Shoppailun jälkeinen masennus - onko tuttua?

Minulle tulee vain silloin, jos olen sallinut itseni ostaa minun mittapuullani kalliita vaatteita.

Koen tuon tunteen pari kertaa vuodessa, sillä välttelen kaikenlaista ostelua. Toisinaan haaveilen jostain hanakinnasta, mutta olen ylpeä itsestäni, kun von jättää ostoksen tekemättä.

Ei ole erityisen tuttu tunne, mutta tiesitkö, että shoppailussa suurimman mielihyvän saavuttaa jo siinä vaiheessa, kun tekee ostopäätöstä ja valinnan? Eli kun olet valinnut sen ihanan vaatteen ja ehkä laittanut sen koriisi, olet saavuttanut niin paljon "shoppailumielihyvää" kuin siitä tulet saavuttamaan, sen jälkeen ei mielihyvä enää lisäänny.

Jos et ole ostamassa jotain oikeasti tarpeellista, joka on "pakko" hankkia, ei hyvän fiiliksen saavuttamiseksi tarvitse oikeasti ostaa. Käyt vaan lopuksi sittenkin viemässä vaatteen takaisin rekkiin kassalle menon asemesta. Itse teen joskus niin, että päätän voivani hakea sen vaatteen tai tavaran seuraavana päivänä, jos vielä himoitsen sitä todella paljon. Yleensä jää hakematta.

Käyn ostoksilla ja saan mielihyvää siitä. Myöhemmin iskee juurikin tämä krapulamainen olotila ja palautan tuotteen kauppaan.

Jos shoppailuhimo iskee, niin saan sen yleensä tyydytettyä ostamalla vaikka sukat tai alushousuja. Jotain mille on kuitenkin tarvetta, mutta hinta on pieni. Näin voin tulla tyytyväisenä kotiin, sain jotain uutta, mutta rahaa meni vain vähän.

Minulle tulee silloin, kun ostan jotain, jota en oikeasti (siis ihan todella, lainkaan) tarvitse. Olen vain halunnut, himoinnut, ja suunnittellut päiväkausia, joskus viikkoja. Sitten himoissani ostan, mutta tavara tai vaate ei kuitenkaan tuo mitään hullua tyydytystä - eiväthän ne koskaan tuo! - ja siitä johtuu tuo krapulamainen olotila. Eli joskus materialle tulee ladattua liikaa odotuksia, vaikka todellinen henkinen mielihyvä tulee aivan muista asioista: perheestä, ystävistä, liikunnasta, luonnosta, onnistumisista, itsensä voittamisesta.

Olen tämän takia koettanut rajoittaa ostamisen ainoastaan siihen, kun todella vakavastitarvitsen jotain. Aina välillä kuitenkin tulee, yleensä stressaavan elämäntilanteen keskellä (jonkinlaisena pakotienä kaiten), kehiteltyä jostain materiasta tuollainen pakkomielteinen himo, ja sitten jälkikäteen koittaa ostoskrapula.