nyt on 6 viikkoa täynnä ja voin sanoa jo että karppaus ei kaikilla toimi.
Lähtökohta oli siis se, että halusin järkevästi pudottaa raskauskiloni pois. 170cm ja 70 kg. aloitin 2 viikon induktiolla, ekat pari pvää hemmetin huono olo mutta se meni nopeasti ohi. piruuttani laskeskelin myös kalorimäärät, niitä tuli päivästä riippuen 1700-2100. Enempää en ainakaan pystynyt mättämään tuntematta oloani huonoksi. Paino lähti nousuun.. laitoin asian ensin nestetasapainon heittelyksi, olihan tuossa kesäkuun lopussa ja tämän kuun alussa melkoiset helteet.. ja sittemmin lueskeltuani karppien foorumia, arvelin lihasten alkaneen kasvaa joten ei heti tehnyt mieli luovuttaa. kuitenkin mulla suureni mitat huomattavasti, entisen koon 38 sijaan nyt kokoni on 40 ja kiloja tullut lisää 5. Uskoisin, että karppaus toimii niillä jotka ovat oikeasti reilun ylipainoisia mutta normaalipainoa hipovilla se ei enää tahdo toimia. Yhtään ainoata repsahdusta ei tapahtunut koko aikana. Vettäkin tuli juotua litratolkulla kuten pitää ja vaikka järkeni varoitti, rasvan kanssa lutrasin niin etten koskaan ennen.
Siispä, tilanne on se että alkuperäisen viiden kilon pudottamisen sihjasta minulla onkin nyt 10 kilon urakka edessä. Harmittaa!
Kommentit (15)
Onpa Painareissakin lihonneita. Se on niin pienestä kiinni, ohjeet ovat väljät ja ehkä sinäkin olisit voinut toimia toisin. Itse en moisesta karppauksesta perusta, mutta kaverini on karppi ja hänkin on sanonut, ettei kaikille sovi kaikki. Sehän on päivänselvää.
Ja jos karppauksella onnistuu lhomaan, niin ehkäpä on liikaa sillä rasvall asössinyt.
Kasvikset ja proteiini ovat niitä ykkösiä, oliiviöljy sitten perässä!!!
että mä olen koko aikuisikäni esim. paistanut kaiken ilman rasvaa/öljyä. en ole koskaan käyttänyt kermaa ruuanlaitossa, aina valinnut ne vähärasvaiset tuotteet. induuktiovaiheen jälkeen aloin käyttää mm. turkkilaista jogurttia jonka rasvapitoisuus taisi olla 10%! t:ap
eli minäkin ns. normaalipainoinen,
mutta olisin halunnut tiputtaa n. 4 kg löysää...
ei vaan tapahtunut niin mitään painon suhteen!!!
palasin vanhaan tuttuun painonvartioihin! =)
Vierailija:
Uskoisin, että karppaus toimii niillä jotka ovat oikeasti reilun ylipainoisia mutta normaalipainoa hipovilla se ei enää tahdo toimia.
Mutta tuon kiistäisin. Parikin normaalipainoista ystävääni karppaa ihan hyvällä menestyksellä :)
Hyvin nopeasti rupesi paino tippumaan ja senttejä lähti huimasti. 5 vkon jälkeen painoin 61kg ja senttejä oli lähtenyt huimasti mm. 10cm vyötäröltä.
Laitappas esimerkkejä päivän ruoistasi, niin kerron mitä teit väärin...
Karppasin 4 viikkoa ja tuloksena oli +3 kiloo.. ja rasvan kanssa en lätränny!
aamupala: kahvia kermalla, 2 öljyssä paistettua munaa, sekaan kermajuustoa.
lounas: kunnon öljyssä paistettu pihvi tai kermassa haudutettua lohta, runsaasti vihreää salaattia, keitetty muna, raejuustoa purkillinen.
iltapäivällä: tonnikalasalaatti/fetasalaatti/kanasalaatti, " partajugua" sekaan funlightia.
illalla: keitetty/paitettu muna, tomaattia, kurkkua, vähän pekonia.
Meillä on täällä kotieläimiä ja työtä riittää, joten ruuan pitää tottavie pitää tiellä niin sanotusti. kevyempiäkin päiviä oli, toisinaan en ehtinyt syödä lainkaan aamupalaa tai iltapalaa. t:ap
Vierailija:
aamupala: kahvia kermalla, 2 öljyssä paistettua munaa, sekaan kermajuustoa.lounas: kunnon öljyssä paistettu pihvi tai kermassa haudutettua lohta, runsaasti vihreää salaattia, keitetty muna, raejuustoa purkillinen.
iltapäivällä: tonnikalasalaatti/fetasalaatti/kanasalaatti, " partajugua" sekaan funlightia.
illalla: keitetty/paitettu muna, tomaattia, kurkkua, vähän pekonia.
Karppauksessa, kuten muussakin laihdutuksessa on tärkeää ettei kaloreita syödä liikaa! Jos olet syönyt kaloreita joka päivä yli 1700, niin ei ole ihme ettet laihdu.
Karppaus perustuu siihen, että rasva pitää sinut kylläisenä ja rasvan polttamiseen elimistö käyttää enemmän energiaa kuin hiilihydraattien polttamiseen.
Eli kun karppaat, syöt ehkä rasvaisempaa ruokaa, mutta huomattavsti vähemmän ja siten kaloreita kertyy vähemmän kuin virallisterveellisessä ruokavaliossa ja silti olet kylläinen. Sinun täytyy myös opetella kuuntelemaan itseäsi, milloin olet kylläinen ja lopettaa syöminen heti siihen, eikä niin että ajattelet että syönpäs tämän pihvin nyt kuitenkin loppuun vaikka masu onkin jo täynnä....
Oppia ikä kaikki. Lainaappas pari kirjaa aiheeseen liittyen ja kokeile sitten uudestaan.
Jätä nyt suosiolla kaikki eläinrasvat pois ja siirry esim. oliiviöljyyn. Jo muutenkin terveytesi vuoksi.
Atkins on vaan yksi suuntaus karppailussa. Sitä kokeilleena voin todeta, että minulle sopii paremmin ne suuntaukset, joissa suositaan kasviksia ja vähärasvaista lihaa sekä kalaa.
aamupala: kahvia kermalla, 2 öljyssä paistettua munaa, sekaan kermajuustoa. = karkeasti maksimissaan 450kcal.
lounas: kunnon öljyssä paistettu pihvi tai kermassa haudutettua lohta, runsaasti vihreää salaattia, keitetty muna, raejuustoa purkillinen. (100g kyljys ja öljy, 300kcal. salaatti eli kiinankaali 100kcal. muna 100kcal. raejuusto 180kcal)
iltapäivällä: tonnikalasalaatti/fetasalaatti/kanasalaa tti, " partajugua" sekaan funlightia.( purkillinen tonnikalaa vedessä, en pysty nielemään sitä öljyistä,140kcal+rehut ehkä 100?kcal. partaäijän. 1,5dl ja mehu. n.200kcal) yht. 440.
illalla: keitetty/paitettu muna, tomaattia, kurkkua, vähän pekonia. =muna 100kcal, tomaatit ja kurkut noin 40 kcal, pekonifileet 50g noin 200kcal eli yht. 340kcal
näistä yht. reilu 1900. kuten jo sanoin, useasti jäi aterioita väliin. lisäksi teen raskasta työtä täällä kotona. laskurin mukaan 1974kcal on kulutus 170cm 70kcal ja 24v naiselle joka tekee kohtalaisen raskasta työtä ja kuntoilee lisäksi 30min väh. päivässä.
http: //www. kalorilaskuri. fi/ruokakulutus. php
kun siellä foorumilla sanottiin että ei pidä tuiottaa kaloreita. että ei pidä laskea niitä! ja kumminkin tein sillä tavalla. mitä toisten ruokia seurailin, syövät enemmän jotkut kuin minä. eli kaloriajatteluunhan se karppauskin sitten perustuu loppujenlopuksi kuten muutkin dieetit. t:ap
Itse olen laihtunut parhaiten (10 kg) noudattamalla Painonvartijoiden pistelaskun ja vähähiilihydraattisen ruokavalion yhdistelmää ja perinteistä lautasmallia (puolet kasviksia ja vihanneksia ja salaattia, toinen puoli lihaa, kalaa, kanaa jne. ja jättänyt hiilihydraatit (pastan, perunat, riisin) jotakuinkin pois kokonaan). Ja leivät, sen sijaan syön joskus riisikakkuja. Paljon marjoja ja hedelmiä. Ja paino on pudonnut kohisten. (65 kilosta 55 kiloon).
Itse olen samassa ajassa laihtunut 6 kiloa, mutta ehkä se karppaus ei tosiaankaan sovi sinulle.