Mikä siinä on kun ihminen jota on totuttu pitämään aina saatavilla, kynnysmattona ja huolien kuuntelijana ja

Ei aina kyse ole edes siitä että olisi kynnysmatto frendille vaan siitä että frendi on liian lähellä sinua. Jos hän on uinut liian lähelle ja päässyt sun rajojesi sisälle niin sellaisesta voi olla hankala päästä eroon.

Tuo tunne ei ole molemminpuolinen. Toinen kokee olon tukalaksi ja ottaa etäisyyttä ja toinen yrittää uida siihen takaisin väkisin.

Frendi on vähän kuin tunkeilija jota yrittää työntää pois ja hän ui siihen väkisin vaatimuksineen takas.

Ihan kuin olisin aloituksen kirjoittanut, todellakin kokemusta. Omalla kohdalla liika kiltteys ja toisten auttaminen kääntyi itseä vastaan, kun omat voimat loppui ja olisin ollut itse avun tai edes kuuntelijan tarpeessa ei ollutkaan ketään ympärillä. Ja siihen loppui kiltteys. Nykyään elämä huomattavasti helpompaa kun ei tarvitse kantaa puolta maailman murheista. Joskus vaikea hyväksyä ettei ole itse sen arvoinen kenellekään, että saisi tukea.

Ne koettaa kepillä jäätä ja katsoo oletko sanojesi takana vai edelleen taivuteltavissa. Tulikoe.

Minulla on ollut tapana vetää puoleeni hyväksikäyttäjiä. Jotenkin he ovat nähneet typerän kilttiyteni ja sen, että olen huono pitämään puoliani. Olen ollut olkapää tuntikausien terapiapuheluissa, taksikuski, rakentaja, siivooja, ompelija ja pitkän päälle ani harvoin seuralainen, jonka kanssa olisi haluttu viettää aikaa ilman muita tarkoitusperiä. Jälkeenpäin on noloa huomata, kuinka minua on vedätetty pariskuntien ja jopa pienempien porukoiden voimin. Pari ihmistä on hakeutunut minun tuttavuuteeni vain saadakseen tuntea ylemmyyttä.

Nelikymppisenä otin itseäni niskasta kiinni ja päätin, että jokainen yksipuolinen ihmissuhde saisi jäädä. Jäivät kaikki. Jättämiskeinona oli se, mikä nykyään kai tunnetaan ghostauksena; ei minusta edelleenkään ollut kohtaamaan erimielisyyksiä tai moitteita. Lopetin yhteydenpidon selityksittä, ja reaktiot olivat mielenkiintoisia. Kaikkein pahimmin tuohtunut ihminen soitteli kymmeniä puheluita siskolleni ja vaati saada tietää, miksi kohtelin häntä tuolla tavalla (sisko kieltäytyi ottamasta mitään kantaa asioihin). Sähköpostejakin tuli, mutta niitä en lukenut; viimeisen, kaverini miehen sähköpostista lähetetyn viestin otsikkona oli "SINÄ!!!!!!"", eikä tosiaan tehnyt mieli lukea tai kommentoida. Toinen pöyristynyt ihminen, joka kävi satunnaisesti työpaikallani työasioissa, yritti mustamaalata minua kollegoideni silmissä. Muut soittivat yhden tai kaksi kertaa, mutta kun en vastannut, antoivat helposti periksi. Jokunen yritti pitkän aikaa myöhemmin verestää tuttavuutta, mutta on kurjaa huomata, että seuraa ei kaivattu, vaan oli esimerkiksi kuljetuksen tarvetta tai takista vetoketju rikki.

Nyt toistakymmentä vuotta myöhemmin minulla ei edelleenkään ole kavereita. Olisi kiva, jos niitä olisi, mutta olen edelleen ihmisten silmissä mielenkiintoinen vain siinä mielessä, että olen autoileva sinkku ja kätevä käsistäni. Ja hyvä kuuntelija. Ehkä luen ihmisiä väärin, mutta olkoon se hinta siitä, että en enää halua käydä läpi ihmissuhteista eroon rimpuilemisen hankaluuksia.

Minulla oli ystävä joka tuki minua kasvussani omaksi itsekseni ja kuunteli sekä auttoi minua murheissani. Tämä oli vastavuoroista: autoin ystävääni useasti ihan vaan esim. kuuntelemalla hänen työhuoliaan sekä perheasioitaan. Kunnes siirryin vuorotyöhön enkä ollutkaan enää käytettävissä muutaman tunnin mittaisiin maratonpuheluihin yms... viimeksi kun tapasin ystäväni hän käyttäytyi huonosti minua kohtaan eikä pyytänyt anteeksi saati pahoitellut omaa käytöstään (niille joita kiinnostaa mitä tämä ihminen teki: järjesti itselleen tahallaan myöhästymisen tapaamisestamme ja kuvitteli että odotan häntä vaikka kuinka pitkään).

Tämän viimeisen tapaamisen jälkeen totesin että hauskaa oli mutta minulle riitti. Aion häipyä tämän ihmisen elämästä pikkuhiljaa - nyt se on helppoa koska koronan vuoksi on paljon rajoituksia. Suosittelen samaa muillekin joilla on samanlaisia "ystäviä"!

Itse olin se ystävä, joka kuunteli huolet ja murheet. Auttoi kun apua tarvittiin. Tuki ja kuunteli. Iloitsin toisen hyvistä asioista. Minun ystäväni kyllä kuunteli minuakin. Ja kuvittelin pitkään ystävyyden olevan vastavuoroista. Mutta tein huomion, että tälle ystävällä oli tapana tarttua niihin ikävämpiin asioihin elämässäni. Hän sivuutti hyvät ja iloiset asiat. Esimerkiksi kun olin ollut työttömänä ja pääsin opiskelemaan uutta alaa. Hän keksi kaikki huonot puolet. Keskittyi siihen, että en ollut hakemisesta huolimatta työllistynyt työttömyysjaksolla. Kun löysin eron jälkeen uuden kumppanin. Hän keksi miehestä tapaamatta huonoja puolia. Muistutti erostani, kuinka miesmakuni nyt oli mitä on. Minun järjestämät menot saattoi sivuuttaa ihan vain sillä, että ei huvita. Oikeasti elämä muuttui paljon mukavammaksi, kun en enää yrittänyt. Vaan pistin elämässäni kaiken muun tämän "ystävyyden" edelle. Vähän aikaa tuli näitä kyselyjä, olenko unohtanut hänet. Ja näemmekö enää ollenkaan. Nykyään olemme hyvän päivän tuttuja.