Lue keskustelun säännöt.
Mikä siinä on kun ihminen jota on totuttu pitämään aina saatavilla, kynnysmattona ja huolien kuuntelijana ja
06.12.2020 |
muita kannattelevana, päättääkin ottaa oman elämänsä haltuun ja elää oman näköistä elämää joka rikkoo yleisiä normeja (ei laittomia), niin maailma hänen ympärillään menee sekaisin.
"Et voi tehdä noin", "Sulla on paha olla", "Mikä sulla on".
Nimim. Kokemusta on
Kommentit (28)
Tein tuon.
Sain kuulla olevani ihan omituinen.
Eli normaalia kai on olla aina toiminnaltaan samanlainen, olipa sitten vaikka sarjamurhaaja.
En minäkään tee nykyään mitään laitonta, mutta teen mitä huvittaa muiden mielipiteistä välittämättä. Se vasta röyhkeää onkin, jos ei ole kynnysmatto aina pyydettäessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muille tulee turvattomuuden tunne. Kenties ainoa heidän tuntema tasapainoinen ihminen tekee elämänmuutoksen heidän mielestä outoon suuntaan.
No tietysti harmittelevat sitä, kun tärkeä tukihenkilö ei olekaan enää heidän käytettävissään. Mulle kävi samoin, kun löysin elämäni miehen 38-vuotiaana. Sitä ennen olin aina ollut se ikisinkku, joka oli 24/7 ystävien käytettävissä silloin kun heillä oli parisuhdekriisejä. Ja niitä kriisejä oli paljon! Samoin olin näppärä lastenvahti, kun tarvittiin parisuhdeaikaa yms. muuta mukavaa. Toisinaan jopa niin, että vahdin kolmen yhteisen kaverin lapsia samaan aikaan, kun he olivat puolisojensa kanssa teatterissa ja illallisella. Aiemmin teimme tuollaisia illanviettoja yhdessä tyttöporukalla, mutta sittemmin ne muuttuivat tupla- tai tripatreffeiksi ja porukan säälittävä sinkku sitten oli näppärä lastenhoitoapu, oletuksena että eihän sinkulla ole elämää.
Mutta voi että sitä valitusta ja pelottelua, kun tosiaan lähempänä neljääkymppiä löysin ihan huippumiehen. Saman ikäinen kuin minä, komea, fiksu, sporttinen, kohtelias, vastuuntuntoinen, hyvä työpaikka, keskustelutaitoinen jne. Kovasti peloiteltiin ja varoiteltiin "pidä varas, sun sydän särkyy, ei ehkä kannata lähtee tohon, ethän sä edes tunne sitä, mikä sulle on oikein tullu" jne.
Vierailija kirjoitti:
No tietysti harmittelevat sitä, kun tärkeä tukihenkilö ei olekaan enää heidän käytettävissään. Mulle kävi samoin, kun löysin elämäni miehen 38-vuotiaana. Sitä ennen olin aina ollut se ikisinkku, joka oli 24/7 ystävien käytettävissä silloin kun heillä oli parisuhdekriisejä. Ja niitä kriisejä oli paljon! Samoin olin näppärä lastenvahti, kun tarvittiin parisuhdeaikaa yms. muuta mukavaa. Toisinaan jopa niin, että vahdin kolmen yhteisen kaverin lapsia samaan aikaan, kun he olivat puolisojensa kanssa teatterissa ja illallisella. Aiemmin teimme tuollaisia illanviettoja yhdessä tyttöporukalla, mutta sittemmin ne muuttuivat tupla- tai tripatreffeiksi ja porukan säälittävä sinkku sitten oli näppärä lastenhoitoapu, oletuksena että eihän sinkulla ole elämää.
Mutta voi että sitä valitusta ja pelottelua, kun tosiaan lähempänä neljääkymppiä löysin ihan huippumiehen. Saman ikäinen kuin minä, komea, fiksu, sporttinen, kohtelias, vastuuntuntoinen, hyvä työpaikka, keskustelutaitoinen jne. Kovasti peloiteltiin ja varoiteltiin "pidä varas, sun sydän särkyy, ei ehkä kannata lähtee tohon, ethän sä edes tunne sitä, mikä sulle on oikein tullu" jne.
Sun rooli oli pönkittää kavereittesi elämää. Miten teidän ystävyyden kävi?
Niin olit pönkittänyt kavereita. Miten he pärjää nykyään jos kukaan ei pönkitä heitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pönkitettävät ei varmasti pärjää ilman.
Vierailija kirjoitti:
No tietysti harmittelevat sitä, kun tärkeä tukihenkilö ei olekaan enää heidän käytettävissään. Mulle kävi samoin, kun löysin elämäni miehen 38-vuotiaana. Sitä ennen olin aina ollut se ikisinkku, joka oli 24/7 ystävien käytettävissä silloin kun heillä oli parisuhdekriisejä. Ja niitä kriisejä oli paljon! Samoin olin näppärä lastenvahti, kun tarvittiin parisuhdeaikaa yms. muuta mukavaa. Toisinaan jopa niin, että vahdin kolmen yhteisen kaverin lapsia samaan aikaan, kun he olivat puolisojensa kanssa teatterissa ja illallisella. Aiemmin teimme tuollaisia illanviettoja yhdessä tyttöporukalla, mutta sittemmin ne muuttuivat tupla- tai tripatreffeiksi ja porukan säälittävä sinkku sitten oli näppärä lastenhoitoapu, oletuksena että eihän sinkulla ole elämää.
Mutta voi että sitä valitusta ja pelottelua, kun tosiaan lähempänä neljääkymppiä löysin ihan huippumiehen. Saman ikäinen kuin minä, komea, fiksu, sporttinen, kohtelias, vastuuntuntoinen, hyvä työpaikka, keskustelutaitoinen jne. Kovasti peloiteltiin ja varoiteltiin "pidä varas, sun sydän särkyy, ei ehkä kannata lähtee tohon, ethän sä edes tunne sitä, mikä sulle on oikein tullu" jne.
Tää on järkkyä.
Henkisten meni pitämään hauskaa ja sinä jäit lapsen vahdiksi.. vaihtoon tuollaiset ” ystävät”. Aika kuspäistä menoa- muutenkin olet yksin ja tuossahan se korostuu. Ei he sinua kauheasti arvostaneet, hyväksikäyttibät suoraan sanottuna. Toivottavasti olet löytänyt uusia ystäviä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omituiseksi pönkitettävät alkaa kutsua kun pönkittäjä lähtee. Näin tapahtuu semmoisissa suhteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tietysti harmittelevat sitä, kun tärkeä tukihenkilö ei olekaan enää heidän käytettävissään. Mulle kävi samoin, kun löysin elämäni miehen 38-vuotiaana. Sitä ennen olin aina ollut se ikisinkku, joka oli 24/7 ystävien käytettävissä silloin kun heillä oli parisuhdekriisejä. Ja niitä kriisejä oli paljon! Samoin olin näppärä lastenvahti, kun tarvittiin parisuhdeaikaa yms. muuta mukavaa. Toisinaan jopa niin, että vahdin kolmen yhteisen kaverin lapsia samaan aikaan, kun he olivat puolisojensa kanssa teatterissa ja illallisella. Aiemmin teimme tuollaisia illanviettoja yhdessä tyttöporukalla, mutta sittemmin ne muuttuivat tupla- tai tripatreffeiksi ja porukan säälittävä sinkku sitten oli näppärä lastenhoitoapu, oletuksena että eihän sinkulla ole elämää.
Mutta voi että sitä valitusta ja pelottelua, kun tosiaan lähempänä neljääkymppiä löysin ihan huippumiehen. Saman ikäinen kuin minä, komea, fiksu, sporttinen, kohtelias, vastuuntuntoinen, hyvä työpaikka, keskustelutaitoinen jne. Kovasti peloiteltiin ja varoiteltiin "pidä varas, sun sydän särkyy, ei ehkä kannata lähtee tohon, ethän sä edes tunne sitä, mikä sulle on oikein tullu" jne.
Sun rooli oli pönkittää kavereittesi elämää. Miten teidän ystävyyden kävi?
Edelleen ystäviä mutta vähemmän tekemisissä. Ja he ovat edelleen ihmeissään, ettei miehestä paljastunut mitään epäilyttävää vaan on huipputyyppi edelleenkin.
Siinä menee usein ystäväpiiri uusiksi, kun ei enää suostu toimimaan noin, tai haluaa vastavuoroisuutta. Ovat tottuneet liian hyvään ja pitävät itsestäänselvänä, kun tulee oma tahto ja rajat kauhistuvat sitten näitä terveitä merkkejä. Oikea ystävä kestää kasvun ja muutoksen, jopa kannustaa siihen, ei estä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tietysti harmittelevat sitä, kun tärkeä tukihenkilö ei olekaan enää heidän käytettävissään. Mulle kävi samoin, kun löysin elämäni miehen 38-vuotiaana. Sitä ennen olin aina ollut se ikisinkku, joka oli 24/7 ystävien käytettävissä silloin kun heillä oli parisuhdekriisejä. Ja niitä kriisejä oli paljon! Samoin olin näppärä lastenvahti, kun tarvittiin parisuhdeaikaa yms. muuta mukavaa. Toisinaan jopa niin, että vahdin kolmen yhteisen kaverin lapsia samaan aikaan, kun he olivat puolisojensa kanssa teatterissa ja illallisella. Aiemmin teimme tuollaisia illanviettoja yhdessä tyttöporukalla, mutta sittemmin ne muuttuivat tupla- tai tripatreffeiksi ja porukan säälittävä sinkku sitten oli näppärä lastenhoitoapu, oletuksena että eihän sinkulla ole elämää.
Mutta voi että sitä valitusta ja pelottelua, kun tosiaan lähempänä neljääkymppiä löysin ihan huippumiehen. Saman ikäinen kuin minä, komea, fiksu, sporttinen, kohtelias, vastuuntuntoinen, hyvä työpaikka, keskustelutaitoinen jne. Kovasti peloiteltiin ja varoiteltiin "pidä varas, sun sydän särkyy, ei ehkä kannata lähtee tohon, ethän sä edes tunne sitä, mikä sulle on oikein tullu" jne.
Tää on järkkyä.
Henkisten meni pitämään hauskaa ja sinä jäit lapsen vahdiksi.. vaihtoon tuollaiset ” ystävät”. Aika kuspäistä menoa- muutenkin olet yksin ja tuossahan se korostuu. Ei he sinua kauheasti arvostaneet, hyväksikäyttibät suoraan sanottuna. Toivottavasti olet löytänyt uusia ystäviä!
Juu oli jo silloin ja on edelleen muitakin ystäviä kuin tuo vanha kaveripiiri. :)
Samaa mieltä tuosta, että ovat pitäneet sinua egonpönkittäjänä ja nyt ovat kauhuissaan siitä, miten voivat tuntea itsensä hyviksi tyypeiksi ilman sitä ikuista altavastaajaa. Tuollaiset "sulla on paha olla" -kommentit ovat pelkkää manipulointia, eivät he sinun voinnistasi oikeasti välitä vaan haluavat sinut takaisin ruotuun. Onnittelut oman elämän haltuunotosta ja ihanaa näköistäsi tulevaisuutta - mieluiten aidosti sinusta pitävien ja sinua tukevien ihmisten ympäröimänä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun kynnysmatto alkaa vahvistua, suurin virhe on kun kynnysmatto hakee tukea juuri niiltä kiusaajiltaan. Juuri niiltä mistä sitä tukea ei tule.
Eli juuri kiusaajille juuri ei pidä itsenäistymisestä ilmoittaa.
Hallinta alkaa omasta puhelimesta. Vaikka kuinka näppejä polttelisi, et vastaa. Joskus juuri se puheääni menee jotenkin aivoihin ja sillä voi ohjailla. Olen havainnut että niitä vähätteleviä tuhahduksia ym ei voi välittää viestillä, joten laittakoon viestiä vain. Jätät sitten vastailematta tai vastaat kun itsellesi sopii, että ei enää kiinnosta. Eikä sitten enää kiinnosta. Kiusaaja voi vielä yrittää ovellesi kolkuttamaan, varsinkin jos tietää että sinulla on jotain omaa uutta. Esim olet matkalle lähdössä tai muita kavereita käymässä. Ensireaktio niiltä on sekava, mutta painukoot hiiteen. Sulle AP ja muut entisten kynnysmattojen sävellahja: kukaan tai mikään ei enää kävele ylitsesi.
Tämän takia en ole suostunut liittymään facebookiin enkä liity. Kaikki minua sinne kinuavat ja painostavat ovat heitä, joille kelpaan yleisöksi ja seinäruusuksi, jonka rinnalla voivat itse loistaa. Sama meno jatkuisi facessa aivan satavarmasti, ehkä joskus joku voisi vähän niin kuin säälistä kommentoida jotain kivaa. Osa todennäköisesti saattaisi ruveta pilailemaan ja pätemään kustannuksellani, jotta voisivat näyttää muille olevansa cooleja ja nokkelia. Ja ihan aikuisista, yli kolmekymppisistä ihmisistä on kyse.
Minulla on myös ystäviä, jotka ovat facebookissa mutta joilla ei ole mitään tarvetta yrittää saada minuakin sinne. Pidämme yhteyttä muilla keinoin ja näppärästi on sujunut. Mielenkiintoista kyllä, että nämä ystävät ovat heitä, jotka kohtelevat minua samanvertaisena ihmisenä ja ovat iloisia ja tyytyväisiä siitä, mikäli minulla menee elämässä hyvin.
Kollega arvosteli töissä jatkuvasti työtäni todella ilkeään sävyyn. Kun sitten kyllästyttyäni vastasin samalla mitalla takaisin, minusta tehtiin kantelu esimiehelleni - en kuulemma kestä palautetta. Siitä alkoi sitten systemaattinen pihallesavustaminen, jota kestin puoli vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Siinä menee usein ystäväpiiri uusiksi, kun ei enää suostu toimimaan noin, tai haluaa vastavuoroisuutta. Ovat tottuneet liian hyvään ja pitävät itsestäänselvänä, kun tulee oma tahto ja rajat kauhistuvat sitten näitä terveitä merkkejä. Oikea ystävä kestää kasvun ja muutoksen, jopa kannustaa siihen, ei estä.
Minulla meni välit kahden pitkäaikaisen ystävän kanssa, kun vihdoin aloin ajatella ensin itseäni enkä ollutkaan aina käytettävissä. Akuun tuntui tosi pahalta, mutta ymmärsin sitten, että ns. ystävyys oli tuntunut pahalta jo pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Kun kynnysmatto alkaa vahvistua, suurin virhe on kun kynnysmatto hakee tukea juuri niiltä kiusaajiltaan. Juuri niiltä mistä sitä tukea ei tule.
Eli juuri kiusaajille juuri ei pidä itsenäistymisestä ilmoittaa.
Hallinta alkaa omasta puhelimesta. Vaikka kuinka näppejä polttelisi, et vastaa. Joskus juuri se puheääni menee jotenkin aivoihin ja sillä voi ohjailla. Olen havainnut että niitä vähätteleviä tuhahduksia ym ei voi välittää viestillä, joten laittakoon viestiä vain. Jätät sitten vastailematta tai vastaat kun itsellesi sopii, että ei enää kiinnosta. Eikä sitten enää kiinnosta. Kiusaaja voi vielä yrittää ovellesi kolkuttamaan, varsinkin jos tietää että sinulla on jotain omaa uutta. Esim olet matkalle lähdössä tai muita kavereita käymässä. Ensireaktio niiltä on sekava, mutta painukoot hiiteen. Sulle AP ja muut entisten kynnysmattojen sävellahja: kukaan tai mikään ei enää kävele ylitsesi.
Tuo on totta.
Ymmärrän. Joskus liika on liikaa. Pitää alkaa pitää puoliansa, koska läheskään kaikki ihmiset eivät osaa arvostaa mukavaa ja kilttiä ihmistä. Tsemppiä!