Jos on liiankin innostunut tapailun alussa niin onko se huono merkki?

Miten toinen reagoi? Onko hän niin innostunut? Vai onko tämä taas näitä "liian hyvää osoittautui narskuksi" -juttuja?

Kyllä yleensä.

Että voiko tällainen tapailu johtaa kestävään parisuhteeseen? Ap

Liian hyvää ollakseen totta on eri asia kuin innostunut. Ensin mainittu voi olla huono juttu tai sitten ei. Innostunut kertoo lähinnä siitä ettei pelaa pelejä.

Jätä se sika

No kyllä liika innostuminen on ainakin parempi kuin ei innostusta lainkaan.

Olet ihastunut ihastumisen tunteeseen, älä tee mitään hätiköityä mutta nauti ihmeessä fiiliksestä.

Miksi pitäisi huutaa koko maailmalle? Peilaatko elämääsi ja parisuhdestatustasi muihin, minkä ikäinen oikein olet - 17-v.?

Omassa elämässäni/lähipiirissäni ei ainakaan ole johtanut kovin kestäviin parisuhteisiin. Kun toiseen suhtautuu alusta asti ihmisenä, ei maagisena jumalolentona, on suurempi todennäköisyys saada tasapainoinen, pitkäikäinen suhde.

Epäilen aina kun näitä tulee vastaan ensitreffeillä. Yleensä toinen on lähinnä hullaantunut ulkonäöstäni, eihän se edes tunne minua vielä. Liian usein tuntuu että paikallani voisi istua joku pahvikuva minusta: mies ei kysy minusta mitään vaan luulee jo tietävänsä kaiken ja paasaa vain omista jutuistaan. Tai vaihtoehtoisesti kuuntelee silmät säihkyen kuin jotain taivaasta tupsahtanutta enkeliä. (Tai ehkä se katse on lasittunut ja en vaan tajua, mutta haluaa kuitenkin nähdä taas.)

Niin tai näin, ei tule mitään. Saattaisi leuka loksahtaa jo pelkästä musiikkimausta.

Mistä löytäisi keskustelukelpoisen kumppanin? Vai onko kohtalona tällöin friendzone?

Koskaan eivät miehet tee oikein :)

Mun rakastuminen ensisilmäyksellä päättyi vaan suureen tuskaan. Jos tuntuu siltä että on liian hyvää ollakseen totta niin luultavasti ei ole totta :(

Näitti nainen, jolla on fiksuja juttuja ja hauskoja tarinoit kirjoitti:

Epäilen aina kun näitä tulee vastaan ensitreffeillä. Yleensä toinen on lähinnä hullaantunut ulkonäöstäni, eihän se edes tunne minua vielä. Liian usein tuntuu että paikallani voisi istua joku pahvikuva minusta: mies ei kysy minusta mitään vaan luulee jo tietävänsä kaiken ja paasaa vain omista jutuistaan. Tai vaihtoehtoisesti kuuntelee silmät säihkyen kuin jotain taivaasta tupsahtanutta enkeliä. (Tai ehkä se katse on lasittunut ja en vaan tajua, mutta haluaa kuitenkin nähdä taas.)

Niin tai näin, ei tule mitään. Saattaisi leuka loksahtaa jo pelkästä musiikkimausta.

Mistä löytäisi keskustelukelpoisen kumppanin? Vai onko kohtalona tällöin friendzone?

Sinulle suosittelen punaviiniä, suklaata ja kissaa.

Vierailija kirjoitti:

Koskaan eivät miehet tee oikein :)

Se on meidän luontainen ominaisuutemme!