Lue keskustelun säännöt.
Miksi minun kokemaani AINA vähätellään?
21.04.2014 |
Tilanteeni on sellainen, että olen adoptoitu ja kumpikaan suku, ei biologinen eikä adoptiosuku välitä. Adovanhempani erosivat kun olin teini-iän kynnyksellä ja koen, että jäin tuolloin täysin yksin ja ilman tukea. Olen jo kolmenkympin kynnyksellä, ja ainoat ihmiset joihin pidän yhteyttä enää ovat isäni ja serkkuni.
Olen aivan rikki tämän asian kanssa. Kaipaan hyväksyntää, kaipaan sellaista suvun tuomaa turvaa. Kun muutama vuosi sitten nostin kissan pöydälle, aiheutin niin paljon mielipahaa muille, että minuun katkaistiin välit. Isäni on uusissa naimisissa ja hänen vaimonsa ja tämän lapset vihaavat minua.
Olen sellainen "ei kenenkään lapsi". Ei ollut adosukuni asia, mitä minulle kuului, ja bioäiti on kieltänyt koko olemassaoloni. Vanhempien eron jälkeen olin näkymätön aivan jokaiselle.
Nykyään minun on vaikea kiintyä ihmisiin, ja siitäkin saan paskaa niskaani. Aina minulle ollaan vihaisia. MIksi?
Kommentit (29)
Aikuisten vastuulle kuuluu lapsesta huolehtiminen ja olet kokenut kovia ja heidän tulisi varmistaa hyvinvointisi kriisitilanteissa ja heidän olisi tullut tehdä paljon työtä sekä omien asenteidensa että muun suvun kanssa että he hyväksyisivät ja rakastaisivat sinua yksilönä eikä "vain" otto/kasvatti-olentona sekä ymmärrystä tilanteellesi varsinkin kun eivät ole ilmeisesti tehneet heille kuuluvaa kasvatustyötä ja pitää sinua täysivaltaisena sukuun kuuluvana ihmisenä.
Menneisyydelle ja sen tapahtumille ei juurikaan mitään voi mutta heille tulisi osoittaa ja heidän tulisi myöntää erheet kasvatuksessasi ja huolenpidossasi sekä tehdä välittömät korjausliikkeet vaikka sitten perheterapian tai yksilöterapian kautta jos koet siihen syytä ja tarvetta..tällaista tämä voi vaan valitettavasti olla; eihän kukaan halua tulla torjutuksi ja parasta olisi jos saisit purkaa asiaa vertaisryhmässä tms. sillä selvittämättömät, mieltä painavat asiat voivat mahdollisesti kehittyä masennukseksi ja se taas ei ole elämän tarkoitus.
Et vastaa sukulaisesti käytöksestä eikä sinua voida pitää vastuullisena miten sinua on kohdeltu mutta vuorovaikutus on tärkeää ja ydin asioiden selvittelyssä; aloittaisin ulkopuolisen ihmisen kanssa joka neuvoo ja tukee sinua jos suvusta ei kerran siihen ole.
Paljon voimia ja valoa tulevaisuuteesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta sinä jäät vellomaan näihin ikäviin juttuihin. Sinua on kohdeltu väärin, etkä tule saamaan hyväksyntää. Okei. Ymmärretty.
Niin mutta sinua on kohdeltu julmasti!!!! Ok, ymmärretty.
Niin mutta kaipaisin hyväksyntää! Ok, sekin ymmärretty.
Niin mutta kukaan ei soita minulle?! Ok, miksiköhän?
En tiedä mutta minä en varmasti soita niille! Ok, miksi?
No ei ole minun tehtävä, itse eivät old välittäneet minusta!! Ok, mutta ymmärrätkö että aikuisten ihmisten väliset suhteet ovat vastavuoroisia?
En soita! Ok.
Enkä etene elämässäni, muiden täytyy tajuta kuinka väärässä he olivat!! Olin lapsi!
Joi, mutta kuten tästä ketjusta olet jo huomannut, et ole ainoa joka vastaavaa on kokenut. Sen sijaan että tarttuisit vertaistukeen, menisit terapiaan tai tekisit asiasi eteen jotain sinä vain vaadit, uhmaat ja syyllistät. Pyörit omassa paskassasi.
Anteeksi että sanon näin, mutten ihmettele miksi yhteydenpito on jäänyt vähälle.
Luin tämän ketjun läpi ja mieleen tuli, että ihmiset taitavat yleensä olla aika laiskoja käsittelemään ikäviä asioita. Luultavasti siksi he eivät viitsi hoitaa tätä asiaa kanssasi, ap. Joten koeta ajatella jotenkin niin, ettei elämäsi ole enää heistä riippuvainen. Olet nyt oma pomosi, voit nauttia siitä ja etsiä ystäviä muualta.
Sukulaisuus on yhdentekevää, pelkkää geneettistä lottoa. Ystävät ja puoliso on valittu itse, he ovat oikeasti arvokkaita. Älä roiku menneessä vaan tee elämästä rohkeasti itsesi näköinen.
Lakkaa odottamasta, että ihmiset, jotka eivät ole ennenkään ymmärtäneet, ymmärtäisivät. Rankkaa, mutta kulutat itsesi, jos murehdit sitä, että joku vähättelee kokemaasi. Etsi oikeasti läheisesi ihan muualta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 12:06"]
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 12:00"]
Heitä tuo marttyyrinviitta niskasta ja kutsu vaikka muutama sukulainen luoksesi kyläilemään. Ala luomaan suhteita uudestaan jos ne ovat katkenneet.
[/quote]
Sanoin jo, että en aio tehdä näin. En näe enää mitään syytä. Miksi he eivät ole koskaan pitäneet minuun yhteyttä?
Jos minulla olisi sisaruksia, heidän lapsensa olisivat minulle tärkeitä. Minä en ole tärkeä en adosuvussa enkä biosuvussa kenellekään. Se on minun ristini ja se joskus tuntuu todella pahalta, kuten tänään. Mutta toisten kanssa puhuessa koen etten saisi tuntea näin, vaan että olen itse lapsesta lähtien ollut vastuussa siitä, miten yksin olen jäänyt. Se tuntuu kamalan väärältä.
Minulla ei ole sellaista omaa aikuista ollenkaan. Vaikka isä on elämässäni mukana, hän on melko etäinen. Hänellä on vaikea asema äitipuolen ja minun välissä. Tekee mieli luovuttaa hänenkin suhteen. Antaa olla, olen yksin sitten. Ystäviä minulla on muutama, ja huomaan kun tapaan heidän vanhempiaan, miten varautunut olen heidän seurassa. Minusta katsottuna aikuiset ihmiset (eli vanhempieni ikäiset) ovat aina kohdelleet minua etäisesti ja jopa julmasti. Edelleen pelkään "aikuisia". En kyllä haluaisi, mutta pelkään. Ap.
[/quote]
Ongelmasi on sellainen että sitä on vaikea ymmärtää jos ei ole itse kokenut mitään samanlaista ja siksi siitä ei kukaan oikein halua edes kuunnella. Minulla on ollut myös tuollainen mihinkään kuuulumattomuuden ja hylätyn lapsen ja nuoren suuri suru - kutsun sitä nimenomaan suruksi. Olen vuosien varrella itse hoitanut itseäni mielikuvilla ja aikuistuttuani perustin oman perheen aika nopeasti ja keskityin täysin omaan perheeseeni ja jotenkin minä 'paranin'. Mieheni ansaitsee suuret kiitokset ymmärryksestä ja jatkuvasta vakuuttelustaan että onhan minulla on hänet.
Olen pyrkinyt ymmärtämään tapahtumat ja ymmärtänytkin esimerkiksi sen että kohteluni ei johtunut minusta vaan minun sijassani kuka tahansa olisi saanut saman kohtelun. Minusta olisi voinut tulla katkera, mutta ei tullut, koska halusin elämän. Myöhemmin elämääni on tullut myös paljon sukulaisia, mutta tuskinpa he olisivat tulleet jos minulla olisi mennyt huonosti tai jos olisin ajatellut että he ovat minulle jotakin velkaa.
Opettele rakastamaan itseäsi, siitä se parempi loppuelämä voi saada alkunsa.
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 12:28"]Sukulaisuus on yhdentekevää, pelkkää geneettistä lottoa. Ystävät ja puoliso on valittu itse, he ovat oikeasti arvokkaita. Älä roiku menneessä vaan tee elämästä rohkeasti itsesi näköinen.
[/quote]
Tämä on todella hyvä neuvo, ap. Toivon, että pohdit tulevaisuuttasi tästä näkökulmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 12:15"]
Minusta sinä jäät vellomaan näihin ikäviin juttuihin. Sinua on kohdeltu väärin, etkä tule saamaan hyväksyntää. Okei. Ymmärretty.
Niin mutta sinua on kohdeltu julmasti!!!! Ok, ymmärretty.
Niin mutta kaipaisin hyväksyntää! Ok, sekin ymmärretty.
Niin mutta kukaan ei soita minulle?! Ok, miksiköhän?
En tiedä mutta minä en varmasti soita niille! Ok, miksi?
No ei ole minun tehtävä, itse eivät old välittäneet minusta!! Ok, mutta ymmärrätkö että aikuisten ihmisten väliset suhteet ovat vastavuoroisia?
En soita! Ok.
Enkä etene elämässäni, muiden täytyy tajuta kuinka väärässä he olivat!! Olin lapsi!
Joi, mutta kuten tästä ketjusta olet jo huomannut, et ole ainoa joka vastaavaa on kokenut. Sen sijaan että tarttuisit vertaistukeen, menisit terapiaan tai tekisit asiasi eteen jotain sinä vain vaadit, uhmaat ja syyllistät. Pyörit omassa paskassasi.
Anteeksi että sanon näin, mutten ihmettele miksi yhteydenpito on jäänyt vähälle.
[/quote]
Tässä huomaa ihmisten ivallisuuden.
[quote author="Vierailija" time="21.04.2014 klo 12:04"]
En ole varma mutta taidat kuulua samaan sukuun kuin minä. Ja jos näin on niin ongelmana ei todellakaan ole adoptio tms, vaan se että kukaan ei jaksa jatkuvasti kuunnella sitä "minulla on oikeus tähän" ja "minulla on ollut vaikeaa niin minua pitää sääliä ja tehdä niin kuin haluan". Kukaan ei jaksa kuunnella sitä kuinka sinulla on aina ollut vaikeampaa kuin muilla ja kuinka sinulla on aina oikeus ottaa ja ottaa, saada ja saada. Mutta koskaan sinulla ei ole velvollisuutta antaa mitään takaisin. Koska sinulla on ollut vaikeaa, vaikeampaa kuin kenelläkään muulla koskaan ikinä ja muiden ongelmat ovat siksi sinulle merkityksettömiä. Ole vähemmän itserakas ja itsekeskeinen.
[/quote]
Minä en ole koskaan valittanut heille ääneen tällaista. Minä olen ollut kohtelias mutta jo teininä hyvin etäinen. En ole itse ottanut adoptiota esiin koskaan, vaan se on tullut muiden suusta.
En ole henkilö, josta puhut. Ap.