Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Äiti huutaa aina, mitään asiaa ei kykene puhumaan normaalisti.
03.12.2020 |
Olen jo 30, ja koko elinikäni saanut kuunnella hermoheikon äidin huutoa. En jaksaisi enää. Haluaisin viettää vanhempieni kanssa aikaa vielä kun ovat elossa ja voimissaan, mutta en kertakaikkiaan selviä yhdestä kyläilystä ilman hermojen menetystä ja tuntuu että äidin seurassa taannun välillä teinin tasolle kun viimein menee hermot itselläkin ja huudan takaisin.
Äiti rähisee ja huutaa joka asiasta. Ihan siis pienistä arkisistakin jutuista hermostuu. Esimerkkeinä nyt nopeasti tulee mieleen se, että isä tuonut kaupasta väärää jogurttia, minä kysyn saanko vaihtaa huoneessani järjestystä, kysyn voidaanko viikonloppuna käydä ulkona syömässä, jokin tavara laitettu väärään paikkaan...
Kun yritän hänelle puhua asiasta niin kääntää sen aina niin, että minä puran pahantuulisuuttani häneen tai heittäytyy TÄYSIN marttyyriksi että kuinka hän nyt on kaiken pahan alku ja juuri jne.. Todella raskasta koittaa tulla toimeen ja toki äidinkin puolesta paha mieli kun huomaa että hänellä on paha olla. Olen vain kurkkuani myöten täynnä tuota huutamista. Asiakaspalvelutyössään on kyllä niin iloinen ja aurinkoinen, voi kun me lähimmäisetkin saataisiin olla sen ihmisen seurassa.
Valittaa aina osastaan, kuinka hänellä on niin paljon velvollisuuksia mm. omien vanhempiensa asioiden hoitoon liittyen ja kuinka hänen siskonsa pompottaa häntä jne.. Ei kuitenkaan tee asioille mitään ja kun yrittää ehdottaa jotain ratkaisua niin yllätys, saat huutoa takaisin. Sisaruksetkin hoitaisivat vanhempiensa asioita, mutta ei, äitini on luonteeltaan juuri sellainen että kukaan muu ei osaa ja hänen pitää hoitaa, sitten valittaa kun on niin paljon hommaa.
Tuntuu vain itselle niin raskaalta katsoa vierestä tuollaista, hänelläkin olisi vielä hyviä vuosia edessä, mutta hukannut elämänsä kaikesta stressaamiseen ja huutamiseen.
Kohtalotovereita? Mitä tässä tilanteessa voi tehdä?
Kommentit (7)
Lisäyksenä, ahdistun ja pelkään hänen saavan aivoverenvuodon kun käy niin kierroksilla koko ajan. Silmistä jo katkeillut verisuonia useasti.
Olen ehdottanut sievästi esim. liikunnan lisäämistä mutta vastauksena mulle karjuttiin että MILLÄ AJALLA LUULET MINUN EHTIVÄN VIELÄ JOHONKIN LIIKKUMAAN. Todellisuudessa äiti makoilee sohvalla ainakin sen kolme tuntia töiden jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"minä kysyn saanko vaihtaa huoneessani järjestystä, kysyn voidaanko viikonloppuna käydä ulkona syömässä, jokin tavara laitettu väärään paikkaan..."
Näillä toki tarkoitin lapsuuttani.....
Enkä asu vanhemmillani :D Ihan omillaan oman perheeni kanssa. Aloitus oli hieman sekava.
Itse olin tuollainen huutaja jolla oli koko ajan paha olla. Minua on paljon lapsesta saakka lytätty, ohitettu, mitätöity, halvennettu, komenneltu, äyskitty ja kohdeltu kuin jotain arvotonta palvelijaorjaa. En koskaan tullut kuulluksi tai minua ei kohdeltu tuntevana arvokkaana ihmisenä.
Jos puhuin normaalisti, se mitätöitiin ja oli vain hyttysen ininää.
On ollut tyypillistä kautta aikain, että tyttöjä on vastuullistettu ja ohitettu. Heidät on vain väkisin tumpattu ahtaaseen rooliin, jossa heidän tehtävä on palvella, hoivata ja uhrautua muiden puolesta. Koska ovat tyttöjä.
Äitisi on tuollainen vastuullistettu, ohitettu ja mitätöity tyttö, jolla ei ole rajoja.
Oletko ihan 100% varma, ettet tiuski ja äyski myös itsekin?
Miten perheenne miehet ja pojat elävät? Millaiset heidän roolinsa ovat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitisi kokee syyllisyyttä jos ei tee niitä hommia, joita kokee, että hänen on tehtävä. Hän ei jaksaisi.
Hän ei kuitenkaan voi antaa muiden niitä, tehdä, koska tietää, että kun itse tekee, niin ne tulee paremmin tehdyksi.
Se on v**tumaista. Been there, done that.
Olet jo 30 ja teksti on 15-vuotiaan mielen tuotos. Mitäs jos vaikka itsenäistyisit ja muuttaisit omillesi.