Kiukuttelin tänään teineilleni.

Pyysin aamulla teinejä (14 ja 15), että jos toinen imuroisi ja toinen pyyhkisi pölyt. Itse laittaisin sillä aikaa ruoan ja sitten voitais vaan olla ja möllöttää ja nautiskella loppupäivä. Sanoin, että sopikaa keskenänne kumpiko kummankin työn hoitaa.

Teineillä alkoi se iänikuinen tappelu siitä, kumpi tekee kumman, jumalaton älämölö "Miks minä aina imuroin ja minä aina ja blääblääblää".."Äiitiii, miks mä taas muka joudun imuroimaan, kun mä imuroin viimekski", "Mä kyllä sanoin ensin, että mulle pölyt"...

Siinä kun tappelivat saatana jostain tavallisista pätö kotitöistä, sain tarpeekseni ja sanoin moneen kertaan, että antaa olla, minä teen. Ei tarvitse imuroida eikä tarvitse pyyhkiä pölyjä, minä helvetti teen molemmat (joo syyllistämistä ja marttyyriutta pahimmillaan).

Otin muksuilta ämpärin ja imurin ja vein kaappiin ja sanoin, että menkää hitto makaamaan, minä teen sitten kun ehdin (joo sitä marttyyriuttaan vielä paremmin).

Muksut olivat tosi noloina, menivät hakemaan ihan yhteisymmärryksessä sen imurin ja ämpärin takaisin ja tekivät hommansa. Minä laitoin ruoan loppuun ja hiljaa itkin. Syyllisyydestä, helpotuksesta vai harmista, en tiedä, mutta vieläkin tunnelma täällä on hyvinkin painostava..ollaan noloja kaikki.

Jotenkin tuntuu, että kaikki kaikki noille pitäisi mielestään olla, mopot, converset, keikkaliput, meikit, mutta kun jotain helkutin imurointia tai pölyjen pyyhintää pyydät, on se niin hirveetä.

Hävettää ja suututtaakin vielä, ja tiedän menneeni teinien tasolle kiukutteluissani, mutta nyt ensimmäistä kertaa en kyennyt muuhunkaan..=(