Mulla palaa pinna teinin kanssa. Mammat vertaistukea kiitos!

En osaa mitään vinkkejä sanoa, mutta lohduttaako jos sanon, että itse olin ihan tosi hankala teini, mutta nyt ihan täysin tasapainoinen normaali aikuinen. Äitiinkin on hyvät välit. Kyllä se siitä, olet vain kärsivällinen. Ja kun lapsi on rauhoittunut niin pyydä omaa huutamistasi anteeksi ja keskustelkaa. Pojankin pitäisi jo tuossa iässä tajuta että lyödä ei saa vaikka kuinka v*tuttais. 

Lyömisestä minäkin olisin suuttunut. Ehkä uhkaus kuitenkin ruatta jättämisestä oli liikaa. Pyydä anteeksi ja kutsu syömään, mutta muun rangaistuksen keksit. Puhukaa myös nyt viimeistään siitä, että väkivalta on väärin

No yllätys että riita tulee jos otat puheeksi tuollaisen. Tuskin kukaan aikuinenkaan mukisematta kuuntelisi kuinka häntä on arvosteltu. Lyöminenhän menee tietysti liian pitkälle.

Vierailija kirjoitti:

Lyömisestä minäkin olisin suuttunut. Ehkä uhkaus kuitenkin ruatta jättämisestä oli liikaa. Pyydä anteeksi ja kutsu syömään, mutta muun rangaistuksen keksit. Puhukaa myös nyt viimeistään siitä, että väkivalta on väärin

Kyllä poika tietää, että lyödä ei saa. Ei ole aiemmin edes yrittänyt (uhmaiän jälkeen siis). Joo tuo uhkaus oli tosi harkitsematon, harmittaa itseäkin. ap

Pinna ei voi palaa, päreensä voi polttaa :(

Älä nyt liikaa soimaa itseäsi. Me olemme inhimillisiä me äiditkin. Liian kovan rangaituksen kyllä annoit, ruokaa ei pitäisi käyttää rangaitusvälineenä tai palkintona.

Mutta odota vähän ja mene juttelemaan nätisti ja rauhallisesti. Pyydä anteeksi, että sinulta paloi pinna, ruokaa saa aina, mutta lyödä ei saa ja siitä tulee eri rangaitus. Kysypä pojalta itseltään, mitä hän pitäisi kohtuullisena rangaistuksena. Ei hänkään hyväksyisi kiukuspäissään läimimistä, joten siitä on varmasti hänenkin oikeustajunsa mukaan tultava jokin sanktio.

Noin muuten tuli mieleen, että jos pojasta mikään ei ole enää mitään ja koulusta tulee usen huonoa palautetta, niin onko hänellä koulussa turvallinen ja ok olo? Kiusataanko häntä? Tuo voi olla klassisesti pahan olon oirehtimista.

Murrosiässä toki tunteet heittelee, muttei siihen sentään se kuulu, että on masennusoireita, koko ajan kuin per.eeseen ammuttu karhu ja ottaa yhteen luokkakaverien tai opettajien kanssa taajaan.

Onko hänellä hyviä ystäviä luokalla/koulussa/muualla?

Minusta voit hyvin ilmaista hänelle, että hän on aina sinulle rakas, ja olet hänestä vähän huolissasi, kun tuntuu siltä, että hän on apealla mielellä ja kiukkuinen niin usein. Voisitteko auttaa? Tai jos hän ei halua äidille tai isälle jutella, haluaisiko hän vaikka käydä juttelemassa koulussa kuraattorin tai koulupsykologin kanssa. Sellaisessa ei ole mitään hävettävää, nykyajan koululaisista iso osa käy jossakin vaiheessa purkamassa mieltä ja yksi tai muutaka tapaamiskerta yleensä riittää.

Muista, että lapsesi on yhä se sinun rakas poikasi, eikä hän ole tuollainen sinua kiusatakseen. Hän kärsii kaikkein eniten pahasta mielestä itse, ja sinun hommasi on aikuisena yrittää lievittäå sitä.

Huoh, tuo on mulla vielä edessä *2. Voimia, auttaa en osaa.

Vierailija kirjoitti:

Älä nyt liikaa soimaa itseäsi. Me olemme inhimillisiä me äiditkin. Liian kovan rangaituksen kyllä annoit, ruokaa ei pitäisi käyttää rangaitusvälineenä tai palkintona.

Mutta odota vähän ja mene juttelemaan nätisti ja rauhallisesti. Pyydä anteeksi, että sinulta paloi pinna, ruokaa saa aina, mutta lyödä ei saa ja siitä tulee eri rangaitus. Kysypä pojalta itseltään, mitä hän pitäisi kohtuullisena rangaistuksena. Ei hänkään hyväksyisi kiukuspäissään läimimistä, joten siitä on varmasti hänenkin oikeustajunsa mukaan tultava jokin sanktio.

Noin muuten tuli mieleen, että jos pojasta mikään ei ole enää mitään ja koulusta tulee usen huonoa palautetta, niin onko hänellä koulussa turvallinen ja ok olo? Kiusataanko häntä? Tuo voi olla klassisesti pahan olon oirehtimista.

Murrosiässä toki tunteet heittelee, muttei siihen sentään se kuulu, että on masennusoireita, koko ajan kuin per.eeseen ammuttu karhu ja ottaa yhteen luokkakaverien tai opettajien kanssa taajaan.

Onko hänellä hyviä ystäviä luokalla/koulussa/muualla?

Minusta voit hyvin ilmaista hänelle, että hän on aina sinulle rakas, ja olet hänestä vähän huolissasi, kun tuntuu siltä, että hän on apealla mielellä ja kiukkuinen niin usein. Voisitteko auttaa? Tai jos hän ei halua äidille tai isälle jutella, haluaisiko hän vaikka käydä juttelemassa koulussa kuraattorin tai koulupsykologin kanssa. Sellaisessa ei ole mitään hävettävää, nykyajan koululaisista iso osa käy jossakin vaiheessa purkamassa mieltä ja yksi tai muutaka tapaamiskerta yleensä riittää.

Muista, että lapsesi on yhä se sinun rakas poikasi, eikä hän ole tuollainen sinua kiusatakseen. Hän kärsii kaikkein eniten pahasta mielestä itse, ja sinun hommasi on aikuisena yrittää lievittäå sitä.

Tämä!! Mun tytärtä kiusattiin ja oli jopa yritetty raiskata, ja oireet oli just elämänilon häviäminen. Ei mulle sitä uskaltanut kertoa, moni teini yrittää suojella vanhempiaan ikäviltä asioilta ja varmaan pelkäsi, että mä nostan ison haloon, minkä kyllä nostinkin, mutta hänen luvallaan sitten lopulta. Jutteli kaverinsa isosiskolle, joka luojan kiitos oli niin fiksu että kertoi mulle, mistä kiikastaa ja kun sitten älysin vähän johdatella keskustelua tyttären kanssa niin hän kertoi sitten mullekin. Aika karuja juttuja voi olla meneillään yläkouluikäisillä ja niistä ei teini ekana välttis tule kertomaan enää vanhemmille.

Vierailija kirjoitti:

Älä nyt liikaa soimaa itseäsi. Me olemme inhimillisiä me äiditkin. Liian kovan rangaituksen kyllä annoit, ruokaa ei pitäisi käyttää rangaitusvälineenä tai palkintona.

Mutta odota vähän ja mene juttelemaan nätisti ja rauhallisesti. Pyydä anteeksi, että sinulta paloi pinna, ruokaa saa aina, mutta lyödä ei saa ja siitä tulee eri rangaitus. Kysypä pojalta itseltään, mitä hän pitäisi kohtuullisena rangaistuksena. Ei hänkään hyväksyisi kiukuspäissään läimimistä, joten siitä on varmasti hänenkin oikeustajunsa mukaan tultava jokin sanktio.

Noin muuten tuli mieleen, että jos pojasta mikään ei ole enää mitään ja koulusta tulee usen huonoa palautetta, niin onko hänellä koulussa turvallinen ja ok olo? Kiusataanko häntä? Tuo voi olla klassisesti pahan olon oirehtimista.

Murrosiässä toki tunteet heittelee, muttei siihen sentään se kuulu, että on masennusoireita, koko ajan kuin per.eeseen ammuttu karhu ja ottaa yhteen luokkakaverien tai opettajien kanssa taajaan.

Onko hänellä hyviä ystäviä luokalla/koulussa/muualla?

Minusta voit hyvin ilmaista hänelle, että hän on aina sinulle rakas, ja olet hänestä vähän huolissasi, kun tuntuu siltä, että hän on apealla mielellä ja kiukkuinen niin usein. Voisitteko auttaa? Tai jos hän ei halua äidille tai isälle jutella, haluaisiko hän vaikka käydä juttelemassa koulussa kuraattorin tai koulupsykologin kanssa. Sellaisessa ei ole mitään hävettävää, nykyajan koululaisista iso osa käy jossakin vaiheessa purkamassa mieltä ja yksi tai muutaka tapaamiskerta yleensä riittää.

Muista, että lapsesi on yhä se sinun rakas poikasi, eikä hän ole tuollainen sinua kiusatakseen. Hän kärsii kaikkein eniten pahasta mielestä itse, ja sinun hommasi on aikuisena yrittää lievittäå sitä.

Puhut ihan täyttä asiaa! Olen itsekin miettinyt että onkohan kaikki ihan hyvin. Koulusta siis on alkanut melkein joka päivä tulemaan viestiä, että miten poika ei keskity tai häiritsee muita.. Ottaa sitten pojalla tunteisiin kun näitä ollaan yritetty selvittää. Murrosikä varmasti jyllää pahemmin pojalla kuin koskaan aiemmin, mutta hyvin kirjoitit, ettei kuitenkaan varmaan ole ihan normaalia olla jatkuvasti apea ja vihainen. Meilläkin ihan joka päivä riidellään jostakin ja lähes aina se päättyy siihen, että jollakin on paha mieli. Mutta joo, annan vähän aikaa vielä rauhoittua omassa huoneessaan ja menen sitten sopimaan. Tuntuu jotenkin, että jos pojalla on koulussa turvaton tai paha olla omien tunteiden kanssa olisi kiva että kotona olisi parempi olla. Sen takia tuleekin itsellekin niin paha mieli kun pojalle tulee herkästi itku ja paha mieli kun joudun sanomaan kovemmin ja vetämään rajoja.. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä nyt liikaa soimaa itseäsi. Me olemme inhimillisiä me äiditkin. Liian kovan rangaituksen kyllä annoit, ruokaa ei pitäisi käyttää rangaitusvälineenä tai palkintona.

Mutta odota vähän ja mene juttelemaan nätisti ja rauhallisesti. Pyydä anteeksi, että sinulta paloi pinna, ruokaa saa aina, mutta lyödä ei saa ja siitä tulee eri rangaitus. Kysypä pojalta itseltään, mitä hän pitäisi kohtuullisena rangaistuksena. Ei hänkään hyväksyisi kiukuspäissään läimimistä, joten siitä on varmasti hänenkin oikeustajunsa mukaan tultava jokin sanktio.

Noin muuten tuli mieleen, että jos pojasta mikään ei ole enää mitään ja koulusta tulee usen huonoa palautetta, niin onko hänellä koulussa turvallinen ja ok olo? Kiusataanko häntä? Tuo voi olla klassisesti pahan olon oirehtimista.

Murrosiässä toki tunteet heittelee, muttei siihen sentään se kuulu, että on masennusoireita, koko ajan kuin per.eeseen ammuttu karhu ja ottaa yhteen luokkakaverien tai opettajien kanssa taajaan.

Onko hänellä hyviä ystäviä luokalla/koulussa/muualla?

Minusta voit hyvin ilmaista hänelle, että hän on aina sinulle rakas, ja olet hänestä vähän huolissasi, kun tuntuu siltä, että hän on apealla mielellä ja kiukkuinen niin usein. Voisitteko auttaa? Tai jos hän ei halua äidille tai isälle jutella, haluaisiko hän vaikka käydä juttelemassa koulussa kuraattorin tai koulupsykologin kanssa. Sellaisessa ei ole mitään hävettävää, nykyajan koululaisista iso osa käy jossakin vaiheessa purkamassa mieltä ja yksi tai muutaka tapaamiskerta yleensä riittää.

Muista, että lapsesi on yhä se sinun rakas poikasi, eikä hän ole tuollainen sinua kiusatakseen. Hän kärsii kaikkein eniten pahasta mielestä itse, ja sinun hommasi on aikuisena yrittää lievittäå sitä.

Tämä!! Mun tytärtä kiusattiin ja oli jopa yritetty raiskata, ja oireet oli just elämänilon häviäminen. Ei mulle sitä uskaltanut kertoa, moni teini yrittää suojella vanhempiaan ikäviltä asioilta ja varmaan pelkäsi, että mä nostan ison haloon, minkä kyllä nostinkin, mutta hänen luvallaan sitten lopulta. Jutteli kaverinsa isosiskolle, joka luojan kiitos oli niin fiksu että kertoi mulle, mistä kiikastaa ja kun sitten älysin vähän johdatella keskustelua tyttären kanssa niin hän kertoi sitten mullekin. Aika karuja juttuja voi olla meneillään yläkouluikäisillä ja niistä ei teini ekana välttis tule kertomaan enää vanhemmille.

Kiitos, viisas kommentti! Toivottavasti mitään tuollaista pahempaa taustalla ei ole! Sitä ei kuitenkaan varmaan ole kovin helppo nähdä.. Miten teillä tyttö reagoi kun yritit jutella hänen kanssa ennen kuin ongelmat selvisivät? Meillä poika suuttuu ja pahoittaa mielensä kaikesta koulusta tulleesta palautteesta -joka ikinen kerta..

Onkohan alkanut polttelee kannabista?

Sympatiani :) Neuvoni on, että kuuntele. Jos lapsi sanoo, että kaikkialla syyllistetään ja kukaan ei ymmärrä, niin sille on helppo hymähdellä, että voi sitä nuorisoa, mutta se ON sen nuoren itsensä kokemus. Noista tuntimerkinnöistä ei välttämättä tarvitse kaikista edes mainita, riippuu tilanteesta. Oma esikoiseni on jo peruskoulusta päässyt ja hyvin menee elämässään, mutta kyllä hänellä yläkoulussa oli kahnausta joidenkin opettajien kanssa. Siis ihan kuin olisivat puhuneet eri kieltä. Lapseni on (lievästi) erityislapsi ja kävi sitten myös erityisopettajalla ja sain kyllä sen vaikutelman, että nämä erityisopettajatkin ihmettelivät joidenkin opettajien toimintaa. Eli kyllä se vika joskus voi olla siinä opettajassakin. Jotkut suhtautuvat nuoriin jo lähtökohtaisesti jonain roskasakkina ja ainakin pojille esitetään ihan liioitellun jämerää auktoriteettihahmoa huutamalla ja jakamalla mielivaltaisia rangaistuksia. Oma poikani pärjäsi paljon paremmin ns. kiltimpien opettajien kanssa, ei todellakaan hyppinyt silmille heti tilaisuuden tultua.

Eli jos on negatiivinen tuntimerkintä, se ei tarkoita, että lapsi oli välttämättä ainakaan ainoa syypää. Saattoi olla, että toiset yllyttivät ja sitten tämä lapsi juuri sanoi jotain niin kovalla äänellä, että opettaja laittoi merkinnän hänelle tms. Ja se voi olla lapselle se, että häntä ei ymmärretä, häntä vain syyllistetään. Lapsen silmissä sinäkin olet mennyt mukaan tähän epäreiluuteen, kun sanot tuntimerkinnästä. En kehota mihinkään sinisilmäisyyteen ja ajatukseen, että vika on aina kaikissa muissa, mutta ei se lapsesi sisimmältään ole yhtään sen pahempi kuin ennenkään.

Ehkä voisi kokeilla tällaista, että kun lapsi kuitenkin kertoo kuulumisiaan ym. mikä on tosi hyvä, niin kuuntelet ja vaikka toistat hänen sanomaansa tyyliin "ai se autoilija melkein ajoi sinun päällesi" sen sijaan, että alkaisit valistaa, miten liikenteessä käyttäydytään. Noin esimerkkinä. Katso mitä tapahtuu. Osoitat, että kuuntelet, et vain odota, että pääset "päsmäröimään". Minulla on joku hämärä muistikuva, että tästä olisi ollut jossain kirjassa, ehkä "Viisaat vanhemmat"??

Tsemppiä :)

Kuulostaa siltä että pojalla ei ole kaikki hyvin henkisellä puolella, kaveriporukassa varmaan draamaa tai vaikka alkavassa seurustelusuhteessa ongelmia? Koulussa kiusaamista? Kuulostaa nimittäin omalta käytökseltäni teini-iässä kun olin vakavasti masentunut ja kavereiden kanssa riitoja eikä aikuisiltä riittänyt tukea tai ymmärrystä. Kannattaa johdatella keskustelua niin että saisi teinin avautumaan ja tuntemaan olonsa turvalliseksi jotta voi uskoutua ongelmista, tiukkaamalla, tunkeilulla tai ammattilaisilla uhkailemalla saa yleensä vihaisen "mee nyt v...uun ei mul mikää oo"-vastareaktion. Poika luultavasti kokee että kertomalla suoraan vaikuttaa heikolta nössöltä tai ei tule otetuksi tosissaan huoliensa kanssa. 

Vanhempien ei pitäisi provosoida tai syyllistää teiniä. Hän tarvitsee ymmärrystä. Kotiaresti kuulostaa ikävältä ja kouluasioista syyllistäminen, silloin hän luovuttaa itsekin. Jos haluatte auttaa ja tukea poikaa positiivisesti, älkää menkö riitoihin mukaan tai huutoon. Läksyissä toinen vanhempi voi ystävällisesti auttaa, ei kuitenkaan negatiivisella mielialalla, vaan kärsivällisyyttä. Jos luottamus on jo mennyt teiniltä negatiivisten aikuisten sanojen vuoksi (teinit ovat herkkiä kuten muutkin ihmiset), sitä ei saa takaisin. Ei saa nöyryyttää ja alistaa teiniä kuin lasta kohdeltaisi. On tärkeää näyttää että kunnioittaa ja arvostaa toista, silloin hän tuntee olonsa paremmaksi, vaikka ei voi hillitä itseään huutamasta. Jos hän lyö, niin ei tietenkään saa tehdä, se oli varmasi vahinko - huoneeseen voi mennä. Mutta ruuan kieltäminen ei ole hyvä asia, että sillä uhataan, todella vanhanaikaista - ei kuulu nykyaikaan. Yrittäkää aikuisena löytää sopua (myös posiiivisuus, rentous), älkää heijastako teinin negatiivista käytöstä takaisin (työskennelkää oman kommunikaatiotavan kanssa) ja jos antaa tilaa pojalle omaan elämään. Kuka on hänen puolellaan jos kaikki ovat vastaan??

Jos menette riitaan mukaan, se ei saisi siis eskaloitua liikaa teidän puoleltanne, että lauotaan pojalle kommentteja. Vaikka teini huutaa. Aikuinen on silloin ainoa joka voi hillitä itseään, poika ei voi koska on ärsytystila aivoissa teini-iässä.

Vierailija kirjoitti:

Sympatiani :) Neuvoni on, että kuuntele. Jos lapsi sanoo, että kaikkialla syyllistetään ja kukaan ei ymmärrä, niin sille on helppo hymähdellä, että voi sitä nuorisoa, mutta se ON sen nuoren itsensä kokemus. Noista tuntimerkinnöistä ei välttämättä tarvitse kaikista edes mainita, riippuu tilanteesta. Oma esikoiseni on jo peruskoulusta päässyt ja hyvin menee elämässään, mutta kyllä hänellä yläkoulussa oli kahnausta joidenkin opettajien kanssa. Siis ihan kuin olisivat puhuneet eri kieltä. Lapseni on (lievästi) erityislapsi ja kävi sitten myös erityisopettajalla ja sain kyllä sen vaikutelman, että nämä erityisopettajatkin ihmettelivät joidenkin opettajien toimintaa. Eli kyllä se vika joskus voi olla siinä opettajassakin. Jotkut suhtautuvat nuoriin jo lähtökohtaisesti jonain roskasakkina ja ainakin pojille esitetään ihan liioitellun jämerää auktoriteettihahmoa huutamalla ja jakamalla mielivaltaisia rangaistuksia. Oma poikani pärjäsi paljon paremmin ns. kiltimpien opettajien kanssa, ei todellakaan hyppinyt silmille heti tilaisuuden tultua.

Eli jos on negatiivinen tuntimerkintä, se ei tarkoita, että lapsi oli välttämättä ainakaan ainoa syypää. Saattoi olla, että toiset yllyttivät ja sitten tämä lapsi juuri sanoi jotain niin kovalla äänellä, että opettaja laittoi merkinnän hänelle tms. Ja se voi olla lapselle se, että häntä ei ymmärretä, häntä vain syyllistetään. Lapsen silmissä sinäkin olet mennyt mukaan tähän epäreiluuteen, kun sanot tuntimerkinnästä. En kehota mihinkään sinisilmäisyyteen ja ajatukseen, että vika on aina kaikissa muissa, mutta ei se lapsesi sisimmältään ole yhtään sen pahempi kuin ennenkään.

Ehkä voisi kokeilla tällaista, että kun lapsi kuitenkin kertoo kuulumisiaan ym. mikä on tosi hyvä, niin kuuntelet ja vaikka toistat hänen sanomaansa tyyliin "ai se autoilija melkein ajoi sinun päällesi" sen sijaan, että alkaisit valistaa, miten liikenteessä käyttäydytään. Noin esimerkkinä. Katso mitä tapahtuu. Osoitat, että kuuntelet, et vain odota, että pääset "päsmäröimään". Minulla on joku hämärä muistikuva, että tästä olisi ollut jossain kirjassa, ehkä "Viisaat vanhemmat"??

Tsemppiä :)

Kiitos ihan todella paljon! Tästäkin allekirjoitan kaiken. Välillä tuntuu vain, että oman lapsen kasvattaminen on todella vaikeaa. Tuo tuntimerkitäjuttu oli siis sellainen, että ohimennen kysyin pojalta kun kertoi miten koulussa oli mennyt, että mistä siinä tilanteessa oli kyse. En ottanut siis esille, että voi kun sulle tulee näitä negatiivisia merkintöjä nykyään koko ajan (mikä kyllä on totta...) vaan että, kerropa mulle mikä oli homman nimi. Siitä suuttui sitten totaalisesti ja sanoi ettei kukaan häntä ymmärrä. Varmasti pojasta tuntui juurikin tuolta, etten edes ole yrittänyt kuunnella ja olen häntä vastaan, vaikka ei se niinkään ole -ei tosiaan. Ja mäkin olen huomannut, että tietyiltä opettajilta tulee AINA jotain negatiivista. Ihan kun ne ei ollenkaan edes tykkäsi mun lapsesta ja että mun lapsi olisi kokonaan se pahanilmanlintu.. Onneksi sanotaan kuitenkin (eli minä ja isä sanotaan), että rakastetaan. Ehkä se vähän pelastaa tilannetta, joka on muuten tosi hankala. Jatkuva riitely vie multakin voimia.

ap

Tuntimerkintöjä ei kukaan opettaja tee huvikseen vaan aiheesta ne annetaan. Asiallista kysyä (kuten teitkin) mistä on kyse. Lyömistä ei voi hyväksyä ja minusta ei ole ollenkaan liioiteltua että ilmoitit että ruuat jää syömättä. Minä olisin kyllä hyvinkin kylmäkiskoinen nyt ja antaisin pojan muhia omassa liemessään. Vanhempien ei tule hyväksyä huonoa käytöstä ja todellakin odottaisin että pyytää anteeksi häntä koipien välissä. Oikeastaan en tekisi mitään ruokaa parikn päivään, syököön mitä syö.

Joo poika kävi syömässä, mutta sain vaikka kuinka kauan taivutella. Pyysin anteeksi sitä että huusin, mutta ei oikein antanut anteeksi kuulema tuntee ettei kukaan hänestä tykkää. Opettajat on kuulema epäreiluja ja kokee että kotonakin vaan ollaan häntä vastaan. Tuli ihan tosi paha mieli kun kuunteli oman lapsen puhetta siitä ettei kukaan ymmärrä ja välitä. Kuitenkin poika pyysi itse anteeksi  sitä että löi, ei kuulema tarkoittanut.

En ole enää vihainen, nyt olen oikeasti huolestunut. Jos olisitte nähneet pojan äsken niin ehkä tekin olisitte. Mulla taitaa olla vanhemmuus ihan hukassa

ap

Vierailija kirjoitti:

Joo poika kävi syömässä, mutta sain vaikka kuinka kauan taivutella. Pyysin anteeksi sitä että huusin, mutta ei oikein antanut anteeksi kuulema tuntee ettei kukaan hänestä tykkää. Opettajat on kuulema epäreiluja ja kokee että kotonakin vaan ollaan häntä vastaan. Tuli ihan tosi paha mieli kun kuunteli oman lapsen puhetta siitä ettei kukaan ymmärrä ja välitä. Kuitenkin poika pyysi itse anteeksi  sitä että löi, ei kuulema tarkoittanut.

En ole enää vihainen, nyt olen oikeasti huolestunut. Jos olisitte nähneet pojan äsken niin ehkä tekin olisitte. Mulla taitaa olla vanhemmuus ihan hukassa

ap

Voi raasua. Taitaa tarvita nyt enemmän olkapäätä kuin rangaistuksia. Ehkä on sattunut jotain ikävää? Onko kauan jatkunut?

Vie sille bisseä