Taloudellinen alistaminen parisuhteessa

No, joko kuuntelet tuota tai lähdet lätkimään tai lyöt tositteet pöytään. Minä en jaksanut kuunnella vaan annoin miehelle vapauden käyttää omia rahojaan yksin juuri niin kuin haluaa. Kumma kyllä sitä rahaa ei näyttänyt riittävän mihinkään eron jälkeen, minulla taasen elintaso kohosi lasten kanssa. Kallismakuinen mies :)

Oliko teillä oma asunto, jäitkö asumaan siihen? Jos eroaisin, en haluaisi lähteä kodistamme, mutta olisiko minulla vara pitää sitä, sitä en tiedä..

Ei kai siinä oikein muuta voi kuin keskustella tai erota. Oliko se yhteinen sopimuksenne, että olet kh-tuella ja lähdet sen jälkeen opiskelemaan? Jos oli, muistuta miestä tästä. Kerro, miltä taloudelliset huolet ja miehen asenne kuluttamiseen sinusta tuntuvat.

  Oma mieheni on aina saanut mielihyvää kaikenlaisen tavaran ostamisesta. Ja koska hänen tulonsa yrittäjänä vaihtelevat, olimme vähän väliä siinä tilanteessa, että yhteisten menojen maksaminen jäi minulle, kun hän oli ehtinyt omansa jo käyttää. Nykyisin teemme niin, että hän siirtää tililleni puolet kuukauden yhteisistä menoista jo palkkapäivänään. Lisäksi keskustelu asiasta ja ehkä miehen "kypsyminenkin" on tuottanut tulosta eikä hän tee enää yhtä järjettömiä ostoksia hetken mielijohteesta. Hän on itsekin tyytyväinen, että tilillään on rahaa vielä kuun lopussakin.

[quote author="Vierailija" time="15.04.2014 klo 11:32"]

Olin 3v nuorimmaisen kanssa kotona, jonka jälkeen palasin entiseen työhöni muutamaksi kuukaudeksi. Sain kuitenkin pian opiskelupaikan ja anoin opintovapaata. Tein kh-tuen aikana viikonlopputöitä, jotta sain vähän ylimääräistä rahaa kh-tuen rinnalle. Opiskeluaikoina olen myös tehnyt keikkaa ja yrittänyt parhaani mukaan kantaa oman korteni perheen taloudelliseen kekoon. Perheemme kuukausittaiset, käteen jäävät tulot ovat tällä hetkellä noin 3600e. Rahat ovat yhteisessä käytössä. Nyt mieheni on alkanut toistuvasti kommentoimaan loukkaavaan sävyyn, että olen elänyt hänen kustannuksellaan jo vuosikausia ja että hänhän tässä kaiken aina maksaa. Olen hoitanut perheen laskut varmaan viimeiset kymmenen vuotta eikä miehellä tunnu olevan harmaata haisuakaan siitä, paljonko tilillä kulloinkin on rahaa. Hän ostelee mitä milloinkin haluaa, viis siitä, paljonko tilillä on katetta, asenteella "jos menee viimeiset roposet niin sitten menkööt", vaikka tilipäivään olisi vielä viikkoja. Hänellä ei ole pitkäjänteisyyttä esim. säästämisen kanssa, jos hän jotain haluaa, niin sitten vaikka velaksi. Vastikään oli tilanne, että hän halusi uuden telkkarin. Kahden viikon päästä olisi tullut hieman ylimääräistä rahaa, jolla olisi voinut ostaa uuden telkkarin. Hän ei voinut odottaa, kun pelit ja vehkeet piti saada juuri sillä hetkellä, sillä olihan illalla tulossa kavereita istumaan meille iltaa. Ulkokuorihan pitää olla kunnossa, totta kai. Ja velaksihan nämä piti ostaa, aikoi maksaa näillä tulevilla ylimääräisillä rahoilla osamaksut pois, mutta arvatkaapa kuinka kävi. Eipä maksanut vaan nekin rahat meni johonkin ihan muuhun turhaan. Alan olla niin väsynyt tähän kaikkeen. Hommasin jo itselleni oman tilin, jotta saan edes vähän mielenrauhaa ja tiedän tasan tarkkaan, mihin rahani menevät. Mutta silti takaraivossa kalvaa pelko, että mies alistaa minua tämänkin jälkeen ja joudun pienempituloisena maksamaan liikaa yhteisiä kuluja.

[/quote]

Kummatkin maksaa puolet kuluista. varakkaamman ei tarvitse maksaa yhtään enempää kuluista kuin köyhän

Jos yhteisen vuoksi on toisen talous kuralla on toisen velvollisuus elättää. Piste.

6 korjaa siis yhteisen LAPSEN

Vanha ketju, mutta ei tuo ole alistamista vaan tyhmyyttä. Mies ei osaa hoitaa raha-asioita.

Alistamista olisi pakottaa maksamaan puolet ja puolet, vaikka toiselta menisi viimeiset rahat siinä. Tai että kaikki pitää maksaa puoliksi, täällä on ollut hulvattomia ketjuja miten palkankorotuksen saanut mies tahtoo uusia kodinkoneet ja hoitovapaalla olevan vaimon pitäisi maksaa niistäkin puolet, vaikka ei ole varaa.

Joo. Tutultu kuulostaa. Muutimme mieheni työpaikan perässä ja omani, vakipaikka, jäi taakse. Siinä välissä teimme kaksi lasta, joten olin äitiys- ja hoitovapaalla. Koko tämän ajan sain kuulla, miten hän maksaa minun elämäni ja olen loinen, vaikka aloite lapsiin tuli mieheltäni. Harrastuksetkin kuulemma hän kustantaa (piirtäminen ja maalaaminen eli tosi kalliita harrastuksia...)

Sitten aloitin oman yrityksen, kun tältä paikkakunnalta ei löytynyt alani töitä. Paha vain, kun alani kärsii taantumasta ja töitä on nihkeästi. Muutaman vuoden elin ja tein töitä ahdistuneena, kun ainoa palaute oli tiliotteideni ja laskujeni vahtaamista sekä suuremman tuloksen vaatimista miehen taholta (hän kävi jopa penkomassa työpisteeni eräänä päivänä, kun olin viisastunut sen verran, etten enää jättänyt mitään papereita hänen nähtäväksi). Lopulta romahdin totaalisesti, siis burn out. Tässä vaiheessa mieheni tahtoi avioeron ja ilmoitti, että hän aikoo pitää huolen, etten saa hänestä enää minkäänlaista taloudellista hyötyä.

Tosiasia oli kuitenkin, että kaikki remontit yms. kodissamme oli minun kustantamia, samoin huonekalut ja kodin tekstiilit. Maksoin lasten päivähoitomaksut (lähes 500 e mieheni tulojen perusteella) sekä myös vaatetin heidät. Sillä välin mies piti kalliin autoharrastuksensa, johon toki rahaa riitti. 

Burn outin tullen hän kantoi kaikki mahdolliset laskut sähköstä ja vakuutuksista muihin kuluihin minulle ja ilmoitti, että sinä maksat nämä tästä lähtien. Äitini tuli apuun ja pelasti minut luottohäiriöiltä. Hän tuli avaamaan kirjekuoret, kun en itse jaksanut ja teki minulle taloussuunnitelman ja kirjasimme maksusuunnitelman kaikelle. Jouduin lainaamaan vanhemmiltani, sillä sairasloma oli pitkä.

Ennen yritystä minulla oli vielä oma säästötili ja puskurirahasto. Sen tyhjensin tyhmyyksissäni autoon, kun mies ajoi kolarin edellisellä. Vika oli hänen eikä autossa ollut kuin liikennevakuutus, joten sieltä ei tullut mitään korvausta. Silloin vielä itse ajattelin, että totta kai puolisoa autetaan ja kun autoa tarvittiin hänen työmatkoihin, niin ojensin rahani hänelle. Minä näin avioliittomme tilassa "me", miehelleni olimme "minä ensin ja sitten sinä" erikseen.

Tilanne nyt. Olemme edelleen naimisissa. Avioeroa hän vatvoi vuoden verran tarttumatta toimeen. Sanoin, että toki saat eron, mutta sen järjestät yksin. Koska toinen lapsistamme on tarkalla lääkityksellä ja valvottava ympärivuorokautisesti, hän taisi todeta, että pääsee helpommalla, kun hänen ei tarvitse ottaa vastuuta lapsesta yksin. Roolini liitossamme on siis lastenhoitaja.

Minä pääsin jaloilleni ja tulen toimeen miten kuten yritykselläni. Siis pystyn maksamaan laskut ja osallistumaan talouden kuluihin. Itselleni ei riitä turhuuksiin, mutta ainakin olen saanut talousasiat sellaiselle tolalle, ettei tämä systeemi kaadu, jos jotakin akuuttia sattuisi. Katson sivusta, kun mies jatkaa kalliita harrastuksiaan ja matkustelee kavereidensa kanssa - vie toki lapset mukanaan, mikä on hyvä. Isänä hän on kaikenkaikkiaan parempi kuin tämä koko kuvaus antaa ymmärtää (osallistuu lasten harrastuksiin ja kustantaa sentään ne). Onhan hän pyytänyt minua mukaan, mutta se juna meni jo. En lähde. Yksi matka riittäisi keikuttamaan tarkkaan laskemaani ja vartioimaani kassaa, koska siellä ei huvitteluvaraa. Sehän nyt on selvä, että minä en saisi mitään matkaa mieheni puolelta maksettuna, vaan itse olisin vastuussa kuluista ruokailua myöten, vaikka hän tienaa melkein kolminkertaisesti minun tulokseeni nähden.

Tämä tilanne kestää tasan niin kauan kuin lapset ovat kodista riippuvaisia. Siinä vaiheessa minä lähden ja asun vaikka yksiössä pelkän patjan kanssa. Tällä välin meillä on suhteellisen rauhallinen koti. Meillä ei riidellä eikä huudeta. Lapset eivät oireile ahdistusta tms. ainakaan näkyvästi.

Koko tarinan pointti: älä anna miehelle taloudellista ylivaltaa, jos voit välttää. Nimenomaan kyse on vallankäytöstä. Pidä puskurirahastoa yllä ja elä kohtuullisesti: koko tiliä ei kannata hassata kerralla kauppoihin. Siirrä osa sinne puskuritilille. Sovi ja keskustele kaikki mahdolliset tilanteet etukäteen, myös ne mitä-jos-toinen-sairastuu-skenaariot. Elatusvelvollisuus avioliitossa on olemassa, mutta sitä ei enää pidetä kunniassa, kuten lukuisat av:n keskustelut osoittavat. Tyyli ja sympatia on nykyään "mitäs läksit". Jos toinen lyö rahahanat vaikeassa tilanteessa kiinni, niin sille ei voi minkään. Itse voi siihen ehkä varautua. Hyvässä lykyssä.