Oletteko te muut vieraantuneet ystävistänne tänä vuonna?
Minulta ainakin tämä korona-ajan eristäytyminen oman perheen kesken on vienyt lähes kaikki ystävä/kaverisuhteet. Vain yhden ystävän kanssa pidetään viikoittain puhelinyhteyttä. Muiden kanssa ei enää edes viestejä vaihdella. Pelkään pahoin, ettei tilanne entisöidy, jos joskus tästä koronanpaskasta päästään.
Kommentit (30)
Joo. Mulle kyllä käy niin muutenkin, en osaa pitää kavereita, joten eipä tämä kovin yllättävää ole.
Jep. Aluksi poikkeustila aiheutti tiiviimpää viestien vaihtoa, mutta tuntuu ettei kesän jälkeen kukaan jaksa edes kuulumisia kysellä.
Käytän tekosyynä joidenkin välttelyyn.
Olen huomannut etten itse asiassa enää edes kaipaa tiettyjä kavereita ja korona onkin hyvä tekosyy pitää jatkaa etäisyyden pitoa.
En. Näen yhä lähellä asuvaa ystävääni lähes päivittäin, ja kaukana asuvien kanssa jutellaan videopuheluilla kuten yleensäkin.
Ap miksi et ole halunnut pitää yhteyttä muiden ystäviesi kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Joo. Mulle kyllä käy niin muutenkin, en osaa pitää kavereita, joten eipä tämä kovin yllättävää ole.
K un ikää tulee kavereita kuolee ja sairastuu ja jää yksin kun ei ole perhettäkään. Samaa ollut ilman kotimaa.
Sama huomattu. Varsinki ne kaverit, joiden kanssa yhdessäolo oli pitkälti reissaamista, keikoilla ja festareilla käymistä tai baarissa/kahvilassa tapaamista. Niiden kanssa on yhteydet ihan poikki. Yksi kaveri, joka asuu lähellä ja jonka kanssa ollaan aina lenkkeilty yhdessä on ainoa, joka on jäljellä. Tosi karua ja ikävöin kovasti muitakin. Pelkään myös, ettei entiseen ole enää paluuta.
En käy kun töissä ja kaupassa kun aivan pakko. Työni takia korona olisi siellä karmeinta painajaista65
On käynyt todella monen kanssa näin, ja ihmettelen tätä suuresti, minulla olisi periaatteessa tarve olla tavallaan entistä tiiviimmin yhteydessä nyt, mutta lähes kaikki ”kanavat” ovan ihan kuolleita. Olen ajatellut että tämä ainakin osin siitä, että osa ystävistäni on huomannut etteivät erityisesti minua kaipaakaan. Tämä kyllä järkyttää aika tavalla. En olekaan niin ”mukava” ja ”pidetty” kun ajattelin. Tein tästä ketjun aiemmin syksyllä... Kai tämä on myös osin tätä yleistä lamaantuneisuutta mutta tosi outoa että emme tässä kriisissä tukeudu toisiimme. Ehkä osa kokee arjen nyt todella kuormittavana?
Vierailija kirjoitti:
Sama huomattu. Varsinki ne kaverit, joiden kanssa yhdessäolo oli pitkälti reissaamista, keikoilla ja festareilla käymistä tai baarissa/kahvilassa tapaamista. Niiden kanssa on yhteydet ihan poikki. Yksi kaveri, joka asuu lähellä ja jonka kanssa ollaan aina lenkkeilty yhdessä on ainoa, joka on jäljellä. Tosi karua ja ikävöin kovasti muitakin. Pelkään myös, ettei entiseen ole enää paluuta.
Uskon että entiseen on kyllä paluu mutta en taida itse kyllä täysin toipua siitä että kaverit ”hylkäsivät” tässä kriisissä.
En, osan kanssa on jopa lähennetty enemmän. Joistakin kavereista taas ei ole kuulunut mitään.
En ole. Minulla on kavereideni kanssa WhatsApp-ryhmiä, soittelemme ja näemme toisiamme. Onpa korona-aikana ollut jo kolmet viisikymppisetkin. Kukkaan ei ole vielä koronaa saanut.
Hiljaista on. Edes omat sukulaiset ei enää soittele. Ainoastaan vain puhelinmyyjät.
ITse asiassa päinvastoin, on tullut soiteltua vähän unohtuneiden ystävien kanssa puolin ja toisin. Puhuttu että pitäis nähdä kun korona-aika on ohi. Saa nähdä meneekö taas että unohdetaan toisemme vai nähdäänkö todella. Jotenkin on tullut olo, että lapsuudenystäviään haluaa nähdä vielä ennen kuin itsestä aika jättää.
Käskettiin ottaa etäisyyttä muihin ja vähentää sosiaalisia kontakteja jotta korona ei leviä. Minä vain noudatan hallituksen antamaa kehotusta ja ohjeistusta.
Kyllä. Ja samalla olen huomannut, että en ole heitä kaivannutkaan. Vaikka yhteisissä menoissa on ollut aina mukavaa, niin tässä sen huomaa miten merkityksetöntä se on pohjimmiltaan kuitenkin ollut.
Ei mitään muutosta kaverisuhteisiin, livetapaamiset vain vaihtuneet osin digitaalisiksi. Mutta olenkin mies.
Kun tätä elämää on jo jonkin vuosikymmenen ehtinyt nähdä, olen yhä vahvemmin tullut siihen johtopäätökseen että naisilla ei ylipäätään ole todellisia ihmissuhteita. Vaimollani on samankaltainen tilanne kuin ketjun aloittajalla korona-ajalta.
Naisten ihmissuhteet ovat luonteeltaan puhtaan pragmaattisia, tunteilla ei niissä ole sijaa. Vahva poikkeus edelliseen tosin suhteet omiin sukulaisiin ja etenkin lapsiin ja lapsenlapsiin. Mutta ystävättäret, miehet, kaikki muu. Pidetään voimassa vain silloin kun ”ihmisssuhteista” on jotain hyötyä.
No, vaimoni on minusta taloudellisesti riippuvainen mikä selittänee meidän vuosikymmenien avioliiton.
Et ole ainoa..