Kaveri syyllistää kun en lähde tapaamaan häntä
Minä elän hyvin eristyksissä, mies ja minä etätöissä. En liiku ihmisjoukoissa kuin pakolliset ruokaostokset ja pyrin käymään kaupoissa hiljaiseen aikaan. Kaverini ei ole yhtä tarkka ja hän myös asuu kimppakämpässä.
Tänään olisi pitänyt lähteä lyhyellä varoitusajalla kahville. Sanoin vain, etten tänään pääse. Sain avautumisviestin, miten en halua tavata häntä ja miten hän tuntee olonsa torjutuksi.
Olen tullut allergiseksi pienellekin syyllistämiselle ja sille, että minun tulisi selitellä tekemisiäni kenellekään. En voi olla vastuussa siitä miltä tämä kaveristani tuntuu.
En aio liikkua minnekään ainakaan ennen kevättä. Pitääkö aikuisen ihmisen ilmoittaa näin?
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa kun muillakin on näitä ongelmia. Minunkin ystävä kutsui minut luokseen. Peruin, koska sain yskän. Hän sanoi, että ei haittaa, voin silti mennä. No en todellakaan mennyt, koska hän tapaa paljon ihmisiä ja ei näköjään välitä onko heillä yskä vai ei. Onneksi jouduin varaamaan koronatestin juuri samalle illalle enkä "päässyt" kylään. Nyt hän on jo luovuttanut minun osaltani eikä ole onneksi kutsunut mihinkään. Otan kontaktien minimoimisen tosissani, koska haluan palata pian normaaliin tai edes syyskuiseen tilanteeseen.
Mikset sinäkään voinut suoraan sanoa että koronatilanteen vuoksi en halua tavata missään tapauksessa nyt. Sitten jos tuon jälkeen hän jatkaa jankkaamista saa jo suutahtaa.
Jotenkin omituista, kaikki tää ahdistuminen ja muu tuntuu johtuvan siitä ettette vaan uskalla sanoa suoraan kantaanne koronaan.
Hän tietää, että olen tarkka koronaohjeista, mutta hän on sitä mieltä, että minä olen ahdistunut ja minun pitää ottaa rennommin. En jaksanut sitä, että minut nähdään taas "hysteerikkona". Olemme tunteneet käytännössä aina, joten meidän ystävyys ei tähän(kään) katkea. Pidetään vaan vähän taukoa ja hän suuntaa ylettömän sosiaalisuutensa sillä aikaa muualle.

Jos tietää, miksi sun pitää keksiä jotain tekosyitä kieltäytymiseen? Tarkoitan, että senkun sanot suoraan, ja kirjoita se tähänkin. Ja ole välittämättä hänen painostuksesta.
Aloituksesta, tai sinun viestistä, ei vielä selvinnyt onko tiedossa koronalinja, ja onko painostusta ollut ennenkin.

Sanotaan vaikka, että olemme monista asioista eri mieltä, mutta silti läheisiä. Osaamme nykyään toimia niin, että emme nosta kissaa pöydälle joka asiasta, olemme nuorempina riidelleet samanlaisuuden vaatimuksesta toisiamme kohtaan. Nykyään tiedämme missä kohtaa kannattaa vaihtaa puheenaihetta tai väistää. Meillä on myös paljon yhteistä. Ei kukaan painosta ketään. Hän voi tapailla nyt muita ystäviään ja niitä kyllä riittää.
Minä en harrasta välien selvittelyjä. Jokainen käsitelköön omat ongelmansa. Ei tarvitse tehdä niistä minun ongelmiani.
Vierailija kirjoitti:
Minä en harrasta välien selvittelyjä. Jokainen käsitelköön omat ongelmansa. Ei tarvitse tehdä niistä minun ongelmiani.
Miehillä on helppoa :)
Miksi ihmeessä ei voi sanoa, että koronan takia ei halua tavata livenä? Ihan turhaa keksiä jotain tekosyitä. Mun serkku pyysi mut lounaalle ravintolaan, sanoin että katotaan uudestaan kun korona on ohi.
Minä tosin kälkätän mielelläni puhelimessa, niin että sillä tavoin tulee pidettyä yhteyttä kavereihin ja sukulaisiin.
Jos jollekin ei sovi korona-eristäytymiseni, niin eihän sillekään sitten mitään voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihanaa kun muillakin on näitä ongelmia. Minunkin ystävä kutsui minut luokseen. Peruin, koska sain yskän. Hän sanoi, että ei haittaa, voin silti mennä. No en todellakaan mennyt, koska hän tapaa paljon ihmisiä ja ei näköjään välitä onko heillä yskä vai ei. Onneksi jouduin varaamaan koronatestin juuri samalle illalle enkä "päässyt" kylään. Nyt hän on jo luovuttanut minun osaltani eikä ole onneksi kutsunut mihinkään. Otan kontaktien minimoimisen tosissani, koska haluan palata pian normaaliin tai edes syyskuiseen tilanteeseen.
Mikset sinäkään voinut suoraan sanoa että koronatilanteen vuoksi en halua tavata missään tapauksessa nyt. Sitten jos tuon jälkeen hän jatkaa jankkaamista saa jo suutahtaa.
Jotenkin omituista, kaikki tää ahdistuminen ja muu tuntuu johtuvan siitä ettette vaan uskalla sanoa suoraan kantaanne koronaan.
Hän tietää, että olen tarkka koronaohjeista, mutta hän on sitä mieltä, että minä olen ahdistunut ja minun pitää ottaa rennommin. En jaksanut sitä, että minut nähdään taas "hysteerikkona". Olemme tunteneet käytännössä aina, joten meidän ystävyys ei tähän(kään) katkea. Pidetään vaan vähän taukoa ja hän suuntaa ylettömän sosiaalisuutensa sillä aikaa muualle.
====
No sittenhän on kaikki kunnossa.
Tarjosiko edes satasen lahjakorttia?
Sanot kaverille että anteeksi, jos hän on saanut tuollaisen kuvan tästä asiasta, mutta et ole tarkoittanut hänen luulevan niin.( Paitsi jos olet ollut sitä mieltä ettet halua nähdä häntä)
Enempää et voi tehdä. Jos ei kaveri usko puhetta niin minkä sille sitten mahtaa?
Vierailija kirjoitti:
Tarjosiko edes satasen lahjakorttia?
:D
Vierailija kirjoitti:
Sanot kaverille että anteeksi, jos hän on saanut tuollaisen kuvan tästä asiasta, mutta et ole tarkoittanut hänen luulevan niin.( Paitsi jos olet ollut sitä mieltä ettet halua nähdä häntä)
Enempää et voi tehdä. Jos ei kaveri usko puhetta niin minkä sille sitten mahtaa?
Kuulostaa siltä, että ap ei ole innokas korjaamaan välejä edes puhumalla puhelimessa?
Vierailija kirjoitti:
Tai siis jos ette kommunikoi suoraan, ei teillä ensi vuonna varmaan edes ole enää näitä kaverisuhteita..
No, onko?
Ketju on viime vuodelta..

Ei onneksi.