Löysin unelmamiehen netistä, tapaaminen livenä pelottaa!
Erosin jonkin aikaa sitten edellisestä, pitkästä suhteesta, ja nyt tuntuisi siltä, että olen valmis jatkamaan eteenpäin. Selailin vähän leikillään deitti-ilmoituksia netistä, ja yksi ilmoitus jäi erityisesti mieleen. En heti vastannut siihen, mutta yksi baari-ilta sinkkukavereiden kanssa (ja millaisia miehiä baarissa yleensä tuleekaan kohdattua!) ja yhdet pieleenmenneet treffit saivat aikaan sen, että päätin etsiä ilmoituksen uudelleen käsiini ja vastata jotain, sillä ajattelin, että mikä nyt olisi kamalinta, mitä voisi tapahtua. Että mies ei oikeasti olisikaan niin ihana kuin ilmoituksen perusteella voisi olettaa? Aika ällöjä miehiä sitä tulee ihan tosielämässäkin vastaan kuitenkin.
No, kirjoittelin sitten miehelle ja hän vastasi. Kerroin alusta asti hyvin rehellisesti siitä, millainen olen ja mitä olen etsimässä, myös mies on kirjoitellut pitkiä viestejä, ja vaikuttaisi myös kertovan todella yksityiskohtaisesti itsestään ja ajatuksistaan. On pelottavaa, miten täydelliseltä mies oikeasti vaikuttaa, joka viestissä tulee esiin uusia ominaisuuksia ja asioita, joita pidän todella mahtavina. Edes kukaan exäni ei ole ikinä tuossa määrin jakanut yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja ajatuksia siitä, mitä tulevaisuudelta haluaa.
Meidän olisi tarkoitus tavata nyt lähiaikoina ensimmäistä kertaa, ja olen ihan kauhuissani, mitä jos mies ei livenä olekaan ollenkaan sellainen kuin viestien perusteella? Mitä jos hän ei pidäkään minusta? Olen onnistunut kehittelemään kuvan täydellisestä miehestä ja täydellisestä suhteesta hänen kanssaan, että en tiedä, mitä teen, jos tapaaminen "tuhoaa" kaiken.
Hyviä neuvoja ja ajatuksia kaivataan siis!
Kommentit (22)
Ottakaa luuri kouraan ja jutelkaa puhelimessa. Se antaa lisäkäsitystä ihmisestä. Sit jos puhelimessakin tuntuu kaikki hyvälle, niin älkää lykätkö tapaamista pitkään.
Ei siitä mitään tule kuitenkaan :/
No ethän sinä mitään menetäkää jos teillä ei "kipinöikään". Itse olen käynyt 15 netissä tapaamani miehen kanssa treffeillä ja en ole vielä löytänut itselleni oikeaa.
Unohda koko mies. Se on joko narsissi tai ainakin täyssika pettäjä.
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 18:16"]
Ei siitä mitään tule kuitenkaan :/
[/quote]
Siihen vaihtoehtoon haluaisin myös valmistautua :)
-ap
[quote author="melba" time="20.04.2014 klo 18:14"]
Ottakaa luuri kouraan ja jutelkaa puhelimessa. Se antaa lisäkäsitystä ihmisestä. Sit jos puhelimessakin tuntuu kaikki hyvälle, niin älkää lykätkö tapaamista pitkään.
[/quote]
Pitäisi kyllä puhua puhelimessa. Minusta ainakin tuntuu, että pakko oikeasti tavata nyt pian, en nyt ole mitään kirjekaveria etsimässä :)
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 18:20"]
No ethän sinä mitään menetäkää jos teillä ei "kipinöikään". Itse olen käynyt 15 netissä tapaamani miehen kanssa treffeillä ja en ole vielä löytänut itselleni oikeaa.
[/quote]
Jep, minä taas löysin sen jonka kanssa menin naimisiin 3 netissä tapaamani miehen joukosta. Sitäkin sattuu. :)
Puhu puhelimessa tai Skypessä videopuhelu. Sovi tapaaminen julkiselle paikalle, jokin suosittu kahvila tai ravintola. Tehkää treffit vähintään tunniksi, että ehdit muodostaa kuvan ihmisestä, silti sellainen paikka missä voi jutella. Mieti puheenaiheita etukäteen, jos alkaa tuntua siltä, ettei aiheita tile automaattisesti ensitapaamisella.
Itse tapasin miehen maailmanlaajuisessa pelissä. Juttelimme pelissä ja Skypessä, myös videopuheluita. Opimme tuntemaan toisemme todella hyvin, sillä olimme kiinnostuneita toisistamme ja muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä. Viiden kuukauden kuluttua tapasimme viikon ajan. Se oli mielettömän upeaa ja jäi mieleemme lähtemättömästi. Nykyään asumme ulkomailla yhdessä ja taas yksi vuosipäivä tulossa tässä kuussa.
Itselläni oli päättynyt 7 vuoden parisuhde 2kk aiemmin ennen kuin tutustuin avomieheeni, mutta se ei vaikuttanut. Parisuhde oli mennyt alamäkeä jo pitkään ja uusi ihminen vei jalat altani. Olen ikuisesti kiitollinen itselleni, että uskalsin tavata hänet ja lähteä Suomesta hänen luokseen. Eipähän jää mieleen kaihertamaan vanhempana, kun ei uskaltanut. Ja vaikka yhdessä asuminen ja parisuhde ei olisi onnistunut, olisin ainakin kokemusta rikkaampi.
Tapaa hänet, tutustu. Ei ainakaan jää mieleesi pyörimään. Ole rohkea, mutta varovainen.
Vannon käsi sydämellä, että tämä on tositarina, n24.
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 18:57"]

Kiitos kokemuksesi jakamisesta :) kyllä olen sitä mieltä, että ehdottomasti haluan tavata miehen. Onhan se pettymys, jos ei oikeassa elämässä yhtään kemiat kohtaakaan, mutta huonompi vaihtoehto nyt olisi olla tapaamatta ollenkaan.
Tapaa hänet tosiaan naamakain mahdollisimman nopeasti. Tuossa tilanteessa helposti rakentelee unelmien pilvilinnoja ja tietyn ajan päästä aito ihminen ei millään kykene niitä täyttämään. Älä odota salamarakastumista, vaan yritä tutustua toiseen ihmiseen itsenään ja virheineen. Jos hänen seurassa on mukava ja rauhallinen olo, siitä on hyvä jatkaa eteenpäin.
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 18:57"]
Puhu puhelimessa tai Skypessä videopuhelu. Sovi tapaaminen julkiselle paikalle, jokin suosittu kahvila tai ravintola. Tehkää treffit vähintään tunniksi, että ehdit muodostaa kuvan ihmisestä, silti sellainen paikka missä voi jutella. Mieti puheenaiheita etukäteen, jos alkaa tuntua siltä, ettei aiheita tile automaattisesti ensitapaamisella.
Itse tapasin miehen maailmanlaajuisessa pelissä. Juttelimme pelissä ja Skypessä, myös videopuheluita. Opimme tuntemaan toisemme todella hyvin, sillä olimme kiinnostuneita toisistamme ja muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä. Viiden kuukauden kuluttua tapasimme viikon ajan. Se oli mielettömän upeaa ja jäi mieleemme lähtemättömästi. Nykyään asumme ulkomailla yhdessä ja taas yksi vuosipäivä tulossa tässä kuussa.
Itselläni oli päättynyt 7 vuoden parisuhde 2kk aiemmin ennen kuin tutustuin avomieheeni, mutta se ei vaikuttanut. Parisuhde oli mennyt alamäkeä jo pitkään ja uusi ihminen vei jalat altani. Olen ikuisesti kiitollinen itselleni, että uskalsin tavata hänet ja lähteä Suomesta hänen luokseen. Eipähän jää mieleen kaihertamaan vanhempana, kun ei uskaltanut. Ja vaikka yhdessä asuminen ja parisuhde ei olisi onnistunut, olisin ainakin kokemusta rikkaampi.
Tapaa hänet, tutustu. Ei ainakaan jää mieleesi pyörimään. Ole rohkea, mutta varovainen.
Vannon käsi sydämellä, että tämä on tositarina, n24.
[/quote]
Anne? Kuulostaa samalta tarinalta kuin kaverini.
Ihana tarina
Ei kannata. 5 vuoden seurustelun jälkeen huomaat kuitenkin miehessä todella etovia piirteitä. Kuten esim. ei ikinä tajua pistää pytynkantta kiinni. Ja huomaat tuhlanneesi 5 vuotta elämästäsi. :)
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 18:22"]
VMP
[/quote]
Varamiespalvelu?
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 19:11"]
Ei kannata. 5 vuoden seurustelun jälkeen huomaat kuitenkin miehessä todella etovia piirteitä. Kuten esim. ei ikinä tajua pistää pytynkantta kiinni. Ja huomaat tuhlanneesi 5 vuotta elämästäsi. :)
[/quote]
Ei yhtään haittaa, vaikka jättäisi pytynkannen auki, jos on muuten ihana :)
-ap
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 19:21"][quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 19:11"]

Nyt olet ihan väärällä palstalla. Av-mammojen mielestä mies pitää heittää pihalle pienemmästäkin rikoksesta.
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 19:29"]
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 19:21"][quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 19:11"]
Ei kannata. 5 vuoden seurustelun jälkeen huomaat kuitenkin miehessä todella etovia piirteitä. Kuten esim. ei ikinä tajua pistää pytynkantta kiinni. Ja huomaat tuhlanneesi 5 vuotta elämästäsi. :)
[/quote]
Ei yhtään haittaa, vaikka jättäisi pytynkannen auki, jos on muuten ihana :)
-ap
[/quote]
Nyt olet ihan väärällä palstalla. Av-mammojen mielestä mies pitää heittää pihalle pienemmästäkin rikoksesta.
[/quote]
Av:ta olen oppinut, että mies pitää alkuun säilyttää ulkoruokinnassa, ja vasta kovimmilla pakkasilla kokeilla onko sisäsiisti.
[quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 19:10"][quote author="Vierailija" time="20.04.2014 klo 18:57"]
Puhu puhelimessa tai Skypessä videopuhelu. Sovi tapaaminen julkiselle paikalle, jokin suosittu kahvila tai ravintola. Tehkää treffit vähintään tunniksi, että ehdit muodostaa kuvan ihmisestä, silti sellainen paikka missä voi jutella. Mieti puheenaiheita etukäteen, jos alkaa tuntua siltä, ettei aiheita tile automaattisesti ensitapaamisella.
Itse tapasin miehen maailmanlaajuisessa pelissä. Juttelimme pelissä ja Skypessä, myös videopuheluita. Opimme tuntemaan toisemme todella hyvin, sillä olimme kiinnostuneita toisistamme ja muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä. Viiden kuukauden kuluttua tapasimme viikon ajan. Se oli mielettömän upeaa ja jäi mieleemme lähtemättömästi. Nykyään asumme ulkomailla yhdessä ja taas yksi vuosipäivä tulossa tässä kuussa.
Itselläni oli päättynyt 7 vuoden parisuhde 2kk aiemmin ennen kuin tutustuin avomieheeni, mutta se ei vaikuttanut. Parisuhde oli mennyt alamäkeä jo pitkään ja uusi ihminen vei jalat altani. Olen ikuisesti kiitollinen itselleni, että uskalsin tavata hänet ja lähteä Suomesta hänen luokseen. Eipähän jää mieleen kaihertamaan vanhempana, kun ei uskaltanut. Ja vaikka yhdessä asuminen ja parisuhde ei olisi onnistunut, olisin ainakin kokemusta rikkaampi.
Tapaa hänet, tutustu. Ei ainakaan jää mieleesi pyörimään. Ole rohkea, mutta varovainen.
Vannon käsi sydämellä, että tämä on tositarina, n24.
[/quote]
Anne? Kuulostaa samalta tarinalta kuin kaverini.
Ihana tarina
[/quote]
Se on ihana tarina. Juurikin tällä hetkellä tämä ihana mies nukkua tuhisee vieressäni. En ole Anne, mutta ihana kuulla, että hän myös uskalsi tarttua elämän tarjoamaan mahdollisuuteen.
Kun hän tapaa sinut, hän huomaa ettet ole mikään valioyksilö.