyi. Tokenin about puolentoista tunnin päästä lattialta pöydän vierestä eikä kotona ollut ketään enkä muistanut mitään mistään. Koitin soittaa miehelle mutta ei vastannut puhelimeen. Oloni oli kuitenkin sen verran parempi että ajattelin että menen työterveyteen vasta, kun olen saanut miehen kiinni, ja sain syötyäkin jotain. Sit lapset tulikin jo koulusta ja sitten tuli mieskin ja oli aivan kuin lapiolla päähän lyöty. Multa meni liian kauan tajuta, että mies oli säikähtänyt ja yllättynyt kun olinkin vielä hengissä. Oli nimittäin luullut että sain aivoinfarktin ja kuolin ja oli päättänyt olla antamatta mitään ensiapua tai tilaamatta edes ambulanssia, mutta sen sijaan lähti tulevan uuden vaimonsa luo juhlimaan tulevaa leskeyttään. Oli ajatellut, että feikkaa ettei ole ollut kotona ja jotenkin järkeillyt, että se menee läpi kun lapset löytää mut. Se liitto loppui sitten siihen.

Tuommoisen kanssa teit lapsia ..

Huhhuh teitä naisia ..

Sincc

Useimmiten ne todella ikävät piirteet tulevat esiin vasta sitten, kun on jo tavallaan myöhäistä.

Kumpikaan vanhemmistani eivät lähteneet - siis mitä kieltä tuo on?

Vierailija kirjoitti:

Eivät ole enää elämässäni. Ap

hyvä ettet häiritse heitä enää. en minäkään jaksaisi sinua

Aika dorka tuo ylempi kommentoija.

Kauheita ihmisiä.

Pahoinvointinne on niin selkeää.

Enkä puhu aloittajasta.

Mä en hylkää lastani oli mikä oli. Kun tänne maailmaan on lapsi saatettu niin se on elämän risti.

Ja kyllä, minulla on lapsia ja yksi vaikeaa ADHD. Hän se vasta rakas onkin, kaikkine ongelmineen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi he olisivat tulleet katsomaan tuollaista luuseria?

Ne häpee sua!

Taitaa kaikkien vanhemmat hävetä enemmän sinua.

Eiks yhtään hävetä? Tuo on kyllä viimeinen juttu missä haluaisin epäonnistua.

Vierailija kirjoitti:

Kumpikaan vanhemmistani eivät lähteneet - siis mitä kieltä tuo on?

Se oli sitten pakko tällaisessa ketjussa taas avautua. Kannattaa kiinnittää huomiota omaan ulosantiin ennen kuin toisten ulosannista avautuu.

Voimia Ap. Elämä kantaa - usko pois.

osa voi mennä shokkiin järkyttäväs tilantees ,eli eivät pysty toimiin ajatus ei kulje.onneksi olet elossa.moni vanhempi on tälläisen tapauksen jälkeen sekaisin ja shokis kuukausia. esim.mielenterv potilaan yrittäes itsetuhoa. enkeli suojellut sinua.

Sama kokemus, paitsi että olin alaikäinen ja yritys johtui pitkälti insestistä. Silloin vasta iski se, etten oikeasti merkitse p*skaakaan näille.

Kiitos kannustavista kommenteista. Psykoterapiassa käyn ja kyllä elämä voittaa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kauheita ihmisiä.

Pahoinvointinne on niin selkeää.

Enkä puhu aloittajasta.

Mä en hylkää lastani oli mikä oli. Kun tänne maailmaan on lapsi saatettu niin se on elämän risti.

Ja kyllä, minulla on lapsia ja yksi vaikeaa ADHD. Hän se vasta rakas onkin, kaikkine ongelmineen.

Samaa mieltä, vaikka itselläni ei lapsia olekaan. Mietin juuri, miten paljon keskustelupalstoillakin yksinäisiä, epätoivoisia, etc. ihmisiä, jotka tänne kirjoittelevat, niin ei ihme, että paha olo kasvaa, kun katsoo kommentteja. Mikä ihmisiä vaivaa, siis todella törkeitä vastauksia annetaan toisille. Ja, mekö mukamas maailman onnellisin kansa. Hevon kukkua!

Vierailija kirjoitti:

Älä välitä. Mulla oli tietämättäni niin karmea anemia, että pökerryin aamiaispöytään. Puoliso ei piitannut paskaakaan vaan jätti mut siihen lojumaan ja häipyi. Tokenin about puolentoista tunnin päästä lattialta pöydän vierestä eikä kotona ollut ketään enkä muistanut mitään mistään. Koitin soittaa miehelle mutta ei vastannut puhelimeen. Oloni oli kuitenkin sen verran parempi että ajattelin että menen työterveyteen vasta, kun olen saanut miehen kiinni, ja sain syötyäkin jotain. Sit lapset tulikin jo koulusta ja sitten tuli mieskin ja oli aivan kuin lapiolla päähän lyöty. Multa meni liian kauan tajuta, että mies oli säikähtänyt ja yllättynyt kun olinkin vielä hengissä. Oli nimittäin luullut että sain aivoinfarktin ja kuolin ja oli päättänyt olla antamatta mitään ensiapua tai tilaamatta edes ambulanssia, mutta sen sijaan lähti tulevan uuden vaimonsa luo juhlimaan tulevaa leskeyttään. Oli ajatellut, että feikkaa ettei ole ollut kotona ja jotenkin järkeillyt, että se menee läpi kun lapset löytää mut. Se liitto loppui sitten siihen.

Eikö yhtään ihmetellyt miten kuollut voi soitella puhelimella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ethän yrittänyt. Kerjäsit huomiota. Kyllä ihminen saa itseltään hengen pois jos tosissaan haluaa.

Suurin osa itsemurhaa yrittävistä ei oikeasti halua kuolla.

Tää on totta. Olin sairaanhoitajaopiskelijana teholla ja siellä oli 8. kerran itsemurhaa yrittänyt nainen potilaana. Ne vakihoitajat naureskeli, että taas kaivattiin huomiota ja mietti, että entä jos se joskus onnistuu, niin mies on helpottunut.

No tuo sinun totuus kertoo kyllä hoitajista paljon, mutta ei mitään itsaria yrittävistä.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmilla varmaan kiintiö täynnä aapeen sekoiluja.

Mutta asiaan, vaimo ei päässyt ambulanssin kyytiin kun lapsi vietiin sairaalaan toiselle paikkakunnalle keskus-sairaalaan, eikä kukaan kertonut että olisi voinut ottaa kelataksin.

Jouduin lähtemään töistä kuskaamaan vaimoa sairaalaan, oli niin sekaisin ettei uskaltanut ajaa omalla autolla.

Voi että, jouduit töistä lähtemään kun lapsi vietiin sairaalaan.. Olishan se nyt ollut paljon tärkeämpi pysyä siellä töissä jos vaimo vaan olisi hoitanut ne lapsijutut.

Häpesivät varmaan kirjoitustaitosi tasoa.

*kumpikaan vanhemmistani ei lähtenyt

Älykääpiö !