Lue keskustelun säännöt.
Teini erosi eilen. On valvonut ja itkenyt varmaan koko yön. Olenko huono äiti kun pakotin kouluun.
03.12.2020 |
16v poika kyseessä. Ei suostu nousemaan sängystä. Oon kuulema paska mutsi.
Kommentit (1004)
Miten te edelleenkin jaksatte tästä vääntää?
Poika oli ihan normaalisti koulussa, mutta koulun jälkeen oli tosi väsynyt ja lähinnä vain levännyt omassa huoneessaan. Ymmärrettävästi tää tilanne vaatii voimia. On se kyllä edelleen ihan todella rikki. Kuulen kyllä, että tälläkin hetkellä itkettää. Voi surkeus :( Itsekään en tiedä eron syytä, mutta toivotaan ettei mitään isompaa draamaa tuolla taustalla ole.
Ja mitä tulee mun lapsen haukkumiseen niin en todellakaan käsitä sitä. Mä kysyin täällä mielipiteitä, että kannattaako poika laittaa kouluun, en siitä itkeekö poika "mieheksi" liikaa vai ei. Ei ole kiva, että nuorta tuntematta haukutte tätä. Kuten sanottua tilanne on pojalle hyvin vaikea ja uusi, joten onko ihme, että se herättää tunteita? Minä olisin ollut enemmän huolissani, jos niin ei olisi. Meillä tosin on aina saanut näyttää omat tunteet eikä niitä ole ikinä tarvinnut peitellä.
Minä lopetan tänne kommentoimisen nyt. Kiitos kaikille asiallisille kommentoijille. Oli ihan tosi suuri hyöty varmasti pojalle yhdestä välipäivästä. Ilman teitä en sitä olisi ymmärtänyt suoda. Mutta kaikki hyvin :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu saikkua vaan aina kun on vähän vastoinkäymisiä. Miksi kukaan työnantaja maksaisi saikuttaja-itkuliisoille sen mitä miehille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet. Menisitkö itse töihin?
Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia!
No kyllä ottaa. Eräs tuttava oli yli 2kk töistä pois kun tuli avioero ja oli niin rankkaa! Tai ei ottanut vapaata, vaan oli sairauslomalla. Jos olisi pitänyt olla palkattomalla, tuskin olisi ollut töistä pois päivääkään.
Joten tuohon verraten, ei teinipojan yksi koulupäivä tunnu missään.
Työkaverilta kuoli mies. Päivääkään ei ollut pois töistä. Kerran kävi lääkärillä valittelemassa oloaan mutta sanottiin, että suru ei ole töistä poissaolon syy.
Meidän työpaikalla on yksi nuorehko nainen ollut poissa lähes puolitoista vuotta, masentui avioeron takia. Välillä tulee käymään ja jää saman tien pois, ei jaksa kun on niin rankkaa. Itse en vaan pystyisi tuollaiseen. Lähtisin opiskelemaan uutta, vähemmän kuormittavaa alaa sen sijaan, että saikuttaisin kuukaudesta ja vuodesta toiseen yhteiskunnan varoilla.
Ehkäpä tämän naisen kohdalla avainsana on nimenomaan se masennus eikä avioero. Kuinka paljon tiedät hänen elämästään ja taustoistaan, että olet pätevä arvioimaan hänen tilannettaan? Onko hänellä muita kuormittavia tekijöitä tai diagnooseja? Millaisen elämän hän on elänyt, millainen parisuhde, millainen ero oli? Kuinka syvä masennus, onko se ensimmäinen episodi vai toistuva? Onko joutunut osastolle? Onko löydetty toimivaa lääkitystä? Veikkaanpa, ettet tiedä vastausta yhteenkään näistä kysymyksistä.
Kirjoitat, että "itse en vain pystyisi tuollaiseen". Oletko itse ollut masenunut? Jos olet, tiesitkö ettei sinun parantumisprosessisi olisi mikään universaali totuus, jonka mukaan kaikki paranevat?
Tiedän jotain, koska tämä nainen on itse kertonut. Ei ole ollut osastolla. Lisäksi on koko ajan päivittänyt ahkerasti julkista instagram- ja twitter-tiliään. Ei todellakaan niiden perusteella vaikuta vakavasti masentuneelta, vaan hänen elämänsä tuntuu paljon sosiaalisemmalta kuin omani. Jos itse olen vähänkään allapäin tai masentunut, en kykene olemaan somessa lainkaan. Toki ihmiset ovat erilaisia, mutta tässä on kuitenkin kyse aika pitkästä poissaolosta töistä.
Allapäin oleminen ja masentunut mieliala on eri juttu kuin _masennus_, jota on eri tasoa ja joka voi vaihdella. Esimerkiksi keskivaikea masennus haittaa opiskelua paljon ja jotkut masentuneet on niin huonossa kunnossa, ettei välitä mistään. Lääkkeetkin vaikuttaa. Kaikki ei pääse edes osastolle.
Masennus eli depressio on sairaus johon liittyy mm keskittymiskykyvaikeuksia, voi olla muistamisvaikeuksia, uniongelmia, uupumusta, nuorilla miehillä erektiohäiriöitä (lääkkeetkin voi tehdä), jne...
Sun puheista huomaa ettet tiedä masennuksesta paljoakaan. Itse kun olin masentunut, postasin sosiaaliseen mediaan paljon. Todella paljon. Mutta olin myös omassa huoneessani enkä nähnyt ketään enkä halunnut että muut häiritsee. Opinnot viivästyi pari vuotta koska en pystynyt keskittymään.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko joku pornoperhe?
millä perusteella ap:n perhe on pornoperhe?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet. Menisitkö itse töihin?
Kyllä aikuiset menee töihin vaikka olisi eilen erottu tai vaikka 5min sitten. On hyvä oppia elämässään ylittämään itsensä. Jos ei ole spykoosiin joutunut ja sairaalahoitoon niin vastuunsa on hoidettava. Ei kai nyt kukaan oikeasti ota vapaata töistä jonkun eron takia!
No kyllä ottaa. Eräs tuttava oli yli 2kk töistä pois kun tuli avioero ja oli niin rankkaa! Tai ei ottanut vapaata, vaan oli sairauslomalla. Jos olisi pitänyt olla palkattomalla, tuskin olisi ollut töistä pois päivääkään.
Joten tuohon verraten, ei teinipojan yksi koulupäivä tunnu missään.
Työkaverilta kuoli mies. Päivääkään ei ollut pois töistä. Kerran kävi lääkärillä valittelemassa oloaan mutta sanottiin, että suru ei ole töistä poissaolon syy.
Meidän työpaikalla on yksi nuorehko nainen ollut poissa lähes puolitoista vuotta, masentui avioeron takia. Välillä tulee käymään ja jää saman tien pois, ei jaksa kun on niin rankkaa. Itse en vaan pystyisi tuollaiseen. Lähtisin opiskelemaan uutta, vähemmän kuormittavaa alaa sen sijaan, että saikuttaisin kuukaudesta ja vuodesta toiseen yhteiskunnan varoilla.
Ehkäpä tämän naisen kohdalla avainsana on nimenomaan se masennus eikä avioero. Kuinka paljon tiedät hänen elämästään ja taustoistaan, että olet pätevä arvioimaan hänen tilannettaan? Onko hänellä muita kuormittavia tekijöitä tai diagnooseja? Millaisen elämän hän on elänyt, millainen parisuhde, millainen ero oli? Kuinka syvä masennus, onko se ensimmäinen episodi vai toistuva? Onko joutunut osastolle? Onko löydetty toimivaa lääkitystä? Veikkaanpa, ettet tiedä vastausta yhteenkään näistä kysymyksistä.
Kirjoitat, että "itse en vain pystyisi tuollaiseen". Oletko itse ollut masenunut? Jos olet, tiesitkö ettei sinun parantumisprosessisi olisi mikään universaali totuus, jonka mukaan kaikki paranevat?
Tiedän jotain, koska tämä nainen on itse kertonut. Ei ole ollut osastolla. Lisäksi on koko ajan päivittänyt ahkerasti julkista instagram- ja twitter-tiliään. Ei todellakaan niiden perusteella vaikuta vakavasti masentuneelta, vaan hänen elämänsä tuntuu paljon sosiaalisemmalta kuin omani. Jos itse olen vähänkään allapäin tai masentunut, en kykene olemaan somessa lainkaan. Toki ihmiset ovat erilaisia, mutta tässä on kuitenkin kyse aika pitkästä poissaolosta töistä.
Allapäin oleminen ja masentunut mieliala on eri juttu kuin _masennus_, jota on eri tasoa ja joka voi vaihdella. Esimerkiksi keskivaikea masennus haittaa opiskelua paljon ja jotkut masentuneet on niin huonossa kunnossa, ettei välitä mistään. Lääkkeetkin vaikuttaa. Kaikki ei pääse edes osastolle.
Masennus eli depressio on sairaus johon liittyy mm keskittymiskykyvaikeuksia, voi olla muistamisvaikeuksia, uniongelmia, uupumusta, nuorilla miehillä erektiohäiriöitä (lääkkeetkin voi tehdä), jne...
Sun puheista huomaa ettet tiedä masennuksesta paljoakaan. Itse kun olin masentunut, postasin sosiaaliseen mediaan paljon. Todella paljon. Mutta olin myös omassa huoneessani enkä nähnyt ketään enkä halunnut että muut häiritsee. Opinnot viivästyi pari vuotta koska en pystynyt keskittymään.
En halua vertailla kenenkään masennuksia. Tiedän silti varmaan sinua paremmin, millaisia vaiheita olen elämässäni käynyt läpi ja milta minusta on silloin tuntunut. Jokainen tekee ratkaisunsa itse, toinen valitsee pitkäaikaisen saikuttamisen ja toinen vaihtaa toiselle alalle.
No noita teinisuhteita tulee ja menee, harva kestää vuotta pidempään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poika tuli eilen kyllä ihan normaaliin aikaan eikä ollut juonut, että ihan varmaan vain kavereita kävivät moikkaamassa. Kyllä siitä silti illallakin näki heti kun tuli kotiin, että edelleen on paha olla. Taisi se yhdet itkutkin itkeä.
Edelleenkään ei sillä paras olo ole, mutta tiesi, että nyt on jo aika mennä kouluun. Pääsee vielä näkemään kaverit ennen etäkoulua ja joululomaa. Vähän huolissaan olen kyllä kun ei oikein mitään ole saanut alas.. Toivotaan kuitenkin että kaverit kannattelee koulussakin. Sanoin kanssa että saa tulla kotiin kesken päivän jos tulee paha olo. Pelottaa nimittäin vähän, että miten suhtautuu tytön näkemiseen, jos tyttö on koulussa.. Siinä voi vielä tunteet nousta pintaan.
Ja minuakin kiinnostaa, että millä perusteella poika toipui nopeasti? Se, että kaverit tuli tsemppaamaan ei tarkoita sitä, että pojan olo olisi yhtäkkiä parantunut. Oli se kavereista huolimatta hieman vaisu, sen äitinä huomasin.
ap
Luin ketjua sieltä täältä.
Lukemani perusteella sopiva ratkaisu tilanteessa oli antaa pojan pitää yksi vapaapäivä ja tarjota tukea ja empatiaa ja olla vähättelemättä surua ja näin ap on tehnytkin.
Järkyttäviä vähättelijöitä täällä on. Nuorten miesten yleisin itsemurhan syy on seurustelusuhteen katkeaminen. Jopa Puolutusvoimien "mielenterveysoppaassa" (en muita tarkkaa nimeä, löytyy netistä) tästä muistutetaan ja tällaisen tapauksen sattuessa palveluksen aikana kouluttajien ja terv. huoltohenkilöstön tulee suhtautua asiaan empaattisesti ja vähättelemättä. Asian käsittelytapa vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen luottamussuhteiden rakentamiseen.
Jos 16-vuotiaan vuoden kestänyt seurustelusuhde katkeaa, se on kova paikka. Se ei ole rutiiniero. On täysin kohtuullista, että saa yhden päivän vapaata, ettei voimia tarvitse pinnistää muiden seurassa itkun pidättämiseen.
Jotkut kertovat täällä saaneensa työyhteisössä tukea erotuskan kanssa selviämiseen. Hyvä heille, mutta kaikissa yhteisöissä sitä ei saa ja toiset nyt vain haluavat tilittää tuskaansa muille ja toiset itkeä hetken rauhassa.
Pitempää lomaa en ap:n tilanteessa antaisi, mutta tylyjä ovat johtopäätökset, että yksi vapaapäivä avaisi portin pinnaukseen ja jatkuvasti saikuttamisen, varsinkin kun poika joutuu joka tapauksessa ne samat kouluhommat hoitamaan.
Riippuu ihmisestä, työyhteisöstä, kouluyhteisöstä, työn laadusta (maatalouslomittaja vai lentoemäntä), mikä on paras ratkaisu sitäkin silmälläpitäen, ettei jatkossa uupuisi. Ne käsittelemättömät surut ja pakollapinnistely yleensä sitten pitkällä juoksulla kääntyy ihmiselle, työnantajalle, työyhteisölle (yltiöurhean mutta katkeran ja empatiakyvyttömän työkaverin muodossa) ja yhteiskunnalle haitaksi.
Vaikutat hyvältä äidiltä, ap.
Ihana viesti.
Ketjusta voi havaita kirjoittajat, joita on kohdeltu empaattisesti lapsena ja heidät, joita ei ole. Jokaisella on mahdollisuus murtaa sukupolvien ketju omien lastensa kohdalla. Empaattisuutta voi harjoitella, jolloin omat lapset saavat paremmat eväät elämäänsä kuin mitä vanhemmallaan on ollut.
Nyt on kyllä pakko heittää ensimmäinen kommenttini keskusteluun, ja haluan siis tasapuolisesti sanoa kaikille kommentoijille tämän, ihan sama minkälaista kommenttia he ovat kirjoittaneet.
Toisten äitiyden arvosteleminen on aina "low blow". Tuskin kukaan äiti tahallaan kasvattaa "kylmästi" tai "pumpulissa". Kukaan äiti ei varmastikaan tahallaan kasvata lastaan huonosti, vaan tavalla, minkä hän kokee oikeaksi oman lapsensa kohdalla. Vaikka itse et olisi toisen kasvatusmetodien kanssa samaa mieltä, älä ainakaan rupea niitä kommentoimaan. Kukaan äiti ei ole täydellinen, tai paljonkaan parempi äiti kuin joku toinen, vaikka niin haluaisikin väittää. Joten, anna jokaisen vanhemman tehdä oman lapsensa kanssa niinkuin haluaa, ja keskity siihen, että ainakin oman lapsesi kanssa teet parhaat mahdolliset päätökset, ja olet niin hyvä vanhempi kuin mahdollista. Samoin annetaan myös niiden lapsien toimia ja elää tavalla, joka heille sopii parhaiten.
Nykytutkimuksen valossa on todettu, että tietyistä kasvatustavoista on lapsen psyykkiselle kehitykselle haittaa. Sen vuoksi omia käytäntöjään kannattaa tarkastella ja tehdä parannuksia, jos aihetta.
Voi herranjumala teidän kanssa! Siinäkö ei sitten ole mitään väärää, että esimerkiksi ylisuojellaan lasta? Kovasti täällä peräänkuulutatte empatiaa, mutta itse olette täällä saman tien haukkumassa maanrakoon äidit, jotka eivät kasvata lapsiaan teidän haluamallanne tavalla. Ette ainakaan kommenttien perusteella ole yhtään parempia, kuin nämä teidän "hirviöäidit"! Huoh
Mistä päättelit, että edellinen ei nimenomaan tarkoittanut ylisuojelun haitallisuutta? Ei hän ottanut kantaa suuntaan tai toiseen, totesi vain, että tietyt asiat kasvatuksessa on parempia kuin toiset.
Tuskin kukaan täälläkään on väittänyt, että ylisuojelevuus olisi hyvä asia.
Vierailija kirjoitti:
No noita teinisuhteita tulee ja menee, harva kestää vuotta pidempään.
Sano tämä teinille joka meinaa tappaa itsensä. Näitäkin on, joilla se ei jäänyt ajatuksen tasolle =(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No noita teinisuhteita tulee ja menee, harva kestää vuotta pidempään.
Sano tämä teinille joka meinaa tappaa itsensä. Näitäkin on, joilla se ei jäänyt ajatuksen tasolle =(
Ap älä sääkään päästä poikaa nyt mihinkään. Voi juoda liikaa
Vierailija kirjoitti:
Miten te edelleenkin jaksatte tästä vääntää?
Poika oli ihan normaalisti koulussa, mutta koulun jälkeen oli tosi väsynyt ja lähinnä vain levännyt omassa huoneessaan. Ymmärrettävästi tää tilanne vaatii voimia. On se kyllä edelleen ihan todella rikki. Kuulen kyllä, että tälläkin hetkellä itkettää. Voi surkeus :( Itsekään en tiedä eron syytä, mutta toivotaan ettei mitään isompaa draamaa tuolla taustalla ole.
Ja mitä tulee mun lapsen haukkumiseen niin en todellakaan käsitä sitä. Mä kysyin täällä mielipiteitä, että kannattaako poika laittaa kouluun, en siitä itkeekö poika "mieheksi" liikaa vai ei. Ei ole kiva, että nuorta tuntematta haukutte tätä. Kuten sanottua tilanne on pojalle hyvin vaikea ja uusi, joten onko ihme, että se herättää tunteita? Minä olisin ollut enemmän huolissani, jos niin ei olisi. Meillä tosin on aina saanut näyttää omat tunteet eikä niitä ole ikinä tarvinnut peitellä.
Minä lopetan tänne kommentoimisen nyt. Kiitos kaikille asiallisille kommentoijille. Oli ihan tosi suuri hyöty varmasti pojalle yhdestä välipäivästä. Ilman teitä en sitä olisi ymmärtänyt suoda. Mutta kaikki hyvin :)
ap
Hyvää jatkoa sinulle ap ja pojallesi! Olet ihana, lapsestasi välittävä äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No noita teinisuhteita tulee ja menee, harva kestää vuotta pidempään.
No teinille se teinisuhde on ollut elinikäinen parisuhde.
Vierailija kirjoitti:
No noita teinisuhteita tulee ja menee, harva kestää vuotta pidempään.
Vuosi on 16-vuotiaalle pitkä aika
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis tää ketju aiheuttaa mussa enemmän pahoinvointia kuin Zedun biisi, niin epäempaattista menoa. Toisaalta, naurattaa myös että täällä jengi ragee lusmuilusta ja kynsien katkeamisista ja ylitunteellisuudesta arki-iltapäivänä, jolloin me oikeasti uutterat ihmiset tehdään töitä, eikä palstailla :)
Ap, hyvää viikonloppua teille! Toivottavasti poika avaa sinulle eron syitä, kyllä hän äitiä tarvitsee tuollaisen kokemuksen jäsentelyyn <3
Ehkä just sen yhden päivän antaisin jäädä pois koulusta. Teinienkin on opittava että elämään kuuluu sydänsuruja, mutta niistä huolimatta elämä jatkuu. Jääkö aikuinen pois töistä seuraavana päivänä, eron sattuessa?- Ei tietenkään. Vanhempien kuollessa? Silloin ymmärrettävää, mut erossa? Kamoon. Life goes on ja sun työnantaja ei ole vastuussa yksityiselämästäsi joten miksi sen pitäisi asiasta kärsiä? Sama juttu kun on oma koulunkäynti kyseessä.
Mietin pitkään onko järkevää kertoa tämä täällä, mutta ajattelin kertoa asian opetuksen kannalta.
Poika on nyt sairaalassa. Joi viikonloppuna pään täyteen kaverien kanssa ja sai alkoholimyrkytyksen. Oli kuulema tosi lähellä, ettei poika ollut tukehtunut omaan oksennukseensa. Oli tosi huonossa kunnossa, nyt onneksi jo parempaan päin -ainakin fyysisesti. Älyttömän raskasta on ollut meillä kaikilla. En olisi todellakaan halunnut uskoa että mun poika turvautuu tuollaisiin keinoihin, mutta se on näköjään ihan rikki. Tuo ero oli pojalle huomattavasti kovempi pala mitä pystyin edes kuvitella. Olin typerä kun en sitä heti huomannut. Poika tarvii ja saakin nyt keskusteluapua, mä en enää voi lastani yksin auttaa
Sellaista täällä, katsokaa lastenne perään jos niillä on mitään murheita.
Ap
En antaisi. Kouluun vaan, niin elämä jatkuu ja saa taas muuta ajateltavaa.
Vierailija kirjoitti:
Mietin pitkään onko järkevää kertoa tämä täällä, mutta ajattelin kertoa asian opetuksen kannalta.
Poika on nyt sairaalassa. Joi viikonloppuna pään täyteen kaverien kanssa ja sai alkoholimyrkytyksen. Oli kuulema tosi lähellä, ettei poika ollut tukehtunut omaan oksennukseensa. Oli tosi huonossa kunnossa, nyt onneksi jo parempaan päin -ainakin fyysisesti. Älyttömän raskasta on ollut meillä kaikilla. En olisi todellakaan halunnut uskoa että mun poika turvautuu tuollaisiin keinoihin, mutta se on näköjään ihan rikki. Tuo ero oli pojalle huomattavasti kovempi pala mitä pystyin edes kuvitella. Olin typerä kun en sitä heti huomannut. Poika tarvii ja saakin nyt keskusteluapua, mä en enää voi lastani yksin auttaa
Sellaista täällä, katsokaa lastenne perään jos niillä on mitään murheita.
Ap
Voi ap, halaus sinulle. Teillä on selvästi aika raskasta nyt. Älä ole lapselle vihainen, se tarvii nyt enemmän teitä vanhempia ja ystäviä kuin kenties koskaan. Jaksamista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin pitkään onko järkevää kertoa tämä täällä, mutta ajattelin kertoa asian opetuksen kannalta.
Poika on nyt sairaalassa. Joi viikonloppuna pään täyteen kaverien kanssa ja sai alkoholimyrkytyksen. Oli kuulema tosi lähellä, ettei poika ollut tukehtunut omaan oksennukseensa. Oli tosi huonossa kunnossa, nyt onneksi jo parempaan päin -ainakin fyysisesti. Älyttömän raskasta on ollut meillä kaikilla. En olisi todellakaan halunnut uskoa että mun poika turvautuu tuollaisiin keinoihin, mutta se on näköjään ihan rikki. Tuo ero oli pojalle huomattavasti kovempi pala mitä pystyin edes kuvitella. Olin typerä kun en sitä heti huomannut. Poika tarvii ja saakin nyt keskusteluapua, mä en enää voi lastani yksin auttaa
Sellaista täällä, katsokaa lastenne perään jos niillä on mitään murheita.
Ap
Voi ap, halaus sinulle. Teillä on selvästi aika raskasta nyt. Älä ole lapselle vihainen, se tarvii nyt enemmän teitä vanhempia ja ystäviä kuin kenties koskaan. Jaksamista!
Kiitos joo, en ollut vihainen. Olin vain ihan hirveän huolestunut ja olen edelleen. Poika näyttää silminnähden heikolta ja haavoittuneelta.. ap
Juu muttei se että ottaa alkoa, ole resilienssiä.
Näinhän monet tekee selvitäkseen. Resilienssiin kuuluu ne taidot, joilla pääsee eteenpäin psyykkisesti terveenä yksilönä. Kotiin jääminen päiväksi voi olla sitä. On hyvä oppia ettei se yksi poissaolopäiväkään ole maailmanloppu.