Miksi kaikki opettajat tukevat aina vain kiusaajia?

Olen törmännyt samaan ja päätellyt, että opettajat samastuvat siihen kiusaajaan, joka on yleensä ulospäinsuuntautunut, reipas ja suosittu. Kun taas kiusattu on usein se ujo ja hiljainen, jonka persoonallisuus ärsyttää opea. Opettajia pitäisi kouluttaa ymmärtämään ja hyväksymään erilaisuutta tai muuttaa pääsykoevaatimuksia, siten että ei vain ne räväkät hölöttäjät pääse sinne.

Miten niin opea ärsyttää hiljainen ja kiltti? Mun näkemys on pikemminkin niin, että hiljaiset ja ujot on opettajien "sydänkäpyjä". Tuntuu, että ihmisillä on käsityksiä asioista, joista eivät tiedä mitään. Välillä huudetaan, että opettajat ei ymmärrä raisuja poikia vaan suosivat hiljaisia tyttöjä. Välillä taas huudetaan, kuinka opettajat suosii raisuja poikia ja dissaavat tyttöjä. Nyt näköjään opettajat tällä kertaa tykkäävät reippaista lapsista ja ärsyyntyvät hiljaisista.

Ylipäätään opettajilla on vähän negatiivisia tunteita oppilaita kohtaan. Oppilaat (ja vanhemmat) kuvittelee kaikkea, mikä ei pidä paikkaansa. Opettajat pyrkivät lähes poikkeuksetta oikeudenmukaisuuteen siinä määrin kuin ihminen voi siihen pyrkiä. Tottakai opettajallakin on päiviä, mielentiloja jne. Mutta mulla ei ainakaan ole mitään sellaista käsitystä, että opettajat tarkoituksella tai edes tarkoituksetta sorsisivat ketään oppilasta. Jos on vaikka häirikkö, niin tottahan sille helpommin hermostutaan kuin hiljaiselle, mutta se kohdistuu käytökseen.

Koulukiusaaminen (ja työpaikkakiusaaminen) on pitkään ollut tabu, aivan samoin kuin kaikki yhteiskunnassa hiljaisesti hyväksytty väkivalta on ollut aikanaan (kuten lasten lyöminen, parisuhdeväkivalta, raiskaus avioliitossa, eläinrääkkäys, seksuaalinen ahdistelu). Joka kerta, kun kulttuuri on muuttunut niin, että näistä on alettu puhua, on menty saman kaavan mukaan; tekijän ymmärtäminen, hyssyttely, uhrin syyllistäminen (mitä teet väärin, miten olet vääränlainen, miksi teit niin ja näin.). Lopulta, kun yleinen oikeustaju, lainsäädäntö ja kulttuuri on muokkautunut uudelleen, ollaan saatu ihan käytännön välineitä asenteiden ja asioiden muuttamiseksi, uhrin suojelemiseksi ja tekijän rankaisemiseksi. Ensimmäiset julkiset tuomiot esimerkiksi seksuaalisesta häirinnästä ja lasten lyömisestä ovat aina shokki osalle väestöä, joka on kuvitellut että näin nyt saa tehdä kun on ennenkin saanut.

Koulukiusaaminen ja työpaikkakiusaaminen ovat niitä väkivallan muotoja, joita nyt yhteiskunnassa käsitellään ja etsitään niille rajoja.

Ja siis, jätän tässä ihan tietoisesti korostamatta sitä, että koulussa tekijät ovat nuoria ja kehityksessään hyvin keskeneräisiä, koska ei kiusaaminen loppupeleissä lähde heistä. Nuorten väkivalta heijastaa tehokkaasti yhteiskunnan omia asenteita ja aikuisten asenteita. Niin kauan kuin kiusaaminen on aikuisten mielestä hyväksyttyä (huom, myös oman perheen sisällä! Lasten annetaan kiusata toisiaan, vanhemmat kiusaavat toisiaan ja toisten nolaaminen ja julkinen arvostelu on sallittua, eikä anteeksipyytämisen kulttuuria ole), tai se on niin vaikea aihe etteivät he halua sitä käsitellä, nuoret kiusaavat.  

"ev" laitetaan otsikon perään, jotta tiedän olla edes avaamatta. Tällaisessa ketjussa kyllä kannattaisi olla vähän selitystäkin otsikon lisäksi.

Epäilenpä ettet ap tunne kaikkia maailman opettajia ja ole kaikissa maailman kiusaustilanteissa läsnä, jotta voit tehdä väittämän kuinka "opettajat aina tukevat vain kiusaajia".

Opettaja ei ole kaikkinäkevä ja kaikkitietävä, joten voi joskus olla väärässäkin, mutta keskimäärin uskon opettajan tuntevan luokan ryhmädynamiikan paremmin kuin vanhempien. Siksi opettajan näkemystä siitä, kuka on kiusattu, voisi kuunnella myös, eikä pelkästään oman lapsen versiota. Monet lapset ovat taitavia käyttämään näitä kiusaamistermejä omaksi hyödykseen, ja usein se 'kiusaaja' onkin niiden luokan pomojen hyljeksimä syntipukki.

Koska se on niiiiin paaaaljon helpompaa, ei tartte nähdä vaivaa kun sanoo vaan kiusatulle, että 'älä välitä', 'älä ole niin herkkä' tms. soopaa.

No, koska se on opettajalle helpompaa. Opettajatkn ovat vain ihmisiä, joita vaivaa silloin tällöin henkinen laiskuus. Lisäksi usein on niinkin, ettei sillä opettajalla ole mitään keinoja puuttua kiusaamiseen kuitenkaan. Ei heillä ole käsitystä nuorten ja lasten keskinäisistä suhteista, ei mitään otetta siihen, eikä aina edes oman työyhteisön ja esimiehen tukea puuttua tilanteisiin.

Kaikki muut, paitsi kiusattu, pääsevät helpommalla, kun hiljaisesti hyväksytään, että kiusaamista nyt on, mutta me yhdessä teeskentelemme ettei sitä ole.