Kaistapäisin vanhempi, johon olet päiväkoti- tai koulumaailmassa törmännyt?
Kommentit (91)
Leila Koo kirjoitti:
Ammattikoulun valmistavalla luokalla olevan opiskelijan huoltaja väitti, että sanon hänen lastaan tyhmäksi. Ei millään ymmärtänyt, kun selitin että nuori ei vain osaa asioita, jotka peruskoulussa olisi pitänyt oppia, mutta se ei johdu nuoren tyhmyydestä.
Huoltajat olivat katsoneet läpi sormien nuorensa lintsaamista ja suorastaan rohkaisseet käyttäytymään huonosti koulussa. Eivät olleet piitanneet opettajien huoliviesteistä vaan syyttäneet opettajia siitä, että nuori ei pärjää.
Todella surullinen tapaus, sillä nuoressa olisi ollut potentiaalia, mutta koti ei ollut tukenut koulunkäyntiä. Nuori ei ollut tyhmä vaan väärän kotikasvatuksen pilaama.
Mikä ope tai ohjaaja tai avustaja lienetkin, eikös teillä ole vaitiolovelvollisuus. Nyt sitten ihan julistat miten huono kotikasvatus oli. Sanoitkos sen heille ihan suoraan päin naamaa, vai nytkö vaan täällä sitä kuulutat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukion opettajana en ole kovin paljon tekemisissä vanhempien kanssa. Kerran kuitenkin yksi isä nosti metelin selittäen, kuinka vanjojentanssit ovat "typerää keekoilua ja esittelyä". Tyydyin toteamaan, että vanhojentanssit ovat vanha perinne, joka on monille yksi lukiovuosien kohokohdista, mutta vanhojentanssikurssi ei kuitenkaan ole pakollinen. Sitten lopetin keskustelun lyhyeen.
Onhan se nyt toki typerää joo todeta asia, niinkö? Ei kaikilla ole pistää tonneja, vähintään satasia yhden päivän juhliin. Tytöillä puvut, kampaukset, meikit jne tekevät hyvin pitkän pennin.
Minun lapsen lukiossa vanhojen tanssit on pakollinen kurssi ja siitä annetaan numero. Miten siitä edes voi antaa numeron... Täälläpäin myös paljon vl-perheitä.

Ei kai se enää ole pakollinen?
Heijastimeton perhe päiväkodin noutotilanteessa. Huomautin isälle että jos ette itsestänne välitä, välittäkää edes lapsistanne. Isä lähti tulemaan kohti ja käärimään hihojaan. Tilanne päättyi hyvin läheiseen silmiintuijottamiseen, hillitsi onneksi itsensä kun omat ja 50 lasta olivat läsnä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei edes taapero- vaan leikki-ikäisen imettäjä
Hyi. Minkä ikäinen lapsi?
Meidän naapuri imetti 6 vuotiastaan.
Vierailija kirjoitti:
Leila Koo kirjoitti:
Ammattikoulun valmistavalla luokalla olevan opiskelijan huoltaja väitti, että sanon hänen lastaan tyhmäksi. Ei millään ymmärtänyt, kun selitin että nuori ei vain osaa asioita, jotka peruskoulussa olisi pitänyt oppia, mutta se ei johdu nuoren tyhmyydestä.
Huoltajat olivat katsoneet läpi sormien nuorensa lintsaamista ja suorastaan rohkaisseet käyttäytymään huonosti koulussa. Eivät olleet piitanneet opettajien huoliviesteistä vaan syyttäneet opettajia siitä, että nuori ei pärjää.
Todella surullinen tapaus, sillä nuoressa olisi ollut potentiaalia, mutta koti ei ollut tukenut koulunkäyntiä. Nuori ei ollut tyhmä vaan väärän kotikasvatuksen pilaama.
Mikä ope tai ohjaaja tai avustaja lienetkin, eikös teillä ole vaitiolovelvollisuus. Nyt sitten ihan julistat miten huono kotikasvatus oli. Sanoitkos sen heille ihan suoraan päin naamaa, vai nytkö vaan täällä sitä kuulutat.
Olen käynyt tällaisen keskustelun kymmeniä kertoja urani aikana. Se että sanoo että asia olisi pitänyt oppia alakoulussa, yläkoulussa tai peruskoulussa ei ole lapsen sanomista tyhmäksi. Opetan tällä hetkellä lukiossa ja ihmettelen kyllä jatkuvasti miten voi olla aivan peruskäsitteet oppimatta osalta. Harvemmin toki sanon asiaa ääneen vaan sisällytän opetukseen kertauksen jolloin sitten joku oppilas huutaa että näitä on käsitelty jo miljoonaan kertaan kun taas puolilla ei ollut harmainta hajua lähtötasotestissä.
Vierailija kirjoitti:
Heijastimeton perhe päiväkodin noutotilanteessa. Huomautin isälle että jos ette itsestänne välitä, välittäkää edes lapsistanne. Isä lähti tulemaan kohti ja käärimään hihojaan. Tilanne päättyi hyvin läheiseen silmiintuijottamiseen, hillitsi onneksi itsensä kun omat ja 50 lasta olivat läsnä.
Oli kyllä rajusti sinulta sanottu, vaikka idiootilta isä vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukion opettajana en ole kovin paljon tekemisissä vanhempien kanssa. Kerran kuitenkin yksi isä nosti metelin selittäen, kuinka vanjojentanssit ovat "typerää keekoilua ja esittelyä". Tyydyin toteamaan, että vanhojentanssit ovat vanha perinne, joka on monille yksi lukiovuosien kohokohdista, mutta vanhojentanssikurssi ei kuitenkaan ole pakollinen. Sitten lopetin keskustelun lyhyeen.
Onhan se nyt toki typerää joo todeta asia, niinkö? Ei kaikilla ole pistää tonneja, vähintään satasia yhden päivän juhliin. Tytöillä puvut, kampaukset, meikit jne tekevät hyvin pitkän pennin.
Ei maksa. Itse tein nutturakampauksen ja pidin oikeaa vanhojen päivän asua. Oli mummon rippiasu.
Vierailija kirjoitti:
Heijastimeton perhe päiväkodin noutotilanteessa. Huomautin isälle että jos ette itsestänne välitä, välittäkää edes lapsistanne. Isä lähti tulemaan kohti ja käärimään hihojaan. Tilanne päättyi hyvin läheiseen silmiintuijottamiseen, hillitsi onneksi itsensä kun omat ja 50 lasta olivat läsnä.
No aika tökerösti puhuit. Sulla on vielä oppimista vuorovaikutustaidoissa.
Vierailija kirjoitti:
Leila Koo kirjoitti:
Ammattikoulun valmistavalla luokalla olevan opiskelijan huoltaja väitti, että sanon hänen lastaan tyhmäksi. Ei millään ymmärtänyt, kun selitin että nuori ei vain osaa asioita, jotka peruskoulussa olisi pitänyt oppia, mutta se ei johdu nuoren tyhmyydestä.
Huoltajat olivat katsoneet läpi sormien nuorensa lintsaamista ja suorastaan rohkaisseet käyttäytymään huonosti koulussa. Eivät olleet piitanneet opettajien huoliviesteistä vaan syyttäneet opettajia siitä, että nuori ei pärjää.
Todella surullinen tapaus, sillä nuoressa olisi ollut potentiaalia, mutta koti ei ollut tukenut koulunkäyntiä. Nuori ei ollut tyhmä vaan väärän kotikasvatuksen pilaama.
Mikä ope tai ohjaaja tai avustaja lienetkin, eikös teillä ole vaitiolovelvollisuus. Nyt sitten ihan julistat miten huono kotikasvatus oli. Sanoitkos sen heille ihan suoraan päin naamaa, vai nytkö vaan täällä sitä kuulutat.
En ole tuo jota lainasit.
Vaitiolovelvollisuus ei tarkoita sitä että mitään työssään tapahtuneita sattumuksia ei saisi kertoa.
Se tarkoittaa sitä että asioista ei puhuta niin että henkilön voi siitä tunnistaa.
Vierailija kirjoitti:
Leila Koo kirjoitti:
Ammattikoulun valmistavalla luokalla olevan opiskelijan huoltaja väitti, että sanon hänen lastaan tyhmäksi. Ei millään ymmärtänyt, kun selitin että nuori ei vain osaa asioita, jotka peruskoulussa olisi pitänyt oppia, mutta se ei johdu nuoren tyhmyydestä.
Huoltajat olivat katsoneet läpi sormien nuorensa lintsaamista ja suorastaan rohkaisseet käyttäytymään huonosti koulussa. Eivät olleet piitanneet opettajien huoliviesteistä vaan syyttäneet opettajia siitä, että nuori ei pärjää.
Todella surullinen tapaus, sillä nuoressa olisi ollut potentiaalia, mutta koti ei ollut tukenut koulunkäyntiä. Nuori ei ollut tyhmä vaan väärän kotikasvatuksen pilaama.
Mikä ope tai ohjaaja tai avustaja lienetkin, eikös teillä ole vaitiolovelvollisuus. Nyt sitten ihan julistat miten huono kotikasvatus oli. Sanoitkos sen heille ihan suoraan päin naamaa, vai nytkö vaan täällä sitä kuulutat.
No voi hiton vaitiolovelvollisuus-jankkaajat.
Ihanko Suomessa nyt on vaan tasan yksi ainoa lapsi ja sen vanhempi, johon tämä tarina käy? Samoin kuin tuossa keskustelupalstoille kirjoittaneen isän jutussa, Suomessa on tasan yksi keskustelupalstoilla omalla naamalla öyhöttävä isä, jonka *iiik* nyt varmasti hänen läheisensä tuosta tunnistavat?
Vaitiolovelvollisuutta rikkoo, jos kertoo tarinaansa esim. "Vuonna 2018 kun olin yläkoulun opena pienessä Pohjois-Pohjanmaan kunnassa ja sen ainoassa yläkoulussa, seitsemännellä luokalla oli poika, jonka yh-isä tykkäsi pukeutua koiraksi ja tulla koulupäivän jälkeen se puku päällä ulvomaan sen meidän luokan ikkunan alle".
Jos taas kertoo yleisesti että jonkun oppilaan vanhempi pukeutui eläimeksi ja tuli koululle möykkäämään, ei kyllä riko minkään valtakunnan vaitiolovelvollisuutta.
Koittakaa nyt tajuta tämä ero.
Kaikenlaisia riehujavanhempia on. Nykyään ilmeisesti opettajalle ollaan suorasukaisempia kuin ennen, vaikka minulla ei paljon ole omaa kokemusta, jotta voisin varmaksi sanoa. Ja riehumisen syynä on kaikenlaiset tavarat ja vaatteet, jotka ovat väärässä paikassa tai väärässä asennossa tms. Ja toinen riehumisen aihe on sanomiset, kun joidenkin mielestä koulussa ei saisi puhua mitään muuta kuin matikkaa ja äikkää. Ja jos opettaja on erehtynyt vastaamaan oppilaan kysymykseen automerkistä, omasta iästä tai asumisesta tai puhuu oppilaille itsekin käyneensä kaupassa (ja nämä ovat tietenkin esimerkkejä vaikkapa siitä miten asiat vaikuttavat toisiinsa tai miten raha kiertää tai ruokaketjun toiminnasta, tms.) niin johan joku vanhempi raivoaa, että on mainostettu koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leila Koo kirjoitti:
Ammattikoulun valmistavalla luokalla olevan opiskelijan huoltaja väitti, että sanon hänen lastaan tyhmäksi. Ei millään ymmärtänyt, kun selitin että nuori ei vain osaa asioita, jotka peruskoulussa olisi pitänyt oppia, mutta se ei johdu nuoren tyhmyydestä.
Huoltajat olivat katsoneet läpi sormien nuorensa lintsaamista ja suorastaan rohkaisseet käyttäytymään huonosti koulussa. Eivät olleet piitanneet opettajien huoliviesteistä vaan syyttäneet opettajia siitä, että nuori ei pärjää.
Todella surullinen tapaus, sillä nuoressa olisi ollut potentiaalia, mutta koti ei ollut tukenut koulunkäyntiä. Nuori ei ollut tyhmä vaan väärän kotikasvatuksen pilaama.
Mikä ope tai ohjaaja tai avustaja lienetkin, eikös teillä ole vaitiolovelvollisuus. Nyt sitten ihan julistat miten huono kotikasvatus oli. Sanoitkos sen heille ihan suoraan päin naamaa, vai nytkö vaan täällä sitä kuulutat.
No voi hiton vaitiolovelvollisuus-jankkaajat.
Ihanko Suomessa nyt on vaan tasan yksi ainoa lapsi ja sen vanhempi, johon tämä tarina käy? Samoin kuin tuossa keskustelupalstoille kirjoittaneen isän jutussa, Suomessa on tasan yksi keskustelupalstoilla omalla naamalla öyhöttävä isä, jonka *iiik* nyt varmasti hänen läheisensä tuosta tunnistavat?
Vaitiolovelvollisuutta rikkoo, jos kertoo tarinaansa esim. "Vuonna 2018 kun olin yläkoulun opena pienessä Pohjois-Pohjanmaan kunnassa ja sen ainoassa yläkoulussa, seitsemännellä luokalla oli poika, jonka yh-isä tykkäsi pukeutua koiraksi ja tulla koulupäivän jälkeen se puku päällä ulvomaan sen meidän luokan ikkunan alle".
Jos taas kertoo yleisesti että jonkun oppilaan vanhempi pukeutui eläimeksi ja tuli koululle möykkäämään, ei kyllä riko minkään valtakunnan vaitiolovelvollisuutta.
Koittakaa nyt tajuta tämä ero.
Ei nää täällä tajua mitään 😆
Lukion opettajana toimin ja kerran on tullut vastasn äiti joka valitti aivan kaikesta, nuorella ei ollut ongelmia, mutta äidillä oli. Loppui vasta kun nuori täytti 18 ja vanhempi ei päässyt enää wilmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei edes taapero- vaan leikki-ikäisen imettäjä
Hyi. Minkä ikäinen lapsi?
Meidän naapuri imetti 6 vuotiastaan.
Tuo on lapsen psyykkeelle haitallista, tekisin lasun.
Älyttömämpiä ovat nämä vanhemmat jotka kysyvät 1-vuotiaan mielipidettä kaikessa. ”Emme ehtineet aiemmin, kun neiti ei osannut päättää mitä laittaa päällensä. Kysyin kaikki mekot läpi, mutta kaikkiin vastasi että ”ei halua”. Lopulta suostui laittamaan tämän mekon päällensä. Noniin Bella haluatko jäädä päiväkotiin?” 🤯
Lasten kanssa kyllä pärjää aina, mutta vanhemmat joskus osaavat olla hyvin vaativia ja kohtuuttomia. Terveisin kohta entinen päikyn täti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leila Koo kirjoitti:
Ammattikoulun valmistavalla luokalla olevan opiskelijan huoltaja väitti, että sanon hänen lastaan tyhmäksi. Ei millään ymmärtänyt, kun selitin että nuori ei vain osaa asioita, jotka peruskoulussa olisi pitänyt oppia, mutta se ei johdu nuoren tyhmyydestä.
Huoltajat olivat katsoneet läpi sormien nuorensa lintsaamista ja suorastaan rohkaisseet käyttäytymään huonosti koulussa. Eivät olleet piitanneet opettajien huoliviesteistä vaan syyttäneet opettajia siitä, että nuori ei pärjää.
Todella surullinen tapaus, sillä nuoressa olisi ollut potentiaalia, mutta koti ei ollut tukenut koulunkäyntiä. Nuori ei ollut tyhmä vaan väärän kotikasvatuksen pilaama.
Mikä ope tai ohjaaja tai avustaja lienetkin, eikös teillä ole vaitiolovelvollisuus. Nyt sitten ihan julistat miten huono kotikasvatus oli. Sanoitkos sen heille ihan suoraan päin naamaa, vai nytkö vaan täällä sitä kuulutat.
No voi hiton vaitiolovelvollisuus-jankkaajat.
Ihanko Suomessa nyt on vaan tasan yksi ainoa lapsi ja sen vanhempi, johon tämä tarina käy? Samoin kuin tuossa keskustelupalstoille kirjoittaneen isän jutussa, Suomessa on tasan yksi keskustelupalstoilla omalla naamalla öyhöttävä isä, jonka *iiik* nyt varmasti hänen läheisensä tuosta tunnistavat?
Vaitiolovelvollisuutta rikkoo, jos kertoo tarinaansa esim. "Vuonna 2018 kun olin yläkoulun opena pienessä Pohjois-Pohjanmaan kunnassa ja sen ainoassa yläkoulussa, seitsemännellä luokalla oli poika, jonka yh-isä tykkäsi pukeutua koiraksi ja tulla koulupäivän jälkeen se puku päällä ulvomaan sen meidän luokan ikkunan alle".
Jos taas kertoo yleisesti että jonkun oppilaan vanhempi pukeutui eläimeksi ja tuli koululle möykkäämään, ei kyllä riko minkään valtakunnan vaitiolovelvollisuutta.
Koittakaa nyt tajuta tämä ero.
Itse asiassa tuossa esimerkissä todennäköisesti ei rikottaisi vaitiolovelvollisuutta koska kyseinen tapahtuma olisi tapahtunut julkisella paikalla ja sen olisi voinut nähdä ja nähnytkin suuri joukko ihmisiä. Vaitiolovelvollisuutta rikkoo siinä vaiheessa jos kertoa julkisesti vaikka että koiraksi pukeutuvan isän lapsella on oppimisvaikeuksia.
Tuo vaitiolovelvollisuus on jännä juttu. Hoitajat eivät tunnu ymmärtävän mitä se tarkoittaa. Siitä on varmaan kaikilla kokemusta, miten hoitotyössä olevat ihmeesti tietävät koko kylän sairaudet ja marttaseuroissa vielä ihan avoimesti levittävät tietonsa.
Mutta hämmästyttävästi menee myös toisin päin. Kun puhuvat naapurin Kertun sanoneen, että naapurin Martalla on korona, niin perään sanovat, että ethän sitten puhu eteenpäin, kun on vaitiolovelvollisuuden alaisia asioita. Juoruaminen ei tietenkään ole tyylikästä, mutta mitään virallista vaitiolovelvollisuutta ei kyllä muodostu, jos naapurin Kerttu on juorunnut naapurin Martan sairastamiset. Eikä vaitiolovelvollisuus synny edes siitä, että juoruketjun jatkaja on hoitotyössä.