Lue keskustelun säännöt.
Teini erosi eilen. On valvonut ja itkenyt varmaan koko yön. Olenko huono äiti kun pakotin kouluun.
03.12.2020 |
16v poika kyseessä. Ei suostu nousemaan sängystä. Oon kuulema paska mutsi.
Kommentit (1004)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju kyllä selventää kovasti sitä, miksi nuorisopsykiatrialla kamppailemme sen kanssa, ettei lapset mene kouluun, kouluun meno ahdistaa ja vanhemmat ovat pulassa kun lapsen opinnot eivät enää etenekään. Kouluun lähtiessä sanotaan taikasana lopulta vaan että ”ahdistaa, ei pysty” ja jäädään kotiin. Ikäviä asioita ei haluta vaatia lapselta, ettei tule paha mieli, vaikka se olisi yksi kasvattajan tärkeimmistä tehtävistä kaiken muun hyvän ja rakastavan lomassa.
Yli puolet tässäkin keskustelussa antaisi lapsen jäädä kotiin erotilanteessa, joita nuorille tulee usein näissä ensimmäisissä parisuhteissa. Hieman eriasia jos aikuisena erotaan pitkästä liitosta, jossa on jaettu pitkä historia, ehkä myös talous ja lapsia.
Kotona on hyvä että voidaan keskustella asioista ja erityisesti tunteista. Ehkä se hali ja vaikka lohtusuklaata pahimman yli. Kavereille asian purkaminen on useille myös luontevampaa kuin vanhemmille, kouluun meno tukee kaverisuhteiden ylläpitämisessä myös enemmän kuin kotiin yksin asioiden kanssa jääminen. Pyörivä, mahdollisimman normaali arki on harvinaisen eteenpäin vievä voima traumaattisemmissakin tilanteissa.
Enpä usko, että yksi lepopäivä lukion aikana ja vanhemman lämmin ja ymmärtävä suhtautuminen vie ketään nuorisopsykiatrialle. Ennemmin meillä koululla on pulmana se hysteerisesti koululla päivästä toiseen itkevä, myös nuorisopsykiatrialla käyvä väki, jonka vanhemmat eivät hyväksy minkäänlaisia helpotuksia. Opintoaikaa ei saa pidentää, kursseista ei saa saada heikkoja arvosanoja ja varsinkaan ei saa olla koulusta tuntiakaan poissa.
Itse sanon aina nuorille, että yksi päivä on vaan yksi päivä. Se seuraava päivä on se merkityksellinen. Silloin pitää tehdä se päätös lähteä koululle vaikka vaikealta tuntuu. Sitten yhdessä mietitään miten sinne kouluun pääsee ahdistuksesta tms. huolimatta.
En arvota aikuisten eroja sen tunteikkaimmiksi tai merkityksellisemminsi kuin teinin. Kyllä se voi oikeasti olla tosi kova paikka. Kun on kuvitellut yhteistä onnellista tulevaisuutta ja sitten kokeekin se hylkäämisen. Kelpaako koskaan kenellekään? Onko loppuelämänsä yksin? Saako koskaan lapsia? Tällaisia nuoret miettivät.
T. Koulupsykologi
Ps. Lohtusyömistä en suosittele, jännä jos nuorisopsykalla suositellaan.
Ihan hyviä pointteja, mutta sittenhän on opet ihan lirissä, kun opiskelijat ei pääse kurssejaan läpi, kun eivät ole paikalla. Tästä kärsii myös koko koulu esim rahoituksen muodossa. Ei ne opettajat ja rehtorit turhaan stressaa siitä, että opiskelijat ei valmistu ajoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole "padkamutsi" vaan vastuullinen vanhempi ja oikeasti aikuinen. Heikkoluontoisesta pojastais voi tulla sivari, tanssitaiteilija, hömö, miimikko tai muu velttis joka luulee että raha tulee seinästä ja varallisuus tekemättömyydestä. Olet hyvä tyyppi.
Luultavasti olen kuvaamasi kaltainen "velttis", joka ensi kertaa aikoo suorittaa korkeakoulututkinnon loppuun kun nyt 28v pääsin opiskelemaan. Toinen vanhempani ei ollut vastuullinen vaan vahingoitti minua emotionaalisesti. Masennuin niinä vuosina kun piti mennä eteenpäin ja kuvainnollisesti minua potkittiin vielä maassa kun olin heikoimmillani.
Totta kai monen vuoden henkinen kaltoinkohtelu on eri asia kuin se, että laitetaan kerran menemään kouluun, vaikka hieman suruttaakin. Ei kai kukaan lapsi oikeasti mene rikki siitä, että joutuu kerran ulos epämukavuusalueeltaan? Tai sitten ei ole nykyihmisestä mihinkään, jos ei muutamaa tuntia epämukavuutta kestä.
Taitaa täällä moni ajatella, että lapsi menee ensimmäisestä epämukavuuden kohtaamisesta rikki. Mutta sellaista se vaan on nykyään, ei sille mitään voi :(
No onko siitä haittaa, ettei se teini mene kouluun? Ei tarvitse mennä rikki, mutta mitä haittaa on, jos nyt yhdeksi päiväksi jää kotiin?
No mitäs sitten, kun joka toinen kuukausi tulee se ero, ja aina jäädään kotiin? Kohta voikin melkein kalenteriin merkitä, milloin tulee kyseinen oppilas ei ilmesty tunnille!
Oletko mahtanut lukea ketjua? Tähän on vastattu jo sen seitsemän kertaa.
Olen kanssasi samaa mieltä, että näitä toisenkin äärilaidan tapauksia on, tottakai. Yleensä nämä perheet ovat vain helpommin autettavissa ja motivoituneempia tekemään töitä perheen ja nuoren hyvinvoinnin eteen jos hoitokontaktiin asti päätyvät.
Selvennän, että tarkoitin tämän kouluun menemättömyyden olevan kasvava trendi. Hoidollisesti hankala, koska vanhemmat eivät uskalla vaatia nuorilta näissä tilanteissa mitään ja nuoret ovat ajanmyötä oppineet vetämään ahdistuskortin esille, jolla tehdään vanhemmat ”aseettomiksi”. Ahdistus on varmasti nuorella siinä hetkessä ihan todellinen tunne, mutta paljon olisi ollut vältettävissä jo ennen tilanteen eskaloitumista aiemmassa viestissä mainitsemieni vanhemmuustaitojen myötä. Mennään myös epämukavuusalueelle ja uskalletaan vaatia, toki myös rakastetaan ja pidetään huolta.
En usko että ap ajattelisi että oma nuorensa olisi riskissä pudota koulusta enkä minäkään nyt näiden tietojen varassa olisi huolissani. Jokainen arvioidaan yksilöllisesti. Toin vain esille että tämä on kasvava ongelma, että nuoret jäävät kotiin ja itsellä pisti silmään se, kuinka monen mielestä ”tottakai jäädään kotiin”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole "padkamutsi" vaan vastuullinen vanhempi ja oikeasti aikuinen. Heikkoluontoisesta pojastais voi tulla sivari, tanssitaiteilija, hömö, miimikko tai muu velttis joka luulee että raha tulee seinästä ja varallisuus tekemättömyydestä. Olet hyvä tyyppi.
Luultavasti olen kuvaamasi kaltainen "velttis", joka ensi kertaa aikoo suorittaa korkeakoulututkinnon loppuun kun nyt 28v pääsin opiskelemaan. Toinen vanhempani ei ollut vastuullinen vaan vahingoitti minua emotionaalisesti. Masennuin niinä vuosina kun piti mennä eteenpäin ja kuvainnollisesti minua potkittiin vielä maassa kun olin heikoimmillani.
Totta kai monen vuoden henkinen kaltoinkohtelu on eri asia kuin se, että laitetaan kerran menemään kouluun, vaikka hieman suruttaakin. Ei kai kukaan lapsi oikeasti mene rikki siitä, että joutuu kerran ulos epämukavuusalueeltaan? Tai sitten ei ole nykyihmisestä mihinkään, jos ei muutamaa tuntia epämukavuutta kestä.
Taitaa täällä moni ajatella, että lapsi menee ensimmäisestä epämukavuuden kohtaamisesta rikki. Mutta sellaista se vaan on nykyään, ei sille mitään voi :(
No onko siitä haittaa, ettei se teini mene kouluun? Ei tarvitse mennä rikki, mutta mitä haittaa on, jos nyt yhdeksi päiväksi jää kotiin?
No mitäs sitten, kun joka toinen kuukausi tulee se ero, ja aina jäädään kotiin? Kohta voikin melkein kalenteriin merkitä, milloin tulee kyseinen oppilas ei ilmesty tunnille!
Oletko mahtanut lukea ketjua? Tähän on vastattu jo sen seitsemän kertaa.
Aika jankkaamiseksi mennyt koko ketju. Vaikuttaa olevan tässä maassa vain pumpulimammoja tai rautarouvia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole "padkamutsi" vaan vastuullinen vanhempi ja oikeasti aikuinen. Heikkoluontoisesta pojastais voi tulla sivari, tanssitaiteilija, hömö, miimikko tai muu velttis joka luulee että raha tulee seinästä ja varallisuus tekemättömyydestä. Olet hyvä tyyppi.
Luultavasti olen kuvaamasi kaltainen "velttis", joka ensi kertaa aikoo suorittaa korkeakoulututkinnon loppuun kun nyt 28v pääsin opiskelemaan. Toinen vanhempani ei ollut vastuullinen vaan vahingoitti minua emotionaalisesti. Masennuin niinä vuosina kun piti mennä eteenpäin ja kuvainnollisesti minua potkittiin vielä maassa kun olin heikoimmillani.
Totta kai monen vuoden henkinen kaltoinkohtelu on eri asia kuin se, että laitetaan kerran menemään kouluun, vaikka hieman suruttaakin. Ei kai kukaan lapsi oikeasti mene rikki siitä, että joutuu kerran ulos epämukavuusalueeltaan? Tai sitten ei ole nykyihmisestä mihinkään, jos ei muutamaa tuntia epämukavuutta kestä.
Taitaa täällä moni ajatella, että lapsi menee ensimmäisestä epämukavuuden kohtaamisesta rikki. Mutta sellaista se vaan on nykyään, ei sille mitään voi :(
No onko siitä haittaa, ettei se teini mene kouluun? Ei tarvitse mennä rikki, mutta mitä haittaa on, jos nyt yhdeksi päiväksi jää kotiin?
No mitäs sitten, kun joka toinen kuukausi tulee se ero, ja aina jäädään kotiin? Kohta voikin melkein kalenteriin merkitä, milloin tulee kyseinen oppilas ei ilmesty tunnille!
Ap;n poika oli seurustellut vajaan vuoden ensirakkaudensa kanssa. Ei vaikuta siltä, että surisi joka toinen kuukausi? Miksi mennä tuollaisiin kuvitteellisiin ääripäähin, kun se ap:n poika ei todellakaa osu tuohon kuvioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kanssasi samaa mieltä, että näitä toisenkin äärilaidan tapauksia on, tottakai. Yleensä nämä perheet ovat vain helpommin autettavissa ja motivoituneempia tekemään töitä perheen ja nuoren hyvinvoinnin eteen jos hoitokontaktiin asti päätyvät.
Selvennän, että tarkoitin tämän kouluun menemättömyyden olevan kasvava trendi. Hoidollisesti hankala, koska vanhemmat eivät uskalla vaatia nuorilta näissä tilanteissa mitään ja nuoret ovat ajanmyötä oppineet vetämään ahdistuskortin esille, jolla tehdään vanhemmat ”aseettomiksi”. Ahdistus on varmasti nuorella siinä hetkessä ihan todellinen tunne, mutta paljon olisi ollut vältettävissä jo ennen tilanteen eskaloitumista aiemmassa viestissä mainitsemieni vanhemmuustaitojen myötä. Mennään myös epämukavuusalueelle ja uskalletaan vaatia, toki myös rakastetaan ja pidetään huolta.
En usko että ap ajattelisi että oma nuorensa olisi riskissä pudota koulusta enkä minäkään nyt näiden tietojen varassa olisi huolissani. Jokainen arvioidaan yksilöllisesti. Toin vain esille että tämä on kasvava ongelma, että nuoret jäävät kotiin ja itsellä pisti silmään se, kuinka monen mielestä ”tottakai jäädään kotiin”.
Lainaus tippui äsken johonkin. Tämä oli siis lainaus aiempaan nuorisopsykiatriaan liittyneeseen vastaukeen, mutta miksei sopisi jälkimmäiseenkin.
Vierailija kirjoitti:
Olen kanssasi samaa mieltä, että näitä toisenkin äärilaidan tapauksia on, tottakai. Yleensä nämä perheet ovat vain helpommin autettavissa ja motivoituneempia tekemään töitä perheen ja nuoren hyvinvoinnin eteen jos hoitokontaktiin asti päätyvät.
Selvennän, että tarkoitin tämän kouluun menemättömyyden olevan kasvava trendi. Hoidollisesti hankala, koska vanhemmat eivät uskalla vaatia nuorilta näissä tilanteissa mitään ja nuoret ovat ajanmyötä oppineet vetämään ahdistuskortin esille, jolla tehdään vanhemmat ”aseettomiksi”. Ahdistus on varmasti nuorella siinä hetkessä ihan todellinen tunne, mutta paljon olisi ollut vältettävissä jo ennen tilanteen eskaloitumista aiemmassa viestissä mainitsemieni vanhemmuustaitojen myötä. Mennään myös epämukavuusalueelle ja uskalletaan vaatia, toki myös rakastetaan ja pidetään huolta.
En usko että ap ajattelisi että oma nuorensa olisi riskissä pudota koulusta enkä minäkään nyt näiden tietojen varassa olisi huolissani. Jokainen arvioidaan yksilöllisesti. Toin vain esille että tämä on kasvava ongelma, että nuoret jäävät kotiin ja itsellä pisti silmään se, kuinka monen mielestä ”tottakai jäädään kotiin”.
En tiedä kenelle kirjoitit, mutta olen samaa mieltä siitä, miten yllättävän moni antaisi lapsen oleskella kotona kouluun menemisen sijaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija
</p>
<p>Kissan tai lemmikin kuolema on tosi iso juttu. Parhaimmillaan ne on voinut olla mukana elämässä 10-15 vuotta. Meillä koko perhe oli seuraavana päivänä pois koulusta tai töistä. Joskus on fiksua antaa itselleen lepopäivä ja palautua henkisesti rankasta kokemuksesta. Yksi päivä ei kaada vielä mitään. Kiva palvella asiakkaita, kun silmät on itkusta turvonneet ja päässä jyskyttää. Sairaanhoitajakin suhtautui tosi automaattisesti lemmikin kuolemaan ja kirjoitti mukisematta yhden päivän sairaslomaa. Tämä työkeskeinen kulttuuri saa monet palamaan loppuun.[/quote kirjoitti:Meidän koira kuoli 16-vuotiaana keväällä, sain onneksi sen päivän (palkatonta) vapaata kun veimme koiran lopetettavaksi. En olisi kyllä pystynyt menemään töihin. Seuraavana päivänä jalat tuntuivat todella raskailta, ja koko työviikko meni aivan sumussa. Kyllä teineilläkin nuo erot ottaa koville, ihan hyvin voi jäädä päiväksi kotiin jos on koko yön valvonutkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole "padkamutsi" vaan vastuullinen vanhempi ja oikeasti aikuinen. Heikkoluontoisesta pojastais voi tulla sivari, tanssitaiteilija, hömö, miimikko tai muu velttis joka luulee että raha tulee seinästä ja varallisuus tekemättömyydestä. Olet hyvä tyyppi.
Luultavasti olen kuvaamasi kaltainen "velttis", joka ensi kertaa aikoo suorittaa korkeakoulututkinnon loppuun kun nyt 28v pääsin opiskelemaan. Toinen vanhempani ei ollut vastuullinen vaan vahingoitti minua emotionaalisesti. Masennuin niinä vuosina kun piti mennä eteenpäin ja kuvainnollisesti minua potkittiin vielä maassa kun olin heikoimmillani.
Totta kai monen vuoden henkinen kaltoinkohtelu on eri asia kuin se, että laitetaan kerran menemään kouluun, vaikka hieman suruttaakin. Ei kai kukaan lapsi oikeasti mene rikki siitä, että joutuu kerran ulos epämukavuusalueeltaan? Tai sitten ei ole nykyihmisestä mihinkään, jos ei muutamaa tuntia epämukavuutta kestä.
Taitaa täällä moni ajatella, että lapsi menee ensimmäisestä epämukavuuden kohtaamisesta rikki. Mutta sellaista se vaan on nykyään, ei sille mitään voi :(
No onko siitä haittaa, ettei se teini mene kouluun? Ei tarvitse mennä rikki, mutta mitä haittaa on, jos nyt yhdeksi päiväksi jää kotiin?
No mitäs sitten, kun joka toinen kuukausi tulee se ero, ja aina jäädään kotiin? Kohta voikin melkein kalenteriin merkitä, milloin tulee kyseinen oppilas ei ilmesty tunnille!
Ap;n poika oli seurustellut vajaan vuoden ensirakkaudensa kanssa. Ei vaikuta siltä, että surisi joka toinen kuukausi? Miksi mennä tuollaisiin kuvitteellisiin ääripäähin, kun se ap:n poika ei todellakaa osu tuohon kuvioon.
Tähänkin on ketjussa vastattu jo sen seitsemän kertaa. Kynnys jäädä kotiin madaltuu aika helposti, kun siitä epämukavuuden tunteesta tehdään joka kerta iso asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole "padkamutsi" vaan vastuullinen vanhempi ja oikeasti aikuinen. Heikkoluontoisesta pojastais voi tulla sivari, tanssitaiteilija, hömö, miimikko tai muu velttis joka luulee että raha tulee seinästä ja varallisuus tekemättömyydestä. Olet hyvä tyyppi.
Luultavasti olen kuvaamasi kaltainen "velttis", joka ensi kertaa aikoo suorittaa korkeakoulututkinnon loppuun kun nyt 28v pääsin opiskelemaan. Toinen vanhempani ei ollut vastuullinen vaan vahingoitti minua emotionaalisesti. Masennuin niinä vuosina kun piti mennä eteenpäin ja kuvainnollisesti minua potkittiin vielä maassa kun olin heikoimmillani.
Totta kai monen vuoden henkinen kaltoinkohtelu on eri asia kuin se, että laitetaan kerran menemään kouluun, vaikka hieman suruttaakin. Ei kai kukaan lapsi oikeasti mene rikki siitä, että joutuu kerran ulos epämukavuusalueeltaan? Tai sitten ei ole nykyihmisestä mihinkään, jos ei muutamaa tuntia epämukavuutta kestä.
Taitaa täällä moni ajatella, että lapsi menee ensimmäisestä epämukavuuden kohtaamisesta rikki. Mutta sellaista se vaan on nykyään, ei sille mitään voi :(
No onko siitä haittaa, ettei se teini mene kouluun? Ei tarvitse mennä rikki, mutta mitä haittaa on, jos nyt yhdeksi päiväksi jää kotiin?
No mitäs sitten, kun joka toinen kuukausi tulee se ero, ja aina jäädään kotiin? Kohta voikin melkein kalenteriin merkitä, milloin tulee kyseinen oppilas ei ilmesty tunnille!
Ihanko oikeasti et antaisi oman lapsesi jäädä kotiin yhdeksi päiväksi, kun ajattelisit, että kohta tulee joka toinen kuukausi ero vaikka tietäisit, että hän on seurustellut vuoden päivät edellisen tyttöystävän kanssa? Niinkö vähän tuntisit omaa lastasi ja tekisit omat johtopäätök tulevasta tuolla tavalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju kyllä selventää kovasti sitä, miksi nuorisopsykiatrialla kamppailemme sen kanssa, ettei lapset mene kouluun, kouluun meno ahdistaa ja vanhemmat ovat pulassa kun lapsen opinnot eivät enää etenekään. Kouluun lähtiessä sanotaan taikasana lopulta vaan että ”ahdistaa, ei pysty” ja jäädään kotiin. Ikäviä asioita ei haluta vaatia lapselta, ettei tule paha mieli, vaikka se olisi yksi kasvattajan tärkeimmistä tehtävistä kaiken muun hyvän ja rakastavan lomassa.
Yli puolet tässäkin keskustelussa antaisi lapsen jäädä kotiin erotilanteessa, joita nuorille tulee usein näissä ensimmäisissä parisuhteissa. Hieman eriasia jos aikuisena erotaan pitkästä liitosta, jossa on jaettu pitkä historia, ehkä myös talous ja lapsia.
Kotona on hyvä että voidaan keskustella asioista ja erityisesti tunteista. Ehkä se hali ja vaikka lohtusuklaata pahimman yli. Kavereille asian purkaminen on useille myös luontevampaa kuin vanhemmille, kouluun meno tukee kaverisuhteiden ylläpitämisessä myös enemmän kuin kotiin yksin asioiden kanssa jääminen. Pyörivä, mahdollisimman normaali arki on harvinaisen eteenpäin vievä voima traumaattisemmissakin tilanteissa.
Enpä usko, että yksi lepopäivä lukion aikana ja vanhemman lämmin ja ymmärtävä suhtautuminen vie ketään nuorisopsykiatrialle. Ennemmin meillä koululla on pulmana se hysteerisesti koululla päivästä toiseen itkevä, myös nuorisopsykiatrialla käyvä väki, jonka vanhemmat eivät hyväksy minkäänlaisia helpotuksia. Opintoaikaa ei saa pidentää, kursseista ei saa saada heikkoja arvosanoja ja varsinkaan ei saa olla koulusta tuntiakaan poissa.
Itse sanon aina nuorille, että yksi päivä on vaan yksi päivä. Se seuraava päivä on se merkityksellinen. Silloin pitää tehdä se päätös lähteä koululle vaikka vaikealta tuntuu. Sitten yhdessä mietitään miten sinne kouluun pääsee ahdistuksesta tms. huolimatta.
En arvota aikuisten eroja sen tunteikkaimmiksi tai merkityksellisemminsi kuin teinin. Kyllä se voi oikeasti olla tosi kova paikka. Kun on kuvitellut yhteistä onnellista tulevaisuutta ja sitten kokeekin se hylkäämisen. Kelpaako koskaan kenellekään? Onko loppuelämänsä yksin? Saako koskaan lapsia? Tällaisia nuoret miettivät.
T. Koulupsykologi
Ps. Lohtusyömistä en suosittele, jännä jos nuorisopsykalla suositellaan.
Ihan hyviä pointteja, mutta sittenhän on opet ihan lirissä, kun opiskelijat ei pääse kurssejaan läpi, kun eivät ole paikalla. Tästä kärsii myös koko koulu esim rahoituksen muodossa. Ei ne opettajat ja rehtorit turhaan stressaa siitä, että opiskelijat ei valmistu ajoissa.
Auttaako se lepohuoneessa/psykologilla/terkkarilla/kuraattorilla/vessassa itkeminen jotenkin kurssista läpipääsyä?
Kyllä meillä se valmistuminen on todennäköisempää kun tavoitteet on laittu sopivalle tasolle ja jaksoja on kevennetty. Amiksessa opinnot tarvitaessa keskeytetään pahimman vaiheen ajaksi (esim. lääkityksen säätö) jotta opintoaika ei kulu samalla kun opinnot ei etene. Pitkiä poissaoloja yritetään estää, mutta kevyitä viikkoja tehdään.
Mutta edelleenkään se YHDEN päivän poissaolo ei kenenkään opintoja kaada.
T. Se koulupsyka
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju kyllä selventää kovasti sitä, miksi nuorisopsykiatrialla kamppailemme sen kanssa, ettei lapset mene kouluun, kouluun meno ahdistaa ja vanhemmat ovat pulassa kun lapsen opinnot eivät enää etenekään. Kouluun lähtiessä sanotaan taikasana lopulta vaan että ”ahdistaa, ei pysty” ja jäädään kotiin. Ikäviä asioita ei haluta vaatia lapselta, ettei tule paha mieli, vaikka se olisi yksi kasvattajan tärkeimmistä tehtävistä kaiken muun hyvän ja rakastavan lomassa.
Yli puolet tässäkin keskustelussa antaisi lapsen jäädä kotiin erotilanteessa, joita nuorille tulee usein näissä ensimmäisissä parisuhteissa. Hieman eriasia jos aikuisena erotaan pitkästä liitosta, jossa on jaettu pitkä historia, ehkä myös talous ja lapsia.
Kotona on hyvä että voidaan keskustella asioista ja erityisesti tunteista. Ehkä se hali ja vaikka lohtusuklaata pahimman yli. Kavereille asian purkaminen on useille myös luontevampaa kuin vanhemmille, kouluun meno tukee kaverisuhteiden ylläpitämisessä myös enemmän kuin kotiin yksin asioiden kanssa jääminen. Pyörivä, mahdollisimman normaali arki on harvinaisen eteenpäin vievä voima traumaattisemmissakin tilanteissa.
Enpä usko, että yksi lepopäivä lukion aikana ja vanhemman lämmin ja ymmärtävä suhtautuminen vie ketään nuorisopsykiatrialle. Ennemmin meillä koululla on pulmana se hysteerisesti koululla päivästä toiseen itkevä, myös nuorisopsykiatrialla käyvä väki, jonka vanhemmat eivät hyväksy minkäänlaisia helpotuksia. Opintoaikaa ei saa pidentää, kursseista ei saa saada heikkoja arvosanoja ja varsinkaan ei saa olla koulusta tuntiakaan poissa.
Itse sanon aina nuorille, että yksi päivä on vaan yksi päivä. Se seuraava päivä on se merkityksellinen. Silloin pitää tehdä se päätös lähteä koululle vaikka vaikealta tuntuu. Sitten yhdessä mietitään miten sinne kouluun pääsee ahdistuksesta tms. huolimatta.
En arvota aikuisten eroja sen tunteikkaimmiksi tai merkityksellisemminsi kuin teinin. Kyllä se voi oikeasti olla tosi kova paikka. Kun on kuvitellut yhteistä onnellista tulevaisuutta ja sitten kokeekin se hylkäämisen. Kelpaako koskaan kenellekään? Onko loppuelämänsä yksin? Saako koskaan lapsia? Tällaisia nuoret miettivät.
T. Koulupsykologi
Ps. Lohtusyömistä en suosittele, jännä jos nuorisopsykalla suositellaan.
Ihan hyviä pointteja, mutta sittenhän on opet ihan lirissä, kun opiskelijat ei pääse kurssejaan läpi, kun eivät ole paikalla. Tästä kärsii myös koko koulu esim rahoituksen muodossa. Ei ne opettajat ja rehtorit turhaan stressaa siitä, että opiskelijat ei valmistu ajoissa.
Auttaako se lepohuoneessa/psykologilla/terkkarilla/kuraattorilla/vessassa itkeminen jotenkin kurssista läpipääsyä?
Kyllä meillä se valmistuminen on todennäköisempää kun tavoitteet on laittu sopivalle tasolle ja jaksoja on kevennetty. Amiksessa opinnot tarvitaessa keskeytetään pahimman vaiheen ajaksi (esim. lääkityksen säätö) jotta opintoaika ei kulu samalla kun opinnot ei etene. Pitkiä poissaoloja yritetään estää, mutta kevyitä viikkoja tehdään.
Mutta edelleenkään se YHDEN päivän poissaolo ei kenenkään opintoja kaada.
T. Se koulupsyka
No eikös siellä tunneilla pidä käydä, että kurssin pääsee läpi? Ja eihän niitä läsnäoloja kerry, jos ei ilmesty paikalle? Vai onko koulusysteemi muuttunut jotenkin radikaalisti viime vuosina?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole "padkamutsi" vaan vastuullinen vanhempi ja oikeasti aikuinen. Heikkoluontoisesta pojastais voi tulla sivari, tanssitaiteilija, hömö, miimikko tai muu velttis joka luulee että raha tulee seinästä ja varallisuus tekemättömyydestä. Olet hyvä tyyppi.
Luultavasti olen kuvaamasi kaltainen "velttis", joka ensi kertaa aikoo suorittaa korkeakoulututkinnon loppuun kun nyt 28v pääsin opiskelemaan. Toinen vanhempani ei ollut vastuullinen vaan vahingoitti minua emotionaalisesti. Masennuin niinä vuosina kun piti mennä eteenpäin ja kuvainnollisesti minua potkittiin vielä maassa kun olin heikoimmillani.
Totta kai monen vuoden henkinen kaltoinkohtelu on eri asia kuin se, että laitetaan kerran menemään kouluun, vaikka hieman suruttaakin. Ei kai kukaan lapsi oikeasti mene rikki siitä, että joutuu kerran ulos epämukavuusalueeltaan? Tai sitten ei ole nykyihmisestä mihinkään, jos ei muutamaa tuntia epämukavuutta kestä.
Taitaa täällä moni ajatella, että lapsi menee ensimmäisestä epämukavuuden kohtaamisesta rikki. Mutta sellaista se vaan on nykyään, ei sille mitään voi :(
No onko siitä haittaa, ettei se teini mene kouluun? Ei tarvitse mennä rikki, mutta mitä haittaa on, jos nyt yhdeksi päiväksi jää kotiin?
No mitäs sitten, kun joka toinen kuukausi tulee se ero, ja aina jäädään kotiin? Kohta voikin melkein kalenteriin merkitä, milloin tulee kyseinen oppilas ei ilmesty tunnille!
Ihanko oikeasti et antaisi oman lapsesi jäädä kotiin yhdeksi päiväksi, kun ajattelisit, että kohta tulee joka toinen kuukausi ero vaikka tietäisit, että hän on seurustellut vuoden päivät edellisen tyttöystävän kanssa? Niinkö vähän tuntisit omaa lastasi ja tekisit omat johtopäätök tulevasta tuolla tavalla?
No en ehkä ajattelisi että joka toinen kuukausi ero tulee, mutta ylipäätään meidän perheessä ei jäädä kotiin mitättömistä syistä. Eli kyllä, lapsi menisi kouluun, eikä jäisi sängynpohjalle makaamaan ja rypemään itsesäälissä.
- Tuo kenelle vastasit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole "padkamutsi" vaan vastuullinen vanhempi ja oikeasti aikuinen. Heikkoluontoisesta pojastais voi tulla sivari, tanssitaiteilija, hömö, miimikko tai muu velttis joka luulee että raha tulee seinästä ja varallisuus tekemättömyydestä. Olet hyvä tyyppi.
Luultavasti olen kuvaamasi kaltainen "velttis", joka ensi kertaa aikoo suorittaa korkeakoulututkinnon loppuun kun nyt 28v pääsin opiskelemaan. Toinen vanhempani ei ollut vastuullinen vaan vahingoitti minua emotionaalisesti. Masennuin niinä vuosina kun piti mennä eteenpäin ja kuvainnollisesti minua potkittiin vielä maassa kun olin heikoimmillani.
Totta kai monen vuoden henkinen kaltoinkohtelu on eri asia kuin se, että laitetaan kerran menemään kouluun, vaikka hieman suruttaakin. Ei kai kukaan lapsi oikeasti mene rikki siitä, että joutuu kerran ulos epämukavuusalueeltaan? Tai sitten ei ole nykyihmisestä mihinkään, jos ei muutamaa tuntia epämukavuutta kestä.
Taitaa täällä moni ajatella, että lapsi menee ensimmäisestä epämukavuuden kohtaamisesta rikki. Mutta sellaista se vaan on nykyään, ei sille mitään voi :(
No onko siitä haittaa, ettei se teini mene kouluun? Ei tarvitse mennä rikki, mutta mitä haittaa on, jos nyt yhdeksi päiväksi jää kotiin?
No mitäs sitten, kun joka toinen kuukausi tulee se ero, ja aina jäädään kotiin? Kohta voikin melkein kalenteriin merkitä, milloin tulee kyseinen oppilas ei ilmesty tunnille!
Ihanko oikeasti et antaisi oman lapsesi jäädä kotiin yhdeksi päiväksi, kun ajattelisit, että kohta tulee joka toinen kuukausi ero vaikka tietäisit, että hän on seurustellut vuoden päivät edellisen tyttöystävän kanssa? Niinkö vähän tuntisit omaa lastasi ja tekisit omat johtopäätök tulevasta tuolla tavalla?
No en ehkä ajattelisi että joka toinen kuukausi ero tulee, mutta ylipäätään meidän perheessä ei jäädä kotiin mitättömistä syistä. Eli kyllä, lapsi menisi kouluun, eikä jäisi sängynpohjalle makaamaan ja rypemään itsesäälissä.
- Tuo kenelle vastasit
Edes yhdeksi päiväksi vaikka olisi tosi suruissaan ja olisi itkenyt koko yön? Ja häpeäisi itkuisia silmiään mahdollisesti toisten oppilaiden edessä. Tarvitsisi tämän yhden lepopäivän?
Olen niin onnellinen omista vanhemmistani enkä syntynyt sinun kaltaisesi lapseksi.
Nyt sitä arvostaa omia vanhempiaan entistä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju kyllä selventää kovasti sitä, miksi nuorisopsykiatrialla kamppailemme sen kanssa, ettei lapset mene kouluun, kouluun meno ahdistaa ja vanhemmat ovat pulassa kun lapsen opinnot eivät enää etenekään. Kouluun lähtiessä sanotaan taikasana lopulta vaan että ”ahdistaa, ei pysty” ja jäädään kotiin. Ikäviä asioita ei haluta vaatia lapselta, ettei tule paha mieli, vaikka se olisi yksi kasvattajan tärkeimmistä tehtävistä kaiken muun hyvän ja rakastavan lomassa.
Yli puolet tässäkin keskustelussa antaisi lapsen jäädä kotiin erotilanteessa, joita nuorille tulee usein näissä ensimmäisissä parisuhteissa. Hieman eriasia jos aikuisena erotaan pitkästä liitosta, jossa on jaettu pitkä historia, ehkä myös talous ja lapsia.
Kotona on hyvä että voidaan keskustella asioista ja erityisesti tunteista. Ehkä se hali ja vaikka lohtusuklaata pahimman yli. Kavereille asian purkaminen on useille myös luontevampaa kuin vanhemmille, kouluun meno tukee kaverisuhteiden ylläpitämisessä myös enemmän kuin kotiin yksin asioiden kanssa jääminen. Pyörivä, mahdollisimman normaali arki on harvinaisen eteenpäin vievä voima traumaattisemmissakin tilanteissa.
Enpä usko, että yksi lepopäivä lukion aikana ja vanhemman lämmin ja ymmärtävä suhtautuminen vie ketään nuorisopsykiatrialle. Ennemmin meillä koululla on pulmana se hysteerisesti koululla päivästä toiseen itkevä, myös nuorisopsykiatrialla käyvä väki, jonka vanhemmat eivät hyväksy minkäänlaisia helpotuksia. Opintoaikaa ei saa pidentää, kursseista ei saa saada heikkoja arvosanoja ja varsinkaan ei saa olla koulusta tuntiakaan poissa.
Itse sanon aina nuorille, että yksi päivä on vaan yksi päivä. Se seuraava päivä on se merkityksellinen. Silloin pitää tehdä se päätös lähteä koululle vaikka vaikealta tuntuu. Sitten yhdessä mietitään miten sinne kouluun pääsee ahdistuksesta tms. huolimatta.
En arvota aikuisten eroja sen tunteikkaimmiksi tai merkityksellisemminsi kuin teinin. Kyllä se voi oikeasti olla tosi kova paikka. Kun on kuvitellut yhteistä onnellista tulevaisuutta ja sitten kokeekin se hylkäämisen. Kelpaako koskaan kenellekään? Onko loppuelämänsä yksin? Saako koskaan lapsia? Tällaisia nuoret miettivät.
T. Koulupsykologi
Ps. Lohtusyömistä en suosittele, jännä jos nuorisopsykalla suositellaan.
Ihan hyviä pointteja, mutta sittenhän on opet ihan lirissä, kun opiskelijat ei pääse kurssejaan läpi, kun eivät ole paikalla. Tästä kärsii myös koko koulu esim rahoituksen muodossa. Ei ne opettajat ja rehtorit turhaan stressaa siitä, että opiskelijat ei valmistu ajoissa.
Auttaako se lepohuoneessa/psykologilla/terkkarilla/kuraattorilla/vessassa itkeminen jotenkin kurssista läpipääsyä?
Kyllä meillä se valmistuminen on todennäköisempää kun tavoitteet on laittu sopivalle tasolle ja jaksoja on kevennetty. Amiksessa opinnot tarvitaessa keskeytetään pahimman vaiheen ajaksi (esim. lääkityksen säätö) jotta opintoaika ei kulu samalla kun opinnot ei etene. Pitkiä poissaoloja yritetään estää, mutta kevyitä viikkoja tehdään.
Mutta edelleenkään se YHDEN päivän poissaolo ei kenenkään opintoja kaada.
T. Se koulupsyka
No eikös siellä tunneilla pidä käydä, että kurssin pääsee läpi? Ja eihän niitä läsnäoloja kerry, jos ei ilmesty paikalle? Vai onko koulusysteemi muuttunut jotenkin radikaalisti viime vuosina?
On muuttunut siinä mielessä, että nykyään voi monia kursseja suorittaa etänä, verkossa tai näyttöpohjaisesti. Tärkeintä ei ole enää se, että on fyysisesti läsnä jossain tietyssä paikassa, vaan että oppii itse asiat. Verkkokursseilla on tietty määrä tehtäviä, joita pitää tehdä ja mahdollinen loppukoe. Tehtävät voi tehdä monesti omassa aikataulussa. Näin iltaihmisenä nautin siitä, kun ei tarvinnut väkisin raahautua kasiksi kouluun, vaan sisäisti asiat paremmin illalla itse tehtäviä tehdessä. T: Monia etäkursseja suorittanut ja nyt näyttöpohjaista tutkintoa tekemässä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole "padkamutsi" vaan vastuullinen vanhempi ja oikeasti aikuinen. Heikkoluontoisesta pojastais voi tulla sivari, tanssitaiteilija, hömö, miimikko tai muu velttis joka luulee että raha tulee seinästä ja varallisuus tekemättömyydestä. Olet hyvä tyyppi.
Luultavasti olen kuvaamasi kaltainen "velttis", joka ensi kertaa aikoo suorittaa korkeakoulututkinnon loppuun kun nyt 28v pääsin opiskelemaan. Toinen vanhempani ei ollut vastuullinen vaan vahingoitti minua emotionaalisesti. Masennuin niinä vuosina kun piti mennä eteenpäin ja kuvainnollisesti minua potkittiin vielä maassa kun olin heikoimmillani.
Totta kai monen vuoden henkinen kaltoinkohtelu on eri asia kuin se, että laitetaan kerran menemään kouluun, vaikka hieman suruttaakin. Ei kai kukaan lapsi oikeasti mene rikki siitä, että joutuu kerran ulos epämukavuusalueeltaan? Tai sitten ei ole nykyihmisestä mihinkään, jos ei muutamaa tuntia epämukavuutta kestä.
Taitaa täällä moni ajatella, että lapsi menee ensimmäisestä epämukavuuden kohtaamisesta rikki. Mutta sellaista se vaan on nykyään, ei sille mitään voi :(
No onko siitä haittaa, ettei se teini mene kouluun? Ei tarvitse mennä rikki, mutta mitä haittaa on, jos nyt yhdeksi päiväksi jää kotiin?
No mitäs sitten, kun joka toinen kuukausi tulee se ero, ja aina jäädään kotiin? Kohta voikin melkein kalenteriin merkitä, milloin tulee kyseinen oppilas ei ilmesty tunnille!
Ihanko oikeasti et antaisi oman lapsesi jäädä kotiin yhdeksi päiväksi, kun ajattelisit, että kohta tulee joka toinen kuukausi ero vaikka tietäisit, että hän on seurustellut vuoden päivät edellisen tyttöystävän kanssa? Niinkö vähän tuntisit omaa lastasi ja tekisit omat johtopäätök tulevasta tuolla tavalla?
No en ehkä ajattelisi että joka toinen kuukausi ero tulee, mutta ylipäätään meidän perheessä ei jäädä kotiin mitättömistä syistä. Eli kyllä, lapsi menisi kouluun, eikä jäisi sängynpohjalle makaamaan ja rypemään itsesäälissä.
- Tuo kenelle vastasit
Joskus se sängyn pohjalle makaamaan jääminen oikeasti vaan tekee hyvää ja auttaa. Eri asia, jos se pitkittyy.
Kuka viitsii itkeä eron takia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kavereiden seura selvästi auttaa. Lähtivät joku aika sitten pyörähtämään kylällä. On noilla ystävillä näköjään tosi suuri merkitys.
Ja teille jotka ajattelette että pojasta nyt tulee lusmu, en usko. Aina on ennenkin hommat hoidettu ja koulussa käyty. Mulla ja miehellä on hyvät ammatit eikä lusmuilla. Eiköhän siinä sitä kodin mallia. Pikkuveli (14v) kyllä aamulla kysyi että saako hänkin jäädä mutta en todellakaan antanut. Tätäkin poissaoloa oikein jouduin miettimään (mikä nyt hävettää. Pojalla oli oikeasti tosi huono olo. Toivottavasti nyt oppi huomaamaan että omaa vointia pitää kuunnella ja että äiti ja iskä on aina tukena, kävi mitä kävi).
Ja mitä tohon seksikirjoitteluun tulee, musta on sairasta että mietitte mun lapsen seksielämää. Toivottavasti teillä on oma johon keskittyä, kiitos :)
Ap
Lähti ottamaan ryyppyä murheeseen.. sano minun sanoneen
No minnepä muualle teini menisi kun ryyppäämään, jos on suruissaan?
En tiedä mutta huomenna ap kirjottaa että poika oksensi yöllä ja on nyt vähän huonovointinen niin annoin jäädä kotiin...
Tuskin niin käy. Ja mitä sitten jos käykin? Siihenkö se maailma viimeistään kaatuu?
Ensin itkee päivän kotona kun pikkutyttö ja illalla lähtee kiskomaan liikaa bisseä. Oma vika krapula, ei lainkaan hyvä syy jäädä kotiin. Jos on sisäisesti pikkutyttö ei kannata edes yrittää juoda niinku mies
Olen pahoillani että sinua nimitettiin pikkutytöksi jos itkit lapsena <3 Traumatisoivaa henkistä vakivaltaa :( Ehkä kannattaisi mennä juttelemaan asiasta, sen verran edelleen vaikuttaa?
Onkohan täällä jotkut aleksityymikkojen kokoontumisajot?
No mitäs sitten, kun joka toinen kuukausi tulee se ero, ja aina jäädään kotiin? Kohta voikin melkein kalenteriin merkitä, milloin tulee kyseinen oppilas ei ilmesty tunnille!