Miten onnistuit löytämään liikkumisen ilon?

Vierailija kirjoitti:

Sincc kiitos niin hirveän paljon tästäkin tiedosta :DDDDD

Eipä kestä

Sincc

On aina mukava kun voin olla avuksi

Sincc

Tärkeintä on löytää itselle mieluinen laji. Ihan sama mitä se on. 

Vierailija kirjoitti:

Itselläni liikkumisen ilo on ollut aina. Olen 60-luvulla syntynyt ja meidän sukupolvi on tottunut liikkumaan, meillä kun ei lapsuudessa ollut tietokonepelejä, niinpä ulkona oltiin ja liikuttiin aamusta iltaan.

Itse harrastin lapsuudessa ja nuoruudessa kestävyyslajeja (pyöräily ja hiihto), jotka oli melko puuduttavia. Niinpä kun kyseiset lajit lopetin, niin en koskenutkaan suksiin ja pyörään liki pariinkymmeneen vuoteen, vaan harrastelin höntsämielessä eri palloilulajeja.

Keski-iän lähestyessä palloilut jäi, mutta löysinkin hiihdon ja pyöräilyn uudestaan. Tällä kertaa kummastakin nautiskellen. Poissa oli verenmaku suussa totinen puurtaminen ja sen tilalla nautiskelu ja maisemien ihailu ja taukojen pitäminen eväiden kera juuri sillä hetkellä kun sattui huvittamaan, eikä lenkkeily tuntunutkaan enää totiselta puurtamiselta vaan suorastaan nautinnolliselta, siinä kun ei ollut enää minkäänlaista pakkoa mukana.

Minulle liikkumisen ilo tulee juuri siitä, etten päästä liikkumistani tasaisen puuduttavaksi samaa kaavaa noudattavaksi puurtamiseksi, vaan varioin sitä jatkuvasti, pyrkien kokemaan aina uutta. Hiihtämisessä se ei ole ihan yhtä helppoa, kun latuja on rajallinen määrä, mutta pyöräilyssä, kävelyssä ja hölkässä reittien määrä on rajaton, joten pyrin aina siihen, ettei yksikään lenkki ole samanlainen. Erityisesti pyöräilyssä pyrin löytämään jatkuvasti uusia itselleni täysin uniikkeja reittejä, teitä, sekä polkuja ja yllättäen niitä löytyy edelleenkin ihan lähiympäristöstä, vaikka oma kuntani alkaakin olemaan jo aikalailla läpikotaisin koluttu.

ok boomer

Vierailija kirjoitti:

Mulla liikuntainnostus töppää siihen, että noin kk sisällä aloituksesta sairastun flunssaan ja siihen se sitten jää.

Tunnistan tämän itsekin! Itsellä kaiken uuden aloittaminen on haastavaa: salille lähtö ekan kerran, tai uuden liikuntaharrastuksen aloittaminen. Kesän jälkeen tulee aina lykättyä harrastuksen aloitusta ja sama joululoman jälkeen.

Nuo flunssakaudet ovat siitä kurjia, että kun vihdoin on päässyt hyvään tekemisen vauhtiin ja jää kipeäksi, niin menee helposti 2-3 viikkoa siinä parantuessa jonka jälkeen täytyy taas aloittaa alusta :( Aloitan toki aina, mutta monesti venähtää vielä viikko pari ennen kuin pääsee perille asti.

Se hyvä tässä koronassa on, ettei kausiflunssat ole jyllänneet yhtä pahasti ja olen voinut liikkua normaalisti keväästä lähtien :)

Vierailija kirjoitti:

Mulla liikuntainnostus töppää siihen, että noin kk sisällä aloituksesta sairastun flunssaan ja siihen se sitten jää.

Tunnistan tämän itsekin! Itsellä kaiken uuden aloittaminen on haastavaa: salille lähtö ekan kerran, tai uuden liikuntaharrastuksen aloittaminen. Kesän jälkeen tulee aina lykättyä harrastuksen aloitusta ja sama joululoman jälkeen.

Nuo flunssakaudet ovat siitä kurjia, että kun vihdoin on päässyt hyvään tekemisen vauhtiin ja jää kipeäksi, niin menee helposti 2-3 viikkoa siinä parantuessa jonka jälkeen täytyy taas aloittaa alusta :( Aloitan toki aina, mutta monesti venähtää vielä viikko pari ennen kuin pääsee perille asti.

Se hyvä tässä koronassa on, ettei kausiflunssat ole jyllänneet yhtä pahasti ja olen voinut liikkua normaalisti keväästä lähtien :)

En mitenkään. Olen kyllä löytänyt luonnossa samoilun ilon, frisbeegolffauksen ilon, kesävesissä uimisen ilon, jäällä hiihtämisen ilon, mutta liikunnan iloa en ole koskaan löytänyt.

Menemällä kuntosalille.

Olin nuorempana todella liikunnallinen, harrastin kilpaa erästä lajia. Opiskelin jopa liikunnan ohjaajaksi. Sitten sain pari lasta. Olin väsynyt ja raudanpuute aneeminen. Menetin liikunnan ilon, enkä ole vieläkään löytänyt sitä uudelleen. Sen vielä muistan, että mikään muu elämässä ei tuo niin hyvää oloa kun liikunta ja se kun on terve ja kroppa toimii. Ikävöin hyvää oloa. Olen toipunut anemiasta mutta sen aikana kunto pääsi todella huonoksi enkä saa enää hyvää oloa liikkumalla, nykyään saan siitä vain ärsytystä itse syytöstä miksi päästin itseni huonoon kuntoon, vaikka järjellä tiedän, että anemia ei ollut oma vikani. Siitä toipuminen vaan vei tolkuttoman kauan :/ auttakaa mua saamaan takaisin liikunnan ilo

En tiedä miten. Jos olet kuin minä, ei liikunnasta saa mitään iloa. Kaikki eivät saa. Liikun kyllä. 2 kertaa viikossa salitreeni, ja muina päivinä kävelylenkki. Joka kerta pitää pakottaa itsensä liikkumaan. Motivaatio tulee siitä, että tulee huono omatunto jos jättää väliin. Ja siitä, että hyvässä kunnossa on mukavampi olla. Joka kerta v***ttaa, mutta ei niin paljon, kuin läskinä sohvalla makoilu. Minunlaiselleni ihmiselle itsekuri on ainoa keino liikkua. Kadehdin ihmisiä, jotka oikein odottavat treenejä. Saa lytätä, en ole valinnut tätä. Ja nyt lähden salille, jottei v***ttaisi illalla.

M41

Vierailija kirjoitti:

Itselläni liikunnan ilo löytyi siitä, että siitä tuli hyvä olo ja voi paremmin. Moni ylipainoinen valehtelee itselleen, että liikunnassa on vain kaksi tasoa; sohvalla löhöily tai 6 tuntia päivässä veren maku suussa treenaaminen. Maskan parjat! Jo pelkästään päivittäinen 45 minuutin kävely pudotti itselläni ruokavalion muutoksen saattelemana 10kg puolessa vuodessa.

Haha, minäkin kävelisin ja juoksisin yötä päivää kelissä kuin kelissä jos sillä paino putoaisi. Kahden vuoden aikana paino putosi tasan 0 kg ruokavalion suurista muutoksista ja määristä huolimatta. Parin tunnin pyörälenkkejä tai kävelylenkkejä raskaan työn lisäksi. Ei kannusta liikkumaan kun ei siitä koskaan tullut edes hyvä olo, päinvastoin: jatkuvaa jäätävää palelua ja entistä suurempaa väsymystä. Uupumus vain kasvoi.

Vierailija kirjoitti:

Sitä ei voi tarpeeksi korostaa, että löytämällä/etsimällä lajin, josta itse tykkää ja nauttii. Hyvin harvalla se on kuntosalilla käyminen.

Mulla se nimenomaan on kuntosalilla käyminen. Aerobinen liikunta on mulle pakkopullaa, mutta kunnon lihastreenistä tulee tosi hyvä olo ja ilahduttaa huomata kunnon kasvavan ja kropan muokkaantuvan hyvännäköiseksi. Enkä oo mikään lihaskimppu, vaan hoikka ollut koko aikuisikäni.

Mä löysin tämän vasta 27-vuotiaana kokeiltuani ensin jos jonkin sortin zumbaa ja joogaa ja tanssituntia, jotka vaan väsytti ja vei energiaa. Kävin sitten bodypumpissa ja olin että wau! Vuosia kävin salilla ja kerran viikossa bodypump-tunnilla ja koronan myötä siirryin sitten "kotisalille" treenaamaan videoiden opastuksella ja nautin tästä edelleen.

Mutta samaa mieltä sinänsä, että pitää löytää se oma juttunsa.

Kiva porukka muita sohvaperunoita ja yksi pt-ihminen vetää meille treenejä pari kertaa viikossa. Keho on alkanut kaivata lisää ja nyt itsekseen kotona tulee tehtyä enemmän kun tietoisuus kehosta taas syttynyt. On kiva myös kun muutkin on ex-sohviksia niin tsempataan toisiamme.

Mä olen laiska liikkumaan yksin, mutta liikuntaa harrastava kaveri kysyi mua mukaan lenkille ja siitä se lähti. Nyt me lenkkeillään, juostaan portaissa ja tehdään lihaskuntoa pari-kolme kertaa viikossa. Minusta on paljon mukavampaa liikkua kaverin kanssa, koska silloin aina toinen tsemppaa toista. Kaverin nähden en myöskään kehtaa antaa heti periksi kun väsyttää, vaan pusken loppuun asti. Luulin, että olen ihan rapakuntoinen, mutta huomasinkin jaksavani yllättävän hyvin, kun en heti lyö hanskoja naulaan.

Naimalla

Makaan usein sohvalla. Nytkin välillä poljen ilmapyörää. Välillä nostelen sandbell hiekkapussia. Ihan sohvalla maaten voi liikuttaa käsiä ja jalkoja.