Teini erosi eilen. On valvonut ja itkenyt varmaan koko yön. Olenko huono äiti kun pakotin kouluun.

Vierailija kirjoitti:

Olen esihenkilö ja tiimimme työntekijöillä on vain vähän lyhyitä poissaoloja. (Valitettavan paljon sitten syöpää yms. vakavaa.) Työntekijät tietävät, että ei tarvitse valehdella, vaan sanoa suoraan jos on jotain tarvetta vapaaseen. Vaikka lemmikki kuollut tai uneton yö omaa lastaan hoitaen takana. Näitä poissaoloja on todella harvoin. Ihan yksittäisiä per henkilö per työsuhde.

Vastaavasti jos meillä joku sairastaa jotain tavistautia, niin moni haluaa silti tehdä töitä kotona etänä osan päivää, vaikka ei tarvitsisi. Tulevat vaikka kuuntelemaan tiimipalaveria Teamsissa.

Olin perustyöntekijänä, kun työkaverini olisi tarvinnut vapaapäivän. Hänelle läheinen henkilö oli edellisenä iltana myöhään kuollut yllättäen ja työkaveri oli tilannut hänelle ambulanssia, soittanut sukulaisille kuolemasta yms. Ei tippunut vapaapäivää. Ei edes palkatonta. Työkaveri itki päivän huoneessaan ja päätti että jousto omalta puolelta loppui siihen ja kaikki mahdolliset saikkupäivät käytetään jatkossa. Tuo oli minulle hyvä opetus, että ei noin.

Hei. Kirjoituksesi pakotti kommentoimaan, että kun omat vanhempani kuolivat, sitä vapaapäivää tarvitsi ihan käytännön asioiden hoitoa varten. Pitää järjestää hautajaiset, ilmoitella lehtitilauksiin, puhelinliittymään, sukulaisille ja vaikka mihin. Ei niitä juttuja halua työpäivän aikana tehdä.

Sitä lomaa siis tarvitsee ihan muuhunkin kuin itkemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kuinka monelle kohtuullisuus on ihan vieras käsite että jos nuori on yhden päivän koulusta sydänsurun takia poissa niin sit on tulevaisuudessa myös kynnen katkeamisesta poissa töistä koko ajan.  Mitään välimuotoa ei ole. Ja nämä joiden mielestä lapselle ei saa osoittaa mitään empatiaa tai muuten ne alkaa vänkäämään lupaa poissaoloon joka päivä eikä saa ikinä antaa vähääkään periksi. Missä iässä oletatte että teidän suhde lapseen sit normalisoituu tosta jatkuvasta taisteluasetelmasta vai ootteko niitä jotka sit kymmenen vuoden päästä ihmettelee miksi lapsi ei käy ikinä kylässä tai soita kun on koko lapsuus ja nuoruus tehty selväksi että tunteilla ei ole väliä eikä empatiaa tipu ikinä?

Eihän se mitään taistelua ole, vaan vanhempi-lapsi dynamiikkaa. Vanhempi on lapselle auktoriteetti, kasvattaja ja opettaja. Hänen tehtävänään on valmentaa lapsi elämää varten, ei olla hänen ystävänsä ja vuorata lasta pumpuliin! Vapaakasvatus taitaa oikeasti olla muodissa? 

On sen vanhemman tehtävä myös olla tukena ja osoittaa välittävänsä. Tässä oli nyt kuitenkin kyse vaan yhdestä poissaolopäivästä koulusta eikä mistään viikosta tai koko koulun lopettamisesta. Jos on lukiossa niin ne hommathan pitää sit kuitenkin hoitaa myöhemmin, läksyt ja muut tehtävät. Tuskin se 16-vuotias nyt oppii että jos saa yhden päivän olla toipumassa niin ei tarvitse ikinä mennä töihin jos ei huvita vaan että äitiä kiinnostaa hänen elämänsä ja tunteet. Voihan sen lapsen tietty "elämää varten valmentaa" silläkin tavalla että ei välitä kun ei mahdollinen työnantajakaan jonain päivänä välitä mutta ei sit tarvi ihmetellä jos lasta ei enää kiinnosta sua nähdä kun oot "valmentanut valmiiksi".

Ihan hyvä pointti, mutta luuletko oikeasti, että työnantaja välittää ketju-saikuttajasta? Ei välitä, se lentää pellolle. Onko sitten lapsi hyvin kasvatettu, kun on löysän kasvatuksen takia työttömänä? 

Tämä! Mielummin äitinä kasvatan lapsen joka kykenee maksamaan laskunsa ja olemaan itsenäinen, kuin lapsen joka ei aikuisenakaan pärjää päivääkään itsekseen. 

Sama! Kyllä sen lapsen pitää pystyä aikuisena itse itsestään huolehtimaan. 

Et ole. Eihän aikuinenkaan voi olla pois töistä, jos ero tulee. Itsekin olen mennyt töihin surun murtama useamman kerran. Välillä elämässä tapahtuu ikäviä asioita ja ne on kestettävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen esihenkilö ja tiimimme työntekijöillä on vain vähän lyhyitä poissaoloja. (Valitettavan paljon sitten syöpää yms. vakavaa.) Työntekijät tietävät, että ei tarvitse valehdella, vaan sanoa suoraan jos on jotain tarvetta vapaaseen. Vaikka lemmikki kuollut tai uneton yö omaa lastaan hoitaen takana. Näitä poissaoloja on todella harvoin. Ihan yksittäisiä per henkilö per työsuhde.

Vastaavasti jos meillä joku sairastaa jotain tavistautia, niin moni haluaa silti tehdä töitä kotona etänä osan päivää, vaikka ei tarvitsisi. Tulevat vaikka kuuntelemaan tiimipalaveria Teamsissa.

Olin perustyöntekijänä, kun työkaverini olisi tarvinnut vapaapäivän. Hänelle läheinen henkilö oli edellisenä iltana myöhään kuollut yllättäen ja työkaveri oli tilannut hänelle ambulanssia, soittanut sukulaisille kuolemasta yms. Ei tippunut vapaapäivää. Ei edes palkatonta. Työkaveri itki päivän huoneessaan ja päätti että jousto omalta puolelta loppui siihen ja kaikki mahdolliset saikkupäivät käytetään jatkossa. Tuo oli minulle hyvä opetus, että ei noin.

Hei. Kirjoituksesi pakotti kommentoimaan, että kun omat vanhempani kuolivat, sitä vapaapäivää tarvitsi ihan käytännön asioiden hoitoa varten. Pitää järjestää hautajaiset, ilmoitella lehtitilauksiin, puhelinliittymään, sukulaisille ja vaikka mihin. Ei niitä juttuja halua työpäivän aikana tehdä.

Sitä lomaa siis tarvitsee ihan muuhunkin kuin itkemiseen.

Käytännön asioita varten voi ottaa palkatonta vapaata.

Suru ei ole sairaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen esihenkilö ja tiimimme työntekijöillä on vain vähän lyhyitä poissaoloja. (Valitettavan paljon sitten syöpää yms. vakavaa.) Työntekijät tietävät, että ei tarvitse valehdella, vaan sanoa suoraan jos on jotain tarvetta vapaaseen. Vaikka lemmikki kuollut tai uneton yö omaa lastaan hoitaen takana. Näitä poissaoloja on todella harvoin. Ihan yksittäisiä per henkilö per työsuhde.

Vastaavasti jos meillä joku sairastaa jotain tavistautia, niin moni haluaa silti tehdä töitä kotona etänä osan päivää, vaikka ei tarvitsisi. Tulevat vaikka kuuntelemaan tiimipalaveria Teamsissa.

Olin perustyöntekijänä, kun työkaverini olisi tarvinnut vapaapäivän. Hänelle läheinen henkilö oli edellisenä iltana myöhään kuollut yllättäen ja työkaveri oli tilannut hänelle ambulanssia, soittanut sukulaisille kuolemasta yms. Ei tippunut vapaapäivää. Ei edes palkatonta. Työkaveri itki päivän huoneessaan ja päätti että jousto omalta puolelta loppui siihen ja kaikki mahdolliset saikkupäivät käytetään jatkossa. Tuo oli minulle hyvä opetus, että ei noin.

Hei. Kirjoituksesi pakotti kommentoimaan, että kun omat vanhempani kuolivat, sitä vapaapäivää tarvitsi ihan käytännön asioiden hoitoa varten. Pitää järjestää hautajaiset, ilmoitella lehtitilauksiin, puhelinliittymään, sukulaisille ja vaikka mihin. Ei niitä juttuja halua työpäivän aikana tehdä.

Sitä lomaa siis tarvitsee ihan muuhunkin kuin itkemiseen.

Vanhempani kuollessa yllättäen jouduin lähtemään järjestämään hautajaisia toiseen maahan. Pakko sitä lomaa oli saada. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen esihenkilö ja tiimimme työntekijöillä on vain vähän lyhyitä poissaoloja. (Valitettavan paljon sitten syöpää yms. vakavaa.) Työntekijät tietävät, että ei tarvitse valehdella, vaan sanoa suoraan jos on jotain tarvetta vapaaseen. Vaikka lemmikki kuollut tai uneton yö omaa lastaan hoitaen takana. Näitä poissaoloja on todella harvoin. Ihan yksittäisiä per henkilö per työsuhde.

Vastaavasti jos meillä joku sairastaa jotain tavistautia, niin moni haluaa silti tehdä töitä kotona etänä osan päivää, vaikka ei tarvitsisi. Tulevat vaikka kuuntelemaan tiimipalaveria Teamsissa.

Olin perustyöntekijänä, kun työkaverini olisi tarvinnut vapaapäivän. Hänelle läheinen henkilö oli edellisenä iltana myöhään kuollut yllättäen ja työkaveri oli tilannut hänelle ambulanssia, soittanut sukulaisille kuolemasta yms. Ei tippunut vapaapäivää. Ei edes palkatonta. Työkaveri itki päivän huoneessaan ja päätti että jousto omalta puolelta loppui siihen ja kaikki mahdolliset saikkupäivät käytetään jatkossa. Tuo oli minulle hyvä opetus, että ei noin.

Hei. Kirjoituksesi pakotti kommentoimaan, että kun omat vanhempani kuolivat, sitä vapaapäivää tarvitsi ihan käytännön asioiden hoitoa varten. Pitää järjestää hautajaiset, ilmoitella lehtitilauksiin, puhelinliittymään, sukulaisille ja vaikka mihin. Ei niitä juttuja halua työpäivän aikana tehdä.

Sitä lomaa siis tarvitsee ihan muuhunkin kuin itkemiseen.

Käytännön asioita varten voi ottaa palkatonta vapaata.

Suru ei ole sairaus.

Otin tuon vapaan vuosilomasta.

Mutta tuo esimies, joka kirjoitti, ei ollut myöntänyt työntekijälle edes palkatonta?

Uskomattomia velliperseitä ketju täynnä. Ei ihme, ettei tuotanto Suomessa kannata, kun ihmiset ovat valmiita saikuttamaan jokaisesta mitättömästä harmituksestaan.

Te jotka oletatte, että yhdestä poikkeuksellisesta poissaolopäivästä seuraa elinikäinen töistä lusmuilu, olette varmaan samoja, jotka ajattelee, että etätöissä oleva ihminen ei tee töitä vaan lusmuilee vain kaiket päivät Netflixin parissa? 

Nythän keväällä monelle firmalle olikin ylläri, et kato sentäs, jengihän tekee töitä vaikka ovatkin etänä ;) Vielä isompi ylläri oli se, et jengi tekee jopa tehokkaammin töitä, kun ei ole kollegat vieressä höpöttelemässä ja häiritsemässä. 

Ystäväni aloitti illalla lukemaan kirjaa joka oli niin hyvä ettei voinut jättää kesken vaan luki klo 6 asti aamulla eikä voinut mennä töihin sen jälkeen kun oli niin väsynyt. (Keksi varmaan jonkun tekosyyn pomolle).

Minä en tätä oikein ymmärtänyt. Mutta monen mamman mielestä näin on varmasti ihan ok tehdä kun "eihän voi väsyneenä mennä töihin kun voi tehdä virheitä".

Toivon todella ettei Suomi joudu koskaan enää mukaan mihinkään sotaan. Suuri osa porukasta jää silloin saikulle kun on niin vaikeaa ja univaikeuksiakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kuinka monelle kohtuullisuus on ihan vieras käsite että jos nuori on yhden päivän koulusta sydänsurun takia poissa niin sit on tulevaisuudessa myös kynnen katkeamisesta poissa töistä koko ajan.  Mitään välimuotoa ei ole. Ja nämä joiden mielestä lapselle ei saa osoittaa mitään empatiaa tai muuten ne alkaa vänkäämään lupaa poissaoloon joka päivä eikä saa ikinä antaa vähääkään periksi. Missä iässä oletatte että teidän suhde lapseen sit normalisoituu tosta jatkuvasta taisteluasetelmasta vai ootteko niitä jotka sit kymmenen vuoden päästä ihmettelee miksi lapsi ei käy ikinä kylässä tai soita kun on koko lapsuus ja nuoruus tehty selväksi että tunteilla ei ole väliä eikä empatiaa tipu ikinä?

Eihän se mitään taistelua ole, vaan vanhempi-lapsi dynamiikkaa. Vanhempi on lapselle auktoriteetti, kasvattaja ja opettaja. Hänen tehtävänään on valmentaa lapsi elämää varten, ei olla hänen ystävänsä ja vuorata lasta pumpuliin! Vapaakasvatus taitaa oikeasti olla muodissa? 

On sen vanhemman tehtävä myös olla tukena ja osoittaa välittävänsä. Tässä oli nyt kuitenkin kyse vaan yhdestä poissaolopäivästä koulusta eikä mistään viikosta tai koko koulun lopettamisesta. Jos on lukiossa niin ne hommathan pitää sit kuitenkin hoitaa myöhemmin, läksyt ja muut tehtävät. Tuskin se 16-vuotias nyt oppii että jos saa yhden päivän olla toipumassa niin ei tarvitse ikinä mennä töihin jos ei huvita vaan että äitiä kiinnostaa hänen elämänsä ja tunteet. Voihan sen lapsen tietty "elämää varten valmentaa" silläkin tavalla että ei välitä kun ei mahdollinen työnantajakaan jonain päivänä välitä mutta ei sit tarvi ihmetellä jos lasta ei enää kiinnosta sua nähdä kun oot "valmentanut valmiiksi".

Ihan hyvä pointti, mutta luuletko oikeasti, että työnantaja välittää ketju-saikuttajasta? Ei välitä, se lentää pellolle. Onko sitten lapsi hyvin kasvatettu, kun on löysän kasvatuksen takia työttömänä? 

No ei tietenkään välitä mutta pitääkö 16-vuotiasta lasta jo kohdella samalla välinpitämättömyydellä vanhemman toimesta ihan vaan varmuuden vuoksi. Vanhempi on vanhempi ja työnantaja on työnantaja, roolit on erilaiset.

Totta, mutta pointti taisi olla, että jos ei vanhempi opeta lapselle kuinka kohdata vaikeuksia, niin kuka sitten opettaa? Jos ei vanhempi opeta, että joskus maailmassa on p*****a ihmisiä, niin kuka sitten? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen esihenkilö ja tiimimme työntekijöillä on vain vähän lyhyitä poissaoloja. (Valitettavan paljon sitten syöpää yms. vakavaa.) Työntekijät tietävät, että ei tarvitse valehdella, vaan sanoa suoraan jos on jotain tarvetta vapaaseen. Vaikka lemmikki kuollut tai uneton yö omaa lastaan hoitaen takana. Näitä poissaoloja on todella harvoin. Ihan yksittäisiä per henkilö per työsuhde.

Vastaavasti jos meillä joku sairastaa jotain tavistautia, niin moni haluaa silti tehdä töitä kotona etänä osan päivää, vaikka ei tarvitsisi. Tulevat vaikka kuuntelemaan tiimipalaveria Teamsissa.

Olin perustyöntekijänä, kun työkaverini olisi tarvinnut vapaapäivän. Hänelle läheinen henkilö oli edellisenä iltana myöhään kuollut yllättäen ja työkaveri oli tilannut hänelle ambulanssia, soittanut sukulaisille kuolemasta yms. Ei tippunut vapaapäivää. Ei edes palkatonta. Työkaveri itki päivän huoneessaan ja päätti että jousto omalta puolelta loppui siihen ja kaikki mahdolliset saikkupäivät käytetään jatkossa. Tuo oli minulle hyvä opetus, että ei noin.

Hei. Kirjoituksesi pakotti kommentoimaan, että kun omat vanhempani kuolivat, sitä vapaapäivää tarvitsi ihan käytännön asioiden hoitoa varten. Pitää järjestää hautajaiset, ilmoitella lehtitilauksiin, puhelinliittymään, sukulaisille ja vaikka mihin. Ei niitä juttuja halua työpäivän aikana tehdä.

Sitä lomaa siis tarvitsee ihan muuhunkin kuin itkemiseen.

Käytännön asioita varten voi ottaa palkatonta vapaata.

Suru ei ole sairaus.

Otin tuon vapaan vuosilomasta.

Mutta tuo esimies, joka kirjoitti, ei ollut myöntänyt työntekijälle edes palkatonta?

Korjaan. Pitäisi olla: tuon kirjoittajan työnantaja ei ollut myöntänyt työkaverille edes palkatonta.

Nyt häivyn tältä palstalta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kuinka monelle kohtuullisuus on ihan vieras käsite että jos nuori on yhden päivän koulusta sydänsurun takia poissa niin sit on tulevaisuudessa myös kynnen katkeamisesta poissa töistä koko ajan.  Mitään välimuotoa ei ole. Ja nämä joiden mielestä lapselle ei saa osoittaa mitään empatiaa tai muuten ne alkaa vänkäämään lupaa poissaoloon joka päivä eikä saa ikinä antaa vähääkään periksi. Missä iässä oletatte että teidän suhde lapseen sit normalisoituu tosta jatkuvasta taisteluasetelmasta vai ootteko niitä jotka sit kymmenen vuoden päästä ihmettelee miksi lapsi ei käy ikinä kylässä tai soita kun on koko lapsuus ja nuoruus tehty selväksi että tunteilla ei ole väliä eikä empatiaa tipu ikinä?

Eihän se mitään taistelua ole, vaan vanhempi-lapsi dynamiikkaa. Vanhempi on lapselle auktoriteetti, kasvattaja ja opettaja. Hänen tehtävänään on valmentaa lapsi elämää varten, ei olla hänen ystävänsä ja vuorata lasta pumpuliin! Vapaakasvatus taitaa oikeasti olla muodissa? 

On sen vanhemman tehtävä myös olla tukena ja osoittaa välittävänsä. Tässä oli nyt kuitenkin kyse vaan yhdestä poissaolopäivästä koulusta eikä mistään viikosta tai koko koulun lopettamisesta. Jos on lukiossa niin ne hommathan pitää sit kuitenkin hoitaa myöhemmin, läksyt ja muut tehtävät. Tuskin se 16-vuotias nyt oppii että jos saa yhden päivän olla toipumassa niin ei tarvitse ikinä mennä töihin jos ei huvita vaan että äitiä kiinnostaa hänen elämänsä ja tunteet. Voihan sen lapsen tietty "elämää varten valmentaa" silläkin tavalla että ei välitä kun ei mahdollinen työnantajakaan jonain päivänä välitä mutta ei sit tarvi ihmetellä jos lasta ei enää kiinnosta sua nähdä kun oot "valmentanut valmiiksi".

Ihan hyvä pointti, mutta luuletko oikeasti, että työnantaja välittää ketju-saikuttajasta? Ei välitä, se lentää pellolle. Onko sitten lapsi hyvin kasvatettu, kun on löysän kasvatuksen takia työttömänä? 

Tämä! Mielummin äitinä kasvatan lapsen joka kykenee maksamaan laskunsa ja olemaan itsenäinen, kuin lapsen joka ei aikuisenakaan pärjää päivääkään itsekseen. 

Sama! Kyllä sen lapsen pitää pystyä aikuisena itse itsestään huolehtimaan. 

Ja sekö, et kuuntelee itseään ja tunteitaan ei ole itsestään huolehtimista? Väitänpä että he, ketkä eivät kaikkia, negatiivisen tuntuisiakin tunteita itsessään hyväksy, tulevat tarvitsemaan isoa apua usealla saralla. Siinä vaiheessa se, saako laskun maksettua, on vain pientä pintaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kuinka monelle kohtuullisuus on ihan vieras käsite että jos nuori on yhden päivän koulusta sydänsurun takia poissa niin sit on tulevaisuudessa myös kynnen katkeamisesta poissa töistä koko ajan.  Mitään välimuotoa ei ole. Ja nämä joiden mielestä lapselle ei saa osoittaa mitään empatiaa tai muuten ne alkaa vänkäämään lupaa poissaoloon joka päivä eikä saa ikinä antaa vähääkään periksi. Missä iässä oletatte että teidän suhde lapseen sit normalisoituu tosta jatkuvasta taisteluasetelmasta vai ootteko niitä jotka sit kymmenen vuoden päästä ihmettelee miksi lapsi ei käy ikinä kylässä tai soita kun on koko lapsuus ja nuoruus tehty selväksi että tunteilla ei ole väliä eikä empatiaa tipu ikinä?

Eihän se mitään taistelua ole, vaan vanhempi-lapsi dynamiikkaa. Vanhempi on lapselle auktoriteetti, kasvattaja ja opettaja. Hänen tehtävänään on valmentaa lapsi elämää varten, ei olla hänen ystävänsä ja vuorata lasta pumpuliin! Vapaakasvatus taitaa oikeasti olla muodissa? 

On sen vanhemman tehtävä myös olla tukena ja osoittaa välittävänsä. Tässä oli nyt kuitenkin kyse vaan yhdestä poissaolopäivästä koulusta eikä mistään viikosta tai koko koulun lopettamisesta. Jos on lukiossa niin ne hommathan pitää sit kuitenkin hoitaa myöhemmin, läksyt ja muut tehtävät. Tuskin se 16-vuotias nyt oppii että jos saa yhden päivän olla toipumassa niin ei tarvitse ikinä mennä töihin jos ei huvita vaan että äitiä kiinnostaa hänen elämänsä ja tunteet. Voihan sen lapsen tietty "elämää varten valmentaa" silläkin tavalla että ei välitä kun ei mahdollinen työnantajakaan jonain päivänä välitä mutta ei sit tarvi ihmetellä jos lasta ei enää kiinnosta sua nähdä kun oot "valmentanut valmiiksi".

Ihan hyvä pointti, mutta luuletko oikeasti, että työnantaja välittää ketju-saikuttajasta? Ei välitä, se lentää pellolle. Onko sitten lapsi hyvin kasvatettu, kun on löysän kasvatuksen takia työttömänä? 

No ei tietenkään välitä mutta pitääkö 16-vuotiasta lasta jo kohdella samalla välinpitämättömyydellä vanhemman toimesta ihan vaan varmuuden vuoksi. Vanhempi on vanhempi ja työnantaja on työnantaja, roolit on erilaiset.

Totta, mutta pointti taisi olla, että jos ei vanhempi opeta lapselle kuinka kohdata vaikeuksia, niin kuka sitten opettaa? Jos ei vanhempi opeta, että joskus maailmassa on p*****a ihmisiä, niin kuka sitten? 

Mutta kumpi tapa on parempi tapa opettaa vaikeuksien kohtaaminen, kuunteleminen ja empatia vai se että vanhempi käyttäytyy kuin p***a ihminen itse niin on lapsi sit tottunut niihin jo alusta asti.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni aloitti illalla lukemaan kirjaa joka oli niin hyvä ettei voinut jättää kesken vaan luki klo 6 asti aamulla eikä voinut mennä töihin sen jälkeen kun oli niin väsynyt. (Keksi varmaan jonkun tekosyyn pomolle).

Minä en tätä oikein ymmärtänyt. Mutta monen mamman mielestä näin on varmasti ihan ok tehdä kun "eihän voi väsyneenä mennä töihin kun voi tehdä virheitä".

Toivon todella ettei Suomi joudu koskaan enää mukaan mihinkään sotaan. Suuri osa porukasta jää silloin saikulle kun on niin vaikeaa ja univaikeuksiakin.

No joo! Siellä sitä itketään yhdessä, kun ei oo äiti tai isä paapomassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen kuinka monelle kohtuullisuus on ihan vieras käsite että jos nuori on yhden päivän koulusta sydänsurun takia poissa niin sit on tulevaisuudessa myös kynnen katkeamisesta poissa töistä koko ajan.  Mitään välimuotoa ei ole. Ja nämä joiden mielestä lapselle ei saa osoittaa mitään empatiaa tai muuten ne alkaa vänkäämään lupaa poissaoloon joka päivä eikä saa ikinä antaa vähääkään periksi. Missä iässä oletatte että teidän suhde lapseen sit normalisoituu tosta jatkuvasta taisteluasetelmasta vai ootteko niitä jotka sit kymmenen vuoden päästä ihmettelee miksi lapsi ei käy ikinä kylässä tai soita kun on koko lapsuus ja nuoruus tehty selväksi että tunteilla ei ole väliä eikä empatiaa tipu ikinä?

Eihän se mitään taistelua ole, vaan vanhempi-lapsi dynamiikkaa. Vanhempi on lapselle auktoriteetti, kasvattaja ja opettaja. Hänen tehtävänään on valmentaa lapsi elämää varten, ei olla hänen ystävänsä ja vuorata lasta pumpuliin! Vapaakasvatus taitaa oikeasti olla muodissa? 

On sen vanhemman tehtävä myös olla tukena ja osoittaa välittävänsä. Tässä oli nyt kuitenkin kyse vaan yhdestä poissaolopäivästä koulusta eikä mistään viikosta tai koko koulun lopettamisesta. Jos on lukiossa niin ne hommathan pitää sit kuitenkin hoitaa myöhemmin, läksyt ja muut tehtävät. Tuskin se 16-vuotias nyt oppii että jos saa yhden päivän olla toipumassa niin ei tarvitse ikinä mennä töihin jos ei huvita vaan että äitiä kiinnostaa hänen elämänsä ja tunteet. Voihan sen lapsen tietty "elämää varten valmentaa" silläkin tavalla että ei välitä kun ei mahdollinen työnantajakaan jonain päivänä välitä mutta ei sit tarvi ihmetellä jos lasta ei enää kiinnosta sua nähdä kun oot "valmentanut valmiiksi".

Ihan hyvä pointti, mutta luuletko oikeasti, että työnantaja välittää ketju-saikuttajasta? Ei välitä, se lentää pellolle. Onko sitten lapsi hyvin kasvatettu, kun on löysän kasvatuksen takia työttömänä? 

No ei tietenkään välitä mutta pitääkö 16-vuotiasta lasta jo kohdella samalla välinpitämättömyydellä vanhemman toimesta ihan vaan varmuuden vuoksi. Vanhempi on vanhempi ja työnantaja on työnantaja, roolit on erilaiset.

Totta, mutta pointti taisi olla, että jos ei vanhempi opeta lapselle kuinka kohdata vaikeuksia, niin kuka sitten opettaa? Jos ei vanhempi opeta, että joskus maailmassa on p*****a ihmisiä, niin kuka sitten? 

Mutta kumpi tapa on parempi tapa opettaa vaikeuksien kohtaaminen, kuunteleminen ja empatia vai se että vanhempi käyttäytyy kuin p***a ihminen itse niin on lapsi sit tottunut niihin jo alusta asti.

Ihan samaa ajattelin.

Haluan myös lasteni oppivan, että eivät ole yksin. Aina voi pyytää ja saada apua sukulaisilta, ystäviltä, viranomaisilta jne.

Olen eritäin itsenäinen ihminen, mutta tiedän, että tarvittaessa apua löytyisi ja uskaltaisin sitä vastaanottaa.

Antaisin jäädä nukkumaan, jos ENSIMMÄINEN KERTA kun valittaa eroa. Seuraavalla kerralla ei sitten enää tule säälipisteitä. 

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni aloitti illalla lukemaan kirjaa joka oli niin hyvä ettei voinut jättää kesken vaan luki klo 6 asti aamulla eikä voinut mennä töihin sen jälkeen kun oli niin väsynyt. (Keksi varmaan jonkun tekosyyn pomolle).

Minä en tätä oikein ymmärtänyt. Mutta monen mamman mielestä näin on varmasti ihan ok tehdä kun "eihän voi väsyneenä mennä töihin kun voi tehdä virheitä".

Toivon todella ettei Suomi joudu koskaan enää mukaan mihinkään sotaan. Suuri osa porukasta jää silloin saikulle kun on niin vaikeaa ja univaikeuksiakin.

Huono.

"Ei se auta mitään, että jää sängyn pohjalle itkemään!" Kun osalle se ihan oikeasti auttaa! Totta kai jos se pitkittyy, niin silloin kannattaa hakea apua tai miettiä, tekisikö hyvää vaikka tehdä jotakin muuta ja näin saada ajatuksia vähän muualle. Se suru, tuska tai mikä ikinä negativiiseksi mielletty tunne on käytävä läpi, että siitä voi vapautua. Joillekin se on sitä, että itkee siellä sängyn pohjalla jonkin aikaa, yrittää jotenkin syödä, nukkua ja käydä vessassa. Joillekin se on sitä, että heti alkuun rutiinit auttavat. Ihmiset on tässä erilaisia eikä yksi tapa ole huonompi. Miksi ei saisi maata sängyn pohjalla ja itkeä, jos siltä tuntuu? Se puhdistaa ja vapauttaa, kun sen kaiken antaa tulla. Kokemusta on.

Vierailija kirjoitti:

Te jotka oletatte, että yhdestä poikkeuksellisesta poissaolopäivästä seuraa elinikäinen töistä lusmuilu, olette varmaan samoja, jotka ajattelee, että etätöissä oleva ihminen ei tee töitä vaan lusmuilee vain kaiket päivät Netflixin parissa? 

Nythän keväällä monelle firmalle olikin ylläri, et kato sentäs, jengihän tekee töitä vaikka ovatkin etänä ;) Vielä isompi ylläri oli se, et jengi tekee jopa tehokkaammin töitä, kun ei ole kollegat vieressä höpöttelemässä ja häiritsemässä. 

Ja koulu on muutenkin vähän eri asia kuin työ. Koulussa opiskellaan ensisijaisesti itseään varten, varsinkin toisella asteella. Päivän aikana käydyt asiat voi kysyä vaikka luokkakaverilta ja lukea itse kirjasta, mitä on käsitelty.

Miettikääpä, että yleisen syy työkyvyttömyyseläkkeelle on masennus ja muut mielenterveydelliset syyt. Opiskelijoista muistaakseni joka neljäs kokee itsensä stressaantuneeksi ja väsyneeksi. Kuinka kalliiksi tämä tulee? T: Entinen ylisuorittaja, burn outit, masennukset ja vastaavat on käyty läpi. Lääkäri kirjaimellisesti käski mut lepäämään, koska näki, kuinka huonosti voin.