Lue keskustelun säännöt.
Ystävä joka puhuu vain itsestään - Mitä tehdä?
06.12.2020 |
Ystäväpiiriini kuuluu puhelias ja sosiaalinen ihminen. Niin puhelias, että seurassa eivät muut tahdo saada suun vuoroa, kun hän vuolaasti puhua pälättää ja perusteellista kautta rantain selostaa. 99% ajasta hän puhuu itsestään. Yleensä ja etenkin parin viinilasin jälkeen hän selostaa tiettyjä samoja juttuja (oma terveys, suhde siskoon, tietyt haasteet lapsen kanssa, oma parisuhde...), jotka on käsitelty jo todella monta kertaa. Jos joku yrittää vaihtaa puheenaihetta, ystäväni malttaa kuunnella muutaman lauseen ja kääntää sitten taas puheen itseensä. Hän ei juuri koskaan kysy muiden kuulumisia ja jos kysyy, huomaan ettei hän jaksa kuunnella vastausta. Keskustelu ei ole keskustelua ja vuorovaikutusta, vaan hiukan kärjistetysti sanottuna monologin kuuntelemista.
Olen tapaamisten jälkeen väsynyt ja ärtynyt. Välirikko ei tule kyseeseen, sillä asumme lähekkäin ja meillä on sama tiivis ystäväpiiri.
Miten tällaisen ihmisen kanssa pitäisi toimia?
Kommentit (84)
Mun seuraani pesiytyi energiasyöppö, joka keskeyttää, kun puhun ja aloittaa lauseensa "Joo, minäkin" ja jatkaa monotonista puhetta, mikä saattaa viikkotolkulla koskea hänen haaveilemiaan huonekaluja, sairauksia joita luulee potevansa etc. Hän ei edes noteeraa, mitä sanon ja mistä puhun. Viimeksi puhuin hänelle piruuttani ihan höpöjä, suurinpiirtein että taloni räjäytetään huomenna. Ei mennyt jakeluun, vaan hän alkoi kailottaa monologiaan. Nykyään vastaan puhelimeen vain mustan huumori ni vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On myös rasittavaa olla seurassa, missä toinen ei oma-aloitteisesti osaa kertoa mitään. On kiusallista lypsää tietoja ja itse koen sen jotenkin epäkohteliaana uteluna. Kerron avoimesti omista asioistani ja ajattelen, että se kannustaa myös toista osapuolta avautumaan? Toki yritän muistaa antaa tilaa ja kuunnella.
Mutta joskus toinen osapuoli vain alistuu passiivisen kuuntelijan rooliin ja silloin itselleni tulee tunne että täytyy ylläpitää keskustelua. Ehkä voin testata sitä, että olen vain hiljaa niin kauan että toinen alkaa puhua? Hyvä idea! Kokeillaan.
Pelkään kuitenkin, että joidenkin ystävien kohdalla tulee aika kiusallista. Ja hiljaista.
Toiset on parempia puhumaan ja toiset kuuntelemaan. Eläköön erilaisuus!
On myös aika rasittavaa olla sellaisen henkilön seurassa, joka puhuu itsestään lakkaamatta, eikä toiselle anneta sitä kertomisvuoroa. En ole hiljainen ihminen ja saan kyllä yleensä suunvuoron. Minulla on kuitenkin kolme sellaista kaveria tai pikemminkin tuttavaa, joiden kanssa vastavuoroinen keskustelu on yksinkertaisesti mahdotonta.
Tässä tilannekuvaus hieman kärjistäen. Jos - huom. jos - edes yrittäisin kertoa jostain asiastani, on ulkona hyppivä sammakkokin minua mielenkiintoisempi. Katse suuntautuu ulos ja korvat ovat kuin suljetut. Samassa puheenaihe vaihtuu lennossa kaverin asiaan. Tyyppi ei ota mitään kantaa tai sanoo korkeintaan; joo, mutta.... ja sitten se oma papatuksensa taas alkaa. Olen eräänkin kerran todennut, että jos olen jonkun asian onnistunut jollakin kohtaa vahingossa livauttamaan, niin se on todella ohitettu suvereenisti. Ei korvan lotkautusta, saati että asia olisi jäänyt mieleen. Esimerkkinä, ehkä pahimpana; "Jaa, koskas sun sisares on kuollu" . Tai jos vaikkapa totean, että jalkani katkesi ja olen sairaalassa, niin sitten tulee taas tarinaa kuin Vanajasta vettä siitä, kuinka on joo taatusti paljon paskemmin asiat kuin sulla. Että se siitä empatiasta. Tämä tarina on tosi.
Tunnen nämä tyypit ja tiedän, mitä se kanssakäyminen heidän kanssaan on. Osaan suojella itseäni, vaikka noita vuodatuksia kuuntelenkin ajoittain. En heitä inhoa millään lailla. Jokaisella heistä on oma tarinansa, joka on johtanut tuommoiseen käytökseen. Esimerkiksi yksinäisyys. Heillä ei ole voimavaroja toisen kuuntelemiseen, niin se varmaan on. Haluan uskoa niin.
Toisinaan kyllä silti väsyttää, sitä en kiellä. Ihan joka kerta en vastaa puhelimeen, jos siltä tuntuu. Tai kerron, että en nyt jaksa lähteä kahville, on ollut tässä niin paljon yhtä ja toista. Katsotaan joskus toisen kerran sitten. Elämä on.
Selkeä Kouvolalainen ekstrovertti
Vertaa Adeleen. Haastattelussa Adele mainitsi että kun hän itki pitkään avioeroaan, ystävä huomautti että hänen miehensä on kuollut. Ilmeisesti auttoi Adelea vaikka yhä avioerostaan kärsikin.